Sivut

perjantai 11. toukokuuta 2018

Bloggerin Lukemisto 4


AY-kaislat
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 9 kuukautta sitten
Minulla oli jokunen vuosi sitten kaislarunoja, tämä niihin vielä lisää: tiheä kaislikko suojaa heikkoja tuulen tuiverrukselta tästä työstöversiokin: heikot turvataan kaislikkoryteikössä - yhteisön turva Tämä on hiukan naivi, mutta muistuttaa kaislojakin AY-liikkeen voimasta? Bonuksena: tiheä metsä ei suojaa hyttysiä talven kiroilta
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 9 kuukautta sitten
1. valju täysikuu auringon latistama pilvetön taivas 2. ilman sateita sammakon kutulampi pölyinen polku
LARS VON TRIER: NYMPHOMANIA I-II
Sven Laakso blogissa Käymälä - 9 kuukautta sitten

Retoriikan taide perustuu siihen, että hyvin informoitujen valheet ovat aina vakuuttavampia kuin huonosti informoitujen totuudet. Se joka puhuu parempaa tietoaan vastaan ei puhu paremman tiedon puutteessa. Kyllähän siinä ahdistus kasvaa kun ja jos pakasta hukataan iso arkana ja sitten kolme maata. Valhe, tietämättömyys ja viisaus ovat kaikki vähän eri asioita. Viisaus ei ole pelkkää vapautumista tietämättömyydestä. Voi olla ettei viisauden syntymistä kukaan estä tahallaan. Universumi on riittävän kompleksinen tuottamaan harhansa spontaanisti. Kärsimys on harhojen ja varjojen tulkits... lisää »
THATplanet: Bronze Safari Cypher by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 10 kuukautta sitten

Pullonpalautus on kammottavaa joskus
quijote blogissa Mataleena - 10 kuukautta sitten

Pullonpalautuksessa oli tänään tunkua. Ensin menimme kirjastoon toivossa että jono lyhenisi. Sitten katsastimme paikan uudelleen ja päätimme poiketa torilla, josko jono olisi huventunut. Sitten pääsimme palauttamaan. Äkkiä saapui tuttu henkilö rähisemään että hän haluaa heti paikalla tunkea oman puoliksi juodun kolapullona palautusaukkoon. Emme olleet kuulevinammekaan moista. Henkilö hörppi limsaansa ja puhui rumia kaikille, erityisesti meille. Annan aina yhden pullon palauttajille tilisuuden palautukseen katkaisemalla tilapäisesti palautukseni ja jatkan sitten. Nämä yhdenpullon ... lisää »
10 vuotta 10 kirjaa
susupetal blogissa SusuPetal - 10 kuukautta sitten

Huhti-lokakuussa 2006 kirjoitin blogia, jonka nimi oli Taikkarin mäellä. Blogissa oli proosarunoja, jotka sijoittuivat 1970-luvun Turkuun. Alun perin kirjoitin runot suloisella Turun murteella ja tarjosin käsikirjoitusta Savukeitaalle ja Sammakolle. Murrerunot koettiin hankaliksi ja koska Heli Laaksonen jo kirjoitti niitä, niin arveltiin, että se riittää tälle maallemme. Päätin kääntää runot suomeksi ja sellaisina ne […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Yhteisvessavillitys, yhteisöllisyyden lopullinen muoto.
Mother Earth — Smiling by Laura Ortiz‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

EPÄTÄYDELLISEN AVIOKUMPPANIN ARVOITUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Vähän keskikesän jälkeen menomatkan täysikuu antaa kolmen tunnin peliajan ennen paluumatkan kotipihan takaa nousevaa aurinkoa. Vaunut ovat nopeat nykyään. Muutos on pieni maagikko, lujuus on pieni tasapaino. Kaikki ne ovat hukassa. Sulkeutunut jääkuningatar, vaitonainen kuun kevytversio tekee uteliaan hulluksi. Hän ei pura sinulle sydäntään. Se on tarkoitettu vain sinun suojelemiseksi. Kuu tekee sinusta hullun. Laavan prinssi sulattaa kaiken. Kolmiodraamasta tulee aurinko ja hierofantista tulen herra. > vajavuus
Meyerbeer, Pohjantähti ja Topelius
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 10 kuukautta sitten

Ensi viikolla, 20. heinäkuuta 2017, Kokkolan Oopperakesässä saa Suomen ensi-iltansa Giacomo Meyerbeerin (1791–1864) koominen ooppera *Pohjantähti *(L'Étoile du Nord). Teos on poikkeuksellisen kiinnostava jo pelkästään siksi, että Meyerbeerin teokset ovat 2000-luvulla vain harvoin esillä. Ensimmäiseen maailmansotaan asti Meyerbeer oli oopperatalojen vakio-ohjelmistoa. Spektaakkelimaiset teokset vaativat paljon sekä esityskoneistolta että laulajilta, ja ehkäpä juuri siksi niiden esittäminen on nyttemmin niin harvinaista. Tosin tänä ja ensi vuonna Meyerbeerin teokset ovat esillä muual... lisää »
Ezra Poundia plaratessa
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
ulkopuolinen pienen talon veranta - sateella liukas Tikkis 7/2017. Tuon tein Poundia taas selaillessani: THE CANTOS OF EZRA POUND, A New Direction Book 1996. Canto LXXII on tässä laitoksessa jo myös Englanniksi. Alunperin tämä oli vain Italiaksi. Canto LXXIII on edelleen vain italiaksi. Aliotsikkona tälle on *Cavalcanti / Corrispondenza Repubblicana * Netissä siitä on englanninnos. Canto LXXIII in English Ezrra Pound oli sodan aikana Italiassa ja mukana radiolähetyksissä herjaamassa omaa isänmaataan. Kun Italia / Mussolini hävisi osaltaan sodan niin Ezra Pound pidätet... lisää »
Petkuttaja Stenfelt
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Huittisten miehen varoitus julkaistiin sanomalehdessä Sanomia Turusta 24.2.1860: Huittisten seuduilla on näinä päivinä 11 p. tammikuuta liikkunut yksi olonsa ja menonsa puolesta suuresti ihmeteltävä herrasmainen mies, joka on sanonut nimensä olevan Stenfelt ja kotosin Oulusta. Tämä mies on eriskummaisella rohkeudella, nöyryyden muodolla ja valheen sikiänä onnistunut paljon almua itsellensä kokoomaan. Mutta omat toinen toistansa vastaan sotivat todistuksensa itsestänsä eriseuduilla kuin myös muu menetyksensä on vihdoin vahvistanut useata siitä, että tämä mies on maankulkuri ja yleis... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Tilasin Philippe Camoinin ja Alexandro Jodorowskyn restauroiman Marseille-pakan ja Jodorowskyn itsensä kirjoittaman opaskirjan siihen. Tilasin myös Juri Shakovin klassisen Pietari-pakan ja Cynthia Gilesin klassisen Pietari-oppaan. Kirjatilauksena kaikki Castanedalta.
Kesäisessä säässä alkoivat Maariankellot kukkia
quijote blogissa Mataleena - 10 kuukautta sitten

Katsoin Åsa Larssonin kirjan pohjalta tehdyn elokuvan Aurinkomyrsky. Se on trilleri Kiirunassa olevan, erään uskonlahkon rituaalimurhasta. Ihan kelvollinen ja hyödyllinen katsottava kaikille, jopa uskonkiihkoisillekin. Mietin itsekseni, että esim. Jehovantodistajien kelkkaan ei pidä mennä. Minulla oli aikoinaan luovan toiminnan kerhossa lapsi, joka oli äitinsä erottua Jehovista, kokenut hirveitä. Yhdessä jos toisessakin lahkossa on ohjenuorana: *jätä kaikki mitä sinulla on ja seuraa meitä.* Koskee myös perheenjäseniä. (Jopa Steineristeille voi omaiset olla valaistumisen tiellä.) Rah... lisää »
Visual Haiku by Scott Helmes
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
suprajohtavuus, kitkattomuus keilapallot paholaisen keinulaudalla
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Yhden yön aikana nenäkarva kasvaa kolme senttiä. Hän opettaa sinulle vain sen minkä olet unessa nähnyt. Hän ei halua peräänsä papukaijojen armeijaa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Oletko nähnyt niin likinäköistä ihmistä joka ei erota miekkaa sauvasta. Horisontti, paholaisen keinulauta. Taivas liturgisessa värivaipassa. Kuun alisessa maailmassa kaksi horisonttia päällekäin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Kipinät siinä missä varikset kommentoivat vapaamuotoisesti elämää. Tuli siinä missä tuhka. Maltti Hierofantin ja Auringon välimies.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Käsi sydämelle variksen raakunta musta kuin lumpeen lehti. Kolmas voima sinun pienen ihmisyytesi pinnassa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
kvanttitietokone tontun asunto ihmisen ääriviiva tasangolla maailmanviiva sinä olet minulle rakkaus aseistariisuntaa panssarivaunun telaketjun alla minä olen sinulle ylellisyyttä jotakin mitä ei toisilla ole jotakin mistä on helppo luopua vastarinnaton vihollinen arvottomaksi naamioitu omaisuus, varkaiden, löytäjien saataville tuupattu eikö voisi elämälle antaa merkitystä sitä murhaamatta
Haikara herättää huomiota (Miracle of Morgan's Creek, 1944)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 10 kuukautta sitten

Preston Sturgesin käsikirjoittama, ohjaama ja tuottama *Haikara herättää huomiota* (Miracle of Morgan's Creek, 1944) on sekopäisimpiä komedioita, mitä on koskaan tehty. Dialogin ja tapahtumien rytmi on päätä huimaava, ja Sturges on tässä tekstintekijänä ehdottomasti parhaimmillaan. Elokuvaa voi kutsua screwball-komediaksi siinä mielessä, että se on *sex comedy without sex*, samaan tapaan kuin Howard Hawksin *Hätä ei lue lakia *(Bringing Up Baby, 1938). Tai pikemminkin: seksiä kyllä löytyy enemmän kuin 30- ja 40-lukujen komedioissa yleensä, mutta sitä ei näytetä. Lisäksi elokuvan he... lisää »
Kesäkuuta ja heinäkuuta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
11.6. - Jännää, Vuodesta 2014 lukemista odottaneiden s-postien linkit eivät enää toimi. Nopeuttaa siivousta... 12.6. - Huh, tänään näin jutun, jonka mukaan Sameblod on syksyllä teattereissa. - The Museum of Failure, esittelijänä @tomscott 13.6. - "toteutettu wikisivustona, jotta sen jatkuva ja avoin päivittäminen..." @museovirasto 14.6. - Miksiköhän Riitta Oittisen blogitekstiä valemuseoista ei löydy @tiedetoimittaja sivustolta? Luin syötteestä, oli hyvä. [ei vastausta] - Aina on jäänyt poimimattomia marjoja metsiin ja poimintaan olisi ollut sopivaa... lisää »
Subscript Anthology 2 by Phil Openshaw‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

Five Future Moons by Sam Roxas-Chua‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 10 kuukautta sitten

36" x 51"
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Minä autan sinua, hän sanoi, vilpittömästi, kaikessa. On kaksi sääntöä. Sinä et saa uskoa mitään, mitä sanon. Ja minä en saa tulla näkyväksi.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Aina viisumin umpeutuessa uskoni Venäjän olemassaoloon horjahtelee. Kun Pietariin menee vain yksi tie, aina sama, mutta paluuteitä on monta, eikä koskaan tuttua. Menomatka on kilometreihin nähden uskottavahko. Mutta miettikää valon, metrin ja sekunnin käsitteitä paluumatkanne tuntemattomassa loputtomuudessa. Suomi, Ruotsi, Venäjä. Ajatelkaa nyt itse. Voiko tämä olla todellisuutta? Vai lasten satukirja?
KELTAISET AURINKOLASIT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Vain politiikassa sanat ovat tekoja, jumalrunoudessa harvemmin vain alussa oli sana. Lopussa Bill Burroughs saksien kanssa. Siili joka veti kaikki piikit sisäänsä. Katso nyt noita käsivarsia henpeitä kiehkuroita, jotka laskeutuvat hartioilleen ja käsivarsilleen. Täysi kaaos. Vain punkkarilla on maailmanviivat ojennuksessa. Irokeesi, anarkia, fotonimadon kiemurainen polku silmänesteessä kuin Paasikiven-Kekkosen linja.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Tänään menemme koko perheen voimin tapaamaan maailman ehkä kiinnostavimman Tarot-kirjan kirjoittajaa hänen kesämökilleen. Kaksi vihjettä. Hän on maalannut oman tarotpakan vuonna 1959. Hänen isänsä oli Adenauerin työtoveri II maailmansodan jälkeen.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Liberalismi tekee hallitsijasta erakon. Fasismi tekee erakosta julmurin. Kommunismi tekee rikkaasta köyhän. Mikään näistä ei ole oikein, sanoo Tarot. Todellisessa järjestyksessä miekkojen prinsessasta tulee tiedenainen, Tasapaino, pahan poissa pitäjä, mutta ei ikinä poliitikko. Kolmiodraamasta tulee Aurinko ja Hierofantista Tulen herra. Nämä ovat muutokset.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten

nostaa vartensa auringonsäteen imuun valoa kohden Ensin minulla oli kolmirivinen joka tarvitsi kuvan, kun otin kuvan niin muokkasin luonnosta tällaiseksi: otsonisäteet karvoihin katsomatta kesä on valo Tai toisinpäin, että kolmirivinen tarvitsi kuvan. Tavuja riittää - ja jos huomenna etsin on ruoho silläaikaa kuollut
Entinen linnanvanki Jaakko Lind (2/5)
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Kertomukset 1800-luvun alkupuolella eläneestä rosvosta jatkuvat. (Edellinen eli ensimmäinen osa) Kerran sai Lind tietää, että eräässä talossa löytyi paljon sekä rahoja että muutakin hyvää tavaraa varastettavana. Yöllä tiedusteli Lind paikkaa likemmin, ja kävi katsomaan akkunasta sisään; mutta kovin hämmästyi hän, kun siinä samassa pamaus paukkui; tarkka talon-isäntä ampui pyssyllä, ja haulit lentää suhisivat Lindin naamaa vasten. Sinä yönä mies ei mitään saanut. Yöllä kerran tuli Lind Pirkkalaan Nahkolan tilalle, jossa sanottiin olevan paljon tavaraa. Tupaan tultua aikoi hän astua ... lisää »
Post-Asemic Press: The Proof Copy of Translating Paint (Post-Asemic P...
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten
Post-Asemic Press: The Proof Copy of Translating Paint (Post-Asemic P...: Click here for more information: http://postasemicpress.blogspot.com/2017/05/comming-soon-translating-paint-by.html
New Wave Photons: An Asemic Gif PΩ by MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

40 urhoa (Forty Guns, 1957)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 10 kuukautta sitten

Samuel Fullerin käsikirjoittama, ohjaama ja tuottama *40 urhoa *(Forty Guns, 1957) on omintakeinen western. Fuller oli aloittanut ohjaajanuransa juuri lännenelokuvan tekijänä, sellaisilla elokuvilla kuin *Yksinäinen seikkailija *(I Shot Jesse James, 1949) ja *Uhkapeliä Arizonassa *(The Baron of Arizona, 1950), mikä on ymmärrettävää, sillä westernin suosio oli 50-luvulla ylimmillään. Fullerin alkupään tuotanto sisältää myös sota- ja rikoselokuvia, ja tuntuu, että *40 urhoa *sisältää elementtejä muistakin lajityypeistä, varsinkin film noirista. *40 urhoa *on mustavalkoinen CinemaScop... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Ei voi kuin väistellä mitä vaistettävissä on.
BURROUGHS ILMAN JAGEA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Nyt kun Leevi puhui runouden kohdalla saman tyyppisestä arviosta kuin "sisko-Markun" katsaus proosan puolella, niin tärkee olisi myös säilyttää samat paino(s)tukset. Eskelinenhän painottaa tietoisuudentutkimuksellista virtausta proosassa. Kärjistäen, psykoosi, jage, transsendentaalinen rakkaus ja kielirunouden metodi ovat Eskeliselle kaikki yksi ja sama. Taistelevassa asenteessa on jo tiettyä epätoivoa. Eskelinenhän on kuin historian ikkunasta putoava uudesti syntynyt Egon Friedell, joka kirjoittaa Uudenajan kulttuurihistorian 4. osan rajauksena Suomi ja proosa. Jos pohtii ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
ei voi kuin väistellä mitä vaistettävissä on muutokset, muuntumiset pääkallot pilvien röntgenkuvagallerioissa akateeminen etikan tutkija vauhdissa tekijä on hieno mies mutta emme soisi taideteoksenkaan tuhoutuvan
Tänään en saa myöhästyä
susupetal blogissa SusuPetal - 10 kuukautta sitten

junalaiturilla aamu näin aikaista en ole pitkään aikaan kokenut nukkunut vain heräämisen aika tulee myöhemmin jos on tullakseen aina se ei ole tarpeen mutta nyt nyt on aikataulu hetken kiinni järjestäytyneessä yhteiskunnassa laivalla tallinnaan muiden tavoin olen yhtä mies kävelee laiturin reunalla katsoo kiskoja pysähtyy jatkaa matkaa älä hyppää älä ei tänä päivänä […]
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten

Pihalta pääsi metsään, nyt se on hakattu raiskioksi. Kantoja on merkkinä puiden joukkosurmasta. Uusia taimia versoaa, uusi metsä nousee muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Ei hätää. Paljasta maata ei erota, varpuja, heiniä, risuja, kasveja, eikä mitään järjestystä, kunhan kasvavat, Oivallinen kasvualusta kasvattaa metsärunoutta, sanat lomittuvat ihankuin oikeatkin risut - kyllä se tästä itku ei auta, aurinko kuivattaa minkä taivas kastelee
A. F. Gebauerin vanhemmat eli tutkimusta Tukholmassa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Kirjoitin eilen julkaisemani tekstin sellaisella vauhdilla, että unohdin edelleen voimassa olevan ArkivDigital-tilaukseni. Auttaisivatko perukirjahakemistot (jälleen kerran)? Jawohl! Jälleen lapsettomana kuollut avainasemassa, sillä velipuolen perukirjassa näkyy Adolf Fredrikin asuminen Helsingissä: Samat lapset ovat nuorempina eli epäinformatiivisempina isän perukirjassa. Adolf Fredrik Gebauer on siis syntynyt harjansitojaoltermannin kakkosavioliitosta ja menettänyt isänsä 11-vuotiaana. Tarkkasilmäinen huomaa, etä isän perukirjassa mainittu sisarpuoli ei ole velipuolen perukirjass... lisää »
Metsä on sopuisat puut, useita
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten

Männyt varttuvat sovussa toistensa kanssa neulanen kerrallaan Onko metsä metsä ennenkuin heitä on monta, monikossa paljonko on monta puuta?
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
En ole ikinä ollut näin masentunut. Voiko tässäkin lajissa ylittää itsensä loputtomasti.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Tärkeintä on luoda pilveä ympärilleen, kadota asioiden keskipisteestä. Ja äkkiä taivas kirkas eikä kukaan muista mistä tässä kaikessa olikaan kysymys. "Милой обыденщиной Наполнена мгла. В эту ночь любить и могила могла..." Хлебников
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
En ole täysin varaukseton ihmisvihaaja. Tavallaan pystyn kuvittelemaan, että joku hieman älykkäämpi ihmisen kaltainen laji voisi olla kykenevä keksimään sen, miten pitää elää ja olla. Mutta kyllähän se niin on, että tämä laji on nyt mennyt pieleen. Pieleenmeneminen on niin psykedeelinen prosessi, että eipä siitä oikein osaa sanoa millaiseksi se muodostuu. Ihminen ei herää, menee vain pahemmaksi. Raiteille tätä hommaa ei taida saada enää mikään. Ei tämän lajin äly vaan riitä. Itse olen menettänyt toivon kaikkiin vaikutusyrityksiin, kaikilla tasoilla. Voitavani olen tehnyt. Ei riittän... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Kun et ole mikään voima, et ole pelissä siirreltävä nappula. Leevi Lehdon legendaarinen "Jokaiselle kekkosensa mukaan" vuodelta 1985: "Yhtä hyvin kansanrintaman taipaleessa voi nähdä tietyn poliittisen valta- tai vallantahtoprojektin – mikä se oli, siitä vielä – sisäistä dynamiikkaa tai logiikkaa. Niin että rintamapuolueiden ristiriidat kenties olivatkin paljossa prosessin polttoainetta, jotakin mitä "Kekkonen" tarvitsi, hallitsi, käytti ja hyödynsi. Monet yllättänyt kivuton siirtyminen postkekkoslaiseen konsensukseen todistaa sekin tässä takautuvasti jostakin, joka vielä odottaa tu... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Olen suosioni huipulla. Renny Harlin (ainoana) tykkäsi eräästä FB-kommentistani.
Asemic Art by Jürgen Smit‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

KAAOS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Kaikki on minulle äkkiä niin merkityksellistä, etten voi olla syyttämättä itseäni kaikesta. Mitään ei ole tehtävissä, kaikki vain tapahtuu. Ja minulla on kummallisen täsmällinen suhde siihen kaikkeen.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Mummolaa ollaan myymässä. Suuret kuuset olohuoneesta pitää kaataa. Muutamia pieniä jätetään uusille asukkaille joulukuusiksi.
Kuuman kesän ilta (1967)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 10 kuukautta sitten

Yleisradio esitti jo keväällä Kalle Holmbergin ohjaaman kaksiosaisen kuunnelman *Kuuman kesän ilta* (1967), joka perustuu Ted Willisin (1914–1992) näytelmään. Willisiä on pidetty yhtenä kaikkien aikojen tuotteliaimmista kirjailijoista, jonka kynästä kirposi muun muassa 34 näytelmää ja 39 elokuvakäsikirjoitusta. Willis oli Iso-Britannian työväenliikkeen poliittisia aktiiveja ja toimi toisen maailmansodan aikana kommunistisen puolueen nuorisosiiven Young Communist Leaguen pääsihteerinä. Willisin tekstit olivat kantaaottavia, ja tästä *Kuuman kesän ilta *käy hyvin esimerkiksi. Alkupe... lisää »
Runoilija ja kääntäjä Matti Rossi kuoli
quijote blogissa Mataleena - 10 kuukautta sitten
Runoilija ja kääntäjä Matti Rossi on kuollut. Hänen runonsa olivat väkeviä. Hän tutustutti sumalaiset Etelä-Amerikkalaiseen kirjallisuuteen ja runouteen käännöksillään. Hänen Shakespear-käännökesnsä ovat mestarillisa. Tämä on hyvä muistaa kun ansioita listataan somessa. Matti Rossi oli poliittisesti taistolainen joka ei kääntänyt takkiaan koskaan. Nyt on kesä Suomessa. Maalla kuuntelin yölaulajia. Kesäyön valo oli uudelleen kokemus. Uutiset kertovat kahden poliittisen johtajan jakavan Eurooppaa jossakin. Tämä on nähty ennenkin. Toivon että ei nähdä vastakin.
Kesähuvila Aleksanterinkadulla
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Tuttavani kyseli eilen lisätietoa Adolf Fredrik Gebauerista, joka oli vilahtanut blogitekstissäni. Ulkoa muistin miehen tanssineen juovuksissa pöydällä ja lähteneen seremoniallisesti Senaatintorin kulmalta kesänviettoon Kluuvinlahden toiselle puolelle. Nämä molemmat tiedot olin vuosia sitten poiminut Ester-Margaret von Frenckellin kirjasta *Offentliga nöjen och privata i Helsingfors 1812-1827* (1943). Tallessa oli myös kirjallisuudesta tieto, että Gebauer oli syntynyt Tukholmassa 21.11.1766. Googlaus 'site:digitalastadsarkivet.stockholm.se/bildarkiv/egenproducerat/kyrkobok/ gebauer... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten

Marina Tsvetajeva, YLISTYS, hiljaa! Ilmestyi tänä vuonna Siltalan kustantamana. Kääntäjänä *Marja-Leena Mikkola*. Tuli & Savu # 89 julkaisi *Pauli Tapio*n kirjoittaman esseen kirjasta. Tuli & Savu konstailee tekstinsä taiteellisuudella, nyt arvostelu-osaston fontti on laimeaa pinkkiä, joka yrittää naamioitua painopaperin sisään: (Korjasin hiukan fontin värin vahvuutta luettavuuden parantamiseksi.) Pauli Tapion juttu on herkutteluun houkutteleva. Tsvetajevaa on suomentanut aikoinaan mm. Hannu Helin, jonka Pulvis & Umbran version onneksi vielä löysin taltioistani. Se on siltä a... lisää »
Head With Asemic Calligraphy by Triantaphyllos Eleutheriou‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
En laita suuhuni mitään yhdentekevää. Maailman vanhin ammatti, jota kukaan ei tuntenut sata vuotta sitten. Kuvitellaan tilanne, jossa kaksi ihmistä yrittävät elää tahoillaan auringon valolla. Jos sinä olet kivi, niin minä olen vesi, joka pisaroi pinnallesi pehmeästi. Et laita suuhuni mitään. Korkeintaan vettä. Tämä on maailman vanhin lemmikkieläinhautausmaa, jota kukaan ei käy katsomassa. Kuvitellaan tilanne. Olet arvaajan roolissa. Arvuuttaja on tietämättäsi valinnut sanan "kaivaa". Isebel, tyttöseni: nyt sinä tottelet! Tai minä muutan kuuhun. Näkisitpä hampaani, liian suuret ... lisää »
Lue kirja kesällä
quijote blogissa Mataleena - 10 kuukautta sitten

Joel Haahtelan kirjat ovat hienoja. Tämä viimeisin, Mistä maailmat alkavat, on taattua laatua. Kun kolea sää masentaa, tai sade aiheuttaa melankoliaa, lainaa tai osta tämä kirja. Ei tämä kirja ole pelkästään masentuneille ja melankolikoille, taide on mysteeri ja taiteilijalla on elämässään onni ja sen kääntöpuoli. Voi olla että puhe onnesta onkin hölynpölyä ja sen tavoittelu valheellista. Rakkaus on olemassa ja joskus sen tajuaminen on kipeää. Taide on, ei elämästä erillää, se on. (Taiteesta ja filosofiasta voivat olla kiinnostuneet muutkin kuin lihavat naiset turun yliopistossa.) ... lisää »
Kuinka moni hukkui?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Suomalaisen historiantutkijan twiittistä Drowning in wells, ditches, rivers etc was the major cause of accidental deaths of children in preindustrial age. ☹ Also in #Finland https://t.co/5r0AEaS5g5 — tabularius (@tabularius) July 3, 2017 syntyi mielenkiinto hukkumiskuolemiin. Otin pohjatiedoksi vuosilta 1810-1834 Hiskiin tallennetut hautaukset, joissa kuolinsyy alkoi 'dru'. Ainakaan silmämääräisesti joukossa ei ollut mitään samoilla kirjaimilla alkavaa kulkusairautta, joten käytänöllisesti kaikissa kuolinsyy lienee hukkuminen. Hautauksia datasetissäni oli 9032. Tarkastelin hautauks... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
aamun kosteus - vastapestyt varpaani ruohon juurilla
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
Toki ruoho kasvaisi korkeuksiinkin? Tuulen heiluttamaksi. Sateessa rehevöitymään mutta käryävä bensapöristin, leikkuri on päättänyt toisin, kaikki poikki melkein juurta myöten tasattu nurmi miellyttää hallitusta, yksikään ruoho ei erotu toisesta, ei uhkaa vallan despootteja
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
metsien kätköistä ääniä säteilee ääniaaltojen intensiteetti etäisyyden neliössä? tuulien pyörteet eivät halkea yhdistyvät julmaksi tuuleksi vievät siitepölyt vieraisiin
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
Aamulla metsästä joku lintu ääntelee puhtaita lauseita kenelle? Kuuntelin. Mietin mitä kieltä. Pisaisin ruohikkopöheikköön. Käärmeet ei ymmärrä laulumusiikista. Lintu lopetti, taisi lentää metsän sisään. tuulen piilossa kyykäärmeen salapolku - nurmikko heiluu
Sultsinan ylistykseksi
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
1. tuuleen metsästä haihtuu sultsinahellan hehkuva kuumuus 2. lämmin sultsina mennessään mahani syövereihin hivelee sormia
Katastrofin ainekset
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
Piti hakea metsästä mummon rappusten pieleen tuoreita juhannuskoivuja. Mentiin sahan kanssa metsään. Ensimmäinen valittu koivu jätettiin mättäiden väliin, syvemmältä löytyi toinen sopiva. Katselin kasvavien puiden latvojen ohi taivaalle. Pohjoinen lienee tuolla, eli etelä on siis tuolla toisella suunnalla? Löytyi se ensimmäinen kaadettu koivuparka. Ja siitä melko suoraan osasimme takaisin pihaan. Muutama utelias hyttynen seurasi minua. Kaksi koivua - keskenjäänyt elämä, Juhannusuhri
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Harvemmin kuuntelen metallikonsertteja läpi, mutta tässä oli sen verran jujua, että oli pakko. Nämä Puolan paholaisnarriylellisyyserakot olivat jopa kansallisen albumilistansa ykkösinä, tekemättä pienintäkään kompromissia pimeysmetallin periaatteissa. Sitä voi ja pitää ihmetellä.
Roots in Finland - mikä mätti?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Yhdysvaltojen kansallispäivän johdosta Kansallisarkisto jakoi tänään FB:ssä englanninkielisellä saatteella videon *Roots in Finland - but how can I find them? *Video on ideana loistava, samoin kuin päivityksessä linkitetty opastussivu. Hiukan kuitenkin rakentavaa kritiikkiä. Video yllätti ammattitaitoisuudellaan. Suomalaisen sukututkimuksen perusprosessi käytiin läpi reippaalla vauhdilla. Esimerkin perusteella tuskin ymmärtää, millä taikakeinolla seurakunnan saa digitaaliarkistosta esiin. Epärealistista oli myös hyppääminen presiis oikealle sivulle ilman mitään hakemista. Ja täytt... lisää »
Babel by Ariel González Losada
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

2016 / Ink on Paper (29,7 x 42 cm)
Francisco Goya Los Caprichos
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten

Goya maalasi tämän teoksen v. 1797 - 1798. Tämä kuva oli ensin ajateltu aloituskuvaksi mutta julkistaessaan 80 kuvan sarjan se oli # 43. Tutustuin otokseen Goyan sarjasta teoksessa POEMS FOR THE MILLENNIUM Volume Three. Toimittaneet Jerome Rothenberg ja Jeffrey C. Robinson. UP of California Press, 1995. 930 sivua. Goyan teos, koko 80 kuvan sarja on hänen kritiikkinsä vallitsevaan yhteiskuntaan. Goya eli 1746 - 1828. Alla kuvan alaosa vähän tuhdimpana: Tämä on netistä löytynyt versio: Kuvien copyright Francisco Goya, 1799. Katselin kuvia, selkärangassa kävi väristyk... lisää »
Mielenmaisemassa matkalla
quijote blogissa Mataleena - 10 kuukautta sitten

Tätä polkua on kuljettu tiuhaan. Se oli hieman erilainen lapsuudessani mutta perustunnelma on sama. Notkelman kohdalla oli kevättulva aina huhtikuussa. Pienen mäen päällä oli navetta ja tallitakennukset sekä kuja hevosille. Tuon navettarakennuksen ylisillä olivat ihmiset piilossa vainolaisilta eli neuvostoliittolaisilta kuolemanpartioilta kesäöinä sodanaikaan. Siellä kolmevuotia Paavo setäni, nyt jo kuollut, näki enkelin ovella kun hän yöllä yritti mennä ulos omin päin. Enkeli oli myöhemmin nimetty Kokkelitytöksi. Mummo oli kysynyt että minkänäköinen enkeli oli? Paavo oli sanonut: ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Vihtori Kosola. Ohjaus: Universumi. Käsikirjoitus: Kai Donner.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
En laita suuhuni mitään yhdentekevää. Elän auringonvalolla.
3 museota Turussa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Eilen raportoidun seminaarin ohessa ehdin Turussa viime perjantaina tekemään kolme pikaista museovierailua. Turun linnaan kävelin katsastamaan näyttelyn *Valtapeliä - Reformaatio Suomessa*. Lippukassan mukaan se oli kokonaan kierroksen lopun huoneessa, joten oikaisin nurin päin sinne. Myöhemmin sain kuulla, että minulta oli jäänyt näkemättä kristinuskon tulo Suomeen toisaalla linnassa, mutta reformaation annin sain kai kokonaan. Jokseenkin kaikki tallella oleva esinekulttuuri Suomen 1500-luvulta on esillä, mitä varten näyttely kyllä kannattaa käydä katsomassa. (Esillä olevista puku... lisää »
Miten löytää murhamies?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Sain kesän rikosjatkiksen ensimmäiseen osaan kommentin: Tarvitsen apua esiäitini murhan selvittelyssä. 17.3.1870 Hämeessä murhattiin torpparin leski, jolta jäi kuusi lasta huutolaisiksi. Sanomia Turussa-lehdessä no 18 6.5.1870 on pieni uutinen tapauksesta, jossa mainitaan tekijä Adolf Matinpoika. Me sokeriserkut olemme selvittäneet Hedvig-lesken lasten selviämisen ja yhteytemme tähän päivään, sekä hänen sukujuurensa. Samalla olemme koonneet eri sukuhaaroissa suusanallisena säilyneistä tarinoista koosteen tragediasta, jonka voin toimittaa sinulle, jos asia muuten vain kiinnostaa. Mutt... lisää »
AFM - Asemic Force Microscope: Concrete Asemic Writing On Living Objects by Federico Federici
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

AMPIAINEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Loikoilimme Toukolassa piharakennuksen aurinkoisella katolla. Minua pisti ampiainen käsivarteen. Kirosin kaikki miekkojen ritarit, ne pitäisi polttaa elävältä patamustiksi. Silloin Janne Kortteinen sanoi: "ilman ampiaisia ei olis viiniä eikä kaljaa eikä leipää eikä tiettyjä orkideoita plus ne on tärkee osa ekosysteemii useat hiivalajit talvehtii ampiaisten vatsassa, mistä ne siirtyy emolta poikasille ja rypäleisiin viikunoita syödessä syö kuolleita ampiaisia. hulluin on se viikunan hedelmä, joka koostuu kuolleista entsyymien hajoittamista ampiaisista ne ryömii sinne kukkaan ja si... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Laavan prinssi ja jään prinsessa.
It Comes At Night ja kauhun näkökulma
Jukka blogissa Jukka Laajarinne - 10 kuukautta sitten

Sisältää juonipaljastuksia. Vastikään ensi-iltansa saanut It Comes At Night on arvioissa enimmäkseen luokiteltu kauhuelokuvaksi, ja kauhuelokuvalta se näyttää myös trailerinsa perusteella. Kun elokuvan katsoo kokonaisuudessaan, tekee kuitenkin mieli sijoittaa se muihin lajityyppeihin. Tämä herättää kysymyksen, mikä ICAN:ssä on kauhua ja mikä ei. Jotkut ovat luonnehtineet elokuvaa myös kauhun keinoja hyödyntäväksi scifi-trilleriksi, joten en ole […]
Suomi keskiaikaista menneisyyttään etsimässä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Viime perjantaina Glossan seminaari keskiajan historiankirjoituksesta Suomessa houkutteli minut Turkuun. Kannatti lähteä. (Lyhyempi tiivistelmä tästä ja edellisen päivän seminaarista keskiajan markkinoilla ruotsiksi sekä suomeksi Eva Ahl-Wariksen blogissa.) Aluksi Reima Välimäki pikakelasi kehityksen. Autonomian aikaan mietittiin ristiretkiä eli linkittymistä Ruotsiin. Itsenäisyyden myötä korostettiin suomalaisia (itsenäisiä) toimijoita. Sotien jälkeen keskiaika unohtui, kunnes 1990-luvun euroinnossa nostettiin esiin liittyminen kristikuntaan keskiajalla ja muut yhteydet Eurooppaan.... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Sinä olet uskomaton. Mutta sen havaitsemiseen ei tarvita mitään. Minä olen uskomaton. Mutta sen havaitsemiseen tarvitaan jo kohtalainen pelipanos.
Some New Asemics by Michel Audouard
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten

Kastelematta juhannuskoivun lehdet sinnittelevät
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
alkeimmuudessa
Junamatkalla
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Lähde: Fyren 17/1900
Sphere by Michel Poisson
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 10 kuukautta sitten
Sunrider by Kimm Kiriako
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 10 kuukautta sitten

Nubot by Kimm Kiriako‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Niin he nukkuvat kuin sinä petaat. Ja niin sinä nukut kuin he petaavat. Niin kuin lännessä pedattiin niin Neuvostoliitossa lännen unet nukuttiin. Ja niin kuin Neuvostoliitossa pedattiin niin lännessä Neuvostoliiton unet nukuttiin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Freudin tarotpakassa on vain kaksi maata: miekat ja maljat. Ampiaiskuningatar miekkojen kuningatar. Mehiläiskuningatar maljojen kuningatar. Koska Freud ei ollut kiinnostunut terveistä ihmisistä. Maljojen ässä sitomaton libido. Miekkojen ritari baarikärpänen. Miekkojen prinssi viinaperhonen.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Vesi vanhin voitehista. Jääkylmä erityisesti.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
"Nurmikko sinut syö jos sinä rikot puun." Demian
Entinen linnanvanki Jaakko Lind (1/5)
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
S'on kesä ja jatkokertomuksen aika. Kertomuksen tarjoaa tänä vuonna nimimerkki T-va-ll, joka on sen lähettänyt Tampereen Sanomiin vuoden 1867 lopulla. Kertomus julkaistiin tuolloin kolmessa osassa 19.11., 26.11. ja 17.12.1867. Osa jutusta voi olla tarina-aiheiden sekaantumista. En ole (vielä) lähtenyt penkomaan vankilistoja, mutta ainakin alussa mainittu lumpunkerääjä on ollut olemassa. Harjun seurakunnassa kuoli keväällä 1831 Härmälästä 51-vuotias "Lumpsml. o F.d. Vol. Henric Wahlros". Todennäköisesti tapahtumat siis alkavat 1830-luvulta. Tämä riittäköön alustukseksi. Tästä aikana... lisää »
Marginalia by Sam Roxas-Chua‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

16" x 24" | Papyrus
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Mitä pienellä näyttämöllä tapahtuu sitä ei kukaan tiedä. Venäjältä tuotu toisinajattelija pirskottaa sinihappoa yleisöön. Jumalanteatteria vainko se onkin.
Puuteria päähän
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Kerrataanpa viikon aikana käsiteltyä: nanoserkkuja, yleellisyysveroja ja kirjauseroja Ruotsin valtakunnassa. Kun jaoin tiistaisen pönkkähamekirjoituksen FB:n sukututkijaryhmään, yhdelle lukijalle tuli mieleen omasta tutkimuksestaan tulkintavaikeuksia aiheuttanut "utan puder". Sattumalta olin juuri samaisena aamuna etsinyt ja löytänyt nanoserkkujani Tukholman henkikirjoituksesta vuonna 1760. Vaikka oikeassa reunassa on painettuja sarakkeita, sopivaa ei ollut ylellisyysveroille ja näin puuterinkäyttö perheessä merkittiin tekstin lomaan. Vastaavan tavan muistan (mikrofilmeiltä) Tukholm... lisää »
Ihanat lukijat
susupetal blogissa SusuPetal - 10 kuukautta sitten

Vanhoja poikaystäviä on luettu. Savisuti, Elegia, Äijä ja Kirjavinkit ovat kirjoittaneet lukemastaan. Kiitos. Jatkan siivoamista. Kategoria(t): Vanhat poikaystävät
Asemic Mosaic by Ricky Brett‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

Ihmiskunnalla on k o l m e v u o t t a a i k a a e s t ä ä M a a p a l l o n t u h o !
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 10 kuukautta sitten
Ihmiskunnalla on kolme vuotta aikaa estää Maapallon tuho !
MERKITYS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Kanonisten merkitysten ymppääminen rakenteisiin tai sanoihin ei välttämättä ole lääke. Väistäminen voi olla. "Omakohtaisesti tajusin (aina opettavaista, koska ei milloinkaan sama kuin teoriassa omaksuttu), miten pääsemättömästi ajatteluni on sidoksissa kieleen ja sen muotoilemisen prosesseihin, ja ne taas oman käsittelynsä mekanismeihin. Tyypillisimmillään ”uusi” ajatus syntyy käänneltäessä vanhaa uusiin asentoihin. Ei, ei se synny, vaan näyttäytyy siinä, uutena kieliopillisena tai retorisena mahdollisuutena. Nyt minulla on urge-to-write." Leevi Lehto, FB, tänään. Toisaalta k... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Niin kuin enkelit muokkaavat bittejä lakkaamatta, salaisen poliisin tai tiedustelupalvelun tavoin avaavat ja sulkevat tiedostoja pieniä muutoksia tehden. Kuka olisi muistanut sinun kirjoittaneen mitään sellaista, ennen kuin sait armon.
Jälkipolvitutkimuksen tunnelmista
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Vaikka eilen piti purkautua, on ArkivDigital-surffaus ollut enimmäkseen antoisaa ja vienyt tunneiksi ajatukset menneisyteen, kuten oli tarkoituskin. Muu tarkoituksenmukaisuus onkin sitten mennyt raiteiltaan. Alun-alunperin Spolstadin Hohenthal -koosteen piti käsitellä vain Christinan ja Joachimin elämää ja lapsiaan. Mutta kun näille löytyi lapsia otin heidätkin mukaan. Minkä jälkeen olikin vaikea laittaa pistettä, kun lähteet veivät mukanaan. Nuo Uppsalan rippikirjat sisälsivät 3 upseeriveljestä, jotka osoittautuivat erityisen antoisiksi. Vasta työn jälkeen piirsin kuvan tarkistaaks... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Siltä joka kannattelee maailmaa yksin, ei kysytä, mitä mieltä hän on kaikesta turhanpäiväisestä. Kristus ei hakenut armoa eikä saanut. Vain häntä auttamalla sai. Maailma on hullujen huone lääkkeiden ja terapian sijaan jaetaan aseita ja uskonnollista kirjallisuutta. Kristusta ei tunneta. Ja tätä kutsutaan järjeksi ja valistukseksi.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Porno on joukkohauta parakkisi kivijalan alla sijaintipaikan vain siirtomaaisäntäsi tuntee tarkasti. Joukkohaudat, tarotpatsaat, hylätyt kartanot, mustan magian akupunktiopisteet. Feminismi on bisarri esileikki maailmanpornon medusahaudassa.
S t o p T r u m p and S u p p o r t M e r k e l ! Good Climate > P e a c e f u l & D e c e n t Life on Earth !!
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 10 kuukautta sitten
*Stop Trump - Support Merkel !*
Black Digital Planet Blossoming From The Cyber-Grime by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 10 kuukautta sitten

See, It's Quite Possible To Speak Asemic by Johannes S. H. Bjerg‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

Jussi Viitala on viisas mies. Kuunnelkaa !
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 10 kuukautta sitten
https://yle.fi/uutiset/3-9685763
Digitoitu Släktbok
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Anu Lahtinen promosi aamulla lukemassani blogitekstissään SLS:n keskiaikaan ja 1500-lukuun liittyviä digitointeja. Tämä herätti muistoja ja kysymyksiä. Linkitinkö itse tuolta Facebookiin keväällä sukututkimuksellista aineistoa? Ja oliko joukossa Wilskmanin Släktbok, joka on lähteenä Tammelander-suvun tiedoille ja jota juhannuksen edellä alkaneeseen Schildt&Bergudd-hutkimukseen kaipasin enkä ole vielä jaksanut lähteä kirjastoon katsomaan? Kyllä, SLS on digitoinut sarjat *Släktbok* ja *Släktbok. Ny följd*. Jopa älytty nostaa kunkin osan kuvaukseen käsitellyt suvut. Saatavilla siis ... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
hiljainen metsä - koillinen tuo mukanaan suopursun tuoksun
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
kymmenes kerta ulkona pieraisemassa ... pitkä yö Issa 1812
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
kotikyläni -- puhdas vesi ryöppyää huusinkin takana Issa 1812. Suom versio j.t.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
Että viitsiikään kiertää maapalloamme - kuuma aurinko
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
1. juhannusilta - kaislikon hauki jahtaa laihaa ahventa 2. valoisa ilta - tuuli näkee puhaltaa hyttyset piiloon 3. juhannustuuli - kokko leimahtaa liekkiin, yö ei pimene 4. Juhannusilta -- sammunut kokko kytee punerva hehku 5. Juhannusyöllä yksin tuulien kanssa lippu hulmuilee 6. röyhkeä tuuli käy lipputangon kimppuun - ei hetken rauhaa
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
meidän korville vain turhaa meteliä kukon kiekaisut *Issa* vuonna 1812. *Lanouelta *vastaava rakenne: meidän juhlammee vain paljon melua kukolle Tuntematon Hokkaidosta: kanat kaakattavat kuuliaisesti kukon ollessa kuulolla
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
1. laulaa koko yön metsän meluisa lintu - koivut huojuvat 2. yön jälkeen aamu koivun oksat huiskivat avattuja lehtiään 3. yön synnyttämä aamu raikaa tuoreena kuin koivuvasta
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
1. Rankkasateella korpimetsäkin kastuu juuriaan myöten. 2. joka kesänä ukkossateet kastavat aivan jokaisen 3. Märkä suosammal pidättää jonkin aikaa vettä sisällään. Ojitettu suo laskee myrkyt järven kaloille.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
lintu pakenee -- kääntyy mihin tahansa ihmisten äänet Copyright Issa 1824. Tikkis 2017: pelokas hirvi - metsän reunoihin asti koirien haukku
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
unohda ruoskat - jäätävä tuuli piiskaa pyytämättäkin
Purkautuminen ruotsalaisista rippikirjoista
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Suomihan on ruotsalainen? Ja Ruotsin vallan aikana meillä oli samat hallintokäytännöt ja sama kirkko. Joten sukututkimus on vaivatonta, kun lähteet ovat tuttuja... Mutta Ruotsin (erityisesti kaupunkien) rippikirjoja katsoessa vedän kyllä sen johtopäätöksen, että Suomen periferiassa on lähdetty ihan omille - ja paremmille - poluille. Upsalan kutsuminen Ruotsin sivistyksen kehdoksi lienee perusteltua. Hakemani Hohenthal-jälkeläinen löytyy tältä aukeamalta (Uppsala domkyrkoförsamling AIa:2 (1749-1779) Bild 241 / sid 213 (AID: v126489a.b241.s213, NAD: SE/ULA/11632)) Hyvällä tahdolla tä... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
1. kostea tuuli rapisuttaa metsässä vanhoja lehtiä R3 vaihtoehtoja: kuivaa ruohoa männyn neulasia 2. sataa koko yön kuivat risut kastuvat metsä hiljenee R3 vaihtoehto: tulee hiljaista
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Naapurissa oli nuorten juhlat. Lupasin viedä jotain purtavaa ja lautaset. Ajattelin yllättää hienoilla lautasilla. Lähdin naapurin puusepän emännältä lainaamaan perintöliemikulhosettiä. Kävelin kauniina kesäiltana kaupalle ja siitä mäkeä ylös koulun pihan suuntaan. Koira, Nalle, hykkäsi pitkässä ketjussa vastaani. Peräännyin mäen rinteeseen ja jäin kuulostelemaan. Pian Vessen naama ilmestyi koulun kulmalle. Hän otti koiran pitimiinsä. Tertulla ei ollutkaan lainata lautasia; oli vain myytäväksi. Satuin olemaan rahoissani. Tuhatkuusisataa euroa kahdeksan ruokailijan antiikkisetistä ei ... lisää »
Pastori Erkki Helminen kertoi tärkeitä asioita Yle 1:n aamuhartaudessa 28. kesäkuutta 2017
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 10 kuukautta sitten
*Kiitos pastori Erkki Helmiselle hienoista, koskettavista kokemuksista ja ajatuksista * *ystävyydestä ja jakamisesta: miten tapaamiset voivat olla rikkaita varakkaiden ja köyhien * *kerjäläisten välillä !*
Shag Green Machine Digital Orb: Seed Of Everything by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 10 kuukautta sitten

You Wrote The Music, So I Danced by Marcia Brauer‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

Ikuinen kesäkuu
susupetal blogissa SusuPetal - 10 kuukautta sitten

En muista syreeneiden kukkineen näin kauan. Hidas kevät, pohjoisrinteessä nuput ovat vasta avautuneet, ikkunani alla pensas on hehkunut liilaa koko kesäkuun. Pölynimurin ääni kaikuu huoneessa. Siivoan tyhjää pesää, kaapit, lattian, pyyhin seinät. Selkä itkee puolestani, silläkin on tämä tyhjän pesän syndrooma. Olemme yhtä, mieleni ja kehoni. Vastapäisen talon keittiön verho heiluu kaiken aikaa, kun […]
Pönkkähameet Turun ja Porin läänissä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Pönkkähameiden pikainen paluu (edellinen osa). Ensinnäkin (vihdoin ja viimein) yritin hakea kuvaa pönkkähameesta. Ylileveästä mallista 1700-luvun puolivälissä oli huomattavasti enemmän tarjontaa. Näin leveä hame ei Suomessa ollut 1730-luvun alussa! Rijksmuseum Toiseksi, tarkistin (vihdoin ja viimein) sanomalehtitekstistä löytämäni määräyksen päivämäärineen. Teksti alkaa Modéen kokoelman toisen osan sivulta 925 ja käsittelee ylellisyyden rajoitusta, mutta ei mielestäni määrää veroa. Ote: Kolmanneksi keräsin läänintilien alkusivujen hakemistojen avulla Turun ja Porin läänin tileistä ... lisää »
Glitched Space Material Orbiting The Galactic Blackhole Recycling Bin by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 10 kuukautta sitten

Tell A Vision Gif Asemic by MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

Digitoidut lehdet ja tekijänoikeudet
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Tästä piti tulla osa sarjaan "kuva miehestä, josta en ole koskaan kuullut". Kuten kuvateksti kertoo, kyseessä on "Alb. Gebhardin piirtämä pilakuva Tuulispään pilapiirtäjästä A. Kangasmaasta" ja se julkaistiin Tulispäässä 11-13/1911. Etunimettömästä Kangasmaasta oli verkkohaulla helppo löytää tietoa (vaikka Museovirasto oli liittänyt hänelle väärän etukirjaimen). Sillä miehellä on Wikipedia-sivu. Se kertoo Kangasmaan kuolleen vasta vuonna 1951 eli töidensä tekijänoikeudet ovat edelleen voimassa! (Albert Gebhardin eivät.) Montakohan piirrostaan olen tänne leikannut ja liimannut, kun... lisää »
Asemic Writing by Rob Grant
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

Here is Rob's website: https://placefacedown.blogspot.com.au/
Lapsettomat tädit ovat merkityksellisiä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Olen minä sentään jotain oppinut ja toisinaan sen myös muistan. Saatuani Rebecka Schiltin perukirjan alkusivun tiedot talteen ja timanttisormukset noteerattua EN sulkenut dokumenttia (tai otin sen uudelleen esiin, miten nyt sitten olikin) ja luin loputkin sivut. Joissa esiintyi parissa kohdassa Lars Hägg, esitätini Margareta Hohenthalin aviomies. Häiden ajoitus on epäselvä, joten asiaa kannatti tarkastella huolellisemmin. Todellakin kannatti, sillä Rebeckan miehen perukirjasta ja parista muusta lähteestä (ks. tarkemmin koosteesta Spolstadin Hohenthalit) selvisi, että Häggit olivat a... lisää »
Asemic Music from Listen Lisse
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten
Two Toys by Listen Lisse https://listenlisse.bandcamp.com/album/two-toys
SYMPHOSIUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
*Aenigmata * Ilman minua ei isäni olisi koskaan tiedetty syntyneen. Ylimmällä tasolla olen se mikä olen ja alimmalla tasolla sama. Linjat kulkevat läpikuultavan kämmenen poikki. Toinen puoli muistuttaa siitä mitä toinen teki. On makea rakkauteni ymmärryksenmusta täynnä tahattomia värejä. Palvelijana olen taloni isäntä ja jälleen kerran ovat ovet avoimet. Pieni kotini palvelee kenen hyvänsä saapua. Täällä on luovuttu kaikesta, leikistä ja vakavuudesta. Valtaa pitää kuiva asiallisuus ja asioiden lop... lisää »
Paimenessa ollessa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Sanan Saattaja Wiipurista 20.7.1833 Onnettomia tapauksia Suomen maassa. ... Paimen tyttö Ester Matintytär Putkijärven kylästä Gustaf Adolfin pitäjässä hävisi 21 päiv. edesmennyttä syyskuuta ja löydettiin kuolleena 20 p. toukokuuta Kouvajärvessä. Hänen eväskonttinsa remelit olivat sidotut kaulan ymbäri ja kontti täytetty kivillä, niin että ruumis oli vedessä ja jalkaterät näkyivät vedenpinnassa. Siitä näkyy että händä ensin on lyötyy kuoliaksi ja sitte upotettu järveen; mutta, vaikka kyllä tarkasti on tutkittu tätä asiaa, niin ei ole vielä murhamiestä käsitetty. Sanan Saattaja Wii... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
sinä ihmettelet minun sattumataidettani niin kauan kunnes käsität ettei minulle mikään virhe ole sattumaa
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
On ihmisiä joille sana on yhtä kuin teko jota ei koskaan tehty eikä tehdä Ei ole ihmistä jonka käytöksessä ei olisi moittimista Sanat ovat tekemättömien tekojen kammottava summa On ihmisiä jotka sekoittavat tahallaan fiktion ja faktan He osaavat suojata todelliset veritekonsa lempeiden sanojen kudelmaan Jos ei ole ihmistä ei ole ongelmaa Sillä heille sanat ovat totta mutta teot valhetta Ei ole ihmistä joka minut olisi tuntenut He eivät tunne näytelmää jossa teoilla on merkitys mutta sanoilla ei Ei ole ihmistä jota henget eivät tosipaika... lisää »
ASEMMOHR - Test One by Lawrence Abbott
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten
ASEMMOHR - Test One from Lawrence Abbott on Vimeo. Here is his website: http://www.lawrenceabbott.com/
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Puu joka halusi kasvaa voimalinjojen alla hullu puu, outo psykologi, metsuri sahasi häntä tai sitä kaikista selityksistä huolimatta. Mene metsään kasvamaan pusikkosi kilpailuun älä täältä valoa etsi Puu asettui valtakunnan rajalle ja siellä oli valoa taas ja taas tuo outo psykologi, metsuri sahasi häntä tai sitä kaikista selityksistä huolimatta. (22.12.2013)
RUOKKOAMATTOMUUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
2013 taitaa olla raivontäyteisin bloggausvuoteni. Olen vähän siivoillut sitä osastoa. Ylilyöntiä ja vihabloggausta löytyy kosolti. Täysin kilahtanut emotionaalinen vaste oli silloin, siinä provosointitilassa täysin todellinen. Mutta tavaran jättäminen näkyviin ei ole enää tarkoituksenmukaista. Toisaalta jäljen ruokkoamattomuudesta voi syyttää vain sitä ettei editointi apua ole saatu. Resurssipula. Olisihan anarkistisina, tyaiteellisesti vapaina, vihervasemmistolaisina ja rock'nroll-aatteisina esiintyvien pienkustantamojenkin julkaisut täynnä Heil Hitleriä, jos niitä ei kukaan editoisi.
MISTÄ LÖYTÄISIN UUDEN TIEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Mistä löytäisin uuden tien matkalleni? Mistä löytäisin uuden jalansijan suunnalleni vuorenseinämällä jolla yövyn? Parhaimmillaankaan runous ei ole runoutta suurempaa. Lautaset ovat toisistaan erillään, pöytäni leijuu. Lautaset ovat tärkeä mutta näkymätön tekijä. Tarjoilu on päättynyt. Lautaset ovat täynnä harkittuja itseni näköisiä lauseita. Ne tarjoilen. Lautaset ovat osa todellisuutta. Me tavoittelemme täydellisyyttä. Me emme aavista huomista elosalamoita. Lautaspinossa lautasten väliin asettuvat monet epätäydellisyydet. Ensimmäinen miljardimme palauttaa itsekunnioituksen. Toinen ... lisää »
KOMBA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
"Tyhjyydessä kamppaili kaksi lohikäärmettä. Ne olivat uskomattoman hienostuneella tavalla kauniita -- ja niiden leikki vaikutti lempeältä, rakastavien ja hellien tunteiden täyttämältä, ikään kuin niiden jäsenet olisivat olleet kykeytyneenä moniulotteiseen shakkipeliin, jota tosin pelattiin ilman näkyvää lautaa ja nappuloita. En huomannut, miten minusta tuli toinen niistä. Se oli samalla kammottavaa ja iloista. Vaistonvaraisesti osallistuin heidän käsittämättömään taisteluunsa -- liikkeeni täydellisesti sitoutuneena puhtaan tahdon ilmaisuun." Viktor Pelevin, Metusalemin lamppu, ... lisää »
Hyvää juhannusta!
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Fyren 12/1898
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
TYTÄR: Isä, oonksmä kertonut, että mä saan spinnerin. ISÄ: Olet. TYTÄR: Ja säkin saat ja pikkupoika. ISÄ: Pikkupojalle pitäisi tilata se Hot Wheels -autorata. Mistähän sen tilaisi? TYTÄR: AliExpressiltä tietenkin. ISÄ: Ai mistä? TYTÄR: AliExpressiltä. ISÄ: Mikä se on? TYTÄR: Kiinalainen nettisaitti. ISÄ: Ai. TYTÄR: Älä nyt vaan kysy, että mikä on saitti.
Yksi Schildt-suku
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Tuntuu erinomaisen typerältä, kun tieto, jota on hakenut 22 vuotta löytyy yksinkertaisesta lähteestä, josta on hakenut kaikenlaista vuosien varrella. Mutta a) ei sitä ollut kukaan muukaan löytänyt (tai yrittänyt hakea) b) vasta kun koossa oli tarpeeksi paloja ne saattoi tarpeellisella varmuudella yhdistää Eli. Eilen törsäsin ArkivDigital-tilaukseen ajatuksenani tilkkiä Spolstadin Hohenthalien lähdeviitteissä huomaamiani aukkoja. Näin tulin ottaneeksi esiin August Hohenthalin hautauskulut ja huomasin hänet haudatun "asessori Schildtin" hautaan Göteborgin tuomiokirkossa lähellä kuoria... lisää »
SYDÄMEN HAIHTUVUUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Mikä se on iholla jos ei oma tunto kenen tunto se on? Hylätyssä kartanossa joka oli ilottomien lasten koti puunatussa ja puleeratussa lasivitriinissä kaikelle kansalle esille kätketty pehmonallen turkki, elävän kallo luulosairauden harhan kudos, liha välistä häipynyt jonnekin Lasten hylkäämillä pehmoleluilla täytetty huone, siellä me rakastelemme tuhansien maatuneiden pehmolelujen patjalla Niiden lämpö oli aina harhaa sydämen haihtuvuus, sydämen volatiliteetti vain meidän lasten omaa lämpöä Yksinäisyyden pimeinä öinä sisälmyksien haihtuessa paljastu karhunpennun... lisää »
Silver Lupin Prayer, v. 1 by Lin Tarczynski‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

Sellainen laitos Huhkon tienhaarassa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Sanomia Turusta julkaisi syksystä 1862 kevääseen 1864 Kuokkamiehen muistelmia (**), joissa on kaikenlaisia kansantarinoita Turun ympäristön paikoista. Useamman vuoden tauon jälkeen lehden toimituskunnan muutokseen vedoten, ilmestyi vielä yksi osa, jossa oli pari uskottavampaa tarinaa. Suhteellisesti. Joku ehkä hyväntahtoisesti vielä muistanee, että matkassamme Naantalia päin viime kerralla olimme ehtineet Raision kirkon kohdalle. — Näiltä seuduilta on myös sivumennessä mieleen johdatettava, muutama vuosikymmentä takaperin Huhkon tienhaaralla oleva niin kutsuttu "Sibillan"- elikä k(o... lisää »
Norway: Don't look for o i l in Antarctis ! Norja: Ei öljynporausta Antarktiksella !
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 10 kuukautta sitten
Don't look for o i l in Antarctis !
Julkkisasianajajan veli
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Maria Lähteenmäen juhlakirjassa *Rohkea kynä* mielenkiintoiseksi artikkeliksi osoittautui Mia Korpiolan *Agnes Lundell – Suomen ensimmäinen oikeustutkinnon suorittanut nainen uusien lähteiden valossa*. En nimittäin tästä uranuurtajasta ollut aiemmin lukenut. (Kuva yllä Koti ja yhteiskunta 12/1911) Korpiolan tekstiin minulla ei ole mitään lisättävää, mutta vaihteen vuoksi - kun nyt on mahdollisuus - kaivelen esiin tietoja kuuluisan naisen perheenjäsenestä. Verrytellen jo unohtuneita siirtolaistutkimuksen taitojani. Agnesin veli Otto Severin (s. 23.10.1876 Turku) nimittäin rantautu... lisää »
Agricola lapsen näkökulmasta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Olin suunnitellut viettäväni kesäkuun kesäyliopiston kurssilla *Reformaatio: uskoa, arkea ja valtapeliä*, mutta aihe (ja/tai ajankohta) ei viehättänyt tarpeeksi montaa muuta, joten kurssi peruuntui. Täytyi keskittyä omaehtoiseen opiskeluun sopivaan materiaaliin eli tuoreeseen lastenkirjaan *A sanoi Agricola*. Juusteen-jälkeläisenä minulla on orastava Agricola-allergia, mutta tästä kirjasta en saanut minkäänlaisia ärsytysoireita. Agricolan pojan näkökulmasta kerrottu Agricolan elämäntarina toimi eikä ollut ylenmääräistä suurmieshehkutusta. Agricolan ja poikansa vuoropuheeseen sopivat... lisää »
Asemic Sculptures by Steve Jones
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

Juhannusruusut kukkivat
quijote blogissa Mataleena - 10 kuukautta sitten

Juhannusruusut kukkivat jokirannassa. Juhannussauna ja vasta, yötön yö ja kukkuva käki. Käki on merkillinen lintu: kukkuu hikipäässä ja munii toisten pesiin, lähtien sitte heti Afrikkaan, vaikka on kaunein Suomen kesä. Miten ne käenpoikaset talvehtivat kun vanhemmat ovat hulttiomaisesti hylänneet. Kävin kirkossa sytyttämässä tuohuksen ennen lähtöä. Mietin vain miten paljon seurakunnalle tulee kustannuksia ylpeyden ja miehisen turhamaisuuden vuoksi, kun pappeja hälytetään toimittamaan kaukaa, vaikka lähenpänäkin olisi. Onko pelko että tulee suositumpi henkilö toimittamaan. En aja... lisää »
KUTSUT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Olin kutsuttuna kutsuilla. Jokainen vieras toi mukanaa kehystetyn taulun, joka esitti kutsujen emäntää. Oma tauluuni olin itse tyytyväinen, tulin ensimmäisten joukossa. Myöhemmin tulelleilla vierailla oli mielenkiintoisempia tekeleitä mukanaan, jotain Gustav Klimt -tasoa vähintään. Eräs muotokuva varsinkin hätkähdytti: en ollut nähnyt vastaavaa taiteellista tyyliä koskaan. Hankala kuvailla sitä: naisen kasvot olivat kaukaa viehättävät, vasen silmä oli kaukaa jotenkin säihkyvä. Lähempää vasemmassa silmässä näkyi kyberpunktyylinen kellokoneisto, silmä oli jakautunut kahteen osaan. Toi... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
Taas yhdellä puolueella puheenjohtajan vaalit. Ratkaisevt äänet olivat ensin kadoksissa, mutta taisivat sittenkin löytyä? Suomi pelastuu! Uusi puheenjohtaja on taas löytynyt! Turun Sanomien uutisointi: *Touko Aalto selvin äänin vihreiden johtoon* Liittyykö uutiseen vinkki että joku toinen vaali ei ollut ihan selvin äänin? Totuus ei huku kansanvallan paineissa - pilvet vaeltavat
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
valkoinen kissa hiipii rotan reitillä - ikiystävät?
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
hiljainen piha - rotta, eikä kissakaan päästä ääntäkään
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
Auton päälle oli asettunut erilaisia kasvinosia, kuten siemeniä. Pesin niitä pois, luulivatko kasvavansa maalatulla pellillä isoiksi? vihreä mato uinuu konepellillä - minne menossa?
Kansainvälinen valeuutinen vuonna 1835
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Elokuun lopulla 1835 The Sun (New York) julkaisi kuuden artikkelin sarjan. Siinä kerrottiin sensaatiomaisista löydöistä, jotka astronomi Herschel oli teleskoopillaan nähnyt kuun pinnalta. (Herschel oli niin kuuluisa, että suomalaisesta sanomalehdestäkin (Åbo Tidningar 16.5.1835) löytyy maininta lähdöstään Hyväntoivonniemelle tekemään havaintoja.) Amerikkalaisen lehden mukaan Herschel oli nähnyt monenlaisia eläimiä ja siivekkäitä humanoideja, jotka kuvitettiin näin. (Wikimedia) Tiedonanto oli niin kiehtova, että se ei jäänyt Amerikan itärannikolle. Ruotsiin kuvaus tuli tiedoksi alkuvu... lisää »
BLOOMSDAY
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Eilen 16.6 melankolian kaksi aurinkoa: Saturnus ja Aurinko täydellisessä oppositiossa. Tulevina vuosina samassa rytäkässä, tosin vähän myöhemmin heinäkuun alussa, on myös Jupiter ja muutamia muita planeettoja. Kosminen polyrytminen äärimmäisen painollinen fermaatti. Päivä oli raska, mutta yhden päivän aikana tapahtui kokonainen romaani (jota aloin jo kirjoittaa). Vasta nyt huomasin, että sehän oli Bloomsday. Toisaalta mielenkiintoinen on taivaanjärjestys tänäänkin. Aurinko on astumassa huoneeseeni.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Taidekriitikon ja taiteilijan ero on siinä, että kriitikko osaa myös arvostaa mestareita tässä ja nyt, ihan omien aistiensa ja oman järkensä varassa, ilman että jonkun apurahoja myöntävän tahon tarvitsee ohjeistaa hänelle: tässä on meidän valitsemamme ja päättämämme tuleva mestari. Kriitikko on hankala tyyppi: hän elää nykyhetkessä.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
Pitkän talven ja sitkeän kevään jälkeen kun lumet sulavat ja tulvivat meriin niin maasta nousee kukkia, ruohoja, puut lehtivät. Jokunen lintukin pesii. Mereltä tuulee -- vastanousseet ruohot heiluvat (Vaikute Kushiro Hokkaidolaisen henkeen.)
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
värisee kesän sateessa ensi kukka Copyright Issa, kirjoitusvuosi ei ole tiedossa. Suom. versio j.t.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
Turussa Aurajoen rannalle on istutettu koristekirsikkapuita. Oikean kirsikan tapaan hekin kukkivat nopeasti, mutta tekemättä kirsikkaa syötäväksi. Silmälle ilo. vastapuhjennut kevään kirsikankukka kostuu sateesta Maho kirsikka ei ehdi kukkimiseltaan - kuin kukkia
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
myrskyn mentyä taivas yhtä hymyä - saviset jalat
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
Pikkulapset tapaavat mielellään oikaista lätäköiden yli. On silmin nähden riemullista katsoa miten vesi roiskuu. Lätäköltä ei kysytä tykkääkö se roiskuttelusta. itsepäisesti jos hyppii lätäköissä sukat kastuvat
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
kun sade lakkaa sateenvarjo kapinoi turhautuneena
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
kesäinen sade, pilvenhattaran kosto - kengät kastuvat
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 10 kuukautta sitten
kolea kevät ohutkin päivänpaiste kuin pyhäpäivä
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Seison lapsuudenkotini vastapäisen kyläkoulun pihalla. On joulukuinen sysipimeä lumeton suojasäinen ilta. Koulu on paljon kauniimpi rakennus kuin se todellisuudessa on. Se muistuttaa Steinerin Goethenaum I:stä. Mutta rakennus on yhtä rappeutunut kuin se on nyt. Näky huikaisee, kammottaa ja itkettää. Katselen pihan kulmalta tien toisellepuolelle kotitaloni valoja, kunnes äkkiä alan kuulla outoa lasten laulua. Huomaan tietä pitkin pimeässä soihtujen kanssa kävelemässä lapsikulkueen. Laulu taitaa olla latinankielistä. Lähestyn kulkuetta ja huomaan sen jonkinlaiseksi katolisten jesuiitt... lisää »
Kolmen näyttelyn kierros
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Eilen paistoi aurinko, joten oli hyvä hetki ulkoiluttaa Museokorttia ja kuluttaa kaloreita kiertämällä Helsingin kolme tuoretta näyttelyä. Tiivistelmä: vali-vali-vali. Atskin Aaltoa en ilman korttia olisi mennyt katsomaan. Vuosia sitten en saanut Aalto-museosta mitään irti ja nyt en viitsinyt suuremmin yrittää. Alku oli kyllä positiivinen: Kiertosuunta merkitty. Arvostan. @AteneumMuseum #museot pic.twitter.com/fJ1yFKvSDG — Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) June 16, 2017 Mutta lähtiessäni kaksi kävijää onnistuivat astumaan pari askelta liikaa ennenkuin pysähtyivät ihmettelemään mistä ovest... lisää »
Turun torilla on kaunista ja kivaa
quijote blogissa Mataleena - 10 kuukautta sitten

Yllä Turun Sanomien uutisten 17.6.2017 yläosa. Alla Turun Sanomien uutisten 17.6.2017 alaosa. Kuvien alkuperäinen copyright Turun Sanomat Kesäkuu 2017. Torilla on kaunista ja kivaa. Aurinko paistaa ja lokit rähinöi. Turussa ei ole mitään parkkiongelmaa, ei ainakaan sellaista että tarvittaisiin Toriparkkia ratkaisuksi. Jotkut saivat kahvinsa väärään kurkkuun luettuaan uutisen, minua se ainoastaan nauratti. Tässä kaupungissa tarvittaisiin lisää avoimuutta kunnallispoliittisessa päätöksen teossa. Luovia ratkaisuja toivon myös lisää.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Se että et näe unessa käsiäsi saattaa johtua yksinkertisesti siitä, että olet satakiloinen monni jonkun jyrkänteeltä mereen ajaneen kaupunkimaasturin sisällä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Maailma on ihmeellinen paljastumisleikki. Tietoisuuteni ja maailmankatsomukseni on muuttunut kuluneen vuoden aikana niin pajon, että pelkäänpä olevani kykenemätön enää allekirjoittamaan tai edes käsittämään monia vanhempia päivänpolttavia tekstejäni (poislukien varsinaiset teosjulkaistut). Ainakin hyvin monet asiat täytyy arvioida kokonaan uudelleen. Jätän historian pääasiallisesti silleen: välähdysten, erehdysten ja harhojen muistomerkiksi.
My Little Black Egg by Kimm Kiriako
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

Testailin ruotsalaisia historiapodcasteja
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Norjan RiksarkivetRuotsissa arvostettu ja kehuttu historiapodcact on Historiepodden, jossa kaksi historianopettajaa jaarittelee kerran viikossa. Valitsin testaukseen jakson *151. Vår Hovliga Insider*, jonka piti käsitellä 1802-projektissa käyttämiäni Hedvig Charlottan päiväkirjoja. Tunnin ja 20 minuutin jaksosta meni alkuhölötykseen 8 minuuttia. Kun päästiin asiaan, sitä oli vaikea seurata, sillä rytmitys oli korvilleni outo kuin myös toisen miehen murre/ääntämys. Hermot pettivät 22 minuutin kohdalla. Kuten niin usein, päädyn mieltymyksineni vähemmistöön. Arkeologien Arkeloggen-siv... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
"Иногда молчание - знак несогласия. Vaikeneminen on kieltäytymisen merkki." *Venäläinen sananlasku / Pelevin *
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
ISÄ: Miten meni tänään polttopallossa? TYTÄR: Meillä oli kolme arabiankielistä. ISÄ: Millaisia he olivat? TYTÄR: Kauniita! ISÄ: Millä tavalla? TYTÄR: Tosi söpöjä. Pojalla oli mustat hiukset ja hän oli kunnon mies. Pikkusiskolla, Lululla, oli kulmakarvat keskeltä yhdessä ja oli vähän viiksiäkin.
Asemalta asemalla
susupetal blogissa SusuPetal - 10 kuukautta sitten

Jokin lehtiotsikko väitti, että kesällä on helpompaa laihduttaa kuin talvella. Aurinko kuulema lisää serotoniinin määrää, eikä tee mieli makeaa niin paljon. Juu, en klikannut linkkiä, sillä jutussa ei varmasti olisi kerrottu jatkuvasta jäätelönhimosta, puhumattakaan ihanista kylmistä juomista terasseilla. Näin ne luulevat huijaavansa meitä, ei mene läpi. Tarvitsen jäätelöä ja kylmiä juomia ympäri vuoden, […]
Helsingin pitäjän pönkkähameet 1734
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Vanha tuttu pönkkähamevero (ks. Yleellisyysverojen kartoitusta ja Viikon verifikaatti 7498) tuli vastaan Helsingin pitäjänkin osalta läänintileissä ( 8214:954v) Tuolloin jo iäkäs esiäitini ei ole listalla eikä siinä näy tyttäriäänkään. Mitäs porukkaa tämä sitten on? 1. Vuosaaresta ratsumestari Stormbomin rouva. Henkikirjassa hänet on merkitty kapteeni Adam Tandefeltin jälkeen, miehensä on kapteeni ja samassa kylässä on toinenkin Stormbom. SukuForumilla kootuissa Stormbom.tiedoissa ei kapteenia näy. Toisessa keskustelussa mainittu pariskunta ratsumestari Henrik Johan Stormbohm ja Eva... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Sitä minä mietin, että olenko jotenkin itse valinnut joutua juuri tällaiseen maailmaan.
Hyvin kuvitettu lastenkirja
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Santeri Ivalo kertoo otsikolla *Vanha kuvakirja* Otavassa 3/1913 todellakin vanhasta kuvakirjasta, joka jutun yksityiskohtien perusteella ja Kansalliskirjaston asiantuntijan avulla sai nimen *Bilderbok för barn och ungdom med 570 teckningar öfver märkvärdigheter i naturen, konsten och menniskolifvet*. 570 kuvaa vuonna 1856! Historiallisten kuvien ystävänä toivoisin tietenkin, että kirja löytyisi jostain digitoituna, mutta hakujeni perusteella ei. Oheiset kuvat siis Otavaan jäljennettyjä suomennetuin kuvatekstein. Åbo Underrättelserin tekstimainoksessa 16.12.1856 kirjan kuvia ja t... lisää »
Tänäänkin satoi kaatamalla
quijote blogissa Mataleena - 10 kuukautta sitten
"Lapsuudessani ahneus oli kuolemansynti. Anteliaisuus oli korkea hyve. Nyt näyttää olevan päivastoin." Henning Mankell. Tuohon voisi lisätä huomiona että armo ja armeliaisuus ovat käyneet tuntemattomiksi. Tänään satoi vettä kaatamalla ja salaatin taimet kelluivat ruukussa. Pihallamme koikkelehtii mustarastaita. Ne ovat käyneet hämmästyttävän tutuiksi ja pelottomiksi. Heidän laulunsa on kaunista korvalle. Joka tunti tuli uutisia poliittisesta trilleristä maassamme. Sen käänteet olivat hurjat. Luulen ettei mikään muutu, kaikki jatkuu ennallaan. Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat... lisää »
Kesäjatkis 4/4
susupetal blogissa SusuPetal - 10 kuukautta sitten

Parakissa oli kolme sänkyä, erotettu toisistaan katosta roikkuvilla nuhruisilla kankailla. Kahdessa vuoteessa kuorsattiin, kolmas sänky oli meidän. Mies sytytti pienen yölampun. – Muuta yösijaa minulla ei ole tarjota, mies sanoi. – Valitettavasti. – Tämä on ihan hyvä. Minä nukun kohta seisaaltani, vakuutin miehelle ja yritin olla katsomatta epäkutsuvan näköistä sänkyä, jossa näytti olevan ohut […]
TOIVOMUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Olisiko mahdollista suunnitella fontti, jossa jokainen kirjainmerkki olisi eri asentoon sidottu ihminen. Suomessa julkaistaisiin vuodessa yksi runoteos, joka painettaisiin tällä fontilla. Voitaisiinko runokenttä saada operatiiveja lisäämällä niin hienosti kontrolliin, että julkaistavien runokirjojen määrä saataisiin pudotettua yhteen vuodessa? Ei joka vuosi tarvitsisi julkaista mitään. Mutta palkinnot jaettaisiin aina.
Julkaisuarkistojen käytettävyydestä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Toukokuussa mutisin SHS:n digitointihankkeesta "Ne sijoitetaan Doriaan, jossa kokotekstihaku on mahdollista, mutta ei kovin hauskaa". Tarkoitin tällä sitä, että a) Doriassa tehdyn kokotekstihaun tuloksista ei näe minkälaisesta osumasta tai monestako on kyse, vain otsikon ja b) tämän tarkistamiseksi pitää avata kyseinen (useimmiten) pdf Hathi Trust on melkein yhtä kenkku, mutta siellä nimekkeen avattuaan voi sentään tehdä selaimessa haun sisältöön (ainakaan näennäisesti) lataamatta koko teosta. Ja sitten on kokonaiskatsaus tekstipaloihin. Mieluiten käyttäisin Kansalliskirjaston digit... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Bil Smith on todella kiinnostava säveltäjä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Joku on näköjään jo huomannut "Beyond Postmodernism"-nimisessä tuntkielmassaan, että Pelevinillä on läheinen yhteys Robbe-Grilletiin.
Asemic Calligraphy by Stephen Nelson‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 10 kuukautta sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Luin oman teokseni ja innostuin runoudesta. Hyvä edes näin. Mutta tästä lähtien teen kaiken itse: kannet, taitot, sisällöt, painot, kirjat. Kirjat teen käsityönä yksittäiskappaleina. Jos digipainoa ajattelee, Adoben työhön tarvittavat ohjelmathan saa nyt kohtuullisella kuukausilisenssillä käyttöönsä pilvipalveluna. Olen taas palannut editoimaan *Skandaliaa*. III painos ei tule olemaan vain editoitu vaan osittain uudelleenkirjoitettu. Myönnettävä on, että II painos oli keskeneräinen, alkupuolesta enemmän kuin lopusta. Kokonaisuus ei vielä tyydytä. Edittejä tulee joka toiseen teks... lisää »
RUTIINI TAMMINIEMESSÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
Kaksi valkopukuista poikaa näkyy Tamminiemen keittiön ikkunan äärellä Ruskeapukuinen turvamies astelee piharakennuksesta päärakennukseen ja palaa minuutin kuluttua kantaen kahvitarjotinta Ruskeapukuinen mies astelee jälleen päärakennukseen. Presidentti tulee päärakennuksen pääovesta ja kävelee hissukseen lukitulle portille Hän seisoo portin luona ja kokeilee lukitusta Portti ei avaudu Ruskeapukuinen turvamies palaa päärakennuksesta piharakennukseen Saabin varusmieskuljettaja astuu päärakennukseen ja tulee viiden minuutin kuluttua ulos kantaen pyykkikoria, jonka laittaa Sa... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 10 kuukautta sitten
En näe äärioikeiston ja islamistien toimintatavoissa pohjimmiltaan mitään eroa. Vastakkain on yksi ja sama ilmiö, itsensä kanssa. Islam on protofasismia. Islamilainen kulttuuri tuottaa poliittisesti lukutaidottomia ihmisiä, joita taas eliitti voi käyttää maahanmuuttajina poliittisesti lukutaitoista kansanosaa vastaan. Persujen kannatus ei nyt alene provokaatiolla: RKP:llä, Vihreillä, KD:llä tai jollain vastaavalla porukalla.
Satunnainen sitaatti järjestämättömästä arkistosta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Pohjolan Sanomat 2.2.1916 Tornion kaupunkin arkistosta kesällä 1915: Vanhempi osa arkistoa oli sijoitettu raatihuoneen ullakolle muutamiin lautakomeroihin. Siellä olivat asiakirjat sikin-sokin aivan kuin tuulen puuskan heittämänä ilman minkäänmoista järjestystä. Siellä summattomat paljoudet vanhoja sanomalehtiä, muutaman yhdistyksen laulukirjoja, seinäpapereita määrättömästi, ikkunalaseja, lamppuja ym. kaikellaista törkyä ja roskaa, kuten maalaistalon vintillä ainakin. Sanalla sanoen: tuskin kurjemmin hoidettua omaisuutta voisi muualla tavatakkaan. Oli täysi työ ensinnäkin eroittaa... lisää »
Pelottava ilmiö
quijote blogissa Mataleena - 10 kuukautta sitten
Miten on mahdollista että henkilöt jotka ovat saaneet tuomion kansankiihottamisesta, ovat tyrkyllä hallitukseen. Toivon todella hartaasti että hallitus hajoaa ja sen pohja muuttuu. Halla-aholaisuus on pelottava ilmiö. Se on vastenmielinen ilmiö ja saa aikaan kylmät väreet selkäpiihin. Katsoin eilen Täällä pohjantähden alla sarjaa, juuri sopivasti sattuikin pappilan Ilmari ilmaisemaan fasistin merkittävän sisimmän ja sai jopa vanhan ruustinna - äitinsä mukaan fasismin ilosanomaa levittämään. Halla-ahon mukaan heidän ohjelmaansa eivät kuulu köyhät ja syrjäytetyt. Tästä onkin esimakua... lisää »
Helsinkipäivän kunniaksi linkitystä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Kun tein Petter Sund -materiaalin toivossa Munkkiniemi-hakuja digitoituihin lehtiin esiin pompahti Munkkiniemen pensionaatti. Muistan hätkähtäneeni kun näin paikan päällä rakennuksen ensimmäistä kertaa, mutta en silloin innostunut selvittelemään sen taustoja. (Kuva Matkailulehti 1/1920) Lyhyestä Wikipedia-sivusta löytyy perustiedot. Saarisen suunnittelemana tämä rakennus on nyt ajankohtainen, sillä Laiturissa on Saarisen kaupunkisuunnitelmista näyttely, jota en ole vielä katsastanut. Pensionaatin verkkohaut johdattivat Kirkko ja kaupunki -lehden juttusarjoihin, jotka ansaitsevat es... lisää »
Vanhaa nostalgiaa Tehtaankadulla
quijote blogissa Mataleena - 10 kuukautta sitten

Vanhaa tiiliseinää Jokikadulla. En tiedä mikä tehdas tämä komea talo on, viimeksi siinä muistan olleen Siirtolaisinstituutti. Nyt lienee yliopiston muussa käytössä. Tehtaankatu 2. Oli 1980-luvulla Luovan toiminnan toimitila. Se oli sitä aikaa kun vielä luovassa toiminnassa toimittiin "Suurella sudämellä." Ennen kuin laitostuminen ja laiskuus tuli kuvaan. Ennen ohjaajat olivat vapaita tuntityöläisiä. Se oli hyvä asia toiminnan kannalta koska se ei luonut eriarvoisuutta ohjaajien välille. Mistä näitä vallanhaluisia ja jounittelevia naisia sikiää, enkä tarkoita pelkästään ohjaajia.... lisää »
Kesäjatkis 3/4
susupetal blogissa SusuPetal - 10 kuukautta sitten

Tarjoilija palasi kantaen tarjotinta. Sain eteeni cafe au lait’n sekä paahdetun kolmioleivän, jonka sisällä oli kinkkua. Ranskani ei siis näköjään ollut ymmärrettävää. – Merci, sanoin ja päätin unohtaa toiveeni salaatista. Minulla oli liian nälkä. Kahvi oli itse asiassa hyvää, leipä oli liian pieni. Vasta lopettaessani syömisen huomasin miehen jälleen tuijottavan minua. Olin hotkinut […]
Carl Larssonin kuva Suomesta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 10 kuukautta sitten
Reijo Valta kirjoitti blogissaan jokin aika sitten lyhyesti Carl Larssonin sarjakuvista. Tästä tuli mieleen Åbo Underrättelserissä 1.12.1878 julkaistu - melko maailmanpoliittinen - pilapiirros. Sen tekijäksi on ilmoitettu C. Larsson ja rohkenen epäillä, että kyse on tunnetusta Carlista. Otsikkonsa mukaan kyseessä on* Jordens mäktige rundt om de nordiska systrarne på verldsexpositionen i Paris 1878* eli Maailman mahtavat Pohjolan sisarten ympärillä Pariisin maailmannäyttelyssä 1878. Oli piirtäjä kuka tahansa, niin ainakin hän oli ruotsalainen. Ranskan kanssa esiintyvä Ruotsin henkilö... lisää »
Asemic Writing by May Bery‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

TAITEEN METAETIIKKA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Psykoanalyysi ei ole koskaan ollut niin keskeinen kritiikin perusta taiteessa kuin se on nyt. Aivan kaikkea ihmisen tekemistä pitää arvioida sen mukaan, vapauttaako se elämänvoimia vai tukahduttaako niitä. Tällä hetkellä on niin hirvittävä tarve analysoivalle ja avaavalle, positiivisia energioja kohottavalle todelliselle analyysille ja taidetoiminnalle, että tätä pyrkimystä ja suuntausta täytyy pitää ensisijaisena jopa suhteessa lahjakkuuden, ammattitaidon ja teknisen taituruuden kaltaisiin arvoihin. Lahjakkuus ja psykopatia ovat liian usein yksi ja sama asia. Ja on tiedossa, että ... lisää »
MORABITTI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Muutaman vuoden netlabel ja Sound Cloud skenejä seuranneena täytyy sanoa, että en ole kaikin puolin innoissani. Epäselektiivisten esikuuntelemattomien musiikkivirtojen seuraaminen käy kovasta musiikkitoimisttajantyöstä. Siitä pitäisi saada palkkaa, että voisi tarjota suodatetumpaa suositusta eteenpäin. Haittapuolena on ylenmääräisen tunkkaisuuden ja tukkoisuuden kohtaaminen. Mitäänavaamattomien fiilisten vietäväksi ei voi vain heittäytyä. Jotain kuitenkin aina löytyy. Uusi SC-tuttavuus Bob Morabito (sukunimi hauska sanaleikki suomeksi: Mora-puukko + bitti) tekee midipianolla jotai... lisää »
Kaikkien kärsivien ilo
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Kuvan ikoni on peräisin 1700 luvulta ja löytynee Ortodoksiesta kirkkomuseosta Kuopiosta. Kaikkien kärsivien ilo - ikoni oli Dostojevskin mieli ikoni. Ikoni on nähtävissä Dostojevskin kotimuseossa Pietarissa. Ikoni tuli tunnetuksi 1688 erityisesti kun Moskovan patriarkan sisar Eufima sairastui vakavasti. Hän nautti pyhän Ehtoollisen valmistuessaan kuolemaan, hän rukoili kauan Vapahtajan ja Jumalanäidin ikonien edessä ja vaipui uneen. Herättyään hän kertoi kuulleensa äänen joka kehoitti häntä rukoilemaan Kaikkien kärsivien ilo - ikonin edessä. Ikoni tuotiin seurakunnan kirkosta Eufi... lisää »
Antti Samuli Hernesniemi's new pianism in B r i d g e S i l t a at Fuga Music Shop in Helsinki !
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 11 kuukautta sitten
*Feel the summer with new pianism ! * *Antti Samuli Hernesniemi's new piano-CD * *Compositions 3 - Bridge Silta * *is now for sale !* *At F u g a Music Shop in Music House, Helsinki. * *Price 15 e. * *fuga (at) fuga.fi*
Antti Samuli Hernesniemi: Compositions 3 - Bridge Silta - nyt Fuga-musiikkikaupassa Musiikkitalossa !
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 11 kuukautta sitten
*Uutta pianosävellyslevyäni * *Compositions 3 - Bridge Silta * *on n y t saatavissa F u g a -musiikkikaupasta Musiikkitalossa Helsingissä. Hinta 15 e. * *Ruavelelle-pianosovitus soi teoksessa Waltz in D Major.* *fuga (at) fuga.fi* *Kesän soivin pianoterveisin* *Antti *
Toukokuusta kesäkuuhun
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
11.5. - Kierrätyskelpoinen otsikointi? 12.5. - My "History stuff" YouTube playlist has now 745 videos. I'm not very strict curator? [Nyt yli 800 eli en ole tosiaankan kovin tiukka kuratoija] - YouTube-soittolistallani "Historiaa Suomesta ja suomeksi" jo 128 videota. - "Historia på svenska" on kertynyt hitaimmin - 53 videota - Jos markka ei olisikaan ollut markka. 13.5. - Eilen totesin, että on tylsää, kun synttärini aattona ja sen jälkeen liputetaan. No, liputetaan sitten tänäänkin, mutta ikävästä syystä. [Mauno Koiviston suruliputus] - Näin väest... lisää »
Asemic Book One by Kimm Kiriako
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
"lifelike, artificially intelligent, "sex-capable" robot woman ready for sale"
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
https://www.facebook.com/DeplorablesInc/videos/354763124909877/
Konevitsan Jumalanäidin ikoni
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Moneen ikoniin liittyy määre ihmeitätekevä. Minusta näitä ikoneita ei pidä edes yrittää selittää miksi ne ovat ihmeitätekeviä. Se, että ikonin edessä hartaasti tai tuskissaan rukoilevat ihmiset ovat saaneet kokea ihmeen, ovat erityisiä ja selittämättömiä. Ehkä tällaiset ikonit ovat Jumalan erityisessä, ikään kuin kuumassa linjassa ja käsitellään heti. Konevitsan Jumalanäidin ikoni kuuluu ihmeitätekevien ikonien joukkoon. Pyhä Arseni, perimätiedon mukaan, toi ikonin Athosvuoren luostarista Laatokan Konevitsan saarelle jonne hän perusti luostarin 1390 luvulla. Tutkimusten mukaan ny... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten

Turussa syntynyt hovikelloseppä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Dahlströmin kortistoa digitaalisesti selatessani tuli eteen kortti, johon on kirjattu tiedonanto (?), että Tukholmassa 1771 porvariksi otettu kelloseppä Per Printz oli syntynyt Turussa. Viereiseen korttiin oli poimittu Turun kaupunginkirjastosta tieto, että saman niminen mies oli kirjoittanut kirja(se)n *Försök til en historisk beskrifning, om wägg och byXsäcks-uhr, deras olika skapnad och inrättning, orsakerna til deras mer eller mindre ordenteliga gång ... (1769)*. Ei-historioitsijan kirjoittamaa esinehistoriaa eli alkoi kiinnostaa. KB:n Libriksestä näkyy, että Pehr on syntynyt ... lisää »
Ant Ono Vs Sky by Volodymyr Bilyk
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

Here's a glimpse into *"Ant Ono Vs Sky" *an abstract novella that was: - made accidentally - developed profusely - hastily edited - harshly drawn out.
Asemic Writing by Paola Léon
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Parasta rikoskirjallisuutta kai on kertoa toteavasti (eikä suinkaan kauhistellen tai moralisoiden) rikoksesta, jonka itse harkiten ja tietoisesti teki. Rikoskirjallisuudessa on juuri tämä maku. Ehkä siksi en ole erityisesti rikoskirjallisuuden ystävä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Kumipamppu ei johda valoa mutta särkyy harvemmin kuin prinssi Rupertin lasilamppu.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
"Lopputulos ei voi olla parempi kuin palaset, joista se rakentuu. Siksi kuvan osien teknisen laadun pitää olla hyvä." Kameralehti Jostenkin törmäsin tai jopa nojasin tähän maksiimiin viimeisimmän albumiprojektini kanssa.
Tuomiokirja vs. isäntäluettelo
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Tiedostan olevani hieman (myöhäis)herännäisintoinen tuomiokirjojen käytössä ja paikallishistorian tilaomistusten kritisoinnissa, mutta kun asia on minulle valjennut vasta yli 20 vuoden harrastuksen jälkeen, toistoa voi tarvita joku muukin. (Edellinen osa) Tämänkertainen esimerkki alkoi siitä, että googlaus(!) tarttui SSHY:n tuomiokirjatietokannan sivuun, jossa nimi Petter Sundh esiintyi yli 10 vuotta minun Petter Sundin kuoleman jälkeen. Eli todennäköisesti joku toinen? Tai sitten ei. Nurmijärven Klaukkalan kahden isännän välisessä jutussa on todistajana yli 50-vuotias Johan Jacobs... lisää »
Smolenskin Jumalanäiti
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Kuvan ikoni on 1700 luvulta. Lienee vieläkin Pohjoi-Karjalan museossa Joensuussa. Molenskin Jumalanäidin ikoni on kreikkalaista tyyppiä, josta käytetään nimitystä Hodigitria eli Tiennäyttäjä. Nimelle on monta selitystä mutta ikonin jumalanpalvelustekstin mukaan Jumalanäiti on tiennäyttäjä "pyhälle pelastuksen tielle." Alkuperäinen tai kopio tuli Venäjälle vuonna 1046. Bysantin keisari Konstantinus Monomakhos siunasi sillä tyttärensä Annan puolisoksi Tshernikovin ruhtinaalle Vsevolodille. Annan poika Vladimir sijoitti ikonin Smolenskin kaupunkiin ja tästä johtuu ikonin nimi. Kosk... lisää »
Asemic Writing by Valérie Raymond-Stempowska‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

Kauppiaiden opaskirjat 1700-luvulla
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Yksi verkkohakujen keväällä eteen tuomista yllätyksistä oli *Wohlerfahrmer Kaufmann*, jonka viidennessä, vuoden 1789 painoksessa Turun kauppaa kuvataan näin Ensimmäiset ajatukseni: 1) olisipa muitakin Suomen kaupunkeja mukana tai 2) vastaava kirja Petter Sundin ajalta, mielellään kielellä, jota osaan lukea. Aloitin lisätiedon haun 1700-luvun tutkijoiden FB-ryhmässä, jossa selvisi m.m. ranskalaisen vastineen nimi: *Le parfait négociant*. Siitä on Gallicassa painos vuodelta 1675! Valitettavasti ranskantaitoni ei riitä lukemiseen ja voin vain ihailla nimiölehden kuvaa. Wikipedia vakuutt... lisää »
Tihvinän Jumalanäidin ikoni
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Kuvan ikoni on peräisin 1600-1700 luvuilta. Tämäkin ikoni löytyy ortodoksisesta kirkkomuseosta Kuopiosta. Jumalanäiti tihviniläisen ikoni liittyy Laatokan-Karjalan ja muinaisen Nougorodin alueen historiaan. Kronikka kertoo ikonin ilmestyneen loistaen sädehtivästi Laatokan ylle viidessä eri paikassa, asettuen sitten Tihvinäläisen Tihvinäjoen varrelle. Tämä tapahtui 1383. Ikoni oli perimätiedon mukaan Konstantinopolin Blahernan kirkosta, josta se oli kadonnut samaan aikaan Laatokan ilmestymisen aikana. 1600 luvulla ruotsalaiset piirittivät Tihvinän luostaria, sen muurien suojassa ... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten

Kouluopeista muistelen että kasvit yhteyttäessään valoa nielevät hiilidioksidia ja puhkuvat happea ilmakehään. Eli jos ilmassa ei ole tarpeeksi hiilidioksidia niin kasvit kuolevat? Vihreä seinä - lankkupolku väistelee hiilidioksidia
Tapahtui kaukana (1950)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 11 kuukautta sitten

*Tapahtui kaukana* (1950) ei ole tunnetuimpia Edvin Laineen ohjauksia. Se on kevyt komedia, jonka pohjana on Ensio Rislakin eli Valentinin vuonna 1937 ensi-iltansa saanut näytelmä. Alkuperäisteoksessa kaksi ensimmäistä näytöstä sijoittui Lapin erämaakämpään ja kolmas näytös ivalolaiseen hotelliin. Elokuvaa varten tarinaa muokattiin niin, että mukaan saatiin enemmän tapahtumapaikkoja, ennen kaikkea luonnonnäkymiä. Vuonna 1951 valmistunut *Rovaniemen markkinoilla *oli vaikutusvaltainen Lappi-kuvaus, mutta jo *Tapahtui kaukana *sai Suomen Filmiteollisuuden tekemään kuvauksia pohjoises... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
"Huomattava venäläinen tiedemies Georgi Ivanovits Gurdjieff laati jo maanalaisen toimintansa kaudella marxilaisen kuuteorian. Sen mukaan maalla on ollut kaikkiaan viisi kuuta, ja juuri tästä syystä valtiomme symbolissa, tähdessä, on viisi sakaraa. Jokaisen kuun putoamiseen on liittynyt yhteiskunnallisia mullistuksia ja katastrofeja." "Tutkimme tämän kurssin aikana kahta Leninin kuulle omistettua pääteosta: "Kuu ja kansannousu" ja "Sivullisen neuvoja". Aloitamme tänään tarkastelemalla vääristeltyjä porvarillisia näkemyksiä, joiden mukaan orgaaninen elämä maassa on ainoastaan kuun r... lisää »
Asemic Glitch Writing by Siobhan Elvis Atkins‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Terveys ei ole muuta kuin sairaudentunto. Sairaudentuntoinen etsii tasapainoa, eikä ryhdy sotaan hulluuden puolesta.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Elämäni kärsimys: pyjamabileet.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
Vaikka on lämmin ei pihalla istu ketään ... tuuli yksinään Tämän sorvasin luettuani yhden Issan vuodelta 1804: talven tuulessa saan puhua yksinäni ... ilta Kushiro Hokkaidolaisella voisi olla samanhenkinen iloittelu: Kevään mentyä huiskuttavat minulle - kesäiset ruohot
Mother World in danger ! AVAAZ: Let's do emergency things together !
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 11 kuukautta sitten

Kappaleita Kokemäen historiasta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Luulisin törmänneeni digitoiduissa sanomalehdissä jo vuosia sitten kirjoitussarjaan *Kappaleita Kokemäen historiasta*. Ja jos, niin tulkinnut sen melko suoraksi käännökseksi Lindströmin pitäjänkertomuksesta, tarkistamatta asiaa. Yritin nyt saada kaikki saatavilla olevat osat yhteen listaan, mutta se ei välttämättä ole täydellinen. - I Kirkollisten olojen kehitys: 08.09.1909 Satakunnan Sanomat no 103, 26.09.1909 Satakunnan Sanomat no 111, 12.12.1909 Satakunnan Sanomat no 144 - II [Puuttuu otsikko, puuttuu osa?] 19.01.1910 Satakunnan Sanomat no 6 (Vuoltee, Vitikkala), 02.... lisää »
Jerusalemin Jumalanäidin ikoni
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Hurskaan käsityksen mukaan ensimmäisen Jumalanäidin ikonin maalasi evankelista Luukas. Tämä ajatus sopii hyvin ikoniin, joka nimensä mukaan on lähtöisin Jerusalemista. Perimätieto kertoo että se tuotiin vuonna 453 Jerusalemista Konstantinopoliin. Slaavien ruhtinaan Ladimirin annettua kastaa itsensä vuonna 967 Bysantin keisari Leo VI lahjoitti hänelle Jumalanäidin jerusalemilaisen ikonin. Vladimir vuorostaan lahjoitti sen Nougorodilaisille heidän otettuaan vastaan kristinuskon. Ikoni oli Nougorodin Sofian kirkossa, kunnes tsaari Iivana Julma vei ikonin Moskovaan alistettuaan nougo... lisää »
THATplanet: A Cyber-Constellation After The Digital Flood
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 11 kuukautta sitten

A Pure Language Series by Dawn Nelson Wardrope‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

Kun naapurilla on gramofooni
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Tuulispään 32/1911 pätkässä on jotain kovin tuttua, vaikka en ole oikeaa gramofoonia koskaan tainnutkaan kuulla Gramofoni on hauska kapine järkevän ihmisen käsissä. Mutta varjelkoon meitä luoja joutumasta lähettyville, jos joku tomppeli on joutunut tällaisen soitto-, laulu- ja puhelukoneen omistajaksi. Silloin voi kauniina kesäpäivänä kun loikoo riippuverkossa, tuuhean kuusen suojassa, lämpömittarin osottaessa neljättäkymmentä astetta varjossa, yhtäkkiä raukean miellyttävästä horrostilastaan herätä hosiannahymnin säveleihin. Ensin sitä on jonkunaikaa kaihomielinen, eikä tiedä mistä... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Vastassa asemalla on kaunis aave, rujo mies, äärettömän voimakas. Hänen mielestään rauhanaika on aina jotakin vesittynyttä. Äkkiä pimenevällä kujallaan hän on pakottanut monta minua itsemurhaan Ei hän puhu itsestään vaan minusta minä-muodossa nyökyttelen karvaasti Kuka minä, myöhäissyntyinen mysteeri että hän voi minut tuntea ja hylätä niin tarkasti (2011-09-21)
BLOGIKIRJAPÄIVITYS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten

Uusimmat blogikirjat nyt myynnissä Lulussa. Hinnat on näissä uusissa pokkareissa OVH.
Kesäjatkis 2/4
susupetal blogissa SusuPetal - 11 kuukautta sitten

Pakokauhu. Se oli tunne, joka otti minut vastaan laskeutuessani ilmalennon jälkeen maan pinnalla. Seisoin typertyneenä lentokenttäaseman ulkopuolella, enkä tiennyt, mitä tehdä. Olisin halunnut kaivaa kännykän esiin, päivittää Facebookiin: Perillä! Aurinko paistaa, enkä tiedä, mitä nurkan takana odottaa, mais c’est la vie, mes amies ❤ ❤ ❤ En todellakaan tiennyt, mitä nurkan takana odotti, en edes […]
Tuskin tosia tarinoita?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Suvella joku vuosi sitten, tuli kaksi akkaa Turkuun vähäisellä ruuhella, jossa heillä oli munia ja kirnupiimää myytävänä. Kuin he olit munansa ja piimänsä myyneet päästivät he ruuhensa rannasta irki ja niin rupesivat taas kotiinsa päin soutamaan; hetken aikaa sousivat he nyt niin ahkerasti ettei kumpikaan nostanut silmiänsä ruuhen pohjasta ylös; vihdoin toinen akka, jonka nimi oli Brita, katsahti ylöspäin ja huusi: kuule, Tiina, eihän ruuhi kulje minkään, eikä kulkenutkaan sillä molemmat sousivat toinen eteenpäin ja toinen taanpäin. Vähän koettivat he vielä soutaa, mutta ei se siit... lisää »
Vladimirin Jumalanäidin ikoni
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Vladimirin Jumalanäidin ikoni on venäläisistä ikoneista ehkä tunnetuin. Se tuotiin Konstantinopolista Kiovaan 1100 luvun puolivälissä patriarkan lahjana ruhtinas Juri Dolgorukille. Hänen poikansa Andrei siirsi ikonin Vladimiriin Jumalanäidin kehoituksesta unessa. Kun Timur Lenk vuonna 1395 mongolijoukkoineen lähestyi Moskovaa, haettiin Vladimirin Jumalanäidin ikoni kaupungin turvaksi. Kaupungin kaikki ihmiset rukoilivat Vladimirin ikonin edessä yötä päivää ja pyysivät tätä ajamaan pois vihollisen joukot. Moskovalaiset uskoivat että ikoni oli pelastanut heidän kaupunkinsa ja vihol... lisää »
SOITINRAKENTAJA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Kaikkien sota kaikkia vastaan tuotta paljon sisäisiä ja ulkoisia vammoja. Jokainen vammaisuuden muoto tuottaa omat soittimensa. Soittimet sormettomille, kädettömille, jalattomille. Soitinrakentaja on kuin ruumisarkun veistäjä: kun rytisee hän hieroo kämmeniään.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Tanssiva Kuu putoaa kuin huurteinen muna helvetin puusta merestä pomppaa Aurinko luukku avataan ja ulos lentää sieluja Aurinko pyörtää vaunuillaan tuosta ja maa jää ilman valoa Jää auringon poika yksin yöhön Hei, auringon poika yksin yöhön
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Kun et mitään tiedä ei kriittinen asennekaan auta.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Mahdollisuuspajassa vasara paukkuu, toteemipaalu kiertää maailmaa. Olet antanut ylpeytesi kuohua yliarvioinut rahkeidesi riittävyyden. Hallitsija paheksuu että astuit yli sallitun rajan. Voit kuvitella kritiikin, jota saat selkäsi takana. Tilanteen parantamiseksi riittääkö mikään nöyryys, että koskaan tulisit näkemään hallitsijan kasvot. Nyt ne eivät ole sinulle sen todemmat kuin kenelle hyvänsä houkkiolle. Sinulle ei kerrota mikä paikka tämä on ja kuka sinä olet.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Seison omien luitteni takana.
Kasanin Jumalanäidin ikoni
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Kuvan ikoni on 1700 luvulta. Ortodoksinen Kirkkomuseo, Kuopio. Vuonna 1579 Kasanin kaupunkia kohtasi tuhoisa tulipali. Islamilainen väestö piti tapahtunutta Jumalan rangaistukselta koska kristityillä oli heikko usko. Seuraava tapahtuma johti kuitenkin kristittyjen uskon vahvistumiseksi. Jumalanäiti ilmestyi unessa erään sotilaan yhdeksänvuotiaalle Matrona tyttärelle ja käski tämän mennä kertomaan piispalle ja kaupunginjohdolle että erään palaneen ja romahtaneen talon raunioissa on ikoni joka tulee kaivaa esiin. Tyttö kertoi äidilleen tästä, mutta vasta sitten kun jumalanäiti oli i... lisää »
Hämeenkylän kartanon hallinnasta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
... eli osa n+1 sarjassa *älä luota lähdeviitteettömiin isäntäluetteloihin* Sain tällä viikolla Petter Sundille Hämeenkylän säterirusthollin hallintaan eli pääsin vuoteen 1703. Vanhoissa käsikirjoitusversioissani Hämeenkylän haltuunotto oli ajoitettu ja lähteistetty epävarmuudella. Mutta käräjiä läpikäydessäni löysin aivan selvän (jopa omalla lukutaidollani!) kirjauksen, että Petter Sund oli marraskuussa 1702 ostanut tilan (tai oikeammin sen hallintaoikeuden) Axel Lorentz Lindekrantzilta. Lisäksi mainittiin, että tila oli aiemmin ollut Hedvig Göösillä. Verrataan Markku Kuisman *Hel... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten

Voikukkaparka omalta osuudeltaan kuin lämmittäisi
Viileää, koleaa, Suomen alkukesää siis
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten

Turussa aamulla +5 C. Aurinko on jo hereillä. Lämmittää minkä viitsii, laiskimus? *Issa*lta löysin yhden kolean: koleaa, koleaa, aurinko suvaitsee nousta takanani Vuodelta 1804. Issa oli vaeltamassa aamuvarhaisella kohden länttä. Hänen selkänsä takana aurinko nousee, antaa toivoa mukavan lämpimästä päivästä. Kenties jo hellettäkin? Tikkis Turusta 2017: lyhtypylvästä ei palella kylmässä? pörröinen varis Issan vastaavasta vuodelta 1803 saatu vaikute: kun nojaan siihen se muuttuu kylmäksi, tolppa Eli Issako on odottamassa jotakin jota ei tule. Tuplakylmä? K... lisää »
GET OUT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten

Se on sitten BDSM-runouden kevät. Sinulla on Harry (ei Salmenniemen vaan) Houdinin hommat edessä, vapautuaksesi kahleista. Ylipapitar II edustaa tässä pöydässä hypnoosia. Menestys (Lantit 6) edustaa puolitietä. Kiitoksen kerjäläiselle on menestys saada murusia oligarkilta (katsoRider Waite pakan Lantit 6 kuva). Tällaisessa menestyksessä lahjan vilpittömyyden suhteen kannattaa olla varuillaan. On valittava tarkasti, millä tavalla haluaa menestyä. Menestys lukitsee tietyt jatkomahdollisuudet. Jos ollaan aateloimassa neuroosia tai mahdollisesti vakavia mielenterveysongelmia... lisää »
Palava pensas- ikoni
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

"Ja hän näki, että pensas paloi ilmitulessa, mutta pensas ei kuitenkaan kulunut" 2Ms 3:2 Palava mutta poroksi kulumaton pensas, josta Jumala puhutteli Moosesta, on nähty Neitsyt Marian ainaisen neitsyyden ennusmerkkinä ja symbolina. Dogmivirrelmässä kirkko veisaa: " Niin kuin liekehtivä orjantappurapensas ei tulessa kulunut, niin Sinäkin, Neitsyt neitseenä pysyen synnytit." Palava pensas-ikonissa Jumalansynnyttäjä on palavaa pensasta, kuvaavien kahden nelikulmion sisällä. Pensasihme kuvautuu siten että toinen nelikulmio punaisena kuvaa pensaan liekehtimistä ja toinen vihreänä sen... lisää »
Global Freezing
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
Kylmänkolotusta Turun yössä. Trump ikäänkuin onkin oikeassa, ei täällä mikään lämpene. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, mutta maanpinnalla ilma ei lämpene. Paleltaa. Keittiön hellaan tulta ja nyt tuntuu talvisen lämpimältä, keittiömme. Kesäinen talvi pohjatuulten tuomana jäänyt asumaan?
Melkein historiallisella puistokävelyllä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Eilen illalla vähän ennen kuutta twittailin, että "Alkamassa draamakävely, jossa patsaan ukon pitäisi olla mukana". Ja kun heikolla kentällä olin saanut kuvan maailmalle, oli aika ottaa toinen ja todeta, että "Ja Borgström on paikalla, joten alkaa. Kuulemme parhaillaan hulevesirakennelmaa eli tulevaisuutta." Viime elokuun kävelyllä Kaivopuistossa Jere Jäppinen oli enemmän roolihahmossaan, jonka hän tällä kertaa hylkäsi melko lailla alkupätkänsä jälkeen. Seuraavassa kuvassa "Saavuimme Töölönjoelle ja kuulimme Töölön tarkoittavan suota. Auts, sanoo töölöläinen." Eläintarhan ajoista kuul... lisää »
Koska maailma on aina seuraava uni
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten

*Koska maailma on aina seuraava uni* *Tuukka Terho* 2017 ISBN 978-952-93-8622-2 104 sivua. Sain kirjan, ihan omakseni. Posti toi. Matkaopas möhköfantin häivyttämiseksi: etukannessa pieni musta korppi (tai naakka?) on möhköfantin otsalohkon laskeutumisalustalla. (Kuva oikealla puolella.) Takakannessa fantti on on poistunut, ja lintu on keskellä rauhallista katua, keskellä kirkasta päivää. Tätä aloitusta ihasteltuani aloitin sukeltamisen *Tuukka Terho*n kolmannen kokoelman *Koska maailma on aina seuraava uni* syvyyksien vilkuilun. Tai ilmojen, lintuteeman? *Valmistaudu olem... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
Kesäinen tuuli heiluttaa lipputangon tyhjää varjoa
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
Tänään käytiin markkinoilla! Ostin Sammakon kirjakojusta *Piketty*:n Pääoman. Selailin sitä tukka kammattuna, ajatellen että kuuluisaa taloustieteilijää pitää lähestyä siistinä. Cool, englannin kielellä. Kuumaa minusta. *Piketty* kirjoittaa ranskaksi, mutta tämä on nyt suomennos. Hyväntuntuinen. Portsan katumarkkinoilla aurinko lämmitti, varjon puolella pienessä kaupunkituulessa olisi ollut vilpoista. Ikäänkuin niin hautovaa hellettä olisi ollut. Jokunen pilvi luuhailee osoitteitta taivaan puolella Vielä yksi lyhyt, kolmirivinen kuvaus: Kesä rynnistää - pilvetkään eivä... lisää »
Tyhjäpää
susupetal blogissa SusuPetal - 11 kuukautta sitten

Toinen osa sarjakuvataiteilija Viivi Rintasen sarjakuvasta perustuen teksteihini on ilmestynyt. Kategoria(t): elämää, latvalaho, sairaalapäiväkirja, sarjakuva
MUISTA HENGITYS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Nyt kannattaa heti tunnustaa että meillä on kummallisia, selittämättömiä, mistään kirjoista ja kansista löytymättömiä kokemuksia. Ne aiheuttavat valtavaa kuoleman läheisyyden kaltaista ahdistusta. Kukaan ei voi kertoa meille mitä se on tai mistä se johtuu. Tehtävämme voi olla vain pysytellä hengissä, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Vasta jälkeenpäin, kun asiat pienenevät takaisin mittakaavaansa, kun perspektiivit taipuvat takaisin euklidisen geometrian lakeihin, ja on taas kaunis kesäpäivä, voimme tuntea hienon hienoa iloa siitä, että meillä on kristallinkirkkaita ja pohjattoman syvi... lisää »
HOVIKRIITIKKO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Hovikritiikin ongelma on sen kannattavuus. Kriitikko ei voi tehdä teosta. Pääsääntöisesti, jos teoksen valmistava kritiikki vaatii enemmän sanoja kuin itse teos sisältää, hyötysuhde muuttuu kriitikon kannalta heikoksi. Hänen kannattaa itse ryhtyä kirjailijaksi. Tärkeintä on päämäärän näkeminen. Jos se on teoksen kirjoittajalla ja kriitikolla eri, kritiikki ei ole yhteisen referenssin puutteessa mahdollista.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Uuden Pietarhovin kerhotilan WC:n läpi pääsi pieneen käytävään, joka johti palatsin alapuolisiin katakombeihin. Kesäkahvilamme oli heti portaiden päässä alhaalla vasemmalla, luolasyvennyksessä. Kahvilan logossa oli peräruiskeen kuva, mikä ilmaisi sitä, että suun kautta nautittavaa kahvia ei meillä tarjoiltu. Me ruiskutimme kahvin peräpäästä syvälle suolimutkaan, jossa maksaa ohjaava hermokimppu sijaitsee. Aine, jota käytimme, joka sivumennen sanottuna oli maki-apinan peräsuolessa haudutettua erikoispaahtoa, saa maksan ulostamaan kaikki myrkkynsä. Tämä on kahvin ja kofeiinin alkuperä... lisää »
Kesäkuun ensimmäinen päivä
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Eilen kävin kirkossa sytyttämässä tuohuksen Jumalanäidille. Kukaan ei tullut kyttäämään kuten tavallista. Ehkä he ovat ulkomailla tai ulkotöissä. Ostin yrttejä ja istutin ne saviruukkuihin, samoin kuin saniaisetkin, niin on helpompi jos on muutettava muualle, tarkoitan että löytyy uusi asumus. Seinäntakainen maailma on edelleenkin kuivumassa. Sitten sinne oli laitettu homeensyöjämyrkkyä. Se ei ole suositeltavaa koska home kehittää uusia muotoja myrkytettäessä. En pidä yhtään tästä seinäntakaisesta ongelmasta. Kyse on todella vanhan henkilön asunnosta, eikä omaisia ole. Tänään on h... lisää »
DESCARTESIN MEDITAATIOT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Ajattelu on sitä, että monenlaiset ajatukset tulevat Pandoran laatikosta ulos. Moni pystyy tähän. Joskus ulos tulee erittäin hankala ajatus, kuten tämä: olet erakkouniversumi, jonka rekvisiittaa kaikki ulkoisesti näkyvä todellisuus on, myös kuolema, joka on todellista vain universumisi ulkopuolella, mutta ei sen sisällä (ks. Pelevin: Omon Ra). Tällainen ajatus on ehkä tarpeen saada takaisin Pandoran laatikkoon ja kansi kiinni. Kuitenkin niin, että kaikki tapahtuu ilman väkivaltaa ja järjen rajoissa. Siihen tarvitaan ajattelua, johon vain harva pystyy. Descartesin meditaatiot lähtevä... lisää »
Pyöreästä luvusta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Jos tämän blogin tekstejä olisi julkaistu yksi vuodessa, olisi pitänyt aloittaa aikana, jolloin Ötzi kulki Alpeilla ja Euroopassa tiettävästi kukaan ei osannut kirjoittaa eikä lukea. Eikä Suomen alueella vielä puhuttukaan finno-ugrilaista kieltä. Jos tämän blogin tekstejä olisi julkaistu yksi kuukaudessa, olisi pitänyt aloittaa pari vuotta nuijasodan jälkeen, nälkävuonna 1601. Suomea osattiin kirjoittaa ja lukea, mutta Suomen historiankirjoitusta ei suuremmin ollut blogissa kierrätettäväksi. Tosin jos silloisen muistitiedon olisi saanut dokumentoitua... Jos tämän blogin tekstejä o... lisää »
KAKSOISOLENTOPORNOTÄHDET
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Pitkä ura pornoteollisuudessa silminnähden vanhentumatta rakentaa tietynlaista sankarimyyttiä ihmisestä kokemuksistaan ja nautinnoistaan karaistuvana olentona, joka lopulta kiteytyy eräänlaiseksi tulen jumalaksi. Kaksoisolentopornotähdet lisäävät yksilösuorituksen tehovaikutelmaa työskentelemällä lakkaamatta ja kuvaamalla kaksin verroin sankarin mittakaavassa. He ovat kypsiä parodiahahmoja päähenkilöstä, nuorena kuolleesta prinsessa Dianasta. > kaksoisolentokenraalit > sankarimyytti kapitalismissa
Motion City Soundtrack - Her Words Destroyed My Planet (Live From Warped Tour)
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 11 kuukautta sitten
Asemic Writing by Kent Christensen‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

Blogi lomalla
Anita Konkka blogissa Sanat - 11 kuukautta sitten

Kerrottuja tulppaaneja viljelypalstan reunalla, alkoivat kukkia tänä vuonna vasta toukokuun lopulla. En ole aikoihin ehtinyt päivittää blogia. Syy: ryhdyin kirjoittamaan uutta kirjaa huhtikuussa. *Unennäkijän muistelmien* jälkeen vannoin, että en kirjoita enää ikinä kirjoja, rupean lukemaan kirjoja ja kirjoittamaan niistä täällä. Mutta kuinkas kävikään! Kului kolmatta vuotta, kirjoitussyyhy alkoi vaivata. Päätin tehdä pienen kirjan, koska *Unennäkijä* oli ollut uuvuttava urakka. Liian paksukin siitä tuli. Niin siinä käy kun yrittää sulloa koko elämän... lisää »
Kesäjatkis 1/4
susupetal blogissa SusuPetal - 11 kuukautta sitten

Tapasin miehen Rouenissa, jonne olin matkustanut pakoon kaikkea. Olin kyllästynyt katu-uskottavuuteen, sosiaaliseen mediaan ja esiintymiseen, siihen maailmaan, jossa elin, jossa ulkonäkö oli kaikki kaikessa, jossa uskottavuus oli kaiken aikaa veitsen terällä. Yksi väärä mielenkiinnon kohde ja sinut pudotettiin piireistä. Virheellinen arviointi, eikä sinulle enää puhuttu, et saanut poskisuudelmia, sinua ei kutsuttu must-tapahtumiin. Välttääkseni […]
Turkulainen rikos
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Turkulainen pilalehti Tuhkimus julkaisi vappunumerossaan 13-14/1912 ylläolevan E. Lydénin piirroksen otsikolla *Judas Iskariotin suudelma* ja kuvatekstillä *eli kuinka r:va Tångin salaisuus paljastettiin. (Kuva otettu Rautatienhotellista)*. Mistäs tässä on kyse? Sosialisti 23.4.1912 tarjoaa hyvä yhteenvedon. Huhtikuun 24 p:ää vasten yöllä 1911 oli tehty murtovarkaus Gardberg & C:o Osakeyhtiön asioimisosastoon. Lukitusta kassakaapista vietiin 2700 mk ja liikkeen tilikirjoista tuhottiin 9. Vähän ennen varkautta Gardbergin poika oli lähtenyt ulkomaille ja osakeyhtiön johtaja Hugo Gard... lisää »
Toukokuun taika (1948)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 11 kuukautta sitten

Ville Salmisen ohjaus *Toukokuun taika *(1948) sopii ajankohtaan hyvin, vaikkei erityistä taikaa toukokuun 2017 viileydessä olekaan. Ville Salmiselle teos oli viides näytelmäelokuvaohjaus. Suomen kansallisfilmografian tietojen mukaan elokuva perustuu tunnistamattomaan ulkomaalaiseen, mahdollisesti ruotsalaiseen, teokseen. Säilyneet käsikirjoitusluonnokset osoittavat, että Salminen muutti joidenkin roolihenkilöiden nimiä, muun muassa Vicanderin Nikanderiksi. Katsoin pikaisesti Svensk filmdatabas -sivustoa, erityisesti kuinka monessa ruotsalaisessa elokuvissa on Vicander-niminen rool... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Bill Murrayn *A Very Murray Christmas* (2015) on jotenkin dynaamiselta rakenteeltaan aika vaikuttava pätkä. "Bill Murray tuo metafyysisen maailman David Attenborough" Antti K
Syreenien aikaan kuolema tunkeutuu ajatuksiini
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Syreenit tulivat Suomeen Viaporin kautta, josta ne levisivät kiitettävästi maamme jokaiseen kaupunkiin ja kirkonkylään. En tosin tiedä missä kulkee syreenien mahdollinen kasvun raja. Varsinkin kun ilmasto lämpenee ja jopa elintärkeät havumetsät ovat vaarassa siirtyä pohjoisemmaksi. Jostain syystä syreenit paikallistuvat mielessäni venäläisten kasarmien ja upseerien valkoisten pitsihuviloiden liepeille. Ehkä se johtuu autonomian ajan kirjallisuudesta. Naapurin vanha syreeni kukkii nyt juuri sinipunaisena. Sataa. Valokuvaus ei nyt onnistu. Apteekkari Synnerberg toi luultavasti Turkuu... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Miksi kukaan ei ole sanonut, että Pelevin on jo vuonna 1992 (Omon Ra) esittänyt ajatuksen, että marxilainen työn käsite pitää korvata Gurdjieff työn käsitteellä ja Marxin käsitteet yleensäkin Gurdjieffin käsitteillä? Tällainen fiktiivinen oppiaine on romaanin esittämässä Neuvostoliiton salaisessa avaruusakatemiassa (ks. Luku 10).
Helluntai tulee, oletko valmis?
susupetal blogissa SusuPetal - 11 kuukautta sitten

Heilatta helluntaina?!!!??? Ehei, tilaa tänään Vanhoja poikaystäviä, niin tilanne korjaantuu. Ja jos pojat eivät kiinnosta, kokoelmasta löytyy myös nainen, joka tanssii vain sinulle. Vain tänään saat kirjan hintaan 15€ , sisältää postituskulut, sisältää tilaajalahjan, sisältää signeerauksen. Lukijakommentteja kirjasta: ”…. sisältö oli hyvin jaksoteltu ja alun lempeämmät säkeet lievensivät sopivasti loppupuolen järkytyksiä…” ”…mehukasta ja […]
Ohjeita talouden pitoon vuonna 1780
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Vuonna 1780 ilmestyi kirja *Handbok i enskilta Hushållningen. Huru mycket Arbetsfolk, samt Tid och Ämnen til åtskilliga göromål erfordras och åtgå, i städer så väl som på landet; Jords ocvh Kreaturs afkastningar; Utsäden och Foder, m.m.* Kuten otsikosta näkee sisältö on kaiken kattavaa. Tuskin moni tätä tavaten kotitöitään teki, mutta silti mielenkiintoista katsoa, mitä pidettiin suositeltavana. Erilaisista töistä annetaan myös arvioita käytetystä ajasta ja aineesta, kuten otsikossakin luvataan. Joitakin poimintoja alla. Aakkosjärjestyksessä lyhyin pätkin etenevä kirja pääsee pian t... lisää »
Yu]vH3t: Asemic-algorithmic writings by Jukka-Pekka Kervinen. cPress, Finland, 2017
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

Now available at Lulu: http://www.lulu.com/shop/jukka-pekka-kervinen/yuvh3t/paperback/product-23200978.html & as a free download: https://archive.org/details/YuvH3t
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Alla olevassa viedossa Michael Tsarion kelailee pahuuden anatomiaa. Pahuus on vaikutuksiltaan ja pelkällä olemassaolollaan masentavaa, alamaailmoihin vetävää. Hyvyys on kohottavaa ja valaisevaa. Vain hyvyys avaa tien oivallukseen ja vapauteen ulos valta- ja egotrippailijoiden ummehtuneista nollasummapeleistä. Mutta moderni ihminen ei enää kyennyt kuvittelemaan hyvyyttä. Kaikki poliittinen, teknologinen ja tieteellinen kehitys näytti vahvistavan ilkeän ja pahantahtoisesta demiurgin mielikuvia. Hyvyys ei pysynyt pahan välineiden perässä. Tieteisfantasiat eivät kuvittele hyvyyttä v... lisää »
CSI Saarijärvi
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Sanomalehdestä Satakunta 29.9.1877: Kolme vuotta sitten kuoli Saarijärvellä kaksi veljestä samalla viikolla, toinen veteen ja toinen viinaan ja viluun. Kun viimeksimainittu oli kuolemansa edellisenä päivänä tapella natistellut toisten ryyppykumppaniensa kanssa, alkoivat sukulaiset luulla sitä murhatuksi. Tohtorin tarkastus pidettiin, oikeus tutki, vaan ei saatu toteen, että kuolemassa olisi ollut väkivalta vaikuttamassa. Vaan eivätpä sittekään sukulaiset voineet luulostaan luopua, sillä tänä suvena jätettiin Vaasan läänin kuvernöörille 62 värssyisessä runossa kertomus murhatapau... lisää »
Viime viikolla
susupetal blogissa SusuPetal - 11 kuukautta sitten

Istun ystävän kanssa Haartmanin sairaalan psykiatrisessa päivystyksessä. Ilmoittautumisessa olen kertonut olevani huolissani ystävästäni, hänen pitkään jatkunut masennuksensa ei ole helpottanut lääkityksestä ja terapiasta (itse maksettu) huolimatta. Itsetuhoiset ajatukset ovat vahvoja. Edellämme on kuulema kolme asiakasta, ei pitäisi kestää kauan. Olemme etsiytyneet rauhalliseen nurkkaan, kulman takana on hissit, joista kuuluva ääni ”menossa ylös”, ”menossa alas” […]
Portsassa soi ja tanssiakin sai.
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

En tiedä mikä bändi soitta, mutta lapsilla oli tanssin meininkiä kyllä. Ihanan kansainvälinen tunnelma. Portssa on havaittavissa, jo aikaisemminkin, sukupolven muutos. "Vanha portsalainen hapatus" on muuttunut aikaan sopivaksi kansainvälisyydeksi. Toki portsalaiset ovat ylpeitä asuinalueestaa terveellä tavalla, ja se on hyvä. Portsan katumarkkinoilla oli vilkasta. Kosken leipomom munkit ja pullat loppuivat kesken. Kahvia sentään oli jäljellä. Itse tyytyidyin seljamehuun markkinakahvilassa. Ostin Historiallisen seuran pöydältä Turun naisten historian. Mikaelin seurakunnan soppa... lisää »
Bridge Silta - Uutta koskettavaa pianomusiikkia - Antti Hernesniemi !
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 11 kuukautta sitten

*New inspiring Finnish piano music by Antti Samuli Hernesniemi ! * *Savellyksia.com - Antti Samuli Hernesniemen uusi levy Bridge Silta !* *Myytävänä Fuga-musiikkiliikkeessä Helsingin Musiikkitalossa ja Ruovedellä Vinhan kirjakaupassa !* *For sale at Fuga Music Shop in Musiikkitalo, Helsinki, and at Vinhan kirjakauppa, Ruovesi ! *
Pyhäpäivän ilmoja Turussa
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
Aurinko iskee otsonisäteillä pihan varjoihin asti. Lämpötila silti vain + 14 C. Pihalle nousee erilaisia vihreitä, istuttamatta, kasvattamatta. Puut lehtivät. Lienee optinen kesä. Pihan vaahtera syksyä pelkäämättä tekee taas lehdet
Opiksi ja varoitukseksi kesäksi maalle muuttaville
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Kesäasuntojen vuokrailmoitukset sanomalehdissä ja todellisuudessa Tuulispää 13-14/1912 Ja mitä kesällä maalla tehdään? Herra Viherlaakso näyttää mallia. Tuulispää 31/1911
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
Harakan pesä - emo käy aika ajoin sensuroimassa? *Mauno Koivisto*n hautajaisista vanha juttu muistui taas mieleeni: Moderni kasvatus - Manu sai selkäänsä sähköjohdosta Tavutkin innostuivat, eikä tämä muutenkaan haiku ole, tuskin edes senryuukaan. Kolmirivi!
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
Illan tuulessa kaksi kaislaa huiskuttaa toinen toisilleen. (Alunperin tämäkin julkaistu Kaislarunoelmassa, *Eksynyt sammakko*, eli siitä vielä yksi syrjäytetty teksti)
NATURAKAISLIKKO
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
vai kuvittelinko vain heleän Neitoperhosen istahtavan salskean merikaislanuorukaisen jäntevälle käsivarrelle! (Alunperin julkaistu *Eksynyt sammakko* julkaisussa.)
Asemic Glitch Poem by Edward Kulemin
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

Tuomi tuoksuu
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Tuomi kukkii, On lahnan kutuaika. Aamulla kävelin lähikauppaan ja tuulen mukana tuli voimakas tuomen tuoksu. Ymmärrän hyvin kun allergikot sanovat että tuomi haisee, niin vahva tuoksu on. Omenankukat nupuillaan. Huomenna ovat Portsan katumarkkinat. Mikaelin seurakunta tarjoaa soppaa. Tarjolla kirjoja, kukkia ja taimia. Kirppareita ja kahvikojuja. Minusta on ihan mukavaa vain katsella ja juoda teetä. Kerran ostin ukonhatun taimenen 40 centillä, nyt se taimi on kasvanut korkeaksi pensaaksi. Turussa + 15 astetta,puolipilvistä.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
*PITKÄN SADEKUURON JÄLKEEN* Pitkän sadekuuron jälkeen huuhtoutunut kaislikko kuivaa itsensä poutapilven riekaleihin. Aikoinaan julkaisussa: Eksynyt sammakko ja täysikuu Kaislarunoja vuosilta 2000 - 2004. ISBN 952-5129-19-5. LSK ry
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
Valkea perhonen sulkee siipensä yhteen: kaislikko lepää.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
Satoi, tai paistoi; jokainen kaisla tietää kauneutensa. Oli alunperin julkaisussa Eksynyt... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
Virrassa kaisla painuu veden alle, nousee takaisin. Tämäkin alunperin julkaisussa *Eksynyt sammakko ja täysikuu * Oli joskus myös pienen aikaa blogissani englanniksi 6/2006
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
Keväinen myrsky; talviko ei ehtinyt purkaa paineitaan? Tämä on alunperin ilmestynyt julkaisussa *Eksynyt sammakko ja täysikuu Kaislarunoja vuosilta 2000 - 2004 * ISBN 952-5129-19-5. LSK ry
Mandalaa ja punontaa
susupetal blogissa SusuPetal - 11 kuukautta sitten

Tämän viikon bussimatkat ovat olleet lyhyitä. Aurinko on palannut, kävelen kauppaan, linja-autolla kotiin ostosten kanssa. Laukussani Pirjo Aarnion runokokoelma Mandalaa ja punontaa (Mediapinta, 2017). Pirjo on koonnut kansiin aamun avauksiaan Facebookista. Lyhyitä, loppusoinnullisia säkeitä tulevasta päivän ohjelmasta, riimejä eilisen tapahtumista. Runot ovat sopivan lyhyitä muutaman minuutin bussimatkaan. Kokoelma on päiväkirjamainen ja sen takia hyvin […]
"oikean käden nimitöin sormi on vähä väärä"
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Olivatkohan ihmiset ennen valokuvan yleistymistä tottuneempia ja parempia kuvaamaan ihmisten ulkonäköä sanoin? Tämä ajatus tuli mieleen kun hakuun osui tämä ilmoitus Tarkoituksellisesti hakien löysin varhaisemman esimerkin (Sanomia Turusta 26.11.1869) Useimmitenhan tämän tyyppiset kuulutukset julkaistiin kertomatta puoliso ulkonäöstä mitään. Ehkä siksikin pilalehti Matti Meikäläisessä 23/1897 vastaava ulkonäkökuvaus Uuden Auran ilmoituksessa nähtiin kierrättämisen arvoiseksi sisällöksi.
Dwelling in Illegibility by Elizabeth Workman @ Rain Taxi Online
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

Click on the following link to read Elizabeth's article which she presented at the Rain Taxi sponsored Asemic Translations reading at Minnesota Center for Book Arts: http://www.raintaxi.com/dwelling-in-illegibility/
Helatorstain jälkeen
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten
Eilen olivat Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset. Rouva Tellervo Koivisto ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Emeritus piispa Eero Huovinen puhui todella kauniisti ja koskettavasti ja sydämeenkäyvästi. Ainoa mitä hieman ihmettelin, oli työväenluokan historiallinen poissaolo. Punainenlippu olisi ollut paikallaan, Ajattelen vainajan juuria ja toimintaa työväenliikkeessä. Turussa tänään +16 astetta ja pilvistä. Istutin sinisiä Maariankelloja penkkiin. Ilahduin kun huomasi köynnöksen versovan likaista sementtistä seinää vasten. Kuistin vierelle sopisivat saniaiset ja metsäköynnös.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten

Orpo voikukka vihreiden saartamana - ärhäkkää kesää!
Kuuntelin historiaa ruotsiksi
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Elämäntavan ja puhelimen vaihdoksen takia minulta oli jäänyt melkein vuoden Vetenskapsradio historiat kuuntelematta. Onneksi oli kevään Ruotsin risteilyt... Jotta sain oppia, että "ruotsalaiset" muokkasivat venäläisen Alaskan. Sillä, jos Etholen oli syntynyt Suomessa, joka oli edelleen osa Ruotsia, mitä muuta hän olisi kuin ruotsalainen? Jotta sain tuoreita kirjoja markkinoivilta katsaukset painovapaudesta, historian käyttämisestä markkinoinnissa, Stolbovan rauhan ajasta ja merkityksestä (ja Inkerinmaan "kaukaisuudesta"), Tukholman verilöydystä eli Kristina Gyllenstiernasta ja Krist... lisää »
Comming Soon! Translating Paint by Anneke Baeten | Post-Asemic Press #005
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

Click here for more information about Post-Asemic Press. *Anneke’s Code for Interpretation* *By Nico Vassilakis* Unwritten markings rest on an unsaid surface. What to make of this asemic writing? Newly scribed documents resist an old foe – the unpredictable. Whatever it takes to leave behind behind. Meaning ain’t nothing but a thing. There is hybrid in the air. Applying another to another. A thing won’t last unless it attached to the next. I wrote this once – I think asemic writing/poetry is the ratcheted up magnification of parts of letters, the parts that no longer resemble... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
suuriksi kaupungeiksi olen nähnyt ne kun ne laskeutuvat kaduille ja tietävät ihmisen mitä ihminen tekee väärin että joutuu kohtaamaan tämän: elinkauppasotaelinkauppasotaelinkauppasota
Helatorstai 2017
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

On Helatorstai Kristuksen taivaaseen menemisen päivä. Tämä ikoni on Kristuksen taivaaseen menemisen ikoni 1700-luvulta. Ikoni kuuluu Kuopioossa olevan ortodoksisen kirkkomuseon kokoelmiin. Jos hautajaisissa sataa on siunaus moninkertainen. Turussa pilvistä ja sadetta enteilevä. Olen erittäin iloinen eräästä kirkollisesta uutisesta.
Kuolleeksi julistettujen määrä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Digitoitujen sanomalehtien hakuihin osuu helposti Suomen Wirallisen lehden ilmoituksia, joissa kuulutetaan ulkomaille tai muuten näköpiirin ulkopuolelle hävinneitä, jotta heidät voidaan julistaa oikeudellisesti kuolleiksi. Kun näitä oli yhdessä tuloslistassani (ihan järkeenkäyvästä syystä) runsaasti, heräsi mieleen kysymys "paljonko ihmisiä julistettiin kuolleeksi?" Vastauksen löytääkseni palasin vanhaan blogitekstiini, johon linkittämäni Portti-sivu kertoi, että Ennen kuin kuolleeksi julistamisesta säädettiin vuonna 1901 lailla, perustui kuolleeksi julistaminen vuoden 1734 lain nai... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Neljäkymmentä vuotta sitten Jyrki Pellinen oli kirjoittanut 14 runokokoelmaa, joista useat nyt klassikoita. "Joskus jokin sana saa liian suuren merkityksen. Eläköön, ajattelen, on parempi istua ja laulaa. Laulut kestävät kauemmin ja tarkoittavat vähemmän." Pellinen 1962
THE DOORS by Craig Svare
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Näkisittepä uneni siinä on tekevän kädet niitä minä katselen Ketä minä käskisin hammaskipujen aateloima kuka ottaisi käskyjä vastaan minulta Näkisittepä hampaani liian suuret, suuhuni pannut, syntymässä sovitetut sattumaan
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Elämänpuun oksalla soitteli Toiseus huilua hammassärkyjen aateloima nahkojaan oireellinen särkyjään eheys, särkymään valmistettu, särkynään valitus ja kaikki rikoserkisterit taaksejäänyttä ansioluetteloa
Täydennysosia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
1) Helsingin kaupunginarkistosta tammikuussa kuultu on nyt osittain totta. Eilisen tiedotteen mukaan Helsingin kaupunginarkisto on julkistanut laajan kokonaisuuden kaupunginhallinnon asiakirjoja 1700- ja 1800-luvuilta digitoituna kenen tahansa vapaaseen käyttöön. Nyt avattuun kokonaisuuteen kuuluvat kaupungin maistraatin pöytäkirjat vuosilta 1721–1829, kämnerinoikeuden pöytäkirjat liitteineen vuosilta 1741–1868 sekä raastuvanoikeuden tuomiotaltiot vuosilta 1813–1860. [...] Myöhemmin julkaistaan digitoituna SINETTI-arkistotietojärjestelmässä vielä FamilySearch-yhteistyön myötä myös ... lisää »
Kirjasto
susupetal blogissa SusuPetal - 11 kuukautta sitten

Uuden kirjan markkinoiminen on työlästä, olisihan se pitänyt muistaa. Ja kun pitkän linjan kirjailijat, kuten JP Koskinen, tuskailevat vähenevien myyntilukujen takia, niin tällainen pienen ja marginaalisen kustantamon tallissa oleva ihminen ei voi kuin olla tyytyväinen yhdestäkin myydystä teoksesta. Kahdesta. Kolmesta. Onneksi on kirjastolaitos, josta vielä voi lainata kirjoja, vaikka kaikkea muuta oheistoimintaa alkaa […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Uuden SC-seuraajan meininkiä. Argentiinan Tuksu.
Kun kuulen sanan kaavamuutos, poistan varmistimen
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Turun kaupungin hallitus on hyväksynyt Portsan kaavamuutoksen koskien myös Puutarhakadu 41, vuonna 2011 palaneen talon purkutuomion. Vihreät ja vasemmisto vastustivat. Alueella oleva puisto kuulemma säästetään. Palanut puutalo piti entisöidä puutaloksi, mutta kokoomus, demarit, persut ja ruotsalaiset yrittävät viimeiseen asti tihuloida. Ensi viikolla on vanhan valtuuston viimeinen kokous. Silloin on listalla Mäntymäen kaavamuutos ja 1950-luvun kerrostalojen purku ja korvaaminen uustuotannolla, joka mielestäni on idioottisinta aikoihin. Puutarhakatu 41 oli Turun vuokratalon talo. T... lisää »
Bamboos at Night by Gino P. Paradela
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

Jack Kerouac - The Moon Her Majesty (1958)
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 11 kuukautta sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Ykseyden lippu liehuu. Häyhä paukuttaa piilosta. Että jokin tällainen mekanismi on ihmispsykologiaan tiedostamattomalle tasolle rakennettu. Usein julkilausuttu ykseys sisältää julkilausumattoman toiseuden varauksen. Varauksen luonnetta tai perustaa on vaikea saada selville. Se voi olla nimetön sitkeä epäluulo, varovaisuus, vakaa varmuus siitä, että toiseus on olemassa, mutta se ei vain vielä ole kypsynyt näkyviin tai jäänyt kiinni. Karvat eivät ole vielä paljastuneet.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Me, jotka uskomme ykseyteen metodisen toiseuden ihmetellessä kummallista uskoamme.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Kärjistetty asetelma. Keksijä ei tiedä mitään, hän vain kanavoi. Hän kanavoi ihmiskunnalle uusia keksintöjä ja valmiita taidemuotoja miltei tyhjästä tai hyvin rajallisesta perusmateriaalista. Alan ammattimies tietää kaiken, mutta ei kanavoi mitään. Hän yhdistelee ja kehittää jo aineellisesti olemassaolevia asioita loogisimmalla ja optimoiduimmalla tasolla. Tässä on hyvä ja paha. Tai siis paha ja hyvä. Maailma tai elämä ei tule toimeen yksin kummankaan varassa. Viisauden perusta on siinä, että ei rakenneta poliittisluontoista vastakkainasettelua tällaisten, itsestäänselvä... lisää »
Kun suku ei hyväksynyt sulhasta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Senaattori Carl August Ramsay vaimoineen järjesti isot tanssiaiset Bulevardi 7:ssä Helsingissä vuonna 1835. Mukaan oli päässyt ensimmäistä kertaa heidän vanhin tyttärensä Marie, joka nyt oli 12-vuotias. Kun 20-vuotias Casten Wallenius näki neidon pudotti hän ihastuksesta kalliin teekupin kädestään. Ihastus ei jäänyt tähän vaan johti salaisten kirjelappusten vaihtoon. Näiden välitykseen osallistunut 18-vuotias J. A. Heribert Reuterskjöld tunnusti kuolinvuoteellaan huhtikuussa 1836 äidilleen tekonsa. Tämä ilmoitti asiasta luonnollisesti Marien äidille. Tästä varmasti seurasi jotain, ... lisää »
I am giving a final tour of the Minnesota Center for Book Arts exhibit 'Asemic Writing : Offline & In The Gallery' on May 28th 2017 at 2pm.
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

May 28th is the last day of the exhibit. But there will be a pdf of the show coming soon. The following are images of an asemic mural I painted in 2003 before I had learned the term asemic writing. Post-Asemic Press titles will be available in the MCBA shop starting this week. The following images are from a mural I painted in 2003 and are not in the asemic exhibit.
Illan häsyssä olen hämmentynyt
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Turun Työväen yhdistys myy tätä kokonaista puutaloaan Jarrumiehenkadulla. Historian havinaa sanoisin.Neliöitä noin 500. Talo on tuolla kulmassa. Sen seinässä lukee Turun Työväen yhdistys. Keijujenpuu puun alta kuvattuna. Pitsimäistä viherrystä. Kävin puun lähellä elämäni ehkä erikoisemmassa asuntoesittelyssä. Olen vieläkin hämmentynyt. Alan pitää tästä kohteesta, niin outoja ratkaisuja siellä oli. Mietin vain että mitä järkeä on ollut puolittaa vankkaa kantavaa hirsiseinää puolen seinän verran ja nyt pitäisi sitten ratkaista väliseinä jos joku ostaa toisen puolen. En tiedä onko t... lisää »
Parallel Worlds by Laura Ortiz
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 11 kuukautta sitten

Imagine The Moon Floating Above by Craig Svare
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

Keijukaispuu
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Eilen kävelimme Portsan kautta joen rantaan ja Lonttisiin. Matkalla näimme kauniin puun, tosin kuvassa vihreä herkkyys latistuu. Mikä puu tämä kaunotar mahtaa olla. Melkein kuulin keijujen tanssivan hennonvihreiden lehtien seassa. Läntisellä Rantakadulla, aina kirjastolle asti, oli roskaista ja sotkuista. Ehkä ihmiset riehaantuivat lämmöstä ja auringosta. Lauantaine piti käydä Logomon ekumeenisella torilla. Ostin Lintulan tuohuksia ja lähetyskojusta etiopialaisen hiussoljen. En nähnyt tuttuja, mutta ahkeria naisia kylläkin. Katselin afrikkalaisia mekkoja ja joku äkäinen ukko tuli... lisää »
Amerikan sisällissodan suomalainen uhri
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Siirtolaisuusinstituutin sivuilla on Mika Roinilan artikkeli *Finnish Sailors and Soldiers* *in the American Civil War* (pdf), jonka lopussa on listat tunnetuista Amerikan sisälisodassa taistelleista suomalaisista. Artikkeli on julkaistu jo vuonna 1998, joten ehkäpä tutkimus on edistynyt ja nimiä löytynyt lisää. Ainakin näyttää puuttuvan Helsingin uutisissa 27.7.1863 seuraavasti esitelty mies. Suomalainen sotija Amerikassa. Wbl. kertoo, että nuori Suomalainen, yliopistolainen Frans Lindebäck, joka kaksi vuotta sitten lähti Amerikkaan sotimaan yhdysvaltaisten puolella, on tapaturmais... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
muuta kiirettä ei ole kuin kärsimättömyys
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Tällaisen tekstin lähtöoletus on se, että me elämme hyvässä ja turvallisessa maailmassa, jossa se mikä on totta ja viisautta on itsestäänselvyys. Kulttuuri on sarjojen katselua ja löhöilyä ja lopullisen voiton varmistelua turhamaisin ja bisarrein pikku seremonioin. Hyvin pieniä asioita täydellisyydessä tarvitsee enää viilailla ja loppusilata. "tuen synnyttämän tuotannon pitää olla riittävän monen kuluttajan mielestä arvokasta." Historiallisesti, maailmanhistoriassa, kulttuurisesti merkittävät avaukset ovat sellaisia, joita on käsittänyt aluksi vain hyvin pieni määrä ihmisiä, kenti... lisää »
Satunnainen sitaatti museovitriineistä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Suomen kansallismuseo oli lapsena Outi Liusvaaran suosikkipaikkoja. Erityisen innostunut hän oli varhaisesta historiastamme ja isossa lasivitriinissä säilytetyn kivikautisen vainajan luista, jotka kaivettiin esiin Ahvenanmaan Jomalasta 1900-luvun alkupuolella. "Jännittäviä olivat kivikauden ja muiden kausien löydökset ja se vainaa. Outoutta ja vierautta korosti tavaroiden esittely vitriineissä: laslevyjen päälle oli aseteltu huolellisesti riviin tai kaareen nuolenkärkiä, nuijia, sirpaleita." Liusvaaraa kiinnosti se, että esineet olivat irtautuneet omasta ajastaan, käyttötarkoituk... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Ajatellaan nyt sellainen tulevaisuuskuva, että kaikki länsimaissa romahtaa, EU ja USA romahtaa ja Venäjä saavuttaa liittolaisineen jonkinlaisen ylivallan maailmassa. Onko se jollekin toivekuva? Varmasti. Mutta ei minulle. Minun toivekuvani on se, että idän vahvuudet yhdistetään läntisiin vahvuuksiin niin, että saadaan rauhallisempi, tietoisempi, iloisempi ja onnellisempi ihmiskunta. Ihmiskunta 2.0. Kuulostaa ehkä banaalilta. Mitä asiaa sitten ajaa informaatiosota, huono journalismi, viimevuosien länsimainen poliittinen sekoilu, hulluuteen viety liberalismi, egoismi, äärimmäisel... lisää »
Hyväksyntä
susupetal blogissa SusuPetal - 11 kuukautta sitten

En muista, koska tajusin, että minun olisi elettävä kehon kestävyyden ehdoilla. Luulen, että siitä on kauan, täytyy olla, mutta eihän ihminen usko, vaikka itse näkee ja kokee. Sitä lyö päätään seinään, vakuuttaa itselleen, että olen niin kuin ennen, vuodet jäytävät muita, ei minua. Olenhan aina ollut multitaskaaja, menneen ja nykyajan aikaansaava tehopakkaus. Ehkä viime […]
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten

lehdet kasvavat -- odottamaan syksyä? vain lyhyt kesä
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
Keväinen hetki - jos sen kirjaa muistiin se muuttuu betoniksi
Kevään häkkeröinnit ja #aikamatkaajat
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Tänä vuonna minulta meni kokonaan ohi Hack4fi, joka oli muuttunut aidosti viikonlopputapahtumaksi. Jessica Parland-von Essen esitteli tuotoksia blogissaan (på svenska), mutta muuta en ole nähnyt enkä löytänyt. Onnekseni viime vuonna antoisaksi osoittautunut Helsingin yliopiston DHH:n lopputilaisuus ei jäänyt huomaamatta ja pääsin perjantaina paikalle. Neljässä ryhmässä oli jatkettu samoilla tutuilla teemoilla/aineistoilla eli uutuuden viehätystä ei ollut ilmassa. Ensimmäisenä ryhmänä lavalle tuli suomalaisen digitoidun sanomalehtiaineiston kanssa työskennelleet. He olivat yrittäneet... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Et vastannut kaikkeen Siihen odotukseen Muistatko Sinä kerroit minulle Minä kerroin sinulle En muista mitä me Muistatko mitä me Oletko jo unohtanut Minä muistan vielä Sitä en muista miten He kertoivat meille Me kerroimme heille He kertoivat toisilleen Mutta meille ei kukaan Sinä ulvoit Minä ulvoin Hän naurahti Oli sen verran aihetta että aurinko kipusi minun kipuni liekit kipusi heidän kipunsa kihosi sinun kehosi pidit kehoani kirveenäsi lastuinasi veneenäsi airoinasi silminäsi suunasi kipunasi kipunat huulinasi huulipunat takanasi takaikkunat vastapainonasi vastamunat mus... lisää »
Valtaa ja sotapelejä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Suunnitelmani keskiviikkona Tukholmassa oli jatkaa Vikingaliv-laitoksesta Skansenille. Mutta kenkäni olivat kastuneet sukkia myöden jo Djurgårdenille kävellessäni ja kevyt sade jatkui, joten otin uuden suunnan kohti Armémuseumia, sillä ilmainen, oikealla puolella kaupunkia ja katon alla. Valinta osoittautui erittäin hyväksi, sillä molemmat alakerran vaihtuvat näyttelyt olivat antoisia. *Makten och ärligheten* kuvasi toisaalta sitä, miten museon kokoelmat ovat vuosisadan aikana syntyneet ja miten ne karttuvat nykyään ja toisaalta sitä, miten kerronta ruotsalaisten YK-rauhanturvaajien... lisää »
Jossakin lauloi mustarastas
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten
Tänään oli katastrofit kähellä kun kävelin lankkupolkua kohti päivällä. Pieni kaunis lapsi keikkui kerrostalon ikkunalla ja heitti isänsä kengän kadulle. Hän kurkottautui vaarallisesti ja huusi anna, anna. Huusin takisin että älä kurkota. Putoat! Sitten isukki sieppasi lapsen ja luultavasti läimäytti koska itkua piisasi. Minusta noin leveää ikkunaa ei saisi jättää auki lasten pudottavaksi. Sitten menin ortodoksisen kuoron konserttiin. Se oli hyvä, toivottavasti Pariisi pitää teistä. Kirkosta poistuessani olin hilkulla kompastua pahasti ylätasanteen epätasaiseen kivetykseen. Eivät os... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Tietenkin Rantamalan *Harhama* on seksuaalisesti naurettavan sievistelevä ja pateettinen. Mikä on tietysti parempi kuin Salaman ronski pölhöseksuaalisuus tai seksuaalisen kuvauksen muut lukemattomat pieleen menevät muodot. Seksuaalisuuden solipsistinen ydin voidaan kuvata vain jumalrunouden tasolla ja psykedeelisten prosessien tasolla, muu on miemeettisen halun ilmenemismuotojen kuvausta. Kaikenlaisista näennäisistä mielen tasolla tapahtuvista vapautumisista ja patoutumisista ihmisellä on hyvin pitkä tie käsittämään seksuaalisuuden primaarinen prosessi. Tosirakkautta ei voi tietoise... lisää »
SILMÄTULEHDUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Sellainenkin asia kuin tulijumalalle uhraaminen saattaa kaiken kiireen keskellä unohtua. Sitten ihmetellään miksi aurinko ei tule näkyviin. Onneksi muistin tämän asian eilen, ehkä viimeisellä hetkellä kun pihan suuri korkkipuu oli vielä mahdollista pelastaa (ehkä vähän dramatisoiden, mutta vertauskyvallisesti nyt ainakin). Ihan pienet silmut ovat nyt näkyvissä. Päivänpaiste kertoo, että kaikki on toistaiseksi kunnossa minun ja auringon välillä. Jatkan virheideni tunnustamista. Sun Ran päähine tässä ei suinkaan viittaa aurinkoon vaan Saturnus-kulttiin. Saturnus on toinen aurinko. Mel... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Tragedia on ihmisen erehtyväisyys. Houkutus, että virhe kostetaan virheellä, ei oikein tekemisellä.
Kevään kohinaa ja kirkollista kiimaa
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Eilisen saunaretken aikana huomasin valkovuokkoja tontin rinteessä. Risu näköinen pensasaita on ikivanhaa syreeniaitaa. Vanha tammi jykevyydessään on juuri nyt esillä. Lipstikka on kiitollinen yrtti. Herkkä vihreä on nyt näkyvillä. Naapurin komea Japaninköynnös on hieno. Pähkinäpensaan uusikevät. Linnut suorastaan karjuvat kiimaansa. Kirkollisesta kiimasta merkkejä kun katsoin lähikaupan lööppejä. Ekumeeniset kirkkopäivät jatkuvat. Tänään on 21.30 kynttiläkulkue Kirjasto eli rahamiehen sillalle. Myös arkkipiispa Leo on mukana. Turun orodoksen seurakunnan kuoron konsertti or... lisää »
Viikingit turistirysänä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Tukholmaan avautui huhtikuun lopussa uusi "museo" Vikingaliv, jonka valitsin toukokuisen päiväristeilyni kohteeksi. Vältin lukemasta siitä juttuja etukäteen, mutta mielikuvani oli turistirysä. Tätä vahvisti, kun paikan päällä näin - englanniksi - lisämääreen "a true experience". Vai olisiko tarjolla kuitenkin jotain yllättävää ja vaikkapa simulaatio tukin paksuisen airon hallinnasta kylmässä ja kosteassa sivutuulessa? Ehdin vain vilaista yläkerran näyttelyä ennen kuin aikani oli mennä 11 minuutin tarina-ajelulle. Sen nimenomaan olisi pitänyt olla se "jännittävä elämys". Minusta vanha... lisää »
Digital Neosphere by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 11 kuukautta sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Elämä on emotionaalista tasapainoilua kärsimättämyyden tunteen ja koko elämän kestävän viivytyksen hyväksymisen välillä.
Venäläisyys Helsingissä 1912
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Vuonna 2000 kaiveltiin esiin venäläisyyttä Helsingissä ja minä myöhemmin poimin valikoimasta esiin Aleksanterin kymnaasin. Se oli toiminnassa alkuperäisessä osoitteessaan vuonna 1912, kun Inturist-henkisesti kenraalikuvernööri oli "määrännyt, että Venäjältä tulevien kouluoppilaitten opintoretket Suomessa ovat tehtävät venäläisten, eikä suomalaisten oppaitten avulla, jotta he eivät saisi väärää käsitystä Suomen oloista." Tuulispää avuliaasti esitteli venäläisille sopivia nähtävyyksiä kuvien kera. Kaartin maneesi on edelleen paikallaan, mutta heinäkasat (ja tunkiot?) puuttuvat. Sotila... lisää »
Vastamainontaa
susupetal blogissa SusuPetal - 11 kuukautta sitten

varustaudun tulevan kesän helteisiin tutkin karttaa etsin keitaat Oulunkylässä olutravintola Jano heikko ratkaisu ei täytä vilvoittavaa vaatimusta pakko päästä janosta kuivuminen kiristää luomia näen näkyjä ilman unia Janoinen lohi Töölössä ei vakuuta pakko päästä janosta kuumuus on jo lähellä Kategoria(t): runot
Asemic Writing by Kimm Kiriako‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Linnut ja puut on nähty. Nyt jonglöörataan kuudella moottorisahalla. Olen huomenna luvannut tehdä kaksoisvoltin moottorikelkalla Nyt en mene baariin Ennätystenkirja on uusi Valhalla, jonne kootaan maadottumista odottavat astraalimatkalaiset. Olen huomenna luvannut tatuoida kansallismaiseman presidentin selkään Nyt en mene baariin Sanon: Kansallismaisemasta muistat planeettasi. Tatuointia et saa täältä mukaan.
Satunnainen sitaatti luokkayhteiskunnasta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Raha&tavara -leikekokoelmassani oli Markkinointi&Mainonnan 11-12/2002 liite/juttukokonaisuus luksuskulttamisesta. Sen aloituksessa seuraavasti. Vaikka varakkaita on Suomessakin ollut aina, täältä on puuttunut luksuskuluttamisen perinne. Mika Pantzar löytää syyn historiasta. Suomessa ei ole ollut luokkayhteiskuntaa. - Luokkayhteiskunnassa hovia lähellä olevat aateliset elivät 1800-luvulle asti ihan omassa maailmassaan. Siellä kehittyivät omat tavat, jotka eivät valuneet alas yhteiskunnassa. Suomessa päästiin edistyksen kelkkaan vasta siinä vaiheessa, kun hovien kulutuskulttuuri oli... lisää »
Rutossa vanhempansa menettänyt
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Ensinnäkin kiitokset jo kauan sitten edesmenneille oikeuspöytäkirjojen kirjoittajille, jotka tekivät puhtaaksikirjoituksiinsa hakemistot. Toiseksi kiitokset Arkistolaitokselle, joka mikrofilmautti tuomiokirjat ja on ne tällä vuosituhannella digitoimalla tehnyt kätevämmin käytettäväksi. Tai kiroukset molemmille, sillä nyt kun vihdoin (22 sukututkimusvuoden jälkeen) olen alkanut oikeasti saanut tolkkua pöytäkirjoista, on tehtävää enemmän kuin ikää jäljellä. Yksi hakemiston ansiosta eteeni tullut juttu on Helsingin raastuvanoikeudesta 17.2.1725. Lammin nimismies Hinrik Jöransson esittä... lisää »
Into The Soul by Chris Venables
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

Rentukat, Anjuska ja Eino Leino
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Rentukat kukkivat taas jokirannassa. Kevät etenee hiljaa. Heräsin varhain aamulla luntujen konsettiin. Jossakin oli kukkunut jo käkikin. Maalla keväänmerkit ovat luettavissa ja nähtävissä selvemmin. Pohjois-Karjalassa Neitoperho lämmittelee aurinkoläikässä kivellä. Katselen tuttuja autioita asumuksi ja totean miten halvalla menee hyvät talot, tai sitten maatuvat hylättyinä kuolevien kylien keskellä. Syväyksessä asui aikoinaan noita Penttinen. Mateli karttoi häntä ja laittoi siunattuja vitsaksia veräjänkorviin etteivät pahat tulisi pihaan. Elämä 1800-luvun Ilomantsissa oli uuden j... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Kun kuulen sanan kulttuuri, poistan varmistimestani pistoolin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Olisiko tänään kiintiömääräisen optimismin vuoro. Monet asiat ovat maailmassa pielessä, mutta meidän ei kannata ehdollistaa koko olemassaoloa ja todellisuutta niiden asioiden kautta. Pikemmin kannattaa avoimesti miettiä miten monella tavalla asiat voisivat olla enemmän pielessä kuin ne itseasiassa ovat ja ihmetellä lähinnä sitä, että ne eivät ole. Olen koko ajan herännyt enemmän juuri tämän kaltaiseen hämmennykseen. Hetkittäin on tuntunut, että huikea voima auttaa meitä supertehokkaasti joka hetki, mutta suurinkaan voima ei pysty siihen, ettemme mitään mokaisi, tekevälle kun satt... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten

rautainen aita, ja vanha polkupyörä lepäävät hetken Label: voisi olla senryu? Haikuksi ei käy koska kigo-sanaa ei ole. Kuvasta toki voisi päätellä?
Valokuvauskiellot silloin ennen
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Savon sanomien verkkosivuilla sunnuntaina julkaistussa STT:n jutussa oli kysytty selfiekuvaajiin suhtautumisesta Helsingin taidemuseolta, Kiasmalta, yhtätoista museokohdetta eri puolilla Suomea ylläpitävältä Kansallismuseolta, turkulaiselta Aboa Vetus & Ars Novalta ja oululaiselta yhdeksän kohteen museo- ja tiedekeskus Luupilta. Kaikki kertoivat asennoituvansa kuvaamiseen joko positiivisesti tai neutraalisti. Ei siis enää huolenpitoa taiteen tekijänoikeuksista? Sillä selfiessä framilla on pärstä? Ymmärtääkö kävijä selfien ja teoskuvan eron? Onko museolla selfiet hyväksyessään visi... lisää »
Virtoja
Vesa Haapala blogissa Versoja - 11 kuukautta sitten
Rauhanliikenteen kaukainen jyly. Käsi piirtää pöytään: hajoa horisontin reunalla, silmän valkohehkuinen aukko Magalhãesin pilvessä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Pastori oli paastonnut ja rukoillut koko edellisen viikon. Krokotiilit söivät hänet kokonaan järkyttyneen seurakunnan silmien edessä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
sinisilmä punaparta aasa, joka maailmanlopun jälkeen kääntyi vaaniksi sillä sodat eivät enää lyöneet leiville hiuksensa tummuivat, silmät vaihtoivat väriä
Hieno Maamme kirja / Schatz tänään : Kontula ja Räsänen !
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 11 kuukautta sitten
*Hieno Maamme kirja / Roman Schatz tänään : * *Anna Kontula ja Syksy Räsänen.* *Kiitos heille kolmelle !* *http://areena.yle.fi/1-4072405 *
BOIKOTTI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Tuli mieleen iltasatu. Tarhassa, heti kun hän oli saanut kaksi leikkikaveria, hän alkoi boikotoida toista. Tämä asenne johti myöhemmin maailmanlaajuiseen kauppasaartoon.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Minua ajetaan ulos maailmasta johon uskomme Minuta ajetaan ulos maailmasta jossa olimme onnelliset Olimmehan? Minua ei tappanut mistelipensaasta veistetty nuoli vaan pieni töytäisy selkään Se halkaisi maailman väliltämme Kaksintaistelussa kumpikin voittaa Universumi halkeaa kahtia puolikkaassa jossa voitat kuolee toisen kopio. Toisessa puolikkaassa toinen voittaa ja sinun kopiosi kuihtuu pois Niinpä jokainen sielunsa myynyt huomaa paskiaisten kansoittaneen jäännösuniversumin Mielessäni pyörii kuolema näen merkkien kytkeytyvän kuoleman tanssin kudelmaan Tais... lisää »
Saisiosta
Vesa Haapala blogissa Versoja - 11 kuukautta sitten
Kun olen lukenut Saision trilogian ja kuunnellut monia 1970-luvun loppuvuosina ideologisen vapautumisen kokeneita ihmisiä, alan ymmärtää, että juuri Saisio oli yksi niistä, joilla on historiallista perspektiiviä ja jonka oli pakko sanoa, että olisi vihdoinkin aika katsoa, mitä todella tapahtuu -- ja ennen kaikkea aika keskustella asioista eikä vain leiriytyä ja jupista liturgioita oman nuotion ääreltä. Ymmärrän toki, että yhteisen (ja joissakin tapauksissa johtavan) mielipiteen vaaliminen on tärkeää ryhmäkoheesion (ja joissakin tapauksissa oman edun) vuoksi, mutta sillä ei vältt... lisää »
Asemic 3D Animation Study by Ricky Brett
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten

RAUTIENTORI KYLMÄNÄ KEVÄÄNÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Maailma ei ole paikka, jossa välttämättä aina riittää se, että joku haluaa elää rauhassa. Asiat yhteiskunnassa voivat sairastua syvältä. Äärioikeiston olemassaolo indikoi juuri sitä, että nyt on käynyt tai käymässä niin. Todellinen sairaus ei välttämättä ole edes näkyvissä objektiivisesti. Olen kuitenkin sitä mieltä, että äärioikeiston kanssa ei voi keskustella eikä siitä ainakaan ole mitään hyötyä (koska argumentaatio on aina epärehellistä ja sisäisesti ristiriitaista). Samalla kahden ääripään ja neutraalin keskitien malli on liian yksinkertainen. Äärioikeistoa ei voi vastustaa sym... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
On viidestoista toukokuuta. Näen pihan orapihlajapensaassa jotakin vihreää.
Kauppareissulla havaitsin herkkää vihreää
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten
Heräsin yöllä rapinaan. Ajattelin että eilen näkemäni rotta joka luikki alustaan jyrsi nyt tietä sisälle. Rapina johtui sateen ropinasta ikkunaan. Mietin rotan tappamiskonsteja. Joku oli syöttänyt lasipuuroa. Se on tuskallinen tapa, rikkoo suoliston ja kuolema pitkittyy. Yksi naapureista sanoi käyttävänsä vanhan ajan rotanloukkua. Sitten ovat nämä kemialliset myrkyt, joita en suosittele, koska raadon syöjät voivat saada liikaa myrkkyä. Jotkut eivät välitä yhtään ongelmasta, he odottavat että yhteiskunta hoitaa kaasuttamalla rottien käydessä todella häiritseviksi. Tämä puutalo on rau... lisää »
Pari ajankohtaista Issaa
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
lyhyet kesäyöt -- olen tarpeeksi vanha tykkääkseni niistä Issa vuonna 1819. Suom. versio j.t. Nyt kun Suomen pohjoisosassa yöt heti valtaa innokas aurinko niin vielä yksi aiheeseen mahtuva Issa: lyhyt kesäyö -- uusi punainen kukka köynnöksen kärjessä Issa vuonna 1819. Suom. versio j.t. Ruosteinen katto kiiltelee punaisena yön sateen jälkeen Tikkis 2017.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
Meillä Raunistulan reunalla bongattiin taas lihava rotta! Vilahti talon avo-alustaan sokkelissa olevasta pienestä kolosta. Pesiikön siellä rottaperhe? Kuka heitä ruokkii? Missä käyvät juomassa? öinen hämäryys herää tuhnusateeseen . rottakin pesii
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
huiskuttaa sisään ystävällinen paju Issa 1819, suom. versio j.t. Issan johdannossa teksti viittasi Kyoton "Mielihyvän alueeseen", nykyisin "Punaisten valojen alue". (Monisteesta Issa 9000... sivu 132.)
Please: My new piano compositions on the new piano album published by MSR Classics !
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 11 kuukautta sitten
Bridge Silta - new piano compositions by Antti Samuli Hernesniemi
Pormestarin tyttären elämä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Helsingin pormestarin Zacharias Goviniuksen vaimo kuoli lapsivuoteeseen 2.4.1761. Tuolloin syntyneet kaksostytöt kuolivat kolmen kuukauden ikäisinä, minkä jälkeen avioliiton lapsista oli elossa 9-vuotias Hinrich Jacob ja 6-vuotias Gustaf Johan. Aikuiseksi elänyt Henrik Jacob varmasti muisti lapsuuden kodin pohjoisella kadulla kauppias Teschen ja raatimies Clayhillsin tonttien välissä. Äitinsä perukirjaan lueteltiin monenlaista arvotavaraa kuten timanttisormus ja aitoja helminauhoja. Erilliset tee- ja kahvikannu viittaavat siihen, että molemmat juomat tunnettiin taloudessa. Zacharias... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
Pilvetön taivas on auki ylös asti. Sanovat, että siellä olisi kylmää, ja kovin tuulistakin.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
yritän nukkua ... kylmä napavirtaus ei halua Copyright Tikkis 2017, suomennos j.t.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
viidennen kuun sadekin pitää tänään rokulipäivän Issa 1819. Suom j.t.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten
sataa tihuuttaa -- pölyinen katu kostuu juuri ja juuri
Puuhame ja muita outoja juttuja
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Osa jokirannan puista on saanyt taas keväisen toimintapiirien verhoilun. kaikkia ei tietenkään ehtinyt kuvata, mutta erikoiseimmat tässä. Tieteellinen kannanotto näin vaikeina aikoina. Nimesin tämän Uhtuan hameeksi. Hame oli yllättävän elävä ja esiliina hulmusi. Virolainen hame oli väriloistoinen ja aidon oloinen. Kauempaa katsottuna luulin näitä aaveiksi, mutta läheltä ne näyttivät hääpuvuilta, joilla on ollut elämä.
Sissiviljelyä Senaatintorilla?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Vuoden 1908 Flugsvampen-lehdessä julkaistu visio Senaatintorista oli pysäyttävä. Ensimmäisenä tuli mieleen viime vuosina esillä ollut kaupunki- ja sissiviljely. Oliko sille tilausta 110 vuotta sitten? Ruokapula? Ei sentään. Viereisille sivuille painettu runo paljastaa, että piirroksella otetaan kantaa maa- ja metsätalouden opettamiseen yliopistolla. Nyky-yliopiston sivut kertovat, että Korkein maatalousopetus päätettiin siirtää yliopistoon jo vuonna 1896. Samalla myös perustettiin ensimmäiset oppituolit eli maanviljelystalouden ja -opin sekä maanviljelyskemian ja -fysiikan professo... lisää »
Toukokuun 13. 2017
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Presidentti Mauno Koivisto on kuollut. Muistan hänen isot luisevat kätensä joita hän heilutteli. Sitten muistan Paavo Haavikon kirjoittamat kuunnelmat ja narisevan ylimmäisen kirstunvartijan. Hänen sanottiin olleen nuuka. Se sopisi monellekin hyveeksi tämän päivän Suomessa. Kosmopoliitti hän ei ollut, valtiomies kylläkin. Rauha hänen sielulleen. Mauno Koiviston lapsuudenkoti oli Turussa Tehtaankadulla, Asa radion tehtaan vieressä, ei Piispankadulla, vaikka se ehkä kuulostaa komeammelta uutisissa. Piispankatu on Tehtaankadun poikkikatu, tai päin vastoin. Turussa kukkivat kirsikkapuu... lisää »
SÖRENSENIN KOSMOGONIASSA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
"Ne meistä, joille elämä ei ole peli, ovat vapaita. He pelaavat selviytyäkseen ja huvin vuoksi. Ne meistä, joille elämä on peli, ovat valtatripillä. He luovat pelejä saavuttaakseen vallan muiden yli, vallan elämästä, tuhotakseen elämän." Roi Vaara Tämä vaikuttaa olevan Nietzschen vallantahdon filosofian vastainen argumentti. Villy Sørenseniä pidetään Tanskan kaikkien aikojen tärkeimpänä filosofina heti Søren Kierkegaardin jälkeen. Eikä todellakaan suotta. Tanska on erityinen läpikulkupaikka Euroopassa. Euroopan nykyaikaan säilyneistä valtioista juuri Tanska on useimmit ka... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 11 kuukautta sitten

Liputon suru - niin kylmää että silmut eivät tarkene
Rinkilä syntymäpäivän juhlistajana
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Verkkohakuni usealla kielellä yhdistivät rinkilän ja syntymäpäivän vain Virossa. Mutta aikanaan ne ovat kuuluneet yhteen Suomessakin. Varhaisin löytämäni maininta Kansalliskirjaston digitoimissa aineistoissa oli lastenlehdessä Trollsändan 18/1868. "Mutta sanokaa äiti, miten syntymäpäivää vietettiin", pitkitti tyttö. "Se oli aina hupainen päivä. Äiti leipoi minulle syntymäpäivä-rinkelin ja isä vei meidät illalla kaupungin kauniita paikkoja katselemaan. Tavallisesti antoi hän myös jonkun syntymäpäivä-lahjan. Hänen viimeksi antama lahjansa on minulla vielä tallella." (Kristillinen kale... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Tässä on nyt sellainen pikku juttu, ajatteli Koleeramäki, että pornon arvoitus taitaa olla nykyisin ihmiskunnan suurin arvoitus juuri siksi, että se kuuluu kokonaan jumalrunouden piiriin. Meillä on sankarirunoilijoita, eli tragediarunoilijoita (nykyään pikemmin antisankarirunoilijoita), komediarunoilijoit, satyyrirunoilijoita ja skenepoliisirunoilijoita (Eddan kielellä jättien runoilijoita), mutta hyvin vähän niitä, jotka voisivat runoilla jumalien asioista. Jos kuvitellaan, että kysymys olisi vain satyyrikuvaelmista, maailmanpornossa ei nähdä puita metsältä [sic] -- nimittäin sitä,... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Niin se vain on, että Suomessa ei säät muutu ennen kuin politiikka muuttuu. Ei auta kusettajan vaihtaminen toiseen kusettajaan nyt. Pitäisi miehiä löytää.
Tie Venäjälle tukossa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Kirjoittaessani viime vuonna esitädistäni Mellunkylässä en avannut tuomiokirjoja, mutta nyt kun tämä Petter Sundin tytär oli käsikirjoituksessa käsiteltävänä niin katsoin tarpeelliseksi. Ja hyvä näin, pääsin tekemään uusia tulkintoja, huomasin yhden lapsen hävinneen listoilta käräjäriitojen aikana ja totesin, että nuorin tytär oli yhdessä listassa täydellisemmällä nimellä Anna Catharina. (Syntynyt viimeistään vuonna 1736, sillä isänsä kuoli edellisenä vuonna.) Näin ollen uskallan yhdistää hänet viime vuotta vahvemmin tähän Virolahden kasteeseen lokakuulta 1765. Mikrofilmillä tuhraan... lisää »
Video of the Celestrial Codex by Anneke Baeten
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 11 kuukautta sitten
MANALA TARTTUI HÄNEEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Gilgamesh jakautuu kahteen jyrkästi kirjalliselta laadultaan erilaiseen osaan. Käänne on niin dramaattinen, että herää spontaanisti kysymys: onko teos kirjoitusvaiheessa laitettu kokoon useammista erillisistä lähdeaineistoista. Vilkaisu tutkimukseen kertookin, että juuri tämä on tutkimuksellinen konsensus. Teos on kollaasi useista toisilleen dramaattisesti vastakkaishenkisistä lähdeteoksista. Alkuosan kirjat (taulut) 1-9 eivät sisällä millään tavalla kyvykkään runoilijan säkeitä. Ne ovat kuvastoltaan lapsellista sankarirunoutta, joka ei käsitä yhtäkään sinänsä arvokasta runokuva... lisää »
Lyhyttä
susupetal blogissa SusuPetal - 11 kuukautta sitten

Junassa maisema on liikkuvaa kuvaa, uusintaa asemalta toiselle. Löydän istumapaikan kahta koiraa vastapäätä. Musta labradorinnoutaja, vilkkusilmäinen jackrusseli. Lukemisesta ei tule mitään, pakko kehua naiselle hänen koiriaan. Alamme puhua hiljaisessa lähiliikenteen vaunussa, matka sujuu nopeasti ja ennen Helsingin asemaa olen näyttänyt kännykästäni hoitokoirani ja muiden tuttujeni koirien ja kissojen valokuvat. Kiasman ARS17 koskettaa, ärtymys nousee pintaan. […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Yöllä äänitin käsi ikkunaluukusta diginauhurin kanssa ulkona pikkulintujen hysteeristä konsertointia jääkylmässä kuutamoyössä. Äkkiä konsertti loppui kuin leikaten. Vedin käden sisään ja heti perässä tuli kissa. Hyönteissyöjillä on vähän vaikeaa - mitäköhän kuuluu sille västäräkille, joka nähtiin lammen rannassa reilu kuukausi sitten? Mutta hyönteissyöjien syöjillä on vähemmän vaikeaa. Kissa kehräsi niin turpeana, ettei meinannut tolpillaan pysyä.
OLETKO MATKALLA HOLLYWOODIIN?
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Vie mukanasi tällainen elokuvakäsikirjoituksen synopsis, niin saat varmasti kiinnityksen. Arvostan lahjoitusta tililleni. Nuoret kauniit ja idealistiset tutkimusmatkailijaystävykset, sellaiset kuin Gilgamesh ja Enkidu tai Sinuhe ja Horemheb, lähtevät laivalla nimeltä Beagle Galápagossaarille tutkimusmatkalle. Sankarilliset nuoret tiedemiehet ovat matkan alussa Charles Darwinin tai Albert Einsteinin fyysisten tyyppien täydellisiä vastakohtia: kauniita koneita raudanlujia miehiä, ei mitään neatherdalinihmisiä tai peikkoja. He kohtaavat jatkuvasti outoja epäoikeudenmukaisia vastoin... lisää »
Huhtikuusta toukokuuhun
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
15.4. - Pitääkö taas kaivaa esiin ne valokuvat, jossa jokaisella suomalaisella pikkutytöllä on huivi tiukasti päässä. "Epäkäytännöllisesti" [Kaksi kuvaa postauksessa Satunnainen sitaatti historiatietoisuudesta] 16.4. - Pohjanmaan ruis oli brändituote Tukholmassa (Dagligt Allehanda 10.6.1791) 17.4. - Maaseudullakin talot voivat kadota eli vanhan valokuvan arvoitus 21.4. - Harjavallassa @ECmuseo ei aatelisia arastella vaan vapaaherran esitys keskeytyi kysymykseen "minä en ymmärrä ollenkaan". [Blogikirjoitus päivän annista] 22.4. - Nyt on retroa e... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Fasismin tarjoamien ratkaisumallien ongelma ei ole siinä uskovatko niitä kannattavat ihmiset ratkaisumallien toimivuuteen todella vai eivät. Taustalla oleva psykologia, vilpittömyys tai vilpillisyys, ei muuta asiaa miksikään. Teknisten keksintöjen kielellä fasismi on hieno idea, tehokas järjestelmä elegantissa paketissa, josta kuitenkin puuttuu ns. "teollinen käyttökelpoisuus". Fasismi ei tuota niitä tehovaikutuksia, joita se lupaa. Fasismi ei tuota sitä, mitä se lupaa tässä "vapaassa messukeskustelussa" ja "kirjoittelussaan". Fasismi voi tuottaa lopputuloksia, mutta se on aivan mu... lisää »
MYYTTINEN TURKU
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Onko tää kenellekään yllätys, että Turussa on maailman parhaat lelukaupat, pyramidin muotoiset, ja lestaliskojoulupukit Toispaikkakuntalaisten lelut ovat pysyvästi patterin takana, patterin taakse jumittumaan suunnitellut, hajoamaan ajastetut Kun turkulainen lapsi leikkii, toiset katsovat sitä kyttyräselkäisinä älypuhelimestaan. Miljoona klikkausta viikossa tuottaa jo mainosrahaa. Videoiden supersuosiosta rikastuneet vanhemmat ostavat lapsilleen joka viikko uudet lelut. Vanhat heitetään patterin taakse. Kesällä matkustetaan laivalla Ruotsiin ja Tanskaan, leluparatiiseihin hengästyttä... lisää »
RAPPARIN LAULU
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Saapunut luokseni yö on silmäni luon kuiluhun tumma sen pohja liskoina luikkii on katseensa tutkimaton suunnaton liskojen määrä häipyen kaukaisuuteen niin pientä rataa maapallo makaa omaansa ain' uudelleen Liskot liskot, luoksenne tahtoisin pois Liskot liskot, silloin mun helpompi ois Liskot liskot, enkö jo tulla mä saa Liskot liskot, ikuisuuksiin ajan taa Turha on toiveita kantaa turha on haaveiden tie jos jotain antaa tai lemmen rantaa käy santaan se suoraan vain vie aamuhun yön liskot laukkaa idässä pian ruskottaa karvas jää kaipuu, pää alas taipuu päivä käy uus' koittamaan Liskot l... lisää »
MANNERHEIM-OOPPERA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
Kuule mykkä hevoskuiskaaja, onko muste loppu vai paperi? Oopperan kummitus muistaa kaikkien laulujen sanat. Lavalla järjestetään kansainväliset keppihevoskilpailut aikuisille ratsujen sukupuuton jälkeen. Jos Mannerheim olisi ratsastanut keppihevosella Aasian halki hänen asentonsa olisi ollut jäykkä kuin idealistin perse.
Toukokuun härmeisenä aamuna kuuntelen Chopinia
quijote blogissa Mataleena - 11 kuukautta sitten

Kuvassa yksityiskohta eräästä sähkökaappimaalauksesta. Uni tai uhkakuva, ihan katsojasta riippuen. Luultavasti nuoren tai nuorien tekemä maalaus. Tämä maalaus on tehty pitkällä aikavälillä. Kuuntelen Chopinia. Vanhemmiten yhä enemmän ja enemmän. Yöllä oli ollut pakkasta, nyt vain kohmeen juovia kadulla. Sää on maailman poliittiseen tasoon sopiva. Uhkakuvista puheen ollen. Eilen uutisia katsellessani havahduin Seinäjoen vajoavan kerrostalon kohdalla. Suojeltu talo evakuoitiin vajoamisen vuoksi. Vajoaminen johtui läheisen parkkihallin rakentamisen aiheuttaman toiminnan myötä. ... lisää »
Digitaalista resurssointia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 11 kuukautta sitten
Toissapäivänä eli tiistaina kävin Helsingin yliopiston kirjaston ja SKS:n tilaisuudessa, jossa esiteltiin digitaalisia tutkimusmateriaaleja ja niiden käyttöä. Kirsi Keravuori SKS:ltä aloitti selittäen, että OKM:n asettamat tavoitteet ovat tukeneet avoimen julkaisun kehitystä parin viime vuoden ajan. Kahvikeskustelussamme kävi ilmi, että aikanaan OKM:n linjausten mukaan Kansallisbiografiasta tehtiin maksullinen eikä verovaroin ylläpidettävä. Toivon, ettei uusi käänne tule kovin pian. Keravuori esitteli lyhyesti SKS:n kolme tuoretta avoimuuden periaatteita noudattavaa verkkoalustaa. ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
En ole koskaan varsinaisesti kosinut ketään, sanoi Koleeramäki. Itseäni on äkkiä laskettuna kosittu kolmekin kertaa. On joutunut kieltäytymään muihin kiireisiin vedoten. Suhtaudun avioliittoon niin, että kysyn yleensä Tarotilta mielipidettä. Usein se heittää että "Hei hieno idea, kannatan!" Kunnes kohta paljastuu, että se kannattaa avioliittoa ihan jonkun toisen henkilön kanssa, jota itse ajattelin. Parempi antaa homman olla. Ei ole mun juttu. Rakkaus ja kuolema ovat sellaista läpällä ja kännissä osastoa, jota henkimaailma harrastaa. Kihlaus taas on FB-meemi. Ei sytytä Paholaista, t... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 11 kuukautta sitten
aika näyttää aika kätkee aika parantaa aika tuhoaa
Duende Aino Kallaksen Sudenmorsiamessa
Jukka blogissa Jukka Laajarinne - 1 vuosi sitten

Johdatus musiikkiesitykseen Aino Kallaksen nimipäivillä. Duende on espanjankielisessä kansanperinteessä alkujaan henkiolento, jonkinlainen paholainen, haltija tai tonttu, joita elää erityisesti metsäisillä seuduilla, joilla ne pystyvät taikakeinoillaan houkuttelemaan kulkijoita eksyksiin. Sanalla on yhteinen, talon herruudesta juontava etymologia esimerkiksi ‘despootin’ ja ’tontun’ kanssa. Tällaiset metsään eksyttävät henkiolennot ovat varsin universaalia mytologiaa. Muualta maailmasta mainittakoon vaikkapa eräiden pohjoisamerikkalaisten kansojen […]
Reps <3
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Kategoria(t): elämää, ilmiöitä
Varhaisista naiskirjoittajista lähdekriittisesti
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Verkkolehdessä Sylvi ilmestyi eilen numero kirjallisuudesta. "Antologiaa varhaisten suomalaisten naiskirjailijoiden kirjoituksista" valmisteleva Matti Järvinen esitteli artikkelissaan *Unohdettuja naiskirjailijoita*. Mahdolliset ensimmäiset kirjailijat Järvinen käsittelee varovin sanankääntein Monet saattavat yllättyä, että suomalaista naisten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta on julkaistu jo 1600-luvulla, niin suomeksi kuin ruotsiksi. Mahdollisesti ensimmäinen naisen suomeksi kirjoittama teksti, jonka kirjoittajan nimi tiedetään, on runo ”Orpolapsen vaikerrus” vuodelta 1683. Se il... lisää »
Lehmus uhmaa koleutta
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Sininen taivas, valkoisia pilven hahtuvia. Lehmus uhmaa koleutta erityisellä vihreällä värillään. Eilen satoi sakeaa lunta, se suli hetkessä pois. Vain kostea katu kertoi tapahtuneesta. Leipäkauppias sanoi näin kylmää olleen toukokuussa 2008. Jokirannan kirsikkapuut yrittävät kukkia viluisen näköisinä. Saita kevät. Kirsikkapuita nämä ovat. Rakeita satoi jokirannassa. Pihalla kasvaa ruohoa. Se ei ole tavallisesta tässä pihassa, johtuen talon historiasta ja tapahtumista. Tuo punainen talo aidan takana on 1800-luvulta Turun ensimmäinen säästöpankkitalo. Se on siirretty Allinkadulle ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"murskainten raaistunut kaaos mustikka nuorentaa runsaasti" Timo Hyvin sopiva säepari uneen, jonka syvyyksistä juuri hitaasti pintauduin. Unen maailmassa joku Scorpionsin 1970-luvun levy kuulosti uudelta ja jännittävältä. Lainasin tytöille kasetin kun lähtivät autolla perjantai-illanviettoon. Olin 1960-luvun alussa syntynyt. Jumalat viruivat vakaasti rationaalisuuden rautahäkissä ja maailman maaseudun perjantai-iltainen raukea tyhjyys vaikutti kaikin puolin huhuilevan herkkävireisiä emootioita ja toiveita. Mielessä pyöri ilmeisen valoisia ja... lisää »
Kun sanomalehden liitteenä jaettiin romaani
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Viime viikolla hakuni digitoiduissa sanomalehdissä osui kirjalta näyttävään ja sivunumeroltaan korkeaan sivuun. Pakitin kunnes pääsin kirjan nimiösivulle, joka oli heti sanomalehden varsinaisen neljän sivun jälkeen. Kokonainen kirja sanomalehden liitteenä?! Digitoiduista sanomalehdistä @NatLibFi voi löytää yli 300-sivuisen kirjan. Finnassa ei ole tähän linkkiä, joten Eksyksissä on eksyksissä? pic.twitter.com/Ft87NjI0Pa — Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) May 5, 2017 Kansalliskirjaston väen palattua töihin sain selvennystä. @K_KM_K Meillä on laitettu Keski-Suomen arkki kerrallaan tarjoama ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Aikaisemmin luin Poeta kevyesti paikoin välinpitämättömästi ihaillen hänen tyyliään ja mielikuvitustaan. Enää tällainen lukutapa ei kävisi päinsä. Löydän vain roppakaupalla ällistyttävän henkilökohtaisella tasolla tungettelevia yksityiskohtia, joista voisin melkein vannoa, että niitä ei aikaisemmin edes ollut. Seitsemän vuotiaana lapsena en ollut sotaelokuvista niin järkyttynyt kuin olen nykyään näistä jutuista, joita sattumuksen enkeli pinoaa kirjakasoina eteeni. Että itse viitsisi julkaista jotakin näin kertakaikkiaan moraalisesti arvaamattomalla tasolla elämää muuttavaa ja järkyt... lisää »
Satunnainen sitaatti tuhlaamisesta.
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kompatessani esiin isoisäpakettia kirjahyllystäni vastaan tuli neljä kansiollista lehtileikkeitä 2000-luvun alusta, jolloin aktiivisesti keräsin tietoa ja tekstejä kuluttamisesta ja sijoittamisesta. (Huom paljastus: minulla on muitakin kiinnostuksen kohteita kuin historia.) Päätin tallentaa leikkeiden olennaiset osat ja niistä heränneet ajatukset heikossa hapessa (aina) olleeseen Reduktio-blogiini. Jakke Holvaksen tekstissä Hesarissa 30.9.2001 oli kuitenkin niin paljon historiaa, että siteeraaan mielummin tänne. Eräiden taloustieteilijöiden mukaan ihmisyksilöillä on sisäsyntyinen t... lisää »
I have Wine and 4 Titles ready to go for the Post-Asemic Press Launch Party, Tuesday May 16th from 6 to 8pm at Minnesota Center for Book Arts
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

The Post-Asemic Press launch party is in one week at Minnesota Center for Book Arts, on Tuesday May 16th from 6 to 8pm. Stop by the gallery and say hi, and check out the exhibit Asemic Writing: Offline & In The Gallery before it closes on May 28th. I will have 4 brand new titles to check out: *Zinc Zanc Zunc* by Rosaire Appel, *Codex Abyssus* by Volodymyr Bilyk, *Unknown Message* by Spencer Selby, and *Works & Interviews* by Michael Jacobson. Cheers, and hope to see you there! Here is the Facebook event page: https://www.facebook.com/events/386130258437583/
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tänään poika rakennellessaan junarataa hyräili matalalla äänellä melodiaa, joka laittoi musiikillisen mielikuvituksen liikkeelle. Wagneriaaninen teema lähti jotenkin heti sinfonisen aukinaiseen maastoon, ja mikä tärkeintä, en ole kuullut teemaa aikaisemmin. Aloin heti kehitellä kitaralla. Ehkä voisi kokeilla jonkinlaista ambientversiota tästä alkuksi. Tai vain odottaa jos poika antaa uusia variaatioita. Ravellin jousikvartettoja pitäisi sovittaa klassiselle kitaralle. Siinä olisi seuraava ohjelmistolaajennus. Mussorgskyn *Näyttelykuvat *on tietysti ohittamaton harjoiteltava kitarist... lisää »
365.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Kaikki päättyy unohduksen yöhön.
364.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
"En kirjoita lukijalle." Kenelle sitten?
363.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Päivää ennen ensimmäistä lumimyrskyä lampaat ilmestyvät vuorilta laaksoon.
362.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Kukat peittävät auringon, päivänsankarin.
361.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Vene lentää raskain aironiskuin yli sumuisen järven.
360.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Kalasääski mittaa kolmiota tornistaan kuin pitkä mies iloista tyttöä.
359.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Rengastanut tuhansia lintuja, ei yhtäkään ihmistä.
358.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Tutkinnot eivät ole rakkautta, kuolemaa, runous on.
357.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Elämä voi alkaa, kun hyväksyy, ettei prinssi tulekaan.
356.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Tie viisauteen on kalteva kuin Pisan torni.
355.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Tähdet tulivat kirjallisuuskritiikkiin, kuu sentään vielä taivaalla.
354.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Kaksijakoinen käsitys todellisuudesta kieltää ne, jotka eivät sovi muottiin.
353.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Maailma on ahdas, tulet sitten kohdusta tai kaapista.
352.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Niin yksin että lähettää kortin matkalta itselleen.
351.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Päivät pitkiä, yöt lyhyitä, silmänräpäyksiä.
350.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Synnyin uudesti, synnyin kuudesti. Kauemmaksi en muista.
349.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Kerran vuodessa vapaa kirjailija, aprillipäivänä.
348.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Hirviön pelko ajaa liittoutumaan vielä hirveämmän kanssa.
347.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Kirja on portti kovempiin huumeisiin, kirjoittamiseen ja maailman ymmärtämiseen.
346.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Hänen alkuperäiset osansa ovat vuodelta 1963.
345.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Suomen suurin turvallisuusuhka ei tule idästä eikä lännestä vaan Suomesta.
344.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Tuulenpesä, asuntotilastoharha.
343.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
En näe unia. Kärsin unisokeudesta.
342.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Kevät muuttaa linnut takaisin.
341.
Lassi Kämäri blogissa PÄIVÄMME OVAT LUETUT - 1 vuosi sitten
Emme kohdanneet elämässä, ehkä kohtaamme kuolemassa.
Aino Kallaksen nimipäivä 10.5.
Jukka blogissa Jukka Laajarinne - 1 vuosi sitten

Vietämme Aino Kallaksen nimipäivää keskiviikkona 10.5.2017. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa (Hallituskatu 1) järjestetään kirjallinen tilaisuus kello 16-18. Esiintyjinä Vilja-Tuulia Huotarinen, Otso Kantokorpi, Silja Vuorikuru sekä Jukka Laajarinne & Janne Viertiö. Muun ohjelman sisällöstä en tiedä, mutta Viertiö ja minä esitämme esitämme kaksi musiikikappaletta, joita edeltää alustukseni siitä, miten Aino Kallas ja Andalusian syvä laulu liittyvät […]
Kun perhe katoaa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Sukutaulusiivouksessani Petterin tyttären Catharina Maria oli yksinkertainen tapaus. Hän meni naimisiin isonvihan pakolaisena toisen samanlaisen kanssa Tukholmassa. Jos siellä syntyi lapsia, ne ovat löytymättä. Muta Åkermanin perukirjalistauksien perusteella Catharina Marialla ei ollut kuollessaan elossa olevia lapsia, joten ainoa Helsingin kastetuistakin poimittu on kuollut ennen äitiään. Jumiuiduin kuitenkin mietimään Catharina Marian lapsipuolia. Aviomiehensä Johan Fritz oli (Kotivuoren mukaan) aiemmin naimisissa oululaisen Margareta Holstin kanssa. Aminoff-Winbergin toimittamien... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Maailma on hullu, koska psyykkisen ja aineellisen vallan saavuttaminen ihmisten yli edellyttää yhä mielisairaampia keinoja. Vallanhimo on eräänlaista hulluudenrakkautta, *filia furor*. Horatius sanoo "Ira furor brevis est: animum rege: qui nisi paret imperat." Meidän aikakaudellamme mistään tällaisesta ei ole kysymys. Hulluus on meillä pitkitetyä ja usein positiivinen määre. Pähkähullut vihanpitäjät mainitaan tietäjiksi. Fenrir-koiran suussa on kevät kylmä ja valo kalpea.
Star Scribe's Glitched Asemic Writing Tool Part #7 by MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Hitto kun tulee hyvää tekstiä salaiseen blogiin. On näköjään hyödyllistä päästää alitajunta aivan rajatta suodattamatta auki. Todella haluaisin julkaista uusimman kirjoitukseni täällä. Mutta valitettavasti se ei käy. Mitään lukemisen arvoista ei maailmassa voi julkaista kirjoittajan elinaikana eikä hänen sukunsa elinaikana. Vasta maailmanlopun jälkeen voidaan Odinnin / tomuhiukkasen todelliset muistelmat julkaista. Tämä on myös syy siihen, miksi oikeastaan mitään olennaista ei voi lukea kirjoista, eikä niihin --- hyvin tietoisesti tosin -- mitään olennaista koskaan kirjoiteta. Ki... lisää »
Fazer kokemus
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Fazerin karkkipaperipostausten loppumisen juhlistamiseksi lähdin eilen tutustumaan Fazer Experienceen. Sillä vaikka Uudenmaan museo-oppaan mukaan on olemassa vapaan pääsyn Oy Karl Fazer Ab:n museo niin reaalimaailmassa Fazer avasi viime syksynä vierailukeskuksen, jonka kierrokselle on pääsymaksu. (Arvatkaapas mitä sivustoa en tule käyttämään kesäretkien suunnitteluun.) Näyttelytilan suunnitteluun on satsattu ja opas mainitsi suunnittelijoiden nimetkin. Oli taiteellisia esineitä, virtuaalilaseja, pienissä palloissa 3D-kokemuksia ja vilkkuva sekä välkkyvä tehtaan pienoismalli, sillä ... lisää »
Obscured by Alphabets by Federico Federici
MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

INKERINMAA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tässä on kuvasarja (nuolesta oikealle loppuun asti) joka herättää tiettyjä fiiliksiä ja kysymyksiä.
Tyhjän pään syndrooma
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Viikko täynnä iloisia uutisia. Myös halua jakaa iloaan, siksi haikeutta ja ikävää. Olen kaivannut niitä (jo kuolleita) ihmisiä, joilla oli tapana ottaa yhteyttä vain kysyäkseen mitä kuuluu. Ilo ja suru ovat niin lähellä toisiaan, ainakin omassa pääkopassani. Tai ehkä tämä on vaan tätä tuttua tyhjyyttä, jota tunnen aina pitkäaikaisten projektien valmistuttua. Luopumista. Niin se […]
Vanha tammi pukeutuu lehtivihreään hitaasti
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

1700 luvulta peräisin oleva tammi, joka on rauhoitettu, pukeutuu lehtivihreään hitaasti. Hitaammin kuin nuoremmat, ja hän myös riisuu lehtensä hitaammin kuin nuoremmat syksyisin. Joka kevät olemme jännittäneet että vieläkö vanha tammi jaksaa luonnon kiertokulussa herätä lehtimään.Vanha tammi on kuin vanha ihminen: toiminnot hidastuva ja aineenvaihdunta hidastuu myös. Tässä mallia vanheneville naisille jotka epätoivoisesti yrittävät näyttää nuorilta; tammi osaa vanheta arvokkaasti. Hän ei sorru itsepetokseen. Vanhoille ihmisille korostataan suolen toiminnan tärkeyttä. Otin itse va... lisää »
Miten lukkariksi päästiin 1840-luvulla (2/2)
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Jatkona eilen aloitettuun kertomukseen Antti Myllyksen pyrkimyksestä lukkariksi. Hän pääsee vaaliin. Vaalivirren laulusta selviää hän taasen hauskalla tavalla. Palkattuaan kirkon lehterille kaksi laulutaitoista ja kovakurkkuista isäntää, selviää Antti pian pulastaan. Suuren harjoituksen avulla olivat nämä suosiolliset avustajat saaneet Antin oppimaan ensimäisen säkeen vaalivirrestä. Kun siis Antti kirkossa oli sen huutanut, tarttuivat avustajat virteen käsiksi ja laulaa kiskaltivat sen loppuun. Seurakuntalaiset, jotka pilkallisina olivat kirkkoon saapuneet ja jotka luulivat virren ... lisää »
NIRVANAN SATTUESSA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"puhukoon mielesi taistelusta unohda kuolema, elämää etsi" Gilgamesh Kuolemassa pelottaa eniten eroon joutuminen niistä rakkaista ihmisistä joita täällä maan päällä on saanut kohdata, ikävän potentiaalinen suuruus, ja toiseksi eniten suuri tuntematon itsessään, myös nirvanan sattuessa -- jos jokin "minussa" on sitä havaitsemassa rajan jälkeen. Descartesin suuri oman olemassaolon testi on vasta siellä ajankohtainen, vai pitäisikö sanoa kohdallinen: aikaa tuskin siinä vaiheessa on mitattavaksi asti. Olisi sekin vähän tylsää jos itse pääsisi Valhölliin, ja kaverit ei. Sehän on vähän... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
1. (alkuperäinen) Linnut on kuin tähdet. Niitä ei usko ellei itse näe. 2. (variaatio) lintu kuin tähti sitä ei usko ellei itse näe kuule 3. (simpuralainen) Linnut kuin tähdet Niitä ei usko ellei itse täytä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
J. C. Combsin eritäin hieno revontulisarja. En ole ihan varma, mutta saattaa olla että tässä käytetään Pianoteq 5:n fysikaalista mallia. Tosi hyvin saatu irti soundista ja viritysjärjestelmistä. Muuten SC feedini alkaa olla ilmeisesti aika valmis siivouksen osalta, mielenkiintoista matskua tuntuu riittävän. Ravelin kuolinvuoden tarkistamalla voi varmistua siitä, että teos ei riko tekijänoikeuksia.
KAUHUN JA ETSIMISEN RUNOILIJA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pelevinin *Metusalemin Lapussa* (2016) kertomuksen lähtökohta on Edgar Allan Poen novellissa *Kultakuoriainen*. Pelevinin päähenkilö sanoo opetelleensa Poen novellin -- joka on hänelle maailmankirjallisuuden tärkein teos -- poikasena ulkoa, saatuaan sitä ennen otsaansa ikkunasta lentäneen samanlaisen albiinokuoriasen kuin Poen novellissa. Hänen tätinsä oli tehnyt assosiaation kuoriaisen ulkomuodon ja Poen kertomuksen välillä. Olen itse kirjoittanut tuosta Poen kertomuksesta vuonna 2007. Voin hyvinkin jakaa Pelevinin kertojan tuntemukset, paitsi että itse kultalutikka ei ole koskaan ... lisää »
Asemic Calligraphy & Image Transfer by Zane Richards
MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Sateentekijöiden tarina
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Esihistoriallisessa kalliomaalausten ajassa kamppailee afrikkalainen heimo sateen ja kuivuuden kanssa. Heidän shamaaninsa Oras hallitsee sateentekemisen ja parantamisen taidon. Tämä käsittää romaanin ensimmäisen osan. Toisessa osassa ollaan nykyajassa ja voisi melkein sanoa että ruotsalainen vesi-insinööri ja hyväntekijä joutuu taistelemaan samojen ongelmien parissa. Hän ihan vilpittömästi kehittää vesihuoltoa. Vettä vaan ei ole. Kalliomaalauksen Impala näyttäytyy Bengtille ja hänelle käy huonosti, tai hyvin, ihan mistä suunnasta katsotaan. Aikakaudet ovat kaukana toisistaan, mutt... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
sovitin jo kesäkimonoakin yksinäisyys ... Itäiset vuoret Issa 1804. itäiset vuoret: 36 vuorenhuippua Kyoton ja Biwa-järven välillä. Yksi niistä on temppelivuori Hieizan. Katso Hiei:n luostari runo # 95: Runon kirjoitti *Saki no Daisojo Jien *(Abbot Jien)
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
vaakkuva varis tänään viidennen kuun sateet laantuvat? Issa 1804
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Viidennen kuun sade -- kuinka pitkään kaupungin huilukielto? Issa 1804. Tuohon aikaan Issan kaupungissa oli pitkään ollut huilunsoittokielto. Jatkuvat sateet lisäsivät ikävystymistä. Toisaalta Viidennen kuun sade (nykykalenterissä Kuudennen kuun, eli kesäkuun sateet) oli parasta aikaa, ei liian kylmää eikä liian kuumaa. Sateet lankesivat päivä päivän jälkeen nostaen kosteutta ja kasvattaen hometta talon nurkkiin.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
roiskittu ympäriinsä linnunpaskalla ... paju Issa vuona 1804. Tikkis 2017: lintujen hyyskä - ympäristö rehottaa tuulettuneena
Miten lukkariksi päästiin 1840-luvulla (1/2)
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Nimimerkin M. P. kansan suusta kuulema kertomus julkaistiin Uudessa Kuvalehdessä 19/1901 ja kuuluu näin: Lukkarin virka oli joutunut avoimeksi K:n pitäjässä Karjalassa. Se tapahtui noin 60 vuotta takaperin, jolloin lukkarilta ei vaadittu virkaan pääsyä varten suuriakaan tutkintoja ja opinnäytteitä, kunhan vaan omasi heleän äänen ja veikeän veisuun mahdin ja kunhan oli hyvissä väleissä seurakunnan rovastin ja muutamien muitten pomomiesten kanssa, niin muuta ei tarvittu. Niin, no, lukkaria tarvittiin K:n seurakuntaan. Antti Myllys oli muuan niistä kokelaista, joka halusi päästä lukka... lisää »
VENÄLÄINEN RULETTI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Venäjällä, kuten kaikissa kansallisuuksissa, esiintyy tietty, pieni prosentuaalinen osuus miespuolisia kansalaisia, jotka ovat sekä voimakkaita, aggressiivisia, humalassa riidanhaluisia ja hulluja. Parhaimpinakaan maailmanaikoina ja rauhanomaisimpina liennytyksen kausina näiden henkilöiden prosentuaalinen osuus ei täysin katoa. Mutta tällaisia mielettöminä riidanlietsomisen aikoina heidän osuutensa kasvaa merkittävästi. Olen lukemattomia kertoja sanonut ja painottanut, että diplomatia venäläisten kanssa on aina, helpoimpinakin suojsäänkin kausina, äärimmäisen vaikeaa ja suoraan Edd... lisää »
Raunistulan harju
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Radan takainen Raunistula on moni-ilmeinen. Kuvan taloihin on muinoin menty puuportaita pitkin, kuten Pispalassakin on menty. Asukaskanta on muuttunut duunareista keskiluokkaiseksi. Raunistulan hurja mainen on historiaa. Tässä kuvassa hieman laajempi otos. Puumies toi puita yllättäen ja sanoi lähtevänsä sinne missä on Suomen keskipiste lähellä. Halkotalkoo on hyvää jumppaa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
lyhytikäinen shamaaninsyöjäheimo oli aina heikomman puolella äkkiväärin perusteluin
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kaikki järjestyy suurella näyttämöllä rasvatussa koneistossa sitä vastaan, jolle kaikki järjestyy. Kaikkien työllä on merkitys jos sen havaitsee. Voi vain ommella huulensa yhteen ja anoa turvapaikkaa suurimmasta tuntemattomuudesta.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Venäjällä on oudot käytännöt siinä millaisia tietoja kirjojen sisäkansiin painetaan. Esimerkiksi tässä Pelevinin *Ihmissuden raamattu *-romaanissa vuodelta 2004 ei ole ilmoitettu julkaisuvuotta. Mitäköhän tarkoitusta tiedon poisjättäminen palvelee.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pegasos otsaan potkaisi jäi vohvelin kuva vohvelikaviosta elämän pituushyppyrata yliastuttu ei lennä jos ponnistusjalka potkaisee tyhjää, pumpulia palvelen enkä usko mihinkään neliskulmaiseen * Pegasos otsaan potkaisi. Jäi vohvelin kuva, vohvelikaviosta. Elämä on pituushyppyrata. Yliastuttu ei lennä jos ponnistusjalka potkaisee tyhjää. Pumpulia palvelen enkä usko mihinkään nelikulmaiseen. * Pegasos otsaan potkaisi. Jäi vohvelin kuva, vohvelikaviosta. Elämä on pituushyppyrata. Yliastuttu ei lennä jos ponnistusjalka potkaisee tyhjää. Pumpulia palvelen enkä usko mihinkää... lisää »
Issa lainavaatteissa
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
aamunkoitteessa aloitan kevään ... lainatut vaatteet Issa vuonna 1803. Tämä liittyy läheisesti edelliseen Issaan. Tikkis 2017 toukokuussa: hikoileva yö - aamulla pyjama joutaa pyykkikoriin
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
uudenvuoden koomikot, esittäkää vielä yksi! kevätlumi Issa 1803. Suom. j.t. Eka rivin "manzai" kääntäisin tässä uudenvuoden näyttelijöiksi. Kyseessä porukka joka kiertaa juhlimassa esityksillään uuden vuoden, samalla kevään tuloa. Tähän sopinee Kushiro Hokkaidolaisen aikaisemmin julkaisematon teksti: vielä kerran lumilintu visertää kevään lumille Tikkis miettii: Tuleehan kevät vaikka välillä härnää -- vilu viipyilee
Työttömien nöyryyttäminen jatkuu
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Maamme hallitus edellyttää työttömien ilmoittautuvan kerran viikossa, ja heidän on yritettävä työllistyä käymällä 13 kertaa kolmen kuukauden aikan haastatteluissa. Miten enää voisi keksiä lisää nöyryyttämistä ja nujertamista jo nujerretuille. Nämä työllistämisen keinot eivät poista työttömyyttä. Mitä sitten tapahtuu jos ei tottele? Kriminalistetaanko heidät kenties. Toivon että ei sentään mennä työleireihin eli rankaisuleireihin. kas kun työttömien ei edellytetä laittamaan merkkiä hihaansa, kuten juutalaisilla oli oltava lähihistoriassamme. Minusta Suomi on poliittisesti liukunut va... lisää »
Takaisin Tallinnaan - suomeksi ja ruotsiksi
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Seikkaillessani virtuaalisesti Tallinnassa jokin aika sitten mielessäni saattoi käydä mahdollisena lähteenä Viron digitoidut kirkonkirjat. Mutta tiesin Tallinnassa olevan useita seurakuntia, enkä tiennyt mistä aloittaa. Vasta kun myöhemmin kirjoitin blogitekstiin koottuja tietoja Petter Sund -käsikirjoitukseen, huomasin yhdessä kohdassa lyhenteen Mich. Onko Tallinnassa Pyhän Mikaelin seurakuntaa? Onpa hyvinkin. Tallinna Soome-Rootsi Püha Mihkli kogudus vahvisti päivämääriä ja antoi uuden komean rivin lähdeluetteloon. Vaikka olin perehtynyt Riian vastaavaan seurakuntaan, suomalais-ru... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
*Eroa kirkosta* -nappulan vieressä *perusta oma kirkko* -nappula. eroakirkosta.fi perustaomakirkko.fi
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Luulen, että ihminen voi ohittaa tai ylittää myötätunnossa, rakkaudessa ja vilpittömässä sydämellisyydessä kaikenlaiset henkimaailman pikku paskakärpäset. Mutta oveluudessa, sarkastisuudessa, jymäyttämisen taidossa, mustassa huumorissa ei ikinä.
Nanoserkun mekko ja toisen muotokuva
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Olen tänään vihdoin alkanut siivota Petter Sundin jälkeläisten tauluja julkaisukuntoon ja kuten arvasinkin, yhdessä päivässä eteneminen oli marginaalista. Voimat loppuivat Petterin pojan Isakin pojantyttären taulun kohdalla. Pojantyttären lapsista on aiemmassa tekstissä vilahtanut Kirkniemen kartanon omistanut Karl Ulrik ja Beata Carolina, jonka lapset vaikuttivat Venäjällä ja todennäköisesti kokivat olevansa venäläisiä. Lisäksi olen maininnut heidän sisarensa Ulrica Charlotan, josta sattui tulemaan Munkkiniemen kartanon rouva. Mutta kirjaprojektini profiilia hieman nostaakseni "pal... lisää »
Karamellihistoriaa 1915-1916
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Maailmansodan ensimmäisenä vuonna sokeria riitti vielä karamelleihin? Silmiin pistävästi kahdella ensimmäisellä Fazerin rekisteröimällä karamellilla on englanninkielinen nimi. Dreadnought (Registeringstidning för varumärken n:o 566) ei ole ilmasta nykäisty nimi vaan brittien taistelulaivatyyppi. Yksinkertaisesti pakattu Cream Toffee (n:o 576) taisi olla mitä nimensä lupasi. Tipperary (n:o 581) tuo mieleen brittien ensimmäisen maailmansodan taistelulaulun, jonka sanat julkaistiin monessa suomalaisessa sanomalehdessä vuoden 1914 lopussa. Käärepaperi näyttää viittaavan brittien siirtom... lisää »
Ennakkomyynti alkaa nyt!
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Kirja on tulossa painosta. Uuden kirjani Vanhat poikaystävät ennakkomyynti alkaa nyt. 84 sivua, kovakantinen. Ennakkotilaajille Käsite tarjoaa kirjan hintaan 15 € plus postituskulut plus signeeraus plus mukana tuleva yllätys. Postimaksu kotimaahan 2,60 €, Eurooppaan 4,50 €, muut maat 11 €. Ilmoita ostohalukkuutesi, nimesi ja osoitteesi sähköpostilla joko kustantajalle sliuhto@gmail.com tai Susulle susupetal@hotmail.com. Kerro myös, […]
Available Now! Codex Abyssus by Volodymyr Bilyk @ Amazon USA, Canada, UK, & Europe (France, Germany, Italy, & Spain)! Post-Asemic Press #004
MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Page 1 of the Codex Abyssus *Now available @ Amazon!* *Amazon USA: * https://www.amazon.com/dp/1545599599/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1493832644&sr=8-1&keywords=codex+abyssus *Amazon Canada:* https://www.amazon.ca/dp/1545599599/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1493833026&sr=8-1&keywords=Codex+Abyssus *Amazon UK:* https://www.amazon.co.uk/dp/1545599599/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1493833094&sr=8-1&keywords=Codex+Abyssus *Amazon France:* https://www.amazon.fr/dp/1545599599/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1493833207&sr=8-1&keywords=Codex+abyssus *Amazon Germany (Deutschland):* https://www.amazon.de/dp/1545599... lisää »
PALJONKO ON PALJON
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"niin paljon vaimoja, että kuninkaan sydän kääntyy pois Herrasta."
Kevään merkkejä Helsingissä 1898-1900
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Niin pian kuin lumi oli sulanut talojen reunamilta ja yksikin hiekanjyvä näkyi, alkoivat kundit pelata nappia (Fyren 11/1900) Taitavat pojat koottujen kevätmerkkien kuvassa olla samassa puhhassa (Fyren 8/1898) Jäätelönmyyjä vielä lähikuvassa: Toinen näkemys jäätelönmyyjästä (Fyren 17/1899) Kevät aloitti myös pyöräilykauden (Fyren 10/1898) (Fyren 21/1900)
RAKKAUDEN JA KUOLEMAN VALTAKUNTA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Venäjänkielen anagrammaattiset ominaisuudet ovat huomattavan erilaiset kuin suomenkielen. Mitä runouteen tulee, on venäjänkielessä soinnuissa käytössä epäpuhdas assonanssi (kirjoitettujen merkkien tasolla). Usein huomaa, että on pyritty kirjoitetun muodon mahdollisimman suureen erilaisuuteen ja lausutun muodon yllättävään samanlaisuuteen. Tätähän näkee paljon esimerkiksi ranskalaisessa klassisessa runoudessa. Klassisessa venäjässä tämä "rap" on ehkä vielä pidemmälle vietyä tietyistä kielen rakenteellista piirteistä ja hyvin tarkasti säädellyistä lausuntasäännöistä johtuvista syis... lisää »
PELEVININ UUSIN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
*Metusalemin lamppu, eli tšekistien ja vapaamuurareiden välinen äskettäinen kamppailu, *2016, jonka ostin muiden Pelevinin uudempien teosten ohella venäjänkielisenä, ainakin alkaa hyvin: ensimmäisellä sivulla esiintyy sana mystinen (jossain muodossa) seitsemän kertaa. Tyylilajiltaan humoristisen sarkastinen teos poraa rappariuden ytimeen timattikärjellä. Romaani vastaa kysymykseen, jonka ajatteleva ihminen kohtaa tutustuessaan Neuvostoliiton historiaan: miksi niin monet yksityiskohdat neuvostoliittolaisessa heraldiikassa oli vapaamuurarisymboliikan kyllästämää. Neuvostoliitto ja... lisää »
Vapun jälkeinen päivä
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Kävelimme kaupunkikierroksen ja päädyimme Galleria Joellaan. Siellä oli kuvanveiastäjä Merja Pitkäsen veistoksia. Kuvan sukka on kasvanut. Kaikki työt ovat tehty kierrätysmateriaalista. Piispan talon aidassa on ollut jo jonkin aikaa katutaidetta Kenkäinstallaation muodossa. Turussa on tänään aurinkoista, tuulista ja lämmintä.
Katselin neulapaitoja
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Tammikuisessa esityksessään 1800-luvun konferenssissa Marketta Luutonen vinkkasi kirjasta *Lankapaitoja ja muita asusteita*. Sana siitä on levinnyt, sillä saaminen kirjastosta kesti aikansa. Kyseessä on mielenkiintoinen yhdistelmä. Osa sivuista on museoiden käsitöiden ja niiden tekijöiden esittelyä ja loput käsityöohjeita, jotka enemmän tai vähemmän seuraavat vanhoja malleja. Pidin ideasta, joka elävöitti (ellei jopa pitänyt elävänä) kulttuuriperintöä. En kylläkään innostunut kaivamaan esiin omaa virkkuukoukkuani. Kauniit ja isot kuvat vaikeuttavat kirjan rakenteen ymmärtämistä, mut... lisää »
A Reasonably Quiet Pause #asemic #celestrial by Anneke Baeten‎
MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Vapun laskeva kuu
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Vappupuheissa kuultaa uho riitoihin ja eri tahojen pakottamisiin? Toisaalla on mietitty että jos siirryttäisiin nelipäiväiseen työviikkoon (*Jos työviikko olisi neljä päivää?* STTK Pamfletti 2017.) Uskon että nelipäiväinen tehostaisi tuottavuutta ja vähentäisi toisaalta myös tulevan SOTEn arvoituksellisia menoja. EK julisti laskevansa palkkoja 10 %, kenties jopa 15%. Siihen ei liity työajan pienentämistä, kenties toisinpäin, vähän taas lisää vuosityöaikaa kenties? Vappupuhujat uhkuvat luottamusta omiin taustaliikkeisiinsä. Harva havittelee eri tahojen yhteistä runtamaa, tai ed... lisää »
Punaiset liput liehuivat
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Punaiset liput liehuivat taas Vanhalla Suurtorilla, niin kuin ne ovat liehuneet jo monta kaertaa ennenkin. Vasemmistoliitto ja kommunistit marssivat historiallisesti yhdessä. Kurdien edustaja piti hyvin kaunopuheisen ja runollisen puheen. Petri Rajala juonsi tilaisuuden ja lauloi myös. Johannes Yrttiaho puhui, niin puhui myös Kaija Kiesling. Poliittinen tilanne ei näytä hyvältä. Olen ajatellut että 1918 tapahtumissa valkoiset tappoivat, näännyttivät nälkään ja tauteihin ja teloituksin köyhiä. Nyt hallitus tekee sen hitaasti näännyttäen, julma ja tunteeton on oikeiston tapa. Tuntu... lisää »
KIRJALLISUUDEN KOVIN K
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Mitä kuolemaan tulee, asiassa on tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko 1) kaikki päättyy ja sisäinen havainnointi lakkaa, jolloin kuolema ei tunnu miltään koska sille ei ole sisäistä havaitsijaa. Tällaisessa kuolemassa ei ole mitään pelottavaa eikä mitään tuntematonta. Tai 2) sisäinen havainnointi ja tietoisuus jatkuu kuoleman hetken yli, jolloin joudumme kohtaamaan tietoisena tuntemattoman. Tällainen ajatus kuolemasta on äärimmäisen pelottava, koska edessä näyttää olevan tilanne, johon ei voi mitenkään varautua. Mikään shamanistinen kokemus, kuolemanrajakokemus tai tuntien kliinisesti ... lisää »
Huhtikuun matka
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Huhtikuu oli merkillinen kuukausi, levollisuus päällimmäisenä tunteena. Olen yrittänyt olla hetkessä, nauttia mitään tapahtumattomista päivistä, päivistä, jolloin on ollut ohjelmaa. Olen onnistunut. Uskallanko uskoa, että ne ajat, jolloin surin menneitä ja murehdin tulevaa, pysyisivät poissa? Onko tämä matka, jota olen tehnyt kohta kymmenen vuotta, vihdoinkin muuttumassa matkaksi, jota haluan? Matka, jossa on hyvä, turvallinen […]
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Otsonisäteet! Punalippu riehahtaa aurinkotuuleen!
Toisinaan tulet sinä kylmänä, niin kalseana ja harmaana,...
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kuva yllä Fyrenistä 18/1899. Akseli Salokangas kirjassaan *Kanervaisilta kankahilta 1. Kertomuksia ja kuvauksia*. Sinä olet jo vanha tuttavani Vappu. Monet kerrat olet vastaani tullut ja ohikulkeissasi tupaani poikennut… Hyvin sinut tunnen, näkemättäkin muotosi muistan, — vaikka erilaisena usein luokseni palajat. Toisinaan tulet sinä kylmänä, niin kalseana ja harmaana, että ihan sydänvereni hyytyy ja paksuksi käy. Likaiset hanget usein liepeissäsi makaavat, laine kahleissasi itkee ja puro ei piilostaan lähteä uskalla. Toisinaan olet sinä märkä ja liejuinen, näytät niin alakuloiselta j... lisää »
Vapun aattona 2017
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Rantapolulta löytyi vihreää. Tapasimme pienen pojan joka sanoi naamioituneensa risun taa ja katselevansa lintuja. Risussa oli kuivuneita ruohoja. Lapset ovat luovia luonnostaan. Näimme kaksi kuollutta lokkia kellumassa jokirannassa. Liekö reviiririitoja tai tauteja. Jos kuolleita lintuja tulee lisää, täytyy huolestua. Kävelimme torille ja totesimme olevamme väärässä paikassa. Kävimme kahvilla jossakin monista kahviloista jotka eivät sykähdytä. Välillä satoi räntää, vettä ja tuuli lujaa. Aurinkoakin oli hetken. Melankolinen kuva kuolleesta lokista.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
17. Sohvan alla villakoirat toisilleen seuraa pitävät. jääkaappi hyrisee kylmissään. Levysoitin kiertää samaa levyä, samaa kohtaa: raks, raks, raks. Ulko-ovi on kiinni. Julkaisusta Oodi Pohjaanpalaneelle kaffepannulle E-duuri(1994) ISBN 951-96879-4-7. LSK ry
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
19. Nyt! Joku tulisi? Ovi käy: isäntä sisään tulee. - Oi, voi, kaffepannu! - Ja levysoittimen neula! Kissa hyppää sohvalta ja kyhnyttää unista turkkiaan lahkeeseen. Villakoirat kyyristyvät soffan alla toisiinsa. 20. Keskipäivän aurinko kävelee keskellä katua; ikkunaverhot vilkuttavat. Jääkaapissa nippu porkkanoita nahistuu. Kissa pääsee pihalle. Julkaisusta Oodi Pohjaanpalaneelle kaffepannulle E-duuri(1994) ISBN 951-96879-4-7. Julkaisija oli LSK ry.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Lumihippuja - vapunaaton tuuletus - katoille lunta
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
15. Kuumissaan kahvikeitin pohjaanpalanutta kahvitilkkaansa lämmittää tiskipöydällä. Levysoitin pyörii, raps, raps, raps. Kissa kiertää keittiön lattiaa, hyppää pöydälle. Jääkaappi vaikenee; hiiriä ei ole näkynyt koskaan. 16. Aamu vaihtoi katuvalot päivänpaisteeksi. Kadulla kaasuttelevat autot ajavat edestakaisin, eivät taida tietää minne menisivät ketä ajaisivat takaa; olisivat parkkipaikalla hiljaa: antaisivat renkaiden levätä. Julkaisusta Oodi Pohjaanpalaneelle k... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
13. Jääkaappi raksahtaa kylmissään, eteisessä sähkömittari kieppuu kummissaan. Tiskipöydällä kahvikeitin kuumissaan pohjaanpalanutta kahvitilkkaa hellii. Kissa nukkuu silmät raollaan; vaanii villakoiraa, tai maitotilkkaa. Julkaisusta Oodi Pohjaanpalaneelle kaffepannulle E-duuri ISBN 951-96879-4-7. LSK ry 1994
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
10. Kaduilla hiljenee äänet, myöhäinen taksi kiitää laitakaupungille. Aamun lehti kolahtaa eteisen lattialle; ihan yksin kynnysmatolle pudonnut lehti täynnä murhia, sotaa ja osakekauppaa. 11. Jääkaappi raksahtaa ja hyrisee, kahvikeitin yksikseen tiskipöydällä kuumissaan. Nyt, rapsahtaa ovi! Ei, avain ei käy lukossa. Lehden päälle putoaa mainoksia. Iloiset värit peittävät konkurssit ja uutiset. Julkaisusta Oodi Pohjaanpalaneelle kaffepannulle E-duuri ISBN 951-96879-4-7. LSK ry 1994
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Välisoitto D: Ruokatunnilla mies ja nainen tapaavat. Torilla he kohtaavat tuttuperheen joiden luokse lähtevät illaksi saunomaan ja jassia kuuntelemaan. Julkaisusta *Oodi Pohjaanpalaneelle kaffepannulle E-duuri*(1994) ISBN 951-96879-4-7. LSK ry
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Prologi D: Herätyskello turhaan piippailee; mies ja nainen vuoteessaan kierivät toistensa alla ja päällä ja: Kello! huutaa nainen kauhuissaan ja vaatteisiinsa luikertaa ja ulos ovesta juoksee käsilaukku hampaissaan. Mies perään nousee, jää sentään kahvia keittämään, katsoo kuitenkin kelloa uudestaan ja heti ulos kiiruhtaa. Julkaisusta *Oodi Pohjaanpalaneelle kaffepannulle E-duuri*(1994) ISBN 951-96879-4-7.LSK ry
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Välisoitto A: Mies ei löydä avaimiaan, etsii talonmiestä ja kaverukset heti lähtevätkin pubiin kuuntelemaan oodia kahdelle pölyhattarelle. Julkaisusta *Oodi Pohjaanpalaneelle kaffepannulle E-duuri*(1994) Aihe Turun Jazz-juhlilta. Innoite Porkkanan E-vitamiineista. Yksinäisellä kissalla on kaverina villakoirat. ISBN 951-96879-4-7.LSK ry
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Prologi A: Mukavaa matkailla kaukomaille oli ollut, kenties. Mies herää unistaan, panee kahvin tulemaan ja partaansa menee ajamaan. Kissalle kaataa kuppiin maitoa ja haaveissaan ulos menee, sulkee sentään ulko-oven perässään. Avaimet unohtaa pöydälle. Julkaisusta *Oodi Pohjaanpalaneelle kaffepannulle E-duuri*(1994) Aihe Turun Jazz-juhlilta. Innoite Porkkanan E-vitamiineista. Yksinäisellä kissalla on kaverina villakoirat. ISBN 951-96879-4-7.LSK ry
Kun hyväntekeväisyyttä arvostellaan
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Usein, kun ryhdytään tukemaaan asiaa A tai tekemään jotain sen hyväksi, joko valtamedian kolumnistit tai vähintäänkin sosiaalisen median kommentoijat toteavat, että ensin olisi pitänyt hoitaa asiat B, C, ja D. Tämä ei tietenkään ole yksin oman aikamme ilmiö. Eläinten ystäväin yhdistys vietti 10-vuotisjuhlaansa 14.11.1902 ja seuraavan päivän sanomalehdet (Päivälehti, Hbl) raportoivat ohjelmasta. Siinä rouva Hamfeldtin, joka oli juuri saanut Norjan eläinsuojelusyhdistyksen hopeamitalin, ilmoitettiin lahjoittaneen 1000 markkaa käytettäväksi kodin hankkimiseksi kodottomille koirille. L... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
pilvi pudottaa talventuivertaman männyn oksien ohi muutaman lumihitusen (alunperin 10.12.2014)
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Metsä kohahtaa maahan asti viuhahtaa lumihiutale
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Ei taida tietää illan räntäsade että huomenna on vapunaatto
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
kevätsurkimus - vappusimankin kanssa vain pikkumunkkeja
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Huhtikuu haihtuu - toukokuuko parantaa surkean kevään?
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Hiljainen sade asettuu maan pinnalle -- päätepysäkki
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Kevyt muistini - kirjoitin kevätrunon ihan kuin ennen ...
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Laiska aurinko ei jaksa innostaa kevään tuloa
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Viimeinen taisto -- vanhalle lumelle sataa vastatehtyä tuoretta lunta!
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Täydenkuun aika - lunta pyryttää että taivasta ei näy
Vappuna olen punainen
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Räntää sataa. Vappu on ylihuomenna. Perinteikäs vasemmiston Vappu Vanhalla Suurtorilla. Toivottavasti ei sada räntää. Perinteistä puheen ollen : äitini 91, kohta kaksi, kertoi paistavansa munkkeja kuten aina Vapuksi. Hetken olin kauhuissani kännykkä kädessäni, mutta sitten selvisi että pikkusiskoni oli mukana paistamassa. Minulla ei ole perinteitä vapun suhteen, paitsi että minusta tulee vappuna aina punainen.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Aloitin salaisen päiväkirjan kirjoittamisen ensimmäisen kerran elämässäni. Ajatus vapaasta sensuroimattomasta itseilmaisusta blogissa oli alusta asti jotenkin epärealistinen illuusio. Nyt ehkä kaikista tärkeimmät asiat ovat jääneet kirjoittamatta, koska olen yrittänyt tehdä sen julkisesti. On hyväksyttävä se, että runous voi olla vain Eddan jumalrunojen tasoista tekemistä ja sellainen tekeminen voi olla vain täysin yksityistä ja salaista. Aikamme runous on jotakin, mitä ei voi mistään hinnasta julkaista. Aivan samoin kuin musiikki on korkeintaan yhden henkilön yleisölle tarkoitettu ... lisää »
Avoin tapaus
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilisen iltapäivän kuuntelin seminaaria Öppet fall, joka oli ikäänkuin samannimisen kirjan julkistus paitsi, että kirja ei ole vielä painossakaan. Sadan vuoden harppauksin Suomen historian vuosia 1417-2017 kontrafaktuaalisesti tarkasteleva artikkelikokoelma tulee ilmestymään myös suomeksi. Kirjan Nils Erik Villstrandin kanssa toimittanut Petri Karonen selitti, että tarkoituksena on tuoda esiin samanaikaisuuksia, ihmisten toimintaa ja valintamahdollisuuksia. Kysytään "mitä tästä voi seurata", eikä "miten me päädyimme tähän tilanteeseen". Kontrafaktuaalista tutkimusta kohtaan on maai... lisää »
Really Gone by Mark Fisher‎
MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Istuimme torilla duunarikahvilassa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Kuvassa oleva lasiseinäinen funkistyylinen talo on entinen leipomo Lonttisissa. Leipomon lopetettua, se remontoitiin asunnoksi. Nyt sitä myydään erillistalona. Liikaa lasipintaa pestäväksi minulle. Mielenkiintoinen asunto ilman seinänaapureita. Tänään oli lämmintä +10, aurinko paistoi lämpimästi kun istuimme duunarikahvilassa torilla. Meidän piti mennä kävelemään jokirantaa teatterisillalle asti, mutta se täytyy toteuttaa myöhemmin. Poikkesimme kirjastoon ja löysin sieltä Ulla-Leena Lundbergin Sade kirjan. Siitä kerron myöhemmin lisää. Kirjasto on pelastus monelle pissahätäiselle. ... lisää »
Varhaisista lehtilevikeistä eli aukkoja tiedoissa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Viime talvena hehkutin tutulle Ihan Oikealle Historiantutkijalle (1) tekemiäni Suomea koskevia löytöjä digitoiduista Dagligt Allehanda -sanomalehdistä. IOH1 totesi, ettei ruotsalaisia sanomalehtiä ole tarpeeksi huomioitu 1700-luvun tutkimuksessa ja koska tämä on lemppariaiheeni nyökytin innokkaasti. Puheeksi tuli myös lehtien levikki 1700-luvulla Suomen puolella ja olimme yhtä mieltä myös siitä, että tästä on olemattomat tiedot. Jälkikäteen ajatellen en tiedä mihin oman mielipiteeni perustin. Enkä usko, että IOH1 tarkoitti, ettei tiedetä kirjaimellisesti *mitään*, mutta näin asia j... lisää »
Post-Asemic Press: Coming Soon! Codex Abyssus by Volodymyr Bilyk | Po...
MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Post-Asemic Press: Coming Soon! Codex Abyssus by Volodymyr Bilyk | Po...: Page 1 of the Codex Abyssus Codex Abyssus is in the lettrist vein, but the abysses I see (or imagine seeing), make it more co... lisää »
Violetit orvokit torilla
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Turun kauppatorilla oli väriloistoa tänään. En kuitenkaan uskaltanut ostaa, tyydyin ainoastaan katselemaan. Sää olisi lämmin jos kylmä tuuli ei latistaisi sitä. Violetit orvokit ovat suosikkejani, mutta kyllä muutkin värit kelpaavat. Mistä tulee hokema että orvokki on ahkera. Missä mielessä ahkera. Ehkä se yhdistetään vaatimattomaan duunarinaiseen. Minusta hokema on pöhkö. Vaisteentalon seinässä on tällainen taideteos. Sääli että aurinko oli pilvessä kuvan otto hetkellä.
Karamellihistoriaa vuodelta 1914
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Olikohan Terpan (Registeringstidning för varumärken n:o 533), jonkinlainen tervapastilli? Ainakin mainoksensa mukaan "erinomaisen vaikuttava rintapastilli" (Tuhkimus 6/1914) Darling (n:o 533) on nimeltään muodikas ainakin siinä mielessä, että Helsingissä oli tähän aikaan valokuvaamo, lastenvaatetusliike (!) ja ravintola nimeltä Darling. Darling saattoi olla myös tuttu Peter Pan -kirjan perheen sukunimenä. Aerominth (n:o 536) oli Tuulispään 14-16/1914 tekstimainoksen mukaan "ilmava makeinen. Se on sievässä rasiassa ja erinomaisen maukas ja kevyt imeskeltävä ilmaretkillä. Maassa kul... lisää »
Zinc Zanc Zunc: An Asemic Conjugation by Rosaire Appel is now available at Amazon USA, UK, Canada, and Europe (France, Italy, Germany, & Spain) Post-Asemic Press #003
MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Post-Asemic Press: Zinc Zanc Zunc: An Asemic Conjugation by Rosaire A...: Zinc Zanc Zunc: An Asemic Conjugation by Rosaire Appel is available now from Amazon! Amazon USA: https://www.amazon.com/dp/154530... Page 1 of Zinc Zanc Zunc *Zinc Zanc Zunc: An Asemic Conjugation by Rosaire Appel is available now from Amazon! * *Amazon USA:* https://www.amazon.com/dp/1545301824/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1493239365&sr=8-1&keywords=zinc+zinc+zinc+rosaire+appel *Amazon UK:* https://www.amazon.co.uk/dp/1545301824/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1493239819&sr=8-1&keywords=Zinc+Zanc+Zunc+Rosaire+Appel *... lisää »
Familiar Yet? by Chris Venables
MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

POST-IRONIA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
SL: Moi Päivi. Nähtiin tänään junassa, kun kondyktööri poisti mut teidän Extra-luokasta (mulla oli vain tavallinen lippu). Sä hymyilit oikeuden toteutumista. Mä sanoin konnarille, että sen virkaintoinen säntillisyys ei nyt yhtään edistä tämän maan kilpailukykyä. Olihan siellä junassa muuallakin tilaa, mut oli kiva istua vähän aikaa teidän kanssa Extrassa ja tuntea olevansa yhtä koko universumin kanssa. Päivi Räsänen: Tais tulla kommenttisi väärään osoitteeseen. Joku vaihtoi mun nimen Päiviksi. Lasken päiviä että fb sallii itseksi tulemisen. SL: Mielenkiintoinen post-ironinen... lisää »
HOMO CV
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kysymys kulttuurin uusiutumisesta koskee aina narsismia ja illuusioita. Ovatko ne rakenteet vahvistuneet kokemuksessa ja vastuullisessa työssä, jotka myöhemmin muuttuvat kantaviksi. Vai onko olemattomuudesta, tuuleen lentävästä naurusta, soviteltu manttelinperijää. Siksi aikakauden kulttuurielämä on kuin neuvostoliittolainen joulukuusi: kävelevä ansioluettelo. Jonimatti sanallistaa sitä, miltä tämä kaikesta myötätunnosta, vastakaiusta, palautteesta, mielestä, ymmärryksestä ja innostuksesta tyhjennetty aikakausi tuntuu runoilijan näkökulmasta. "Miten erottaa paholaisen j... lisää »
Kirjan takakannen tekstin kirjoittajasta
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Kymmenes kirjani ilmestyy Käsitteen julkaisemana toukokuussa. Takakannen tekstin on kirjoittanut myyttinen ja legendaarinen Etappisika, joka esiintyi ennen 2000-luvun puoliväliä muutaman vuoden ajan blogittomana kommentoijana lukuisissa blogeissa. Myöhemmin kommentoinnin lisäksi tuli oma blogi ja sitäkin myöhemmin, vuosikymmenen kallistuessa enempi ehtoolle, Etappisika toimi Satakunnan Kansan blogilukijoissa kohtalaisia reaktioita herättäneenä teräväsanaisena kynäilijänä. Olen enemmän kuin ylpeä ja […]
Vihdoin sotapolulle
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Viikonloppuna jaettiin sosiaalisessa mediassa Hesarin juttua kantakorttien avaamista tutkimusmahdollisuuksista. Se toi Kansallisarkistoon sunnuntaina 1274 kantakorttitilausta, kun sotapolku.fi-avauksen aiheuttama ruuhka oli jo valmiiksi jonossa. Korttien hakeminen ei ole suoraviivaista vaan "Taitava selvittäjä pystyy käsittelemään noin 20 tilausta päivässä". Kirjahyllyni sekasorrosta ei myöskään ollut suoraviivaista hakea Kansallisarkistolta vuonna 2011 saamaani isoisäpakettia, mutta kun innostuin kasoja penkomaan niin se tuli yllättävän nopeasti vastaan ja sain vihdoinkin aikaiseks... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kuten aiemmin mainitsin sain tarjoukset kahdesta teoksesta Saatchin kautta. Toisesta teoksesta hyväksyin tarjouksen, mutta toisesta en bitchmäisesti alkanut tinkimään yhtään. Kansainvälinen keräilijä, joka on kummassakin teoksessa tarjoajana, osti kuitenkin kummatkin. Nyt tuntuu vähän kurjalta, että olen alihinnoitellut teokseni niin pahasti, että myyminen sattuu. On parempi olla myymättä mitään kuin myydä hinnalla joka tuhoaa sielua. Mutta kauppa käy niin naurettavan hitaasti, ja varastotila on toisaalta niin naurettavan täynnä, että tähänkin oli nyt suostuttava.
Punainen Turku 1917-1918
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Rauno Lahtisen Punainen Turku on hyvinkin kaiken kattava kirjoitus 1917-1918 tapahtumista ja miten kaikki alkoi ja päättyi. Vai liekö päättynyt vieläkään, sillä asiat muuttuvat muuksi ja ovat kuitenkin samat. Jokaisen turkulaisen kuuluisi lukea tämä jo senkin vuoksi että ymmärtäisivät turkulaisten toimintamalleja, historiasta puhumattakaan. Itseäni kiinnostaa naisten osuus taistelijoina ja organisoijina ja toteuttajina. Ja sitten ovat ne naiset jotka seurasivat miehiään vankileireille lastensa kanssa. Kirja on perusteellinen ja kiitos siitä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Sisko saa täsmälleen samanlaisia raivokohtauksia kuin minä, mutta peilikuvamaisesti vastakkaisista asioista. Sisko on sisäisesti identtinen kanssani, mutta vastaa elämän tuomiin haasteisiin ja ongelmiin peilikuvamaisesti nurinkäännetyillä metodeilla.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tämän päivän osalta planeetat näyttävät tältä. 8.4 (maa Jupiterin ja Auringon akselilla) on alkanut erityinen 16.6 asti kestävä (maa Saturnuksen ja Auringon akselilla) psyykkisesti aktiivinen jakso. Itselläni tämä ilmenee kirkkaina unina, hämärtyneenä todellisuudentunteena ja voimakkaina psyykkisinä kuvina.
Asemic Tech pdf of the asemic writing exhibit at Punt Multimedia in Barcelona, Spain
MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Asemic Tech PDF by Michael Jacobson on Scribd
Sateenkaari, ankkuri ja pupu
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Kävelin pitkin Jarrumiehen katua ylös. Erään puutalon kohdalla oli tällainen sähkökaappimaalaus. Sateenkaari, ankkuri ja pupu.Hyvä tarina jos haluaa niin nähdä. Tässä hieman laajennettuna. Turussa oli aamulla jalkarätin kokoisia räntähattaroita. Nyt on taas puhdas ilma, aurinkoa ja tuulta. Ei kovin lämmintä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
hallitse selittämättömällä selittämätöntä älä myönnä, jätä auki vaille selitystä, älä tuomitse sitä mikä on tahallaan auki jätetty vessanpöntön sisäkansi maalattu järjetön kauneus zombi, kissa, yksisarvinen sulautuvat tai sortuvat hallitsemattomaan altistavat geenin ovat selitysten selitys
Kuka tarvitsee kirjoittajakoulutusta?
Tero blogissa Post Post Scriptum - 1 vuosi sitten

Nuori Voima -lehden neljännessä podcastissa käsitellään mm. kirjoittajakoulutusta. Erkka Mykkänen on ollut vuoden Viita-akatemiassa ja vuoden Kriittisessä korkeakoulussa, Miina Supinen on ollut Taija Tuomisen lyhytkurssilla siinä vaiheessa, kun hänen esikoisteoksensa käsikirjoitus on ollut jo melko pitkällä. Sittemmin Supinen on toiminut varsin paljon kirjoittamisen opettajana. Kirjoittajakoulutusta käsittelevä osuus alkaa kohdasta 26:00. Keskustelussa pohditaan onko kirjoittajakoulutuksesta […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Varmasti säästä johtuen näin valoisaa uunta juhannusjuhlista Riihimäellä. Paikalla paljon vanhoja tuttuja. Onko tuntumaa kysymykseen, että tarvitseeko unessa toteutettuja kännisekoiluja ja -puheita hävetä? Huomasin, että jotkut paheksuivat jo paikan päällä. Mitähän tämä sitten tarkoittaa ennustiedon kannalta että unessa menee överiksi, vaikka hauskalla tavalla toisaalta. Hauskaa oli, siitä tulkintaa en usko kenenkään voivan horjuttaa.
1900-luvun lautasen mielenkiintoisuus
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilen kävin HAikin tilaisudessa, jossa Ritva Kylli laajensi vankilaruokaa käsittelevää HAik-artikkeliaan 1910-luvun yhteiskunnan ja ruokavalion muutoksiin. Vankilaruokinnassa oli tähän aikaan jo ihanteena (säästäväisyyden ohella) ravitsevuus. Ajan tieteellisen ajattelun hengessä vankeja punnittiin. Tavoitteena ilmeisesti oli painon pysyminen samana, mutta Kyllin mukaan jo pelkästään aterioiden säännöllisyys saattoi olla vangeille uutta ja kroppaa kasvattavaa. Viralliseen tilastoon kerättyjen painotietojen perusteella mittauksia tehtiin jostain otoksesta eikä koko populaatiosta, mikä... lisää »
Global freezing
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Aamulla sateli lumiräntää! Autoon pitää vaihtaa kesärenkaat, muuten Liikenneministeri Berner sakottaa? Linnut ovat vaisuja, ei laulata. Muuten maailmassa menee sujuvasti, vaikka jotkut puolueet hävisivät vaaleissa niin toisaalta jotkut voittivat. Tasapainotila. Huhtikuun aamu - pitää taas kaivaa sukset talvisäilöstä?
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Frankinsensi on sakraalinen löylyvesihajuste.
Ajatusteni siedettävä keveys
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Bussissa on ensimmäistä kertaa kuuma, pakko riisua takki, se punaruudullinen, josta eräälle ystävälle tulee mieleen Bay City Rollersit, toiselle punk-vaatteet. Itselleni se on takki, joka ei ole musta. Tummia talvivaatteita on tässä kaupungissa tarpeeksi. Talvella haluan värejä, kesän tullessa pukeudun mustavalkoiseen. Kaivan (punaisesta) laukusta punaisen kirjan. Se on kovakantinen, hankalan kokoinen. Yleensä suosin matkalukemisena […]
Asemic Glitch Gif Poem by Edward Kulemin
MK JCBSN blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Raadollisuuden kauneus
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Tässä on pieni matkaikonini. Pidän tästä ikonista. Näin kaksi kuollutta lintua kävellessäni jokirantaa kotiin: joessa kellui lokki, naakka puolestaan oli heitetty maatuvan puun rungolle. Rotan raatoja on näkynyt kotikadullamme monta. Mistä moinen raadollisuus. Luulisi tuon ikonin olevan ristiriidassa tekstin kanssa mutta tarkemmin ajatellen ihmisen raadollisuus ja vallalnhalu ovat nähtävillä vähän joka puolella. Kauneutta voi löytää myös raadollisuudesta. Sen havaitseminen on kiinni asenteesta sillä joskus asenne haittaa näkemistä ja tarkastelu jää vaillinnaiseksi. Tämän opetti yk... lisää »
Varpunen ei äänestänyt
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Ranskan vaaleista mitään välittämättä yksi torivarpunen nokki kivien seasta jotain herkkua. Ranskassa poliitikot saavat kähmiä henkilökohtaisiin etuihinsa miljoonatolkulla sekalaista ja joutavaa kansakunnan rahaa? Hiukan kuulostaa turkulaiselta kunnallispolitiikalta? Ranskassa nostanee vain äänestysonnea? Eniten kenties ainakin Suomessa radioaikaa saaneena Le Pen tuli siis toiseksi esivaaleissa. Hyvä tulos? Kuva on eiliseltä kävelyltä kauppatorilla. (Ennenkuin se revitään ja siihen rakennetaan kauniita pienen kerrostalojen kokoisia autojen pakokaasujen maanpäälle-puhallusrakente... lisää »
Historian faktabaari
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Viimeisimmän Tukholman reissun metromatkalla bongasin museomainoksen lisäksi kanssamatkustajan kädessä Metro-lehden, josta näkyi kiinnostava otsikko *Expert: Det är väldigt vanligt med historiska missförstånd*. En saanut printtilehteä omiin käsiini, mutta kuten linkistä näkyy, löysin sen verkosta. Otsikon ekspertti on Historiska museetin pedagogi. Hänestä yksi suurimmista väärinkäsityksistä historian suhteen on se, että luullaan historiasta olevan hyvät tiedot. Ei yksittäisillä ihmisillä vaan yleensä. Mutta jäljellä on vain siruja ja todisteet useimmista asioista ovat kadonneet, to... lisää »
Salaviinanpolttajat (2017)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Juho Kuosmasen ohjaama *Salaviinanpolttajat *(2017) sai maailmanensi-iltansa hetki sitten Tampereella Loud Silents -festivaalilla. Festivaalin aloitteesta syntynyt lyhytelokuva sopii tähän hetkeen erinomaisesti: samanniminen Suomen ensimmäinen fiktioelokuva sai ensi-iltansa jotakuinkin tasan 110 vuotta sitten. Samaan tapaan kuin esi-isänsä, uusi *Salaviinanpolttajat *on syntynyt nopeasti kevättalven aikana. Vuoden 1907 viinankeittoelokuva sai alkunsa ideakilpailusta, jonka palkinnot julistettiin 10. helmikuuta 1907, ja ensi-ilta koitti Helsingin Maailman Ympäri -teatterissa 29. tou... lisää »
Jos veisin kuunliljan unohdetun haudalle
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Sääli ettei juhlavalaistus näy ikkunoiden läpi. Kurjaa kun noita autoja ja pysäkkejä on noin paljon kirkon edessä. Metropoliitta Ambrosius oli kuulemma lempeä ja suvaitsevainen. Isä Petri Ratilainen ja isä Andreas toimittivat kuulemma palvelusta, luulen että myös kirkkoherra oli paikalla. Isä Petri on ollut pappina 30 vuotta. Joku hieno rouva osoitti mieltään ehtoolisjonossa, mutta hienot rouvat ovat sellaisia, eikä niistä voi olla aina varma. Huonoa käytöstä neuvoston jäseneltä ja kirkkovaltuustoedustajalta. Kuka hoitaa hautausmaamme hyvää tekevien Jumalanpalvelijoiden haudoista ... lisää »
SINNIKKYYS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Jumalat ne vain irstailevat toisten kanssa ja pettävät minua minkä ehtivät. En ole jumalille mieleen, se on varma. Mutta odottakaas, vielä pettäjä hölmistyy ja ryhtyy uskolliseksi.
Kasvit ja eläimet tulevat ja menevät
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Jatkoin eilen Satakunnan Historiallisen seuran seminaarin kuuntelua aamupäivän verran. Ehdottomasti kannatti, sillä Juha Suomisen esitys kasvitulokkaista pääsi hätkähdyttämään. Suominen aloitti selittämällä itsestään selvyyden, että jääkauden jälkeen (jokseenkin?) kaikki kasvilajit ovat tänne tulleita. (Heräsikö joku jään alle aikanaan jäänyt vielä henkiin?) Tulokkaiksi hän laski kuitenkin vain ne, joiden menestykseen vaikutti ihmisen toiminta maiseman muokkauksessa tai muuten. Pitkin historiaa kasveja on tullut ja mennyt, mikä oli päässyt itseltäni unohtumaan. Menneitä kasveja ova... lisää »
WHAT IFS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
SoundCloudissa kuluneen vuorokauden aikana on eniten kappaleitani soitettu paikoissa: Mountain View Kanada, Giza Egypti, Tampere Suomi. ** Entäpä jos kuuntelijoiden huomioenergia luo digitaaliselle teokselle auran, joka kuuluu teoksen myöhemmissä kuunteluissa. Kun teoksella on ollut laadukas yleisö, se muuttaa teosta oman erottelukykynsä mukaiseksi. Kun yleisö kuulee mitä haluaa, se alkaa myös kuulua teoksessa. Riittää että säveltäjä on luonut aluksi selkärankaa, johon aktiivinen huomioenergia voi kiinnittyä. Äänitemusiikki, studioperäinen musiikki, digitaalinen musiikki ei ... lisää »
Unknown Scripts & Symbols by Andelka Vrdoljak
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Hanhet jokirannassa
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Hanhet rannalla tutkivat pesäpaikkaa, mutta ei löydy? (Liittyy tekstiin *Tyly maailma*, kuva on tosin jokunen päivä sitten.)
Tyly maailma
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Lähdin iltapäivällä kävelylle jokirantaan. otin kameran kaulaan, ajatuksena tallentaa jokiranassa kirkkoa vastapäätä usein viihtyvät paskaposkihanhet kuvaan. Satoi. Tihkutti. Välissä joskus jotain valkoista, ei tosin linnuista. Olihan niitä hanhia siellä mutta jätin kuvaamatta. Säälin vanhaa kameraani. Kävimme Inkun kanssa Kauppahallissa kahvilla, samalla ostin Alkon kioskista kaverin synttäreille lahjaksi punkkupullon. Kotona vastapäätä harakan pesässä näkyy aika ajoin liikettä. Joku huolehtii läheisistään? Pesän läpi paistaa sininen taivas, paitsi kun taas tulee räntää sil... lisää »
Tänään satoi vettä rankasti
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Silmiini osui ilmoitus jossa kerrottiin Turun ortodoksisen kirkon praasniekasta ja lopuksi kerrottiin attä kaikki ovat tervetulleita. Minusta on itsestään selvää että kaikki ovat tervetulleita. Ei tässä elitismissä ole vielä niin pitkälle menty että vain elitistit kutsutaan. Toki rasvainen nuttura ja kirpparilta kootut asusteet herättävät närää. Nämä "porvarisrouvat" eivät ole niitä, jotka pelastavat sieluaan vapaaehtoisilla hyvillä töillä, kuten 1800-luvun rouvat antoivat apua köyhille mutta eivät halunneet heidän nousevan köyhyydestä. He eivät tehneet yhteiskunnallisia parannuksia,... lisää »
EN OLE VIINIHARRASTAJA MUTTA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
22.4.2017 Juomme, silloin kun juomme, kahdeksan euron halpisviinejä *Patoa* tai *Santiagoa*, koska alle 30 euron hintaluokassa tuntuvasti paremman viinin löytäminen on tiedoillamme miltei mahdotonta. Patolla tai Santiagolla ei silti kohoteta illallishetken tunnelmaa, mutta pärjätään. Lähinnä ne menevät, silloin tällöin harvoin, viinistä, esimerkiksi elokuvaa katsellessa. Aniharvoin käy niin, että satunnainen pistokoe tuntemattomaan tuotteeseen tuottaa tulosta. Tälläkin kertaa Alkon oma suositus *Vina Lanciano Rioja* 2011 (25 €) on vähemmän säväyttävä kuin 7€ perusviinimme. Näin... lisää »
Dementian maantiede
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Ullanlinnan silmälääkäri Keskuskadulla. Viime viikolla en muistanut bonuskortin pin-koodia kokeilin kolme kertaa jono takanani kasvaa yhtä suureksi kuin paniikkini. Uusi yritys uudella kortilla autiot ajatukset pankkikortin pin pimennossa. Kahdenkympin setelillä maksoin ostokset. Numerot pyörivät päässä kotiin kävellessäni. Kymmeniä vaihtoehtoja. Mikään niistä ei tunnu oikealta. Mikään ei tunnu todelta. Pudotan hammastikut kylpyhuoneen lattialle. Enemmän kuin sata […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Rene Descartes on ehkä koko maailmanhistorian väärinymmäretyin filosofi. Siteeraan tähän Descartesin tuotannon kuuluisimmat rivit (joiden suomennosta en voi nyt tarkistaa): "on vihdoin todettava, että tämä lausuma "Minä olen, minä olen olemassa" on välttämätön tosi aina kun minä sen mielessäni esitän tai mielessäni ajattelen." Toinen mietiskely Mielessä esittäminen ja mielessä ajattelu, vaikka ehkä voivat todistaa olemassaolosta, ovat minusta kuitenkin kaksi eri asiaa. Asioita voi toistaa mielessä kyllä. Jos asia on joskus jossakin ajateltu, sen jälkikäteisen mielessä käsittelyt o... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tajusin eilen, että Black Sabbathin "pahuus" on siinä, mitä he sanovat tehneensä, ei siinä mitä he todella ovat tehneet. Jos esimerkiksi heidän huumeidenkäyttönsä olisi ollut sellaista kuin kerrotaan, he eivät olisi enää elossa. Sen sijaan sitä Tony Iommin lausuntoa, että "Ozzyn kanssa ei ole aikaa", ja "kukaan joka ei pääse ajan ulkopuolelle ei voi laulaa Black Sabbathia", kannattaa ottaa vakammin.
Monikulttuurisesta Satakunnasta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilen suuntasin Emil Cedercreutzin museolle, jonne Satakunnan Historiallinen Seura oli järjestänyt seminaarin *Tuhansien vuosien tulokkaat - Monikulttuurinen Satakunta*. (Jatkuu vielä tänään.) Ensimmäisenä vapaaherra Axel Cedercreutz kertoi suvustaan Köyliönkartanon herroina ja sen vaikutuksesta pitäjässä. Tämä kausi alkoi Herman Cedercreutzista, jonka elinaikana rakennettiin vuonna 1752 Köyliön kirkko Ludvikan mallin mukaan. Ludvikassa suku omisti pitkään ruukin. Parin sadan vuoden katsaus oli tiivis, joten yksi konkurssihuutokauppa ei mukaan mahtunut. Mutta Cedecreutz tuli mainin... lisää »
Kaikki eivät pidä Kansalliskirjaston sanomalehtiavauksesta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Talteen Twitter-keskustelu, johon en itse osallistunut. Tiivistelmänä: Medialiiton lakiasioiden ja viestintäpolitiikan johtaja Satu Kangas oli kirjoittanut Hesariin 20.4.2017 julkaistun mielipidekirjoituksen, jolla kritisoi Kansalliskirjaston tammikuun lopussa tekemää lehtiaineistojen avausta 1910-luvulta. Tästä ei oltu tehty sopimusta Kopioston kanssa kuten olin kuvitellut? Valitus on siis periaatteessa ihan asiallinen, sillä lehdissä on tekijänoikeuksien alaista materiaalia. Heräsin tähän itse käytettyäni täällä useaa Venny Soldan-Brofeltin piirtämää kuvaa ennenkuin viime vuonna ... lisää »
Salaviinanpolttajat (1907)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Raittiuden ystävien äänenkannattaja *Kylväjä *julkaisi vuonna 1905 valokuvan salaviinanpolttajista. Tilanne näyttää lavastetulta, ja se voisi aivan hyvin olla ensimmäisestä suomalaisesta näytelmäelokuvasta *Salaviinanpolttajat *(1907). Viinankeitto oli aikalaisten mielessä, ei ainoastaan siksi, että viinan viettelys houkutteli pois kaidalta polulta vaan siksi, että arvokasta leipäviljaa tuhlattiin jatkuvasti viinankeitossa. *Kylväjä*-lehden kuvan vieressä julkaistiin Olli Wuorisen runo, joka alkaa sanoilla: ”Kun Luoja viljavuoden suo, niin viinapolttimoihin nuo, Jumalan lahjat tuoka... lisää »
Conversations With You by Lucinda Sherlock‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Post-Asemic Press: A Photo of Three Publishing Heroes, and a note abo...
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Post-Asemic Press: A Photo of Three Publishing Heroes, and a note abo...: Even though Post-Asemic Press will not at the moment be focusing on publishing verbal works, reading literary works is where I cut my tee... lisää »
MAADOITTAVA KYLÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"yksi ilta tällä kyseisellä discoklubilla vastaa 15 vuotta psykoanalyysiä tai kolmea kuukautta Amazonilla ayahuoscaretriitissä."
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Jossain raamatun versiossa ehkä sanottiin: älä eristä itseäsi. Älä rakentele patoja, kolmansia maailmoita. Sinä, vedenpaisumuksen arkkitehti.
SUURI PETTÄJÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tässä maailmassa voittaa se, mikä tänne jää ja häviää se, mikä täältä siirtyy toisiin maailmoihin. Itse maailma ei siinä välttämättä voita tai häviä. Ovat valkoiset tiikerit kadonneet. Ja kun tiikerit on täältä tapettu sukupuuttoon, ne ovat siirtäneet meidät universuminsa marginaaliin. Tiikerit jatkavat tappajiaan valoisammassa maailmassa liittolaisineen. Ymmärrä puolustussodan ja hyökkäyssodan ero. Vaikka vastassa on peto. Eddan jumalrunoissa, kun aurinko eräänä keväänä hämärtyy ja kun on erikoinen sää ja pikkulinnut sekaisin, pelästy. Pelästy maailmaa jonka omit. Ol... lisää »
Karamellihistoriaa vuosilta 1912-1913
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Vuonna 1912 Fazerin rekisteröimistä karamelleista ensimmäinen löytämäni on *Rex* (Registeringstidning för varumärken n:o 476). Yksinkertaisen oloisen kääreen sana Orange lupaa appelsiininmakua, mutta verkkokaupassa myynnissä olevassa saman näköisessä kääreessä samassa kohtaa on sana suklaata eli makuja taisi olla ainakin kaksi. Myös *Italiano*n (n:o 480) kääre oli lähinnä raitaa eikä mustavalkoisena ole esittelyn väärti. Tuulispään 35/1912 tekstimainoksen mukaan "Se on ilman täytettä ja maku on hieno ja virkistävä. Sitä passaa imeskellä missä vaan, vaikka kadulla kävellessään, niin ... lisää »
RAOUL BJÖRKENHEIM TRIAD
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tunnelmia eiliseltä levynjulkkarikeikalta Juttutuvasta. Energinen ja sähköistävä freetranssi kesti noin kuuden alkubiisin ajan. Bändin presenssi oli vahva. Etenkin basisti Rauhalan jämerä läsnäolo: psykobillymäiseen kumiukkoiluun yhdistyi ripaus lyyrisyyttä. Alla videolla kappale Katharsis, joka minun mielestäni oli keikan huippuhetki. Ainakin Blunt Stunt (itsetietoinen tyhmä temppu tai sokea stuntti) kappaleen jälkeen ensimmäisen setin vedot olivat jälkivärähtelyä. Bändi soitti toisenkin setin, jonka ajaksi tilan katto laskettiin aivan alas (käyttääkseni kielikuvaa). Henkisy... lisää »
Asemic Wound PΩ by MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Sosiaalinen media massiivisen mittakaavan luonnetestinä: kuka säilyttää tyyneytensä ja harkintakykynsä verkkoa repivien passioiden keskellä?" Timo Näennäinen "tyyneys" ja "harkintakyky" todella kuohuttavien asioiden, kuten vaikka äärimmäisen infosotapropagandan äärellä, on kuohuttavampaa kuin mikään. Tyypit, jotka suurinpiirtein päivittäin leikkivät ammattimoralistia, yhteiskuntrakriitikkoa, tiedostavaa älykköä vaikenevat yhdestä nappulasta kun esiin tulee jotain oikeasti sairasta, johon pitäisi ottaa kantaa. Siinä on raivokohtauksessa pitelemistä itselläni. Joskus "luonteenh... lisää »
Turkulaiset, raisiolaiset!
Jukka blogissa Jukka Laajarinne - 1 vuosi sitten

Lauantaina, kirjan ja ruusun päivän aattona vierailen sekä Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla sekä Raision kirjamatineassa. Tulkaa! Nähdään! * * * 22.4. klo 12:30, Akateeminen kirjakauppa, Eerikinkatu 15, Turku Kohtaamispaikalla Jukka Laajarinne, aiheena romaani Pinnan alla pimeä. * * * 22.4. klo 14 alkaen Raision kirjamatinea Martinsali, Raision Kirjastotalo, Eeronkuja 2, Raisio Kirjamyyntiä, puffetti, kirja-arvontoja. Esiintymässä 10 […]
Valokuvan valo koivikossa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Jossakin parkkipaikoista oli jännä valon ja varjon kohtaaminen. Valkorunkoisia koivuja riittää. Tuohta käytettiin ennen vanhaan rakennusmateriaalina taloissa ja saunoissa. Koivuja vainottiin Suomessa 1960-luvulla, samoin kuin sininen, tai musta perunalaatu hävitettiin tehoviljelyn seurauksena kokonaan. Suomalaisilla on tapana vainota kuoliaaksi vähän kaikkea kun ruvetaan vainoamaan. Turussa tänään +6.4. Koleaa ja aurinkoista. Katselin valtuuston juhlaistuntoa. Juhlaluento oli hyvä. Sitten puheenjohtajan pöydässä söhlättiin ja joku sanoi:Vittu. Nyt puheenjohtaja vaihtui vihreään. ... lisää »
Muotokuvaajia 1800-luvun alkupuolella
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Taiteilijaketjutuksessa mainitsemani valokuvaajaksi paljastunut muotokuvamaalari ei suinkaan ollut ainoa eikä varhaisin Turun ulkomaalaisten kortistossa. Tanskalainen 'artist' Carl Nuipert/Neupert tuli Turkuun Porista 4.5.1849 ja jatkoi kesäkuun lopulla Riikaan. Ilmoituksissaan Turun lehdissä (esim. Åbo Tidningarissa 18.5.1849) hän kertoo tekevänsä nimenomaan muotokuvia daguerreotyyppeinä. Tätä ennen pikainen muotokuvamuoto oli leikattu siluetti, joita teki ainakin Turkuun Tukholmasta 21.8.1846 saapunut muotokuvamaalari Jacob Morhard. Kuukauden oleskelun jälkeen hän lähti Helsinkii... lisää »
Peternitas
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Viktor Vasnetsovin Pyhän kolminaisuuden kuvaus. Pyhähenki on näissä maalauksissa aina kyyhkysen muodossa. Isyys kirkkokunnassamme on tutkimisen arvoin en asia, varsinkin nyt kun kirkko, kuten ympäröivä yhteiskuntakin, on jakautunut. Jokainen saa itse tykönänsä miettiä tätä isä käsitettä ja mitä se nykyään pitää sisällään. Joskus tulee mieleen jopa "isänmurha" joka on murrosikäisten poikien itsenäistymiseen kuuluva vaihe. Kuulin että metropoliitta Ambrous tulee Turkuun praasniekkaan viikonloppuna. Tämä Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran muistopäivä on merkityksellinen lähihist... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
The Black Book Of Happiness by Lucinda Sherlock
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Paluu Nyrölään
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Syksyllä 2014 raapaisin keskisuomalaisia juuriani, jotka veivät Jyväskylästä Kuhmoisiin (Lukkari Jokelinin jäljillä osa 1, osan 1 jatko, osa 2 ja osa 3). Sain SukuForumilla vahvistusta tuloksilleni. Helmikuussa kakkososaan tuli Tuula Pirttimäen kommentti, jossa hän kertoi sivustostaan *Nyrölän kaskimailla*. Kun Retkipaikkakin julkaisi tekstin Nyrölästä, alkoi ainakin virtuaalinen paluu sinne kiinnostaa. Ja näyttää tarpeelliselta, kun en omasta blogitekstistäni ymmärtänyt lopputulosta enkä täten yhteyttä Nyrölän kaskimaille. Miguel Virkkunen Carvalho. CC BY 2.0Hetken ähellettyäni selv... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
On koulutettua väkeä, muurareita, jotka eivät saa kiveäkään Jerusalemin muuriin. Se ei ole tekeillä tai on jo purettu. Jerusalem tänään (3 tuntia sitten). Kuva Ю Б
Divine Womb by Laura Ortiz‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Arkistoituja karamellipapereita
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Sähköpostista löytyi kiva yllätys. Elinkeinoelämän keskusarkistossa oli luettu Fazerin karamellipaperikatsaukseni vuodelta 1911, superystävällisesti haettu esiin samoja käärepapereita ja lähetetty minulle digitoituina! Grillage oli tosiaan väreissä komea. Kuva-aihe keskellä on eri kuin rekisteröinti-ilmoituksissa, mutta niinhän oli usein Helsingin kaupunginmuseon kokoelmien kappaleidenkin kanssa. Marokossakin on eri kuva-aihe kuin rekisteröinnissä ja tämä näyttääkin enemmän Marokolta. Ja Mokka on siis niitä yksinkertaisempia papereita, joita en ole vaivautunut esittelemään. Ja mit... lisää »
TERVEEN JÄRJEN KRITIIKKI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Luontaisena koettu antipatia ja negatiivisten ominaisuuksien projisoiminen etäiseen *toiseen *on ihmislajin suurin ongelma. Järki on väline, jonka avulla on mahdollista päätyä yhteisymmärrykseen, ilman että kenenkään tarvitsee nöyristellä ketään tai edes pitää toisesta. Järki on mahdollisuus olla samaa mieltä riippumattomasti. Jos antipatia (tunne) voittaa järjen, seurauksena on järjettömyys, järjen menetys, perustan menetys. Järjettömyys on käytännössä sitä ettei kärsi järjettömyyden lopputuloksista vaan pitää kaikkea normaalina ja historiallisesti ihmisyyteen kuuluvana.... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Luontaisena koettu antipatia ja negatiivisten ominaisuuksien projisoiminen etäiseen *toiseen *on ihmislajin suurin ongelma. Järki on väline, jonka avulla on mahdollista päätyä yhteisymmärrykseen, ilman että kenenkään tarvitsee nöyristellä ketään tai edes pitää toisesta. Järki on mahdollisuus olla samaa mieltä riippumattomasti. Jos antipatia voittaa järjen, seurauksena on järjettömyys, järjen menetys, perustan menetys.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

John Ajvide Lindqvistillä tässä minusta erikoinen paita. Tekstiä kannattaa mietiskellä Syyrian tapahtumien valossa.
Ne 101 esinettä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kirjoittaessani sadoista esineistä tajusin siis, että Turun museokeskuksen kirja *101 esinettä* oli saatavilla pääkaupunkiseudun kirjastosta, johon aivan kaikki museoiden julkaisut eivät päädy. Varausjonoa ei kirjaan ollut, joten sain sen käsiini ripeästi. Esineenä kirja on mukavan kokoinen. Esineistä on otettu taiteelliset kuvat, jotka ovat silmää miellyttäviä, mutta toisinaan lähes epäinformatiivisia. Upean leikkiastiaston (vuodelta 1765!) todellinen koko jää mysteeriksi (esine n:o 38). Leikkiastiaston lisäksi aito vau-fiilis syntyi 1700-luvun takkimekosta (n:o 40) ja vuonna 1889 ... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Kylmän yön aamu - lokit lämmittelevät, eivät palele?
HAL
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Heräsin hitaasti syvästä unesta. Unessa olin saanut kasaan kaikki todisteet, ne piti vain esittää selvästi. Kun olin täysin hereillä ja kuuntelin ulkoa ikkunanläpi voimakasta linnunlaulua, en kyennyt enää palauttamaan mieleeni mistä olin herännyt ja mitkä todisteet olin saanut kasaan. Kaikki oli hetkeä ennen ollut niin selvää. Nyt ei selvyydestä ollut jäljellä mitään. Ei kysymystä, ei vastausta, eikä mitään siltä väliltä. Istuskelin sängyllä puolisen tuntia hölmistyneenä ja lievää ahdistusta tuntien. Sitten sain välähdyksen. Olin unessa saanut kasaan todisteet siitä, että planeetall... lisää »
Asemic Writing by Chris Venables
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Slayerin *Reign in Blood *ja *South of Heaven* ovat Griegin *Peer Gynt * sitaatteja.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
sydämeni hämärän jäämistö
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kitaranuudelin kuningas on kuollut.
KAKASTA ENNUSTAMINEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Luin lapsille iltasatuna Descartesin Meditaatiota. Ehkä lastenkin on hyvä tietää miten nopeasti kysymys solipsismista nousee uuden ajan ensimmäisessä filosofiassa. Aamulla poika kävi potalla ja totesi: tänään on pyramidipäivä. Tänään leikitään faaraota ja rakennetaan legoista pyramidi. Niin ennusti kakka.
Arkkitehtuurin historiasta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kävin viime viikolla kuuntelemassa lyhytkurssin *History of Finnish Architecture* kaksi ekaa luentoa. Virkistävää nähdä ja kuulla historia toisella painotuksella ja ulkomaisten opiskelijoiden kysymyksien kanssa. Luennoitsija Netta Böök on koulutukseltaan arkkitehti. Uunit eivät näköjään asetu päässäni aloilleen. (Viimeksihän ne ihmetyttivät marraskuussa keskiajan arkeologian semmassa.) Nyt tuli yllätyksenä, että savu-uunia ei käytetty ollenkaan Ruotsissa ja Norjassa (ellei kyseessä suomalaissiirtolaisten asumukset). Böök perusteli savu-uunissa pitäytymisen innon lämmityksen tehokkuu... lisää »
Asemic writing by Joseph Noble
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kristus on noussut päähän.
Lopun alkua
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Lähiviikkoina eli kun saan aikaiseksi, sanon irti kirjailijasopimukseni BoDin kanssa. Tämän jälkeen BoDilla julkaisemiani kirjoja ei enää voi hankkia. Nyt on siis viimeinen mahdollisuus kartuttaa kirjahyllyäsi teoksillani, mikäli sinulla ei vielä niitä ole. Ja jos sattuisit omistamaan kirjojani, miten on ystäviesi laita? Entä sukusi, tuttavasi? Olisivatko he uusien kirjojen arvoisia? Tässä siis vielä muistutukset, […]
Uusi ääni
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Pilvet, ensi kertaa tänä keväänä, ylittävät taivaan kuin kesäpilvet, mutta maa on kylmä, ja viimevuotiset sanat kuuluvat viime vuoden kieleen, ja tulevan vuoden sanat odottavat uutta ääntä.* *T. S. Eliot kirjoittaa Little Giddingissään (II): "For last year's words belong to last year's language / And next year's words await another voice." Juuri tältä minusta tuntuu, kun suunnittelen romaanin kirjoittamista syksyllä ilmestyvän runoteoksen jälkeen. En aio puhdistaa heimon murretta, vaan keksiä sen uudelleen. Joka kirjalle on löydettävä oma äänensä, ja tuleva haaste on isompi kuin eh... lisää »
Pääsiäislehdistä pääsiäiskuvia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kuten eilen lupasin, otteita pääsiäislehdistä. Pääsiäis-munan kansikuvassa 1913 on niin hämäläisen näköinen mies, ettei yhtään yllätä, että lehti on Tampereelta. Samassa numerossa oli tämäkin kuva Myös vuoden 1913 Pääsiäislammas ilmestyi Tampereella. Kansikuvansa esittänee päsiäisen viettoa. Aivan toista oli tunnelma kuusi vuotta myöhemmin Helsingissä. Pääsiöispilalehdessä 1919 pakinoitiin tuolloin näin: Tuota — — Jos vertailemme Helsinkiläisten pääsiäistä, minkälainen se oli ennen, ja minkälainen se on nyt, teemme nvtkavan havainnon. Ennen pääsiäiseksi ei voinut ostaa kaikkea hyvää... lisää »
ALIENPUNK
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tommy Wiseaun *The Room* (2003) on kuin alienin ohjaama elokuva ihmisistä tai amerikkalaisesta elämäntavasta. Henry V: muotoilee tämän hyvin FB-statuksessan: "jos alienit seurais sivusta lajimme toimintaa ja tekis sen pohjalta leffan jonka tarkotuksena on kuvata tyypillistä ihmismeininkiä -- ymmärtämättä tekemiemme asioiden konteksteja tai intentioita tai tunne-elämäämme tai sitä, miten nämä elementit liittyvät toisiinsa -- ni lopputulos vois olla jotain tällasella tavalla nyrjähtänyttä." Elokuva on siis alienpunkia, ja kaikkien Hollywoodin happy endien antiteesi. Si... lisää »
Found Scraps from Atlantis by Stephen Nelson‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

MATKA IXTLANIIN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kun ensimmäisen kerran kävin Venäjällä. Ensimmäinen ihminen jonka tapasin, oli vanhempi mustahiuksinen nainen. Kysyin häneltä tietä johonkin, hän vei minut autolla paikkaan, joka taisi olla jokin museo. Kiersimme museon hänen kanssaan. Sen jälkeen hän vei minut jonnekin kauas keskustasta esoteerisen kuvataiteilijan luokse. Poistuessamme kuvataiteilija sanoi: "Lue Castanedan Matka Ixtlaniin." Nyt luin 20 vuotta myöhemmin. Mutta puoli vuotta sitten en olisi vielä ymmärtänyt. "Oli kuinka oli, kun sinä seuraavan kerran tapaat liittolaisen -- mikäli tapaat -- sinä joudut painimaan se... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Löydettiin hieno juna, ehkä joku italialainen designveturi. Yritin laittaa sen sähköjä kuntoon. Homma oli vähän vaarallista kun lapset pomppivat vastaantulevien junien raiteella. Vika oli syvemmällä kuin luulin. Komentaessani lapsia pois toiselta raiteelta huomasin takaapäin lähestyvän punatukkaisen naiskondyktöörin. Hän tuli hallimaiseen vaunuosastoon, jossa salaa korjasin junaa. Ei hän puuhistani kysellyt sen enempää, kehotti vain koko perhettä siirtymään omille paikoille istuinosastoon.
Pääsiäislehtikierrätys
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Neljä vuotta sitten julkaisin pääsiäisenä otteita vanhoista pääsiäislehdistä. Kierrätyksen kierrätyksenä: - Pääsiäislehtiä 1/5 - Pääsiäislehtiä 2/5 - Pääsiäislehtiä 3/5 - Pääsiäislehtiä 4/5 - Pääsiäislehtiä 5/5 Huomenna sitten otteita äskettäin verkkoon avatuista 1910-luvun pääsiäislehdistä. Kuvitus: Nasjonalbiblioteket, National Library of Ireland, Nasjonalbiblioteket
Etäisten laaksojen mies (Shane, 1953)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

George Stevensin *Etäisten laaksojen mies *(Shane, 1953) on 1950-luvun keskeisiä lännenelokuvia. Olen nähnyt sen lukemattomia kertoja, ja jokainen katsominen tuo esiin uusia yksityiskohtia. Elokuvan alku on vaikuttava: elokuvaaja Loyal Griggs sai työstään Oscarin, eikä ihme, sillä aloituksen jokainen otos hellii katsojaa. Wyomingin jylhät vuoret näkyvät taustalla, laaksossa vallitsee arkadinen luonnon ja ihmisen yhteiselo, pikkupoika Joey (Brandon De Wilde) tarkkailee juomaan pysähtynyttä hirveä, jonka pää kohoaa, kun Shane (Alan Ladd) ratsastaa ensimmäiseen kohtaukseensa. Eläimet ... lisää »
Paikallishistoriaa etäältä eli Länna Roslagenissa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Petter Sund -kirjoituksistani on ehkä käynyt ilmi se, että on erinomaisen hauskaa tutkia menneisyyden henkilöä, joka on elänyt itselle tutussa maisemassa. Olen päässyt katselemaan tonttejaan ja kulkemaan teillään. (Ja joku päivä ryhdistäydyn ja kävelin keskustasta Tuomarinkylään.) Hauskaa ja onnekasta on myös se, että sain selville Petterin lapsuudenkodin ja isonvihan pakopaikan eli Mörtsundan tilan Lännassa. Mutta vaikka se on vain noin tunnin automatkan päässä Tukholmasta, alkaa näyttää siltä, etten saa aikaiseksi retkeä paikan päälle. Karttapohjana Cohrs' atlas över SverigeMiten ... lisää »
Asemic Writing by AG Davis
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Maaliskuun loppu ja puolet huhtikuusta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
24.3. - Sutinen määrittelee Saarijärven Paavon "romantisoiduksi juntiksi" (s. 103). Ei minusta osuvaa. 25.3. - Lopulliseksi tarkoitettu ratkaisu tämäkin. 30.3. - Ajateltu ihan loppuun asti? #Tukholma 31.3. - Arkisto suolakaivoksessa on aika jännä. 5.4. - Kokemäkeläinen kansanviisaus tekee paluun. Lähteenä Kotuksen sananparsikortit, joiden läpikäynti jäi kesken. - #Kokemäki 7.4. - Arkeologien kanssa kahvitauolla. Katselevat kännykästä luurankojen kuvia. - Vaikea suhtautua vakavasti lapinraunioihin, jotka nimetty Piikinperse A, B ja C. 1... lisää »
HYVÄKSIKÄYTÖN RAVINTOKETJUT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Väite: magiassa ei ole mitään maagista sen näkökulmasta jolla on suurin voima. Eräs mielenkiintoinen näkemys Castanedan don Juanilla on se, että metsästäjä/soturi, hän sanoo, ei välitä siitä, jos tulee itse hyväksikäytetyksi. Hän on siitä tietoinen, eikä välitä. Koska hän itse myös hyväksikäyttää metsäjänä tai soturina. Tämä tietysti vaatii tarkennusta. Päähenkilö syyttää don Juania aika-ajoin epäeettistä toimintatavoista. Toisaalta pääsääntöisesti don Juanin toiminta on ohjaavaa ja suojelevaa. Paikoin mennään jyrkempään kenttään, jossa oppilaan eteen tulee epäeettinen haaste... lisää »
Suuren perjantain oloa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Yöllä oli pakkasta ja kylmää. Nyt keskipäivällä on jo lauhenpaa. Aurinko siivilöi valoa pilvien raoista. Sininen on huikeaa silmälle. Lumen kohtaaminen auringon kanssa synnyttää kirkkautta. Kävelin Vinkaran vaaran puoliväliin, yläosa oli hankiaisen vallassa. Kuvassa Koiteretta, jäätä ja lunta. Tuo järvi on ollut elämänlähde monessakin mielessä. Se on ollut kulkutie muualle ja toisaalta se on ruokkinut asukkaita. Täältä olen oppinut suurpiirteisyyttä elämän arvojen suhteen. Nämä ihmiset ovat osanneet laittaa asiat tärkeysjärjestykseen elämän kovassa saatossa. Ajattelen, että ennen... lisää »
Karamellihistoriaa vuodelta 1911
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Jostain syystä, joka tietenkin pitäisi selvittää, jos tämä olisi muuta kuin hutkimus, Fazer ei rekisteröinyt karamellikääreitään vuosina 1904-1909 (perustuen tekstihaun tuloksiin lehdessä *Registeringstidning för varumärken*). Rekisteröinnit alkoivat uudelleen vuoden 1910 (n:o 429) lopussa. Nam-nam ehkä vastasi nimeään. Tekstimainos lehdessä Helsingfors - Hangö no 1/1911 antaa ymmärtää, että tämä karamelli juhlisti Nyländska Jaktklubbenin 50-vuotisjuhlaa, vaikka kuva-aiheessa ei siihen mikään kyllä viittaa. Vuoden 1911 uutuuksia olivat Girl-scout (kermakaramelli), Boy-scout (suklaka... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Sinun on tyhmää pilkata maailman mysteereitä vain siksi että osaat pilkan *tekemisen*, hän sanoi kasvot vakavina." Castaneda, *Matka Ixtlaniin*
Post-Asemic Press Official Launch and Book Signing with Michael Jacobson: 6 to 8pm Tuesday May 16th 2017 @ Minnesota Center for Book Arts
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Post-Asemic Press: Post-Asemic Press Official Launch and Book Signing...: Post-Asemic Press Official Launch and Book Signing with Michael Jacobson: 6 to 8pm Tuesday May 16th 2017 @ Minnesota Center for Book Arts I will be signing books and meeting people in the gallery at MCBA from 6 to 8 pm on Tuesday May 16th 2017. This book signing will also be a closing event for the exhibit Asemic Writing: Offline & In The Gallery, though the show still runs till May 28th. It will be a laid back event. Three books will be available for purchase: *Unknown Message* by Spencer Selby, *Zinc Zanc Zu... lisää »
2 Asemic Works by Aure Gallego
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Instructions for the infinite Tao
Entisajan kihlauksia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Muutamaan kertaan mainitsemani Edvard Berghin *En skvallerkrönika från Helsingfors 1855* (*Människor och minnen. Personliga hågkomster och släkthistoriska skildringar VI* ) alkaa pitkällä luettelolla kihlauksia, joita Bergh kutsuukin ajan epidemiaksi lokakuussa 1855. Tuntematta ihmisiä heistä tehdyt huomiot ovat varsin kryptisiä. Alexander Brunow oli todennut, että Natta Kavaleffin kihlaus luutnantti Blidbergin kanssa oli kuin "venäläisen laskiaisen vieton keskelle tullut paasto" (genom detta pars förening kunde fastan sägas komma att infalla mitt i maslinitsan). Berghin mukaan sam... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Duginin selitys teknolgiasta ja Heideggeristä* oli jotenkin vähän vaivaannuttavaa. Ajatus, että jokin voisi olla tämän auttamattomasti nykymuotoisen maailman napa olemassaolevaa teknolgiaa jäljittelemällä ja tuomalla, ilman radikaaleja omia avauksia. Jos se on mahdollista, siihen täytyy sisältyä jotakin todella mystistä. Niin, minkälaisten todellisten voimien perustalla moninapaisuus lepää, vai onko se vain hurskas toive? Onko tämä liian pieni ja heikko maailma ollakseen moninapainen? Ollakseen napa, jonkin paikan täytyy olla täysin ekstaattinen, täysin myöntävä, täysin vapauttava. ... lisää »
VOITONPÄIVÄNÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Turhauman tuulimyllyt yksin pyörivät. Jokainen toivonkipinä näennäinen yksikään ei tosi jokainen epätosi. Onnellisen lopun narkomaani syö uudelleen saman valheen itsepetoksena oman sokeutensa puhdasmuotoisen hedelmän. Helvetin haarautuvien polkujen matkalaiset pelkäävät, vapisevat, aiheestakin asioiden suuntaa, uskaltamatta kajota ohjaimiin. Hajoita, hallitse, hajoa: politiikka on muutoksen pelkoa jatkuvaa näennäistä muutosta makuuhaavoissa, hermostunutta vääjäämättömyyden kiistämistä, suurempaa haihattelua kuin vääjäämättömyyden myöntäminen. Sankarit tuomitaan, myöntämätt... lisää »
Unknown Message by Spencer Selby is now available at Amazon USA, UK, Canada, & Europe (Germany, Italy, France, & Spain)! Post-Asemic Press #002
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Post-Asemic Press: Post-Asemic Press #002: Unknown Message by Spencer...: Amazon USA: https://www.amazon.com/Message-Spencer-Selby/dp/1545012768/ref=cm_wl_huc_item Amazon UK: https://www.amazon.co.uk/Message-S... *Amazon USA:* https://www.amazon.com/Message-Spencer-Selby/dp/1545012768/ref=cm_wl_huc_item *Amazon UK: * https://www.amazon.co.uk/Message-Spencer-Selby/dp/1545012768/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1492005837&sr=8-1&keywords=Spencer+Selby+Unknown+Message *Amazon Canada:* https://www.amazon.ca/Message-Spencer-Selby/dp/1545012768/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1492005929&sr=8-1&keywords=Unk... lisää »
Hieno virke
Sakari blogissa Enneuni - 1 vuosi sitten

He thought very broadly of desires and ideas being watched but not acted upon, he thought of impulses being starved of expression and drying out and floating dryly away, and felt on some level that this had something to do with him and his circumstances and what, if this grueling final debauch he’d committed himself to didn’t somehow resolve the problem, would surely have to be called his problem, but he could not even begin to try to see how the image of desiccated impulses floating dryly related to either him or the insect, which had retreated back into its hole in the angled gir... lisää »
Levollisuus
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Päivien samankaltaisuus on kaunista. Yritän pitää näistä hetkistä kiinni, kun kaikki on tuttua ja turvallista, kun minua ympäröi pumpulinpehmeä tavallinen arki. Nuoralla tanssijana (ehkä nykyisin ennemminkin vaappujana) tiedän, että koska tahansa voin pudota, milloin tahansa voi tapahtua jotain sellaista sisälläni tai ulkopuolellani, joka pistää nuoran heilumaan liian suuressa kaaressa. Olen poistunut mukavuusalueeltani, ihmeekseni […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Juttelin eilen Syyrian sotarikoksia 5 vuotta tutkineen kansainvälisen riippumattoman työryhmän jäsenen kanssa. Hänen mukaansa uusin kaasuisku on vain yksi monien lavastusten sarjassa. Taustalla on White Helmet -organisaatio. Tämä lännestä operatiivisesti ohjattu organisaatio lavastaa kyseisen kaltaisia tapahtumia tavoilla, joiden kuvaaminen on aivan liian kuvottavaa. Olennaista on sekin, että kyseinen järjestö on palkittu juuri Hollywoodin Oscar-patsaalla. Tässä valossa, jos ja kun sotarikokset selvitetään, Hollywood näyttää osasyylliseltä. Tämä tarkoittaisi Hollywoodin valta-aseman... lisää »
Persialainen maahanmuuttaja?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kaikki kunnia Internet Archivelle, mutta sen tarjoamien digitoitujen kirjojen kuvailudata on surkeaa. Joku hakuni tarttui yksikköön, joka näytti ruotsalaisen *Personhistorisk tidskrift* lehden vuosikerralta 13 vuodelta 1911. Mutta kun tarkastin osumaani, huomasin sen olevan osa julkaisua Viktor Millqvist: Svenska riksdagens borgarstånd 1719-1866. Personhistoriska anteckningar. Skrifter utgifna af Personhistoriska samfundet. 5. 1911 Joka oli jossain kirjastossa sidottu samoihin kansiin. Ja on nyt sitten löytämättömissä. Suomalaisten kaupunkien osalta kaupunginhistorioissa on varmaan... lisää »
A Note From Last Night by Andrei Molotiu
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Sfinksi
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Näetkö, miten hän vie huulensa lähelle naisen korvaa ja kuiskaa, rohtunut, mullan peittämä suu, ääni joka tuskin kuuluu: – Sfinksi. Olen katsonut tätä maalausta kymmenesti, sen vahamaiset kerrokset, munamaiset kerrokset ja kehyksen rystyt, kauniimmat kuin lihan poikki leikatut syyt ja jänteet, hampaiden tasaamat kasvot, hiki ja veri. Joka aamu hän ilmestyy. Joka aamu hän ilmestyy juuri tähän, tavallinen mies suussaan tuollainen sana.
Nimetön
Sakari blogissa Enneuni - 1 vuosi sitten

http://en.wikipedia.org/wiki/Polycystinea
Nimetön
Sakari blogissa Enneuni - 1 vuosi sitten

The text, far from yielding its riches to our critical gaze, appears to seduce us, but it remains immaculate, recedes, and we are left with our partial and impure thoughts, like unworthy pilgrims beseeching an absent deity. Espen Aarseth: Nonlinearity and Literary Theory (1994)
Vanhoja vitsejä ja vastahakoisuutta
Sakari blogissa Enneuni - 1 vuosi sitten

Minulle on syntynyt sellainen vaikutelma, että äidinkielenopettajat ovat yllättävän ujoja kirjoittajia. Ainakin opettajien määrään nähden he ovat tekstuaalisesti häkellyttävän vähän esillä. Kuulin eräältä didaktikolta samansuuntaisia kommentteja: aina kun äikänopea pyytää kirjoittamaan johonkin, äikänope on vastahakoinen ja nolostunut. ”Those who can’t do, teach,” kuuluu vanha vitsi. Minä kovasti toivon, että äikänopet eivät toteuta tätä sananlaskua. Vai … Continue reading "Vanhoja vitsejä ja vastahakoisuutta"
1906 San Fransisco earthquake
Sakari blogissa Enneuni - 1 vuosi sitten

[image: Agassiz_statue_Mwc00715] Wikipedia: 1906 San Fransisco earthquake
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Me olemme joskus olleet sukua elämälle.
Post-Asemic Press: Coming soon! Zinc Zanc Zunc: An Asemic Conjugation...
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Post-Asemic Press: Coming soon! Zinc Zanc Zunc: An Asemic Conjugation...: Coming soon, in May 2017, Zinc Zanc Zunc: An Asemic Conjugation by Rosaire Appel. Zinc Zanc Zunc is an asemic journey through various abs... lisää »
"SANE LIBERALISM" VS. "INSANE LIBERALISM"
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tuli loistava 20 minuuttinen Duginin intensiivihaastattelu nauhalle. Päivän tilaisuus oli erinomainen. Duginin kriittinen sanoma kävi selväksi niin kuin myös hänen oman poliittisen teoriansa heikkous. Duginia pidetään vaarallisena, koska hänen kritiikkinsä liberalismia kohtaan on täysin kiistämätön, mutta hänen oma teoriansa on ongelmallisen hatara. Siksi ajatellaan, että hän on ikään kuin kampi taantumuksen voimille, jotka ohittavat hänen oman teoriansa mutta yhtyvät täysin rinnoin liberalismikritiikkiin. Duginia itseään maailma ei ole valmis kuulemaan tai ymmärtämään. Hän kutsuu ... lisää »
LÄNSIMAINEN LEHDISTÖ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Aidot ihmiset ovat polttoainetta sellaisenaan. Epäaidot ihmiset ovat sitä tekojensa kautta. Kuollut lapsi on tälle systeemille arvokkaampi kuin elävä. Maailman loppu on tietoisuuden loppu, sukupuoleen kuulumisen loppu, ihmislajiin kuulumisen loppu, liberalismin vaarallisen mielettömyyden singulariteetti. Maltillisen liberalismin edut voi nähdä kuka hyvänsä, mutta kuka mielettömästä totalitaariseksi riistäytyneestä liberalismista hyötyy?
FIKSUUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tietoisuus romahtaa. Fiksuimmat yrittävät muuttaa romahduksen rahaksi.
Miten Pornainen sai kirkonkellonsa?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Sanan-Lennättimessä 1.10.1858 kerrotaan, että "ahkeruus voittaa köyhyydenki". Pornaisten omaa kirkkoa ja pappia isonvihan jälkeen halunneet tekivät kirkon kyllä pian siihen kerran luvan saatua; sillä ei puista ollut puutetta. Tähän tarvittiin neroa ja kuntoa. Mutta kun harras sydämmen halu on työn tiettäjänä niin ei siinä työ raskaaksi tule. Se joutuu paremmin, kun jos olisi jokuu keppi-herra takana. Ei aikaakaan kun siis oli kirkko valmis. Pappikin saatiin, mutta kirkonkello puuttui. Viimein päättivät sen uuden seurakunnan emännät, joita oli vaan 65, vuonna 1730 ruveta keräämään p... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kaikesta taiteesta on tulossa kannibalismia, jossa syödään niitä, joilla on toiveita, pikemmin kuin hohdokas tarina voimasta.
Valkoiset koivut maisemassa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Valkoiset koivut varhaiskevään maisemassa. Venäläisille valkorunkoiset koivut ovat pyhiä, niitä näkee taiteissa symboleina. Pietari Suuri huvitteli katselemalla kun hovineidot kyykkivät viehkeästi koivikossa. Heidät oli opetettu miten kyykitään sulokkaasti Tsaarin katsella. Ajoimme läpi Suomen itärajalle ja näimme kauniita valkoisia koivunrunkoja, joiden latvat hohtivat violettisina, mikä taas enteilee hiirenkorvia sitten myöhemmin. Saunan lämpö on saatu aikaan koivuhaloilla. Vanha leivinuuni on lämmin. Kaukana kavala maailma.
CODA by Sam Roxas-Chua‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Teeth made script w/ asemic writing · 7.5 x 6.5 inches · 140 gsm black paper #ANTIWAR
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tyhjä epäonnistui pahasti vaaleissa, joissa tyhjä voitti ja tyhjä hävisi.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Musiikkigenrejen ja -traditioiden fenomenologia on sinänsä mielenkiintoista. Jokainen elävän musiikin muoto on jossakin dialektisessa suhteessa kaikkiin muihin muotoihin sekä yhteiskuntarakenteisiin. Kaikki taistelee lakkaamatta omasta ekologisesta lokerostaan havaintojen ja huomion kentässä. Mikään esteettinen ei ole epäpoliittista tai merkityksetöntä. Kaikki merkitsee kokonaisuuden kosmisessa 11-ulotteisessa teatterissa jotakin. Mutta kuka on siellä perillä ja antaa kaikelle suhteellisen merkityksen? Yleisöthän ovat vain kiinni omissa sosiaalisissa, yhteiskunnallisissa ja fenomen... lisää »
MERKITYKSEN PELKO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Mainitsin aiemmin Oshon Tarotin. Pienen arkanan osalta en suosittele sitä. Jos kohta pieni arkana aina sisältää paljon avoimia kysymyksiä ja hämäryyksiä, Oshon tulkinnassa sekavuus ja mitäänsanomaton päällekäisyys on maksimaalista. Ehkä jopa tahallista: Osho tuntuu haluavan alleviivata sitä, että tällaiset tässä genressä käytetyt sanamuotoilut eivät sinänsä tarkoita yhtään mitään. Osho on kuiva sarkastinen aseksuaali, jonka myönteisyyteen puettu sanoma ei välttämättä pohjimmiltaan ole kovin valoisa. Oshon nonsensikaalisuus on pohjavireeltään julmaa ja jopa väkivaltaista. Tietysti tä... lisää »
Omaelämäkerrasta 1600-luvusta opittua
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Hollantilaisten taideteosten tapaan myös ruotsalaisia lähteitä pitää soveltaa Helsinkiin ja Petter Sundin elämään varovaisesti. Mutta jotainhan kättä pidempää on käytettävä. Henrik Schückin kirjoitelmasarjan *Ur gamla papper* 4. osassa on otsikon *Johan Lamberts resor* (s. 85-97) alla otteita vuonna 1676 Nyköpingissä syntyneen miehen omaelämäkerrasta. Hän on Petterin poikien sukupolvea ja kaupunkipoikana näihin verrattavissa. Petterin pojista ainakin kaksi kävi koulua Helsingissä. Johan Lambert kävi koulua Nyköpingissä ja "lärde jag läsa och skrifva, något räkna, litet latin efter... lisää »
Alkuperäiskansaamme edustavien saamelaisten oikeudet on syytä huomioida
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 1 vuosi sitten
Saamelaisten oikeudet on syytä huomioida
Flemish Underscore #Celestrial by Anneke Baeten‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Huhtikuu
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Nämä illat kun mustarastaat tulevat esiin ja homehtuneet lehdet alkavat kahista ja solista. Nämä aamut kun linnun silmässä yhä soi vanha säe: "Päivä kolmannelta osaltaan valoton ja yö." * Meidän äänemme, ja mustarastaiden äänet. Äänet, jotka kerättiin, ja äänet jotka vapaina jäivät soimaan.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Demokratian ongelma on se, että tosiasissa äänestää kannattaisi ainoastaan itseni kaltaisia "hulluja", jotka kirjoittavat kaikki asiat auki blogiinsa analyysitarkoituksessa. Se ainoa avoimuuden edellytys, koska vain sillä tavalla äänestäjät voivat valvoa etujensa toteutumista ja niiden esteenä olevia todellisia syitä. Idea demokratiassa on se, että äänestettävä henkilö on liitossa äänestäjiensä kanssa, ei parhaiden kavereidensa kanssa. Mutta kukaan ei äänestäisi minua. Itse äänestäisin korkeintaan Janne Kortteista.
Orpojen joulu (1994) ja Synti (1996)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Suomalaisen elokuvan festivaalilla nähtiin perjantaina 7.4.2017 sarja dokumenttielokuvia. Samassa näytöksessä nähtiin Anu Kuivalaisen *Orpojen joulu *(1994) ja Susanna Helken ja Virpi Suutarin *Synti *(1996). *Orpojen joulu *on hyvin henkilökohtainen elokuva Kuivalaisen suhteesta isäänsä, johon hän ensi kertoo ottaa yhteyttä. Elokuvan keskiössä ovat tunteet, epävarmuus, piinaava odotus, toiveet, pettymykset mutta lopulta myös kohtaamisen mahdollisuus ja sovinto. *Orpojen joulussa *on huumoria, varsinkin kohdassa, jossa spekuloidaan elokuvan myöhemmällä televisioesityksellä. Elokuva... lisää »
Paljain jaloin eduskuntaan
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kunnallisvalien äänestyspäivän johdosta paluu neljä vuotta sitten kertomaani kansanedustajien pukeutumisesta ulkomaisesta sanomalehdestä löytyneeseen tarinaan. Kiitos innokkaiden kommentoijien selvisi, että se oli totta ja koski Kalle Kustaa Pykälän esiintymistä eduskunnassa paljain jaloin. Suomenkielisissä huumorilehdissä en ole huomannut tästä tehtyä pilaa, mutta *Flugsvampen* runoili vuoden 1909 numerossaan otsikolla *Reformatorn Pykälä*. Sen kuvitus ansaitsee mielestäni kierrätyksen. Alla näkyvä visio tulevaisuuden eduskunnasta ei koskaan käynyt toteen ja sopivasta pukeutumisest... lisää »
Post-Asemic Press: Coming soon! Post-Asemic Press titles will be sold...
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Post-Asemic Press: Coming soon! Post-Asemic Press titles will be sold...: photo by Marcia Brauer Coming soon: Post-Asemic Press titles will be sold at MCBA 's bookshop. Photo: Me @ Asemic Writing: Offline &... lisää »
Näin sitä pitää ! Pyhtäällä on mopohäiriköinti muutettu myönteiseksi toiminnaksi.
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 1 vuosi sitten
http://yle.fi/uutiset/3-9547038
Rakkaus niinku” eli romaani, joka syö omaa häntäänsä
Mika Kukkonen blogissa Taas yksi kirjablogi - 1 vuosi sitten

"Rakkaus niinkun" kannen on suunnitellut GRMMXI-kollektiivi. ”Tai voisko olla joku tapa kirjoittaa niin, että lukija uskois että kaikki tää on totisinta totta eikä mikään oo tulkinnanvaraista, mitään ei ole muokattu, mitään ei ole paranneltu tai paisuteltu, tai salattu. Niinku, voisko kirjoittaa niinku kone, tai olla jotenkin koneen palveluksessa. Että kirjailija olis niinku ’kirjoituskone’, joka vaan rekisteröi todellisuutta, pysäyttää ajan.” Innostuin Kaspar Hauserin toisena kirjoittajana kunnostautuneen Johannes Ekholmin (s. 1984) esikoisromaanista ”Rakkaus niinku” (Otava 201... lisää »
Tallinnaan muuttanut Sund eli yritän lukea viroa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kun en muuta oikein saanut aikaiseksi tartuin Petter Sund -arkiston laatikkoon, jossa oli tulostettuja ikivanhoja työversioita käsikirjoituksesta. Niitä oli turha enää säilyttää, mutta joukossa oli käsin tehtyjä muistiinpanoja, joiden takia pinkka piti käydä läpi. Samalla tuli todennettua että harrastukseni alkuvaiheessa en kovin tarkasti merkinnyt muistiin mistä olin tietoja poiminut. Mielenkiintoisimmassa pätkässä ei ollut kirjaa eikä sivunumeroa. Todennäköisesti Sipoon talvikäräjiin 1744 viittaava tapaus on Paul Nybergin & Bror Åkerblomin kirjasta *Sibbo sockens historia II*. Sen... lisää »
SOLIPSISTINEN VALTIO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Johan Galtung: ”Syyrian kemiallisen aseiskun takana on Yhdysvallat” SK Tässä Duginin uusi analyysi maailman tilanteesta. Dugin sanoo, että kaasuiskun tekeminen tässä tilanteesta olisi Assadilta tietoinen itsemurha, eikä Venäjä liittolaisena ikinä sallisi sellaista, jos vain olisi osannut estää. Kaasutuho voi olla myös asevarastoon osuuneen laukauksen aiheuttama vahinko. Mutta luultavasti se on jotakin muuta. Trumpin kostohyökkäys sen sijaan ei jätä kysymyksille sijaa. Trump on nyt sotaisimpien uuskonservatiivien pelinappula. Dugin sanoo suoraan, että Trump on "vaihdettu". Pele... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Informaatiosota on itsemurhaterrorismia itseä vastaan.
Arkeologinen perjantai-iltapäivä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Arkeologisten kenttätöiden esittelyt jatkuivat perjantaina. Aamupäivän ohjelma näytti ammattilaisasialta, joten liityin yleisöön vasta lounaan jälkeen. Ensimmäiseksi Georg Haggren ja Elina Terävä kertoivat Raaseporin linnan kolmessa huonetilassa viime kesänä tehdyistä viikon kestäneistä kaivauksista ja linnan ulkopuolella olevan jätekasan tuoreimmista löydöistä. Huoneista oli paljastunut yksi tiililattia, muuttuneet käyttötarkoitukset ja tutkimuspotentiaalia. Jätekasasta hienojen lasiastioiden sirpaleita, ulkomailta tuotuja muita astioita, heloja, ompelutarvikkeita ynnä muuta. Mai... lisää »
Asemic Calligraphy (Beautiful Red Dress) by Kimm Kiriako
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Tärisen maailman kyljessä / Hannu Helin
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 1 vuosi sitten

*Copyright A Hernesniemi 1981*
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ihmiset eivät vielä käsitä, että sodat ja kaaos eivät enää kauaa pysy kaukaisilla alueilla. Kaikki iskut, kostoiskut, kaikki väkivallankäyttö tulee yksiselitteisesti tuomita. Myös kaikki taloudellinen- ja informaatiosodankäynti tulee yksiselitteisesti tuomita. Mitään puolta ei pidä valita hulluuden symmetrioissa. Vain totuus totuus totuus, hetkeäkään pitämättä mitään itsestäänselvyytenä, hetkeäkään kuvittelematta että omistaisi totuuden.
Post-Asemic Press: Works & Interviews by Michael Jacobson is now avai...
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Post-Asemic Press: Works & Interviews by Michael Jacobson is now avai...: Amazon USA: https://www.amazon.com/dp/1544896859/ref=sr_1_1?s=books&ie=UTF8&qid=1491531961&sr=1-1 Amazon Canada: https://ww... Amazon USA: https://www.amazon.com/dp/1544896859/ref=sr_1_1?s=books&ie=UTF8&qid=1491531961&sr=1-1 Amazon Canada: https://www.amazon.ca/dp/1544896859/ref=sr_1_3?ie=UTF8&qid=1491533560&sr=8-3&keywords=Works+%26+Interviews+Michael+Jacobson Amazon France: https://www.amazon.fr/dp/1544896859/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1491533676&sr=8-1&keywords=Works+%26+Interviews+Michael+Jacobson Amazon Ge... lisää »
Harakan arkkitehtuuria
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Tässä hieman harakan arkkitehtuuria. Lähden taas Karjalan laulumaille joksikin aikaa. Siellä lienee lunta vielä ja järvi jäässä. Kotimies asustelee talossamme. Näinä levottomine aikoina ei voi enää olla varma mistään. Kaikkinainen paha on näköjään siellä missä sitä vähiten luulisi olevan. Toivottavasti pääsiäisuhreja ei tule missään päin maailmaa. Kirkasta Pääsiäistä kaikille.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Huonon maailman hyväosainen ja hyvän maailman huono-osainen kohtasivat. Kulttuurin taipumus suuntautua joko taakse tai eteenpäin riippuu resursseista ja uusiutumiskyvystä. Vanha hyvä väistyy vain paljon voimakkaamman uuden hyvän edessä, eikä silloinkaan ole mitään takuita sille, ettei vanhaa hyvää jo kohta kaipaisi takaisin. Joskus uusi hyvä sokaisee niin, ettei vanhaa hyvää osaa edes kaivata. Joskus taas vanha hyvä sokaisee niin ettei uutta osaa kaivata. Mitä enemmän resursseja ja suurempi kulttuuri, sen laajempi nyt-hetki.
MIEHEN KIMPPU
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

Sujut (1974)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Viime vuoden Suomalaisen elokuvan festivaalin vieraana oli ohjaaja Veli-Matti Saikkonen. Silloin jäi esittämättä televisioelokuva *Sujut *(1974), joka onneksi saatiin valkokankaalle tänä vuonna. *Sujut *on Saikkosen parhaimmistoa, vaikkakaan se ei ole niin tunnettu kuin kaksi vuotta myöhemmin valmistunut *Manillaköysi *(1976). Molemmat nojautuivat Saikkosen yhteistyöhön kirjailija Veijo Meren kanssa. *Sujut *ammentaa Meren vuonna 1961ilmestyneestä romaanista, joka sijoittuu vuoden 1944 perääntymisvaiheeseen: suomalaiset joukot vetäytyvät Vuoksen yli, mutta alikersantti Lauri Ojala ... lisää »
Arkeologinen torstai
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilistä aamukahvia nauttiessani luin pari ensimmäistä lukua Björn Hagbergin ja Martin Widmanin uudesta kirjasta *Att döda en människa. På spaning efter det första kriget*. Nämä tiedepopularisoijat tosiaan ovat tiedusteluretkellä. Sen sijaan, että olisivat lukeneet (kuivia) tieteellisiä artikkeleita, he ensimmäisissä luvuissa matkustavat Amerikkaan haastattelemaan kahta tutkijaa, joista toinen on sitä mieltä, että sotiminen alkoi vasta maanviljelyn aikaan, ja toisen mielestä ihmiset ovat aina sotineet. En usko, että minua voi vakuuttaa kummastakaan, joten loppu kirjasta jää lukematta... lisää »
Post-Asemic Press: Proof copies for Spencer Selby's Unknown Message a...
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Post-Asemic Press: Proof copies for Spencer Selby's Unknown Message a...: Proof copies arrived in the mail today: Spencer Selby's Unknown Message and my book Works & Interviews. These are the first tw... lisää »
One by John M. Bennett
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

PROUSTIN MUISTI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Tapasimme kuulemma Isokorvan mukaan, kun mässytimme banaania." Juho Nieminen Lauseesta syntyy vaikutelma, että kertoja kertoo autenttista tarinaa itsestään, jonka kuitenkin on vasta äskettäin kuullut Isokorvalta, joka muistaa kaiken. Erityisesti kiehtoo asetelma, jossa kertoja ei itse muista omasta lapsuudestaan mitään, mutta kuulee kaikenlaisia hurjia juttuja "parhailta ystäviltään". Tämä resonoi erään oman kokemukseni kanssa. Olen itse sameamuistinen ihminen, mutta eräällä koulukaverillani, joka ei kaikeksi taiteen tappioksi harrasta proosankirjoittamista, on Proustin mu... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kun virusten koodaajat maksavat haavoittuvuuksien löytäjille enemmän kuin viruksilta suojaajat.
Dios con nostros
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Dimitri Zhilinskin maalaus Dios con nostros, 1991 Erääseen ortodoksiseen seurakuntaan valittiin uusi kirkkoherra. Oli karmeaa ja ennekoivaa miten hänet otetaan vastaan kun luin kommentin että:" Ei hän täällä tule kauan olemaan, seurakuntalaiset tekevät hänen olonsa sietämättömäksi ja vainoavat häntä. Sitten seurasi kossupullokommentti kanslian pöytälaatikossa. Lisäksi epäiltiin mielenterveyttä ja sukupuoli-suuntautuneisuutta." (Tällaiset epäkristilliset tavat ovat tuttuja jo Turun seurakunnan lähihistoriassa.) Minusta Kristilliseen etiikkaan kuuluu tukea ja rakkaudellisesti toimia... lisää »
Karamellihistoriaa vuodelta 1903
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
(Jatkona edellisiin vuosiin.) Ensimmäinen Fazerin vuonna 1903 rekisteröimä visuaalinen ilme on menneisyyttä, mutta itse karkki tuttu (Registeringstidning för varumärken n:o 216). Fazerin sivujen mukaan "Pihlajanmarja-marmeladien valmistus alkoi Fazerin Kluuvikadun konditoriassa vuonna 1895 ja se on vanhin edelleen myynnissä oleva Fazer-tuote." Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0Elokuussa 1903 rekisteröitiin muoti-ilmiöstä cakewalk nimen ja kuvan saanut karamellikääre (n:o226). Oman hutkimukseni mukaan tanssi tuli Suomeen keväällä 1903, kun taas Helsingin kaupunginmuseon mukaan "Cake... lisää »
Koskenlaskijan morsian (1923)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Vuoden 2017 Suomalaisen elokuvan festivaali alkoi komeasti Erkki Karun ohjauksella *Koskenlaskijan morsian *(1923), johon Kari Mäkiranta oli säveltänyt musiikin. Kun esitys alkoi klo 20, Mikaelinkirkon ikkunoista kajastuivat vielä auringon viime säteet, mutta vähitellen ilta pimeni samalla, kun valkokankaalla nähty draama syveni. Musiikki toimi erinomaisesti, ja moni kohtaus piirtyi nyt mieleen aiempaa vahvemmin: kevään odotus, tukkilaisten tulo, saarnakohtaukset ja erityisesti lopun runollinen laulu, kun rauha on vihdoin koittamassa. Varmaankin musiikki vaikutti siihen, että *Kosk... lisää »
Mikin hulluimmat seikkailut
Jukka blogissa Jukka Laajarinne - 1 vuosi sitten

Nyt ihastuttaa ja lujasti. Aku Ankka on mennyt ihan postmoderniksi! Löytyy vanha, harvinainen, osittain tuhoutunut ja muutenkin vaillinainen käsikirjoitus. Ranskalaiset sarjakuvataiteilijat Lewis Trondheim ja Keramidas löytävät kirpputorilta nipun 60-luvulla ilmestynyttä ja sittemmin unohdettua Mickey’s Quest -sarjakuvalehteä. Lehdissä on julkaistu jatkosarjana Mickey’s Craziest Adventures -seikkailu, joka vie Mikin ja Akun halki mitä barksilaisimpien maisemien ja kuvioiden: […]
Emerging Glyphs by Jack Gray‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Platonin Valtiossa jossain kohdassa erotetaan ratkeavat ja käytännölliset kysymykset, hämäristä, ratkeamattomista, syvistä, ikuisuuskysymyksistä. Esimerkiksi tämä pakolaiskysymys kaikkine syineen ja seurauksineen on jotain siltä väliltä, tai sitten se on jo sitä kaikista syvintä laatua, samanlainen kuin esimerkiksi kysymys ilmastonmuutoksesta. Tällaisiin kysymyksiin, jos niiden luonnetta ei eroteta, liittyy minun mielestä äärimmäisen vaarallisia ja poetentiaalisesti arvaamattomia piirteitä. Ollaan ikään kuin osa jotain todella laajaa "hajoita ja hallitse" -kuviota, jota kukaan ei ko... lisää »
Turvallisuustarkistus (1977), Radioteatteri
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

*Turvallisuustarkistus *(1977) on lyhyt, varttitunnin mittainen tieteiskuunnelma, joka perustuu Arthur C. Clarken novelliin. Käsikirjoituksen laati Pekka Lounela (1932–2002), joka oli työskennellyt Yleisradion teatteriosaston dramaturgina ja sittemmin päällikkönä. Itse tarina sijoittuu New Yorkiin, mutta suomalaista sävyä antavat paitsi käsikirjoittaja Lounela ja ohjaaja Kauko Laurikainen myös näyttelijät Kyllikki Forssell, Jussi Jurkka, Martti Tschokkinen ja Keijo Komppa. Kuunnelkaapa Kyllikki Forssellin loistavaa kertojaääntä tarinan alussa ja lopussa! Tarinaa kehystävät George ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
- Kuitenkin ihmisyydestä käsin voi ja saa ja tulee toimia vaikka ei olisi tietoinen. Harvoinhan ihminen on tietoinen. - Mielestäni hulluudenvaltaisille sotatoimialueille ei pidä lähettää ketään. Mutta ongelma on kuitenkin pohjimmiltaan se hulluus ja ne rakenteet jotka sitä lisäävät. Laajoilla alueilla on valloillaan niin mielettömät voimat, että "ihmisyydestä käsin" ei millään riitä kuvion näkemiseen enempää historiallisesti kuin kulissientakaisesti. Siksi, pahimmassa tapauksessa, "ihmisyydestä käsin"-toiminta johtaa asioiden pahenemiseen. Hyvässä uskossa tehdään juuri sellaisia ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ihminen on maailman havaintoväline. Jos on elänyt profeetta kaksituhatta tai viisisataa vuotta sitten ei ole merkitystä nyt. Missä profeetan silmä on nyt? Kenellä se on ja onko se auki havaitsemaan sen mikä on. Kaikki mitä on, on se mikä tulee havaituksi. Profeetan silmä ei ole teollisesti toisinnettava objekti.
ISISZOMBIT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Informaatiosodassa ei voi valita puolta. Vastuullisen ihmisen täytyy käsittää se, että sen näkeminen, mikä on totta, on paljon tärkeämpi ja suurempi päämäärä kuin puolen valitseminen. Puolen valitseminen johtaa vain mielettömyyteen. Kokonaisuuden puolikkaista kumpikaan ei ole yhtä kuin kokonaisuus. Kysymys on siitä mitä tulisi oikeaoppisesti tehdä kun huomaa olevansa osa erittäin monimutkaista ja laajaa "hajoita ja hallitse" -tilannetta. Siinä ei voi valita puolta. Siinä on nähtävä tilanne etäältä. Se on ainoa tie. Gurdjieffin käsite wisacring, viisastelu, sopii hyvin kuvaamaan on... lisää »
Miete
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Yhden roskaväki – toisen aarreväki. Yksi toiset kaivuutoimissansa näki, huusi totuutensa julki – käki, heitti munan vieraan pesään. Hautoivat ne sitä pitkään kesään: yhtä kaikki – sama väki, samaa kivimunaa.
Kuva II
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
ja sitten joku sanoi saan kiinni tästä elämästä kuin kuvassa kääntyvästä lehdestä
Val(k)aistu esihistoria
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kävin eilen tutustumassa viime viikonloppuna avattuun Kansallismuseon uuteen esihistorian kokoelmanäyttelyyn. Aloitetaan alkutilan sivuhuoneesta, jonka huomasin vasta kolmannella kierroksella. Ymmärrykseni mukaan se edusti arkeologisen tiedon muodostumista. Yhdellä seinällä kerrottiin perusteellisesti Euran miekasta ja kuulokkeesssa oli tarjolla Mikko Moilasen asiantuntevaa esitystä aiheesta. Yhdessä vitriinissä esiteltiin esihistorian kausittelu ja siihen liittyvä näyttelyssä käytetty tiivistetty esinetieto: numero, karttapiste ja ajoitus aikajanalla. Paikan päällä ihmettelin, mit... lisää »
Kuva
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
joku sanoi tämä kolmas rakastaa vainajien seppeleitä kuin kuva yhtä aikaa irti ja juurillaan kuin kuva kuvien joukossa lehteilty heitetty maailmaan
Kristuksen kirkastuminen, 1907 Malevitsh
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Katzimir Malevitsh: Taivasten voitto, 1907. Malevitsh alkuajan maalausten arvoituksellisuus ei ole koskaan ratkennut. Hänellä on tällaisia "Freskon osa" maalauksia enemmänkin. Taivasten voitto on luultavasti juuri tällainen osa kokonaisuudesta, mutta selvästikin se on uskonnollinen maalaus, joka liittyy Kristuksen kirkastumiseen. Metroissa tapahtuneet räjähdykset ovat yleensä tapahtuneet kaukana meistä, siksi Pietarin metroräjähdys palautti reateetit että kaikkea voi tapahtua ihan missä tahansa. Pietarin metroräjähdys tuli lähelle: me emme ole erillinen saareke pahuuden tavoittama... lisää »
AAMUHERÄTYS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Taistelu terrorismia vastaan ei voi olla symmetristä. Nyt itsemurhaterrorismin logiikka on kaapannut sodankäynnin, varsinkin informaatiosodankäynnin. Se tarkoittaa itsemurhaa! Valehtelu itselle on lopetettava heti. Samantekevää millä keinoilla. Tahallaan valehteleva media ja sen tekijät on pysäytettävä. Heidät on saatava palaamaan järkiinsä ja näkemään toimintansa vaarallisuus ja peruuttamattomuus.
Järjen voitto (1985), Radioteatteri
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Yleisradio on lähettänyt uusintana kaksi tieteiskuunnelmaa 1970-luvulta ja 1980-luvulta, Arthur C. Clarken novelliin perustuvan *Turvallisuustarkistus *(1977) ja Isaac Asimovin tarinaan pohjautuvan *Järjen voitto* (1985). Kovasti toivoisin, että aikakauden tieteiskuunnelmia lähetettäisiin lisää, sillä ainakin minä kuuntelin niitä ahkerasti. Muistelen, että tallensin niitä C-kasetillekin, mutta ajan saatossa äänitteet ovat kadonneet. Mikähän oli se Nalle Valtialan tieteiskuunnelma, josta on enää hämärä muisto? Nyt vuosien jälkeen tuntuu, että radiodraama sopi erityisen hyvin tieteis... lisää »
O Mayeux -- '[2403] "of between us : / it was good or leather'
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

"This is part of a project I'm working on right now which aims to generate asemic compositions using semi-randomised computational methods."
Selfie
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Kuin mies joka katselee etukamerasta kasvojaan ja suljettuaan näytön kohta unohtaa millainen oli.
Rotaatio
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
"Nyt näemme kuin kuvastimesta", hän sanoi, "arvoituksen tapaan." Niin kuin kivet kiertoliikkeessään, kuin puiden harmaat oksat ja koko planeettamme rata, sinne tänne jyrkänteille singotut nimet. Mitä me näemme, minkä arvoituksen nyt, kenen kuvastimesta?
Aleksei Jegorov, Pako Egyptiin 1820-luku
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Kannanottoni Turvapaikan kielteisiin päätöksiin ja pakkolähetyksiin Afganistaniin. Jotain on pielessä toimintatavoissa kun kielteisen turvapaikkahakemuksen saaneita haetaan kotoa aamuyöllä. Neuvostoliitossa oli samanlainen käytäntö kun henkilöitä lähetettiin työleireille mielivaltaisesti, koska luvut olivat tärkeämpiä kuin ihmiset. Meidän hallituksemme haluaa päästä eroon niistä jotka todella tarvitsevat turvapaikan, epäilen vahvasti että hallituksen motiivit ovat itsekkäät. Tulevaisuudessa, kun ilmastonmuutos alkaa todella ilmetä voimassaan, ilmastopakolaisia lähtee nälkää pako... lisää »
Maksim Vorobjov kävi Pyhällä maalla
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Näkymä Pyhän haudan kirkosta Jerusalemissa, 1820-luku. Taiteilija Maksim Vorobjov. Taulun alareunassa on pieniä rukoilevia hahmoja polvillaan. Niitä ei reota kuvassa kunnolla. Vorobjov sai komennuksen matkustaa 1820-1821 keisarillisen diplomaattisen valtuuskunnan mukana Lähi-Itään, Syyriaan ja Palestiinaan. Keisarin tarkoitus oli että valtuuskunta suorittaisi mittauksia Jerusalemin pyhillä paikoilla Moskovan kuvenementtiin rakennettavaa uuden Jerusalemin Ylösnousemuksen luostaria varten. Matkan aikana Vorobjov ikuisti akvarellein ja piirustuksin kaupunkinäkymiä, Kuolleenmeren ja R... lisää »
Päivien erilaisuus
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Viikoissa on niin erilaisia päiviä. Yllättäviäkin. Tänään pitäisi olla viikon lämpimin päivä, yli +10 astetta. Helsingissä +2, tuntuu kuin -2 Foreca kertoo. Voihan tämä ollakin viikon kuuminta aikaa, kuka tietää loppuviikon säästä vielä mitään. Positiivisestikin voi yllättyä. Olin bussilla matkalla Itäkeskukseen. Pysäkillä kuski sammutti auton, takaa alkoi heti kuulua levotonta liikehdintää, hätäisimmät ehtivät soittaa […]
MUSTAT PEILIT
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tommipommilainen elämänohje kirjoittaa nettiin auki kaikki merkkirivit, oikeat ja väärät, korrektit ja virheelliset, on johtanut siihen, että netistä on tullut yhdenvertainen vahvistin mille hyvänsä signaalille. Mikä hyvänsä löytää heti vastakaikua. Mikä hyvänsä ajatus kirjoittaa itsensä heti täydelliseksi. Tilanne on uusi, mutta onko se uhka vai mahdollisuus?
HAOMA JA HARMALIINI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Iran rahoittaa Hizbollahia. Taistelutapoihin kuuluu itsemurhaiskut, raketit, ohjukset, eri attentaatit. Shiia-muslimien Allah rakastaa marttyyrejä, erityisesti lapsimarttyyreita. Lapsimarttyyrit ja lapsisotilaat pääsevät 12-15 vuotiaina suoraan paratiisiin." Jokainen joka on tutustunut näihin nanoputkenmustiin islamin mielenhallintatekniikoihin ymmärtää, että Talvisota tai natsi-Saksa olivat hippileirejä islamilaiseen maailmaan verrattuna. Natsit eivät koskaan saavuttaneet pahuuden todellista ydintä, sitä, joka on 500 vuotta ollut arabiarkea. Ei tarvitse syödä jokaista et... lisää »
Petterin ajan kuvia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Olen hollantilaisten Rijksstudioon kerännyt kokoelmaa (väljästi määritellen) Petterin ajan elämän taiteesta ja joistakin esinekuvista. Hollanti on Hollanti ja Helsinki Helsinki, mutta ehkä tästä jotain ajatusta irtoaa? De muizenval, Quiringh Gerritsz. van Brekelenkam, 1660Suloiset lapsukaiset testaavat hiirenloukkua. Helsingissäkin oli varmasti hiirenloukkuja. De melkmeid, Gesina ter Borch, 1669 Vettä ja maitoa kannetiin. Puuastioissa, jotka itsessään painoivat huomattavasti enemmän kuin muoviämpärit. Vrouw met twee kinderen in een draagmand, Gesina ter Borch, 1651Lapsiakin kannetti... lisää »
Untitled Dream About You by Lucinda Sherlock
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Runoilija Jevgeni Jevtusenko kuoli
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Venäläinen runoilija Jevgeni Jevtusenko on kuollut. Hänet haudataan suuresti ihailemansa kirjailija Boris Pasternekin viereen. Kaksi kirjailijaa, kaksi näkijää katsovat tähtiin hiljaa, suurkaupungin kohina ylittää melutason, järjestelmät kaatuvat aikansa elettyään. Jevgeni Jevtusenko oli minun mielestäni suojasään runoilija ja hänen runoelmansa Babi Jar toi tietoisuuteen natsien tekemän juutalaisten joukkomurhan, josta venäläiset vaikenivat. Dimitri Shostakovitsin 13. sinfonia soi runoelman mukan. Mainittu kansanmurha tapahtui Kiovan lähellä syyskuussa 1941, kahden päivän aikana, ja... lisää »
Hetki
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
päivän loputon haamu tulee kello kaksitoista istun yhä sinivalossa ja uskottelen: jossain on aamun reuna mutta aika ei ole uusi yritys vaan syvyys joka kääntyy ja kummittelee jäätikön viimeinen lintu kastaa sulkansa mereen
Huomioita 1711-1721 eli KB:ssä perjantaina
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Viime viikon Tukholman reissun viimeisenä päivänä olisi ehkä kannattanut palata arkistoihin tekemään tarkistuksia, mutta askeleeni veivät Kungliga Biblioteketiin. Piti vaan harhailla ja tarkistaa muistikuvia, mutta sisäänpäästyäni huomasin ohjauskyltissä sanat mikrofilmer ja tidskrifter. Olisiko nyt tilaisuus vilaista 1700-luvun alun sanomalehtiä? Laskeuduin syvälle maan alle, jossa erittäin ystävällinen työntekijä näytti oikean hyllyn, johon teipattu lappu kertoi kammottavan totuuden. KB:n kokoelmista puuttuu Posttidningar lehdet 1722-1760. Aauuts! Olisin voinut jäädä tätä itkemään... lisää »
Post-Asemic Press: There is Now an Official Facebook Page, Gmail Acco...
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Post-Asemic Press: There is Now an Official Facebook Page, Gmail Acco...: Click here for the official facebook page: https://www.facebook.com/mkjcbsn/ I now have a gmail account too: postasemicpress@gmail.com ... lisää »
Asemic Writing by Michel Audouard‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

ILMIÖMÄISYYS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Jos aikoo toimittaa ilmiön virkaa on ensin häivytettävä menneisyytensä. Ilmiöissä ei ole johdantoja. On oltava kärsivällinen ja annetta maailman havaita ja päättää onko ilmiömäistä. Itsekritiikki on puettava allegorian muotoon. Jäljitelmästä tulee toisinaan kilpailukykyinen. Aidossa tapahtuva laatumuutos on epähuomiomme suuruinen. Auktoriteetin katoaminen on sukupolvikokemukseen liittyvä ongelma. Nuorisukupolvi kamppailee auktoriteetteja vastaan tai tankotanssii auktoriteetin ympärillä. Mutta kun vanhempi sukupolvi poistuu näyttämöltä, alkavat lyönnit mennä ohi ja tanssija put... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Jäljitelmästä tulee toisinaan kilpailukykyinen. Aidossa tapahtuva laatumuutos on epähuomiomme suuruinen.
JOUTILAS TURVAPAIKKATUNTURI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Suuren vedenpaisumuksen aattona ihmiset etsivät turvapaikkaa sieltä, missä on maailman huonoin sää ja pilvisin päivä. Turvapaikkatunturi on laakea vuori, joka ei koskaan ulotu pilvienyläpuoliseen kirkkauteen. Siellä esiintyy kaikki korkeuden huonot puolet ilman ensimmäistä hyvää. Satakiloa kuivattuja kärpässieniä repuissaan kaukaisten maitten vaeltajat saapuvat tänne anti-Meccaan, jossa tarkoitus on suojautua liiallisen veden vitsauksilta, jättiläismedusoilta ja -ravuilta. Väärässä oleva filosofi voi paljastua profeetaksi, jos vain koko ihmiskunta toistaa hänen virheensä. Ja kun ei ... lisää »
NOLLAHARJOITTELU
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Sukellusveneen kuntosalilla kolmikymppinen terveennäköinen mies käveli juoksumatolla vauhdilla 1 km/h. Sillä vauhdilla voi varata maton itselleen loppuelämäksi, eikä tunnu missään. Myöhemmin mies teki jalkalihasharjoituksia ja ylätaljan vetoa pienimmällä 1 kg:n painolla. Kai äkillisen vedenpaisumuksen varalta miehellä oli kellukkeet selässä. Ehkä terveennäköisellä miehellä oli sairaus, joka ei näy ulospäin. Ehkä hän oli parantumattomasti sairas, ja vei laitteet kiusallaan minulta, vaikka olisi voinut tehdä suoraselkäisesti seppukun siinä paikassa. Olin aiheesta hapan. Minulla oli vi... lisää »
SUORAPUHEISUUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Suorapuheiset kriitikot ovat usein tyhmiä. Heidän lausunnoistaan ei voi oppia mitään muuta kuin sen, että he eivät tiedä mitä kuolema tarkoittaa. Ihmisen kuolevaisuus on tyhmyyden uusintamista. Ja se, että ihminen luulee olevansa kuolematon, tekee hänestä suorapuheisen. Siksi, kun me kritisoimme jotakin suorapuheisesti, tarkoittamme: onko meillä tällaiseen aikaa, kun kuolema voi koskettaa meitä minä hetkenä hyvänsä. Me käytämme sanoja, jotka tarkoittavat päinvastaista kuin havaintomme. Vain kuoleman teatterin näytös kokonaisuudessaan on suorapuheisuutta. Hiljaisuus, sumu ja katoamine... lisää »
Viimeinen ehtoollinen
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Svatoslav Voinov: Viimeinen ehtoollinen, 1918. Harpin estetiikka, vahvasti symboolinen ja konstruktiivinen maalaus. Voimakkaat ja pelkistyneet muodot, väriasteikko on kylmän askeettista Voinovin maalaus vie arkitodellisuuden tuolle puolen. Aterian aikana Jeesus otti leivän, mursi ja antoi opetuslapsilleen: ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini. Hän otti viininmeljan ja kaikki opetuslapset joivat siitä, hän sanoi: Tämä viini on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan kaikkien puolesta. Totisesti, minä en maista enää viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä jolloin juon ... lisää »
Maakirjat on höpöä eli torstai Tukholmassa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Torstaiaamuna Tukholmassa suuntasin kaupunginarkistoon laajentamaan tuomiokirjaselailuni kattavuutta. Tavoitteena oli saada lopullinen tolkku Petter Sundin lapsuudenkodin omistuksen vaiheisiin. Paine tähän oli syntynyt väliaikana järjestelmällisesti läpikäymistäni henki- ja maakirjoista. Ne eivät rimmanneet jo löytämiini lainhuutohin ja Petterin tilalle tuli uusi nimi aikana, jolloin luulin hänen edelleen omistaneen tilan. Miten tietoja oikein pitäisi tulkita? Istuin tutkijasalissa aamukymmenestä alkaen. Pidin toki lounastauon, mutta iltaseitsemän lähetessä aloin olla aika poikki. E... lisää »
Asemic Writing by Laura Ortiz‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

UNENVALTAINEN
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Näin tänään aamupäivällä kun nukkahdin todella selkeän unen. Olin Siperiassa venäläisen tutkimusryhmän kanssa. Olimme minulle nimeltäkin tuntemattoman järven rannalla. Ajattelin että järvi on suhteellisen pieni koska en ollut edes kuullut siitä. Järveen oli valunut jotain jätettä ja ympäristökatastrofi oli mittaluokaltaan pahin mahdollinen. Fukushimaan verrattava. Paikka oli äärettömän kaunis. Järvi kirkasvetinen, kalliorantainen, äkkisyvä ja läpikuollut. Nousimme helikopterilla järven ylle. Käsitin, että lahti josta lähdimme oli fraktaalisen pieni osa koko järvestä, joka ilmasta av... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Enkelimummoni, enkelimummoni galaksi on päiväkoti, yömaja yömaja. Niistä ei kotia saa. Hiukset sivelevät Pertex-kangasta sylissäni makuupussi kihertää kuin enkelimummon pää.
Juorupeileistä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Tänään Panu Savolainen puolusti Turun yliopistossa väitöskirjaansa *Teksteistä rakennettu kaupunki : julkinen ja yksityinen tila turkulaisessa kielenkäytössä ja arkielämässä 1740–1810*. Mieluusti olisin ollut paikan päällä. Vaikka Twitteriin tuli päivityksiä historiallisen monelta kuuntelijalta, sain vain häivähdyksen kokonaisuudesta. Sekä aiheen pieneen hutkimukseen. Monet lienevät kuulleet juorupeileistä, niistä ei Panu Savolainen kuitenkaan ole löytänyt yhtään mainintaa #valvovakatse #Turku1700 — Anu Lahtinen (@anulah) April 1, 2017 Facebookin puolella Anu täydensi tätä linkillä... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Minulla on tässä näitä aineistoja. Odotan, että Saraswati kirjoittaa minulle niistä romaanin, jossa on onnellinen loppu.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Buddhalla on isot korvat. Salakuuntelulaite on sijoitettu pieneen Buddha-patsaaseen. Sen kautta voi kuunnella lapsen naurua pitkin päivää.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Hän silmäili vanhoja neuvostoliittolaisia koulukirjoja ja ihmetteli mihin Lenin oli niistä kadonnut. Oli kadonnut kuin pieru Saharaan tai porno kaikista maailman servereistä.
Fragmentti
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
ehkä silloin joku huus {anna sen herätä eloon, pysäyttää aika ole sen lukija, perusta itsesi} elää niin kuin kaikki oleva ja jossakin täysin piilossa
Uhrautumine toisen puolesta
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

*Tämän jälkeen eräs Josef, joka oli kotoisin Arimatiasta, pyysi Pilatujselta että hän saisi ottaa Jeesuksen ruumiin ristiltä. Hän oli Jeesuksen opetuslapsi, joskin salaa, sillä hän pelkäsi juutalaisia.Pilatus suostui pyyntöön, ja Josef tuli ja otti Jeesuksen ruumiin alas ristiltä. Paikalle tuli myös Nikodemos, se mies, joka oli käynyt ensimmäisen kerran Jeesuksen luona yöllä, ja hänellä oli mukanaan sata mittaa mirhan ja aloen seosta. Miehet ottivat jeesuksen ruumiin ja käärivät käärinliinoinin joihin oli laitettu tuoksuoljyä, niin kuin juutalaisilla on tapana vainajille laittaa h... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pienikin android-robotti voi tappaa, jos se tekee sen täysin yllättäen ja yllättävällä tavalla. Tulevaisuuden virustorjunta koskee ennen muuta android-jihadismia.
Taas Tukholmassa keskiviikkona
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Helmikuun arkistomatkan piti olla Petter Sund-projektin viimeinen. Mutta sulateltuani saannoksia oli pakko myöntää, että olennaisia papereita oli jäänyt katsomatta. Ja nyt, kun näin paljonko niihin meni aikaa, tiedän, etten olisi edellisen reissun puitteissa ehtinytkään hommaa tehdä. Suoraan laivalta menin Riksarkivetiin. Siirtyminen metroasemalta arkistoon sujui nyt sujuvammin ja lyhyemmin, mutta itse arkistokäynti oli 4 tuntia sekoilua. Olin toki lähettänyt tiedusteluja (saamatta vastausta ennen matkaa) ja yrittänyt itse selvittää (ymmärtämättä tarttua RA:n julkaisusarjaan). Tiski... lisää »
Asemic Writing by Billy Howell-Sinnard‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Post-Asemic Press: Coming Soon! Unknown Message by Spencer Selby | Po...
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Post-Asemic Press: Coming Soon! Unknown Message by Spencer Selby | Po...: This is a fantastic book of asemic writing from the great visual/verbal poet and film scholar Spencer Selby. There are no words in the tex... lisää »
Jeesus ja syntinen nainen.
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen,joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää että Jeesus oli fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse ja kasteli hänen jalkansa kyynelillään. Sitten hän kuivasi Jeesuksen jalat hiuksillaan ja voiteli ne tuoksuöljyllä. Fariseus, joka oli nähnyt tämän ajatteli mielessään: " Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi millainen nainen häneen oli koskenut. Tuo nainen on syntinen." Jeesus s... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Väärässä oleva filosofi voi paljastua profeetaksi jos vain koko ihmiskunta toistaa hänen virheensä.
AIKAMME NIETZSCHE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Aikamme Nietzsche on kerberoskoira (alkuperäinen Kerberos on Haadeen portin vartija.... tarkoitan hyvin väljällä vertauksellani: eräänlainen linjatuomari), joka repii yhden illuusioistasi. Sinun illuusiosi on se, että kansakunnan ja ihmisyyden historia on se mikä meille kerrotaan. Sinun illuusiosi on luulla, että asiat ovat paremmin kuin ovat. Sinun illuusiosi on se, että psykoanalyysi voidaan jättää, koska traumatodellisuus on voitettu ja kadonnut. Naureskelet Kerberos-koiran valaistumattomuudelle. Ajattelet: pian tuo saa ikioman teatteriesityksensä, joka ei tunnu sisältä kat... lisää »
OIKEUDENMUKAISUUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Oshon Muutos X (Kohtalo X) -kortti kertoo seuraavaa. Näkyvästä elämäntilanteesta, menestymisestä tai vastoinkäymisistä, ei voi päätellä kenenkään kohdalla sisäistä, kätkettyä tilaa. Maailma makaa niin kuin se makaa. Sitten se kääntää kylkeä. Onni ja epäonni vaihtelevat tautologian synkän lain mukaan. Menestyminen ei merkitse mitään muuta kuin siirtyilyä kuoleman kehällä. Kuoleman kehä on toistoa, viivettä ja tautologiaa. Tästä oravanpyörästä ei niin vaan hypätä. Kaikki ihmistenvälinen pelionni ja -epäonni sisältyy siihen. Mutta jos hyppy onnistuu, seuraa Karman lain ohittamisesta ul... lisää »
Mitä on totuus
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Tähän ei ole mitään lisättävää. Turussa +3 astetta, harmaata ja ehkä sateistakin.
Runo yhdellä otolla*
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Tämä on rakkausruno tämä on hautausruno, runo siitä kuinka jänikset juoksevat autojen valoissa. Tämä on tunnustusruno, tämä on muistutusruno, runo siitä kuinka kastemadot kiemurtelevat asfaltilla. Olen kävellyt suoria pölyisiä teitä ja laskeutunut metroasemille, olen leikannut ihmisjoukot huterin askelin ja pimeyden tunneleissa löytänyt uudet hautausmaat, rakkausmaat, tarinat siitä kuinka rotat valtaavat Aleksis Kiven patsaan ja norjalaisturistit katsovat kuinka jyrsijälauma hyökkää siipensä loukanneen pulun selkään: rakkauden poissaolo on aina toista, rakkauden poissaolo... lisää »
Mustavalkoinen
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Valkoinen aamu, mustat autopaikat, valkoinen taivas, mustat rungot, silmän valkea kehä, musta syvyys, johon verisuonet pakenevat mustaa musiikkia valkean aksentein.
Karamellihistoriaa vuosilta 1901 ja 1902
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eksyin digitoituihin lehtiin *Registeringstidning för varumärken* katselemaan Fazerin karamellien "tavaraleimoiksi" rekisteröityjä käärepapereiden koristeaiheita. Näistä ensimmäiset vuoden 1901 lopussa (n:o 187) ovat Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0 ja Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0Jälkimmäisen tunnistavat varmaan kaikki suomalaiset. Fazerin verkkosivuilla kerrotaan, että "Kiss-Kiss -karamelli on alun perin jo vuodelta 1897. Kiss-Kiss rekisteröitiin vuonna 1901, mikä tekee tuotteesta Suomen vanhimman tavaramerkin." Hmmm... mahdollisesti "vanhin edelleen käytössä oleva" tavara... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Mitä "minuus" tarkoittaa minulle solipsismin kontekstissa? Kävin vasta tänään hakemassa puuttuvat Descartesit ja Wittgensteinit. En siis vielä pysty tähän kysymykseen länsimaisen filosofian perinteen valossa vastaamaan. Gurdjieffin opetuksessa on solipsismin kanssa resonoivia piirteitä, jotka luultavasti hyväksyn sellaisinaan. Toisinsanoen minulla ei ole ainoatakaan henkilökohtaista kokemusta elämästäni, joka olisi ristiriidassa Gurdjieffin opetuksen kanssa. Äärimmäisen yksinkertaistetusti voi sanoa, että Gurdjieffilla "Minä" (tietoisuus, olemassaolon tiheys tai totuus tms.)... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
alkavat unet päättyvät usein rakkaudessa päämääränä ei ole voiman minimointi vaan nuolen saaminen tarpeeksi pitkälle sinun tasavertaisuuteesi jousen kanssa
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Aina neitsyytensä huutokaupasta tämä alaston kone istui täydellisyyden puussa. Epäkunnossa monet koneetkin alkavat unelmoida muusta kuin virheettömyydestä
GARBAGE TRUCK DISCO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tälläinen profiili frendasi Sound Cloudissa. En tiedä kuka tai ketkä tämän takana ovat. Taitojen ja vaikutteiden puolesta ranskalaisen koulun edustajalta tämä henkilö kuulostaa. Aika jotenkin erikoinen irtonainen kone-hybridi-meininki, joka yhdistelee luontevasti todella laajaa musiikillista kirjoa. Tässä ollaan jo paikoin rajalla, ettei ihmisen ja koneen soittamaa pysty erottamaan, Zappan Civilization Phazen tyyliin. Se on siis akusmaattisuutta parhaimmillaan. Hienoja ja hallittuja huomattavasti perinteessä kiinni olevampia sävellyksiä kuin omani, ja siksi suuremmalle kuulijakunna... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kädellään hän hätisti Aurinkoa kuin hyttystä pois pimeytensä edestä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tässä maassa on matala alumiininharmaa peltikatto jota tuulet eivät liikuta. Äly seisoo terävänä kuin miekka, rajoittaa ja tuomitsee halkoo harmaata pilvimassaa yhä pienempiin ja pienempiin osiin, jälkeäkään jättämättä valaistumaton mieli askaroi, loputtomasti askaroi ja estää näkemästä maisemaa sellaisena kuin se on. Hämärä maisema ja pilvet jotka eivät tule eivätkä mene. Kädellään hän hätisti Aurinkoa kuin hyttystä pois pimeytensä edestä.
Post-Asemic Press: Coming Soon! Works & Interviews by Michael Jacobso...
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Post-Asemic Press: Coming Soon! Works & Interviews by Michael Jacobso...: Here is the official cover art for Works & Interviews. The book contains my asemic novella The Giant's Fence , my asemic hierogl... lisää »
Asemic Writing by Robert Keith
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Landet*
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
"Jag längtar till landet som icke är, till landet som icke längre finns, till landet som Doggerland…" Vem är du, vad är ditt namn? "Jag hör ett rop ur ett skog - det är mitt namn." Vem är du, vad är ditt namn? "Ett namn som var outsägligt vild." Vem är du, vad är ditt namn? "I ekotemplet bor dess genklang än; jag längtar till landet som icke är." Är dina ögon slutna eller öppna? "Det finns frid bortom, bakom, inne i..." Ge mig ditt svar! "Jag är en lantbrevbärare, som går i snö och is... och intet är mig kärare än gå på detta vis... Jag längtar till landet som icke är..." ... lisää »
Päivän merkintöjä
Vesa Haapala blogissa Versoja - 1 vuosi sitten
Jokin karhea: unohdan hengittää ja täytän tilan vain äänillä, joita en päästä. * Kirjoitan pölyisessä aulassa kymmeniä metrejä maan alla. Täällä Chopinin nocturnet ovat ainoa luonnonmaisema. * Muistan kun ajoimme ohi pihkaisen puupinon ja tyttäreni sanoi: Isä, tuollaiset verhot sinä halusit, ne olisivat olleet ihan hienot. * Joskus on aloitettava, vaikka laulaisi aivan muiston vierestä ulkona kylmässä, pölyisen päivän sihdillä. * Ehkä huhtikuu oli kuukausista julmin 1900-luvun alussa, mutta kiitos ilmaston lämpenisen, tuo julmuus on maisemassa pikemminkin jo ... lisää »
Ristiinkuoleman ja ylösnousemuksen ihme
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Ristiinnaulitseminen 1700-luvulta Aunuksesta. Tämä puinen ristiinnaulitun Kristuksen figuuri on ollut alunperin alttariristin keskellä, Suurenpaaston neljännellä viikolla ristinylentämisen juhlassa. Se kannettiin kirkon keskelle ristin kumartamista varten. Ristiinnaulitun hahmo palauttaa kaikkien kristittyen mieleen Jeesuksen elämän viimeiset hetket, Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksen ihmeen.
Tuisku, Tuulispään pää
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Miten ihmisestä tulee huumorilehden päätoimittaja? Millainen oli Wikipediassa tällä hetkellä taustattoman Onni V. Tuiskun lapsuus? Ei tarvitse arvailla, sillä onnekkaasti 9.6.1869 syntynyt mies itse julkaisi muistelmiaan lapsuuden uravalintamietteistään Tuulispään juhlanumerossa 11-13/1913. Isäpuoli oli suutarimestari ja äitipuoli oli, jaa mitä hän oikeastaan oli, sitä ei Onni itsekään osanut selittää itselleen, mutta suuresti Onni äitipuoltaan kunnioitti, sillä hän hallitsi kaikkia: isäpuolta, kisällejä, oppipoikia, palvelustyttöjä, Onnia, ja kaikki häntä ehdottomasti tottelivat. Se... lisää »
SOLIPSISMI JA DESCARTES
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Thus does God bridge the chasm between the solitary consciousness revealed by methodic doubt and the intersubjective world of public objects and other human beings?" >>
Aunuksen puuveistos Vangittu Jeesus
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Tämä puuveistos on nimeltään Vangittu Jeesus. Sen kotipaikka on Aunuksen Karjala. Alla kattava selostus veistoksesta. Turussa kolea tuuli, aurinkoista ja lämmintä +3. Joen vesi sameaa, virtaa nopeasti pois Turusta kohti Itämerta. Jossakin vellovat suuret vedet. Äänestetty.
Post-Asemic Press: Coming Soon, Actual Books of Asemic Writing!
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Post-Asemic Press: Coming Soon, Actual Books of Asemic Writing!: I am starting this press to publish works of asemic writing. I have been curating The New Post-Literate for almost 10 years and needed a pl... lisää »
Ennakoiva ääneni
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
annoin ääneni itse siihen luottaen - ohut paperi
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Valoisa piha - ulko-oven takana valoton koti orava hyppää puussa toiseen huteraan alempaan oksaan
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
jos kaikki pölyt kerääntyisi takaisin ... ne vanhat vaatteet kylläpä tuulee! Eikä jätä jälkeensä kuin pölypilven.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
pilvi ylittää jälkeä jättämättä taivaan iloissa maaliskuun yössä teillä kylmää sadetta- auto ohittaa
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Sulava vesi virtaa kuin valo virtaa - kohta on kevät
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Alastomuus on valtarakenne. Pelottelu tähtää häpeään. Häpeä siihen, että peittelisi irvistyksensä, tuskan tai nautinnon huutonsa. Jos alkaa peitellä, on valta siirtynyt juorulle, jota pelko, häpeä ja salaisuus kiertävät kuin kissa kuumaa puuroa.
100 esinettä, satako kertaa?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kun Neil MacGregor vuonna 2010 teki BBC:lle radio-ohjelmasarjan *A History of the World in 100 Objects* kyseessä tuskin oli ensimmäinen kerta kun luotiin 100 esineen lista. Ja kyse oli mitä suurimmassa määrin MacGregorin tuolloin johtaman British Museumin mainoksesta - katsokaa kuinka kattavat kokoelmat meillä on. Mutta kyse ei ollut triviaalista touhusta. MacGregorin radioesseet (jotka myöhemmin julkaistiin kirjana) herättivät ajatuksia ja olen kuunnellut niitä useita kertoja. Ne värittivät elämäni ensimmäistä käyntiä British Museumissa ja ainakin ajatus siitä, että reformaation mu... lisää »
Crack Of Dawn Remix by Annie Gehand‎ & Od Niwr
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Asemic Writing: Offline & In The Gallery Video Footage from the Exhibit at Minnesota Center for Book Arts
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
li(F)e
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Syksyllä rehvakkaasi uhosin, että jouluksi 120 kg penkkikunto. No ei se kehityskäyrä ollut ihan sitä. Tänään nousi oma ennätys 90 kg. Pientä kehitystä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Linnunselka linnun sulka kasvaa kaiken linnun iän. Viimeisenä päivänä se kantaa koko painon.
Hauhon tanssista 28 p. maaliskuussa 1864
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Weitikassa 4/1872 julkaistiin tällä otsikolla alla oleva runo, joka "Laul. kuin: "Arvon mekin ansaitsemme j. n. e."". Se näyttää aidolta paikallistuotteelta, jonka reittiä lehden täytteeksi en lähde arvailemaan. Kaikki merkitykset eivät enää avaudu, mutta elämänilo ainakin välittyy. Niin ja osaan laulaakin määrätyllä nuotilla. Kirkas kevä-aurinkoinen Heitti hienon sätehen. Oli pääsiäis päivä toinen, Mentiin Lehdesmäkehen; Siellä oli silloin juuri Ko'olla joukko aivan suuri, Herrat, talonpoika-sääty, Pulskat pojat, neitoset. Naurusuulla puheet pääty, Kaikki olit iloiset; Pohjan prinse... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Onkohan monikin pannut merkille, että Simpuran esikoisnovellikokoelman novelli *Hanhet,* on Achim von Arnim pastissi. Ällistyttävän erinomainen kylläkin.
DIGITAL PLANET by Frans van den Dungen‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kun olin tarjoillut kuivattuja maukkaita hedelmiä hän ojensi minulle jotakin paljon tuoreempaa syötäväksi kelpaamatonta. Erityisen hyvin valittu pesemätön hedelmä muistutti jotakin toista enemmän kuin alkuperäistä itseään. Takassa poltettunakaan tuo se ei olisi lisännyt huoneenlämpöä. En lukenut eleessä henkilökohtaista viestiä tai vihjausta koska en heti huomannut pilaantuneisuutta, vain pesemättömyyden. Menin keittiöön, pesin ja yritin kuoria, kunnes huomasin pilaantuneisuuden. Oli vaikea lopettaa tulkinnan etsiminen, hänhän oli kaikkinäkevä. Hänen huomionosoituksensa oli niin henk... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Maailma kuullaan niin kuin se luullaan. Väärinkuultu maailma voi olla hauska. Tai jos ei, niin pyydä: anteeksi, toistaisitko vielä? Tuo ei tainnut kuulua minulle. Kuulinko oikein. Maailma on niin kuin se kuullaan aina täsmälleen juuri niin
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Olen huomenna luvannut tehdä kaksoisvoltin moottorikelkalla Nyt en mene baariin Olen huomenna luvannut tatuoida kansallismaiseman presidentin selkään Nyt en mene baariin Kansallismaisemasta muistat planeettasi, mutta tatuointia et saa mukaan.
Kohta taas Judas laskee verirahojaan
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Kerään erityisiä pääsiäiskortteja. Tässä palanen Turun ortodoksiseurakunnan historiaa lähimenneisyydestä. Älä itke minua äiti sillä minä olen noussut ylös. Hiljaisia askelia pihalla kiirastorstain tunnelma. Kohta taas Juudas laskee verirahojaan. Maailma ei ole reilu, se käy yhä enemmän epäreilummaksi ja eriarvoisemmaksi. Leipäjonoissa ihmiset lisääntyvät kuukausi kuukaudelta. Köyhyys ei ole itseaiheutettu ilmiö, se on aiheutettu ylemmissä instansseissa. Ilja Repinin Kavallus Getsemanessa on Petroskoin teidemuseossa. Turkulainen Via Dolorosa jatkuu joillakin. Keltaiset narsissit n... lisää »
ANTIPERINTÖ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Jokin mikä ei ole jaettavissa antamalla vaan ainoastaan ottamalla.
"Vanhan Maijan" tarina
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Naisten äänessä 11/1934 julkaistiin nimimerkillä "Vanhan Maijan" tarina, joka nojasi selvästi todellisuuteen ja on niin todennäköisesti tekijänoikeuksiltaan rauennut, että rohkenen sitä laajasti lainata. Vuonna 1802 syntyi eräässä Lounais-Suomen saaristopitäjässä tyttönen terve ja voimakas, joka kasteessa sai nimen Maria. Hän menestyi ja kasvoi hyvin pienen kodin ahtaissa oloissa, joissa hän karaistui tulevia elämän tehtäviä varten. Myöhemmän yksityiskohdan perusteella epäilen, että kyse oli Angelniemellä aviottomana 7.6.1802 syntyneestä Maria Elisabetista. Tämä ja äitinsä Eva Mat... lisää »
VENÄLÄINEN RULETTI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Rulettipöytään kasataan vuosikymmenten syvimmät halut ja illuusiot. Ilman erityisiä taitoja tai keinoja vaikuttaa itse asioiden kulkuun toivotaan onnettarelta suosiollisuutta. Rulettipöytä pyörii, onnetar räpsyttää valoja, kuula pysyy paikallaan. Venäläinen ruletti on sama pelkistetyimmässä muodossa. Vain moninkertaistettuna me olemme elossa.
ILMASTO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Älä toivo olevasi täysin totta. Et voisi väitellä enää edes itsesi kanssa. Kaikki olisi yhteenvirrannutta jumaluuden pisaraa joka imee loputtomasti sydänvertasi kuin jumaluuden pistin. Eikä se seremonia sulkeudu koskaan. Kaikki mikä liikkuu mielessä on hyttysen pistoa ja vain täysin tyhjä mieli ei tuoksu verelle. Tyhjä mieli sekoittaa tuulettomien sateettomien yökausien kartat.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Elämänpuu on musta kaikki sen ympärillä vihreää. Takassa palaa elämänpuu. Tulenherra on Maltti, kaveri joka huolehtii siitä ettei talo pala. Hänen oikea nimensä on Martti, mutta maailma on se jollaisena se kuullaan. Avoimesta ovesta vetää kylmä ja näkyy talvinen puutarha, suuren verenimijän pistin. Vetoisella käytävällä elämänpuuta vastapäätä on selkänojaton paikkani. Maltti lisää puita takkaan. Ylipapitar näpäyttää valot päälle, valot sammuksiin, valot päälle. Itse en löydä katkaisijaa mistään. Hetken ovat sormieni liikkeet valon kaikensitovan kudoksen ohjaamat. Käsien varjokuvat heija... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tarot antoi lottoriviksi: 1. 1 2. 12 3. 14 4. 16 5. 23 6. 32 7. 38 Oikea rivi: 1. 2 2. 13 3. 15 4. 17 5. 24 6. 33 7. 39 Ei voittoa tällä kertaa.
SELKÄRANKAHUILU
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ilman käärmettä ei ole käärmeenlumoajien koulukuntaa. Käärmeen luuranko on käytännössä katsoen pelkkää selkärankaa. Käärmeenlumoajan huilu on se mikä pitää käärmeen rangan pystyssä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Diogenes Kyynikko istui keskellä ajotietä. Ihmiset yksi toisensa perään pysähtyivät ja kysyivät samaa asiaa kuin toisiaan jäljittelevät apinat: Tiedätkö sinä, mitä sinä lopulta haluat? Haluan banaanin, vastasi Kyynikko.
Kirjoittajan psykoosi
Jukka blogissa Jukka Laajarinne - 1 vuosi sitten

Joku kollegani jossain haastattelussa joskus – pahoittelen viittauksen epämääräisyyttä, mutta näin tarkasti muistini toimii/ei toimi – puhui ilmiöstä, jonka hän nimesi kirjoittajan psykoosiksi: Pitkään jonkin aiheen parissa työskennellessään kirjailija alkaa nähdä siihen liittyviä asioita kaikkialla ympärillään. Tällä tavoin kuvattuna ilmiö lienee kaikille tuttu. Jos vaikkapa alkaisin harrastaa intohimoisesti hyönteisiä, alkaisin havaita niitä ja niiden jättämiä […]
Satunnainen sitaatti amatööristä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilisessä uutisvirrassa tuli eteen Hesarin otsikko *Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu. *Elokuvatoimittaja Veli-Pekka Lehtonen tarttuu "detaljiin. Yksittäisistä palkinnoista Jusseissa kiinnostavin on ilman muuta 13-vuotiaan Linnea Skogin palkitseminen." Mitä 13-vuotiaan lapsen saama Jussi-palkinto merkitsee? Onko amatöörin ja vieläpä lapsen voittama palkinto märkä rätti kaikkien korkeakoulutettujen näyttelijöiden kasvoille. Niinkin se voi nähdä. Toisaalta Skog on Selma Vilhusen ohjaamassa road mo... lisää »
Pilapiirroksen arvoiset patsashankkeet vuonna 1912
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Yksi seinämä HAM:n *Modernia elämää!* -näyttelyssä (jossa taannoin kävin) oli somistettu Kari Suomalaisen modernimpaa patsastaidetta suomivin piirroksin. Patsaista on syntynyt pilapiirroksia kauan ennen Karia ja modernismia. Esimerkiksi Tuulispäässä 38/1912 nimimerkki Hei-Vaan kommentoi M. A. Castrénin patsaan ehdotuksia näin Numero 1 on jäljentänyt Porthanin kuvapatsaan ja nro 2 on pannut jonkun äijänpään kykkimään samanlaisen pylväänpäähän joita satamissa käytetään laivaköysien kiinnittämistä varten. Nro 3 pitäisi olla muka toisen palkinnon saajan Emil Wikströmin tekemä, vaikka me... lisää »
Ponderings... by John McConnochie
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Taide on aina hyväksi
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Leena Halosen kuvat lähettävät katsojan mielen matkalle. Jokainen katselee kuvaa omalla tavallaan. Kahden viikon ajan voisi juoda ilmaista kahvia, mikäli sielu sietää, kävelykadulla. Siellä on vaalikojut ja informaatiota. Kävimme siellä ja pakenimme läheiseen kahvilaan. Mies koki tunnelman aggressiivisen päällekäyväksi ja minä ahistuin. Vältän kävelykatua kunnes vaalit on käyty. Menen äänestämään heti ennakkoon. Tässä sininen kuva. Yksi katsoja sanoi että tämä kuva panee mielikuvituksen liikkeelle. Näin varmasti käykin.
Viidennen kolonnan mies (Saboteur, 1942)
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Alfred Hitchcockin *Viidennen kolonnan mies *(Saboteur, 1942) kuuluu niihin elokuviin, jotka voi katsoa säännöllisesti. Tosin nyt edellisestä katsomisesta on kulunut jo aikaa. *Viidennen kolonnan mies* on vakoilutarina ja film noir ja tuntuu Hitchcockin uralla viittaavan sekä eteen että taakse. Se valmistui vedenjakajalla siinä mielessä, että Hitchcock oli siirtynyt Hollywoodiin vuonna 1939. *Viidennen kolonnan miestä *voi katsoa myös sotapropagandana, sillä se syntyi toisen maailmansodan keskellä. Vakoilu ja vieraan vallan salaperäinen myyräntyö on osa 1900-lukulaista mielikuvitus... lisää »
Maaliskuussa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
28.2. - Ilmeisesti tekijät eivät ole nähneet ristiriitaa, joka minusta on ilmeinen. - Villileidillä on aika paljastava asu, mutta tietenkin huntu päässä! 2.3. - Annelin kirjoissa Anneli Kannon Lahtarit 3.3. - Keskustelua Sinuhen tarinasta British museumissa. Siis siitä alkuperäisestä. 7.3. - Taateli-jugurtti -marmelaadi? Onko kukaan nähnyt tai maistanut? - Miten näin erinomainen tuote on voinut kadota markkinoilta? 8.3. - Ei ihan. 11.3. - Tämän kesän ensimmäinen jäätelötuutti aurinkoisessa ulkoilmassa nautittu. - Riku Kauhanen kehuu V... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Siinä illan livesetti.
Krapula keksittiin vasta 1800-luvulla?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Huomenaamulla pitää olla auton ratissa, joten krapulaa en voi tänään pohjustaa. Mutta videon *15 Fantastic Finnish Words on Boozing - Translations to English* kommentointi herätti mielenkiinnon sanaa krapula kohtaan. Pikaisella googletuksella olin todennut yleiseksi totuudeksi, että sana oli latinalaisperäinen ja tämän välitin eteenpäin. Joku toinen jatkoi ja totesi crapulan olevan sana englannissakin. Ei kuitenkaan niin yleinen, että löytyisi kotini painetuista sanakirjoista. Tuliko sana suomeen ruotsin kielen kautta, kuten tavallista on? SAOBissa eka esiintymä on vuodelta 1851 ja ... lisää »
Komea kuusi osui silmiini
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Kotimäenkadulla, Vanhan Hämeentien lähellä kasvaa tämä komea kuusi. Huomasin sen bussupysäkillä seisoessani ja nappasin kuvan. Kuusi oli varmaan jo silloin kun asuimme Nummenpakalla, aivan näköetäisyydellä, mutta en koskaan kiinnittänyt huomiota siihen. Katupöly lentää vauhdilla ja tunkee suuhun, sieraimiin ja silmiin. Saisi sataa taas. Jos ostaa kodin maiseman vuoksi, niin voi käydä niin että ei enää näe maisemaa ajan päästä. Puilla lämmitettävä vnhanajan sauna on aarre. Totesin tämän taas tänään. Turussa tuulista, aurinkoista ja lämmintä +4,8 astetta.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Annette Vande Gornen *Elementit I-V *on viihdyttävä teos eleketroakustisesta suurmuodosta pitävälle.
O's by Volodymyr Bilyk
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

TAITEELLINEN HUIJAUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Elektronisavusteisessa improvisaatiossani äänenkorkeuksiin liittyvää logiikkaa hallitseva metodi on enneltamäärätty, eikä sillä tasolla voi tapahtua mitään kömmähdystä, tautologiaa tai ihmettä. Mutta voi tapahtua melko yllättäviä, ylöstempaavia ja inspiroivia asioita suhteessa omiin odotuksiin. Soittimen kanssa improvisointi onnistuu nyt hyvin kun on kelvollinen akustinen kitara ja Zoom H4n Pro äänityslaite. Yksityinen kitaraimprovisaationi on tyypillisesti jatkuvaa tulitikkujen raaviskelua, jossa "konsepti vaihtuu" viiden sävelen välein. Tai sitten löytyy muurista portti toise... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

ennen aikaansa uhmaa yöpakkasia ja ihan yksin
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
1. hengittäessä katujen pöly puhdistuu -- Diesel köhisee 2. harakan pesään ei pölykään pysähdy - joutilaan vilu -
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
pihan vaahtera tavoittaa oksillaan kevään ilmoja
Petterin tonteilla ja teillä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
1) Viime lauantaina palasin Otaniemestä kävellen ja Munkkiniemen kohdalla tajusin, etten tiennyt (tai oikeastaan muistanut) missä kohtaa Munkkiniemen kartano eli sitä edeltäneen Petter Sundin vanhuudenkodin paikka oli. Juuri kun olin kääntymässä Meilahteen huomasin kartanon puukujan päässä. Siis Petterillä oli näköala lahdelle ja sujuva meritie Tukholmaan auki. 2) Sopivan selkeällä säällä poikkesin Senaatintorille hahmottamaan maastossa Aminoffin korteista (todennäköisesti uudelleen) opittua. Petter-monologejani kuunnelleet tietävät, etten koskaan ole unohtanut, että Petterin kahtee... lisää »
Ankkuri auringossa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Vanha ankkuri vartioi. 1980-luvulla vielä, oli Turussa tapana sanoa "Kyllähän me turkulaiset mutta kun tänne tulee väkeä muualta Suomesta on paha asia. Pitäkäämme Turku turkulaisilla!" Seikkisessä tätä kuuli tämän tästä, joten minulla on tuntuma turkulaisesta nurkkakuntaisuudesta. Turun taudissa ei varmaankaan ollut mukana ulkopaikkakuntalaisia. Turulle on hyväksi että tänne on tullut vähän kaikkialta ihmisiä. Tietenkin olimme outoja sillä mieheni oli runoilija ja päällystöön kuuluva merimies. Itse olin mieheni mukana puoli vuotta salonkivillenä. Seikkisessä olin perhetyttöjen m... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Francis Dhomontin *Frankenstein Symphony *(1997) on parodia Ivo Malecin *Artemisiasta* (1991), joka on ihan kiinnostava kappale, vähän pitkä kyllä. Malecilla on varhaisempaakin tuotantoa tässä samassa tyylilajissa: *Triola Ou Symphonie Pour Moi Même - Turpituda *(1977-78). Dhomont lienee sinfonian mittakaavassa halunnut sanoa olevansa kyllästynyt kaikkeen tähän äänenpätkimiseen. Dennis Dufour on seuraavan sukupolven konkreettisen musiikin säveltäjistä kiinnostavin. Esimerkiksi *Hélice* 2003. Dufourilla on keinot hallussa.
Lateral Dawn #Celestrial by Anneke Baeten‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Raamatullista arkeologiaa suomalaisen johdolla
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Tuulispään 20/1911 kannessa rinnastettiin antisemitistinen kuva ahneesta juutalaisesta yllänäkyvään kuvaan, jonka kuvateksti kuuluu "Juvelius-Parker: Yritetäänpäs mekin vuorostamme". Mistäs tässä on kyse? Verkkohaku tuo pian eteen Juri Vuortaman jutun *Johtiko suomalaisen Valter Juveliuksen löytö myyttisen liitonarkun etsintöihin?*, joka on julkaistu Ilta-sanomien Mysteerit-erikoislehdessä 28.5.2015. Sanomalehdissä Juveliuksen hanke oli toki ollut aiemminkin. Kotimainen sanomalehti Karjala selitti tapahtumien ensi osaa 11.9.1909 tyyliin, joka vaikuttaa siltä, ettei Juvelius ollut p... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Suomen tunturi-Lappi. Neljä miestä. Sata kiloa kuivattuja kärpässieniä. Kansallinen esihistoriantutkimuskomitea I.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Niin, meillä tosiaan on sananvapaus. Siitä huomauttaminen ei ole Britanian pääministeriltä paskanjauhamista. Terrorismi ei edistä sananvapauden toteutumista vaan kohdistuu siihen.
Välillä jotain muuta
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Pitihän tällaistakin kokeilla. Latasin issuu-palveluun tekstejäni nähdäkseni, miten homma toimii. Ja kyllä sain sen toimimaan. Klikkaa ja lue. Oikeasta alakulmasta saat tekstin koko näytölle. Kategoria(t): issuu, sinne päin
Kevätkävelyä
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Kuva on otettu Tuomaansillan kohdassa jossa noustaan Tehtaankadulta. Tuuli vihakasti mutta muuten oli mukava kävelysää. Rotta näyttää olevan ketterä kiipeilijä. Vastapäisen talon yläosassa tuli rotta alas päin, selvästikin suunnitelmallisesti ruokaa oli etsimässä. Jotkut ihmiset eivät ota vakavasti tulevaa katastrofia, ihmiset heittävät surutta ruokaa, kuten se yksi mies joka kiroilee ja huorittelee naisille, hän heitteli ihan piruuttaan vaaleita leivänmuruja olkansa yli nurmikolle Lönnrotinpuistossa. Luin juuri uutisen joka kertoi Siperian sulavien ikijäiden kaasukuplista. Jos nä... lisää »
Bussin ikkunasta näkyy kaatuneita puita
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Eilen bussissa katselin tienvarren metsissä kaatuneita puita. Kaatunut kuusi lepää oksat harallaan. Maailma kohisee. Istuin penkillä. Torkahtaakin toki voisin. Muttakun on näitä murheita.
Tasauspäivä
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Kolme kuukautta Juhannukseen! Sitten aloitetaan pitkän syksyn pelko?
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
kevät lirisee noroina isoon jokeen -- sammakko nukkuu
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
virtaava vesi... sorsat uivat tuulessa kilpaa keskenään Minulla on tästä virtaavasta vedestä ja joesta useita lähes toisintoja. Löytyy antamalla blogiin hauksi "virtaava".
Keskeytetty torkahdus # 11
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
sähkölampun unohtunut rooli kuka enää muistaa mistä lamppuja ostetaan, energiansäästölamppuongelmajäte mitä meistä jää jäljelle Runoelmasta *Keskeytetty torkahdus* Kirjoitettu syyskuussa 2004. Ei julkaistu.
Keskeytetty torkahdus # 9
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Brasilian viidakoissa kasvaa happi, sade pysähtyy lehvästöön musta maa on ohut kuin teinitytön epävarma paita, pitääkö paita päällä vaiko riisuisi sen jos vaikka torkahtaisi, silmät kiinni että näkee paremmin torkkua
Keskeytetty torkahdus # 7
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Odotetaanko ensin että tulee maailman loppu, ujelletaan sisään tunkeutuvan tuulen kanssa oven raosta, kurkistetaan peltisestä postiluukusta ulos pihalle missä muuttolinnut tekevät lähtöä kuin se olisi uuden elämän syntymä
Keskeytetty torkahdus # 2
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Puristaa sitruunaa niin että mehu tihkuu sormien välistä Hapan mehu Murskautuva siemen Keltaiset kuoret Yellow Fever Taksi Seison kadunkulmassa enkä tiedä kadun nimeä
Keskeytetty torkahdus
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Tuija kasvaa alhaalta ylös, latva harottaa oksat käärittyinä vartensa ympärille kuin olisi kylmä, viluissaan paksu tuuhea lehvästö ei päästä aurinkoa runkoonsa linnunpesä ei sinne mahdu Runoelmasta *Keskeytetty torkahdus* Kirjoitettu syyskuussa 2004. Ei julkaistu.
ITSESÄÄLI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Itsesääli on tila, jossa huomaat, että kaikki iloiset yllätykset ovat omalla vastuullasi. Pelevinin *Generation P*:n viimeisen kärpässienitripin opettaman zenläisen ultrasolipsistisen hahmotuksen mukaan maailma on henkilökohtaisen universumin metamorfoosi, joka ajan myötä muuttuu todellisen sisäisen tilamme kuvaksi, sen mukaan miten jumaluuden aste meissä lisääntyy tai vähenee. Maailma alkaa vastata sitä tilaa, jonka itse tuotamme itsellemme itsemuistantana, itseunohduksena, erakoitumisena, piiloutumisena tai julkisena vaikutuksena. Tämä vähittäinen prosessi on "Viimeinen tuomio... lisää »
Asemic Calligraphy by Axel Calatayud‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

HUUMORIN KUKKA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Minua pidetään täysin huumorintajuttomana ihmisenä. Sanotaan, että maailman mahtavia vallanpitäjiä on kautta aikojen pudotettu istuimiltaan huumorin avulla. Ei ehkä enää ihan viime vuosina. Kas kun vallanpitäjä ja mahtava ei ole enää aikoihin istunut missään näkyvässä paikassa näkyvällä istuimella. Sen sijaan koen, että minut itseni on pudotettu jo kehdosta nanoputkenmustan huumorin avulla. Minusta itsestäni on tehty huumoria 25 vuotta. Minusta itsestäni kertova ironia, satiiri, slapstik, komedia ja vitsi tuntuu myös olevan tämän uuden uljaan maailman perusrakenne. Olen p... lisää »
Vähän ymmärrettyä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilinen Kalevalaseuran seminaari *Kalevala, eurooppalaiset aatteet, nostalgia ja utopia* meni paljolti yli ymmärrykseni. Syytä ei tarvinnut miettiä kauaa, mutta se oli masentava. Esiintyjät olivat enimmäkseen Turun kulttuurihistorian tutkijoita eli olen edelleen niin sivistymätön, etten hienouksiaan ymmärrä. Toivo valaistumisesta voitaneen katsoa menetetyksi. Mutta (vähän niin kuin vanhojen käsialojenkin kanssa) pitää keskittyä siihen, minkä on (mielestään) ymmärtänyt. Professori Pekka Hakamiehen aloituspuheenvuorosta selvisi, että Kalevalan synnyn lähiympäristö on hyvin tutkittu, ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Jos sotilaspataljoona ylittää sillan yhtä jalkaa astuen, silta voi sortua. Sellaista on sattunutkin, ja siksi marssikolonalle annetaan siltaa ylittäessä käsky astua eri tahtiin. Ja kun niin paljon ihmisiä tuijottaa tuota lootaa ja näkee siinä saman asian, tajuatko millaisen resonanssin se synnyttää noosfäärissä?" "Koko television magia piilee psykoresonanssissa, siinä, että sitä katsoo samaan aikaa paljon väkeä." Pelevin
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Beat Furrerin pianokappale *Phantasma *(2002) toimii puoliväliin, jonka jälkeen menetän intensiteetin ja mielenkiinnon kuuntelemiseen. Liian pitkä, liiaksi abstraktin musiikillisen ideanvarainen, liian vähän soivien elementtiensä osalta perusteltu kesto, jota muodon ulotteisuusaste ei vastaavasti perustele riittävästi. Furrer on idealisti, joka hyötyisi materialistisen filosofian sisäistämisestä ja varsinkin näiden kahden filosofisen suunnan synteesistä kybernetiikassa. Jotkut romaanikirjailijatkin olisivat klassikkoja novellisteina, jos se heille kelpaisi. Romaanikirjailijoi... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kaikki on hyvää, kunhan absoluuttinen kesto ja suhteellinen voimakkuus sekä paikka ovat oikeat.
Shaman Coat Planet by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Joitakin vuosia sitten: Hannu (Helin) ja minä
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 1 vuosi sitten

Copyright Hannu Helin and Antti Hernesniemi
Angelo Merante (Angelus Novus): Unsolved Enigma
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

KAMMIOKAIKU
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Deduktio tyhjiössä ei taida sallia hyppyjä ja epäjatkuvuuksia, joita puhdas kokemus on tiheänään. Tietoisuuden ulottuvuuksien välisiä siirtymiä, valon ja depression pilviä, jotka leijuvat maa-alueiden päällä, ja jotka voi kokemuksellisesti havaita, kuten Pelevin sanoo. En voi lähteä liikkeelle varmalta perustalta. Huomaan tekevänä jotakin tietoisesti "väärin", vastavirtaan. Usein se osoittautuu epäonnistuneeksi olemiseksi, pitkälliseksi "epäaitouden" kartoitusprojektiksi. Siitä on masentava palata ilman tuloksia nöyränä "aitouteen" sen hahmon vain hieman selvemmin käsittäen. Näitä l... lisää »
Turun ilmasto III
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Luen parhaillaan Henning Mankellin kirjaa Juoksuhiekkaa. Se on erittäin hieno kirja elämästä ja kiitos elämälle, kirjailijalta joka tietää kuolevansa melko pian. Suosittelen kaikille tätä kirjaa, jopa seurakunnan kirjallisuuspiiriin. Mankellin tapa kertoa elämästä ei ole tapakristillinen, se on paljon nähneen ja kokeneen kulttuuri-ihmisen tilitys uskontoon, taiteeseen ja äitiin, joka hylkäsi hänet. Maahanmuuton vastustajat voisivat myös lukea tämän kirjan sillä Mankell on asunut Afrikassa ja tehnyt tatteria ja kirjoittanut kirjojaan siellä. Voi olla että maailmankuvanne avartuisi ... lisää »
Lenita Airiston saksalainen suku
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Sunnuntaina sain käsiini pinkan vanhoja lehtiä ja luin maaliskuun Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä mielenkiinnolla Unto Hämäläisen henkilöjutun Lenita Airistosta. Mieleen jäi, että "Isän sisar ja myös muita kaukaisempia sukulaisia asui Saksassa, josta isän suku on alun perin lähtöisin." Artikkeli ei saanut minua ryntäämään Airiston muistelmakirjan kimppuun, mutta siihen oli tarttunut Sanna Aro, joka blogitekstissään totesi, että Puolisoni, oman perheemme prosopografinen asiantuntija, kiinnitti huomiota siihen, että Lenita uskoo olevansa isänsä puolelta saksalainen. Tämä näyttää... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
vaalea kaulus, sepel valtimossa lentää kyyhky
SKITSOMANIPULAATIO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pelevin määrittelee skitsomanipulaation kiinnostavasti (Generation P, suom sivut 258-260). Skitsomanipulaatio tapahtui perinteisesti television avulla, ja sen keskeinen kohderyhmä on Venäjän uusi keskiluokka. Manipuloijan kannalta haaste tai ongelma on siinä, että keskiluokan jäsenien keskuudessa on vallalla tendenssi kieltäytyä television katselusta. Postfreudilaisen teorian mukaan informaatioyhteiskunnassa ei pyritä sublimoimaan seksuaalisuutta vaan sitä energiaa, joka kuluu päivittäiseen television tuijottamiseen, raivokohtauksiin, turhautumiseen ja sen sellaiseen. Sublimointi... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Mindcontrol on tieteellistä kyynisyyttä. Sitä vastaan ei voi taistella tai siltä suojautua symmetrisesti tai lineaarisesti tulematta itse tieteellisen kyyniseksi. Ainoat tiet ihmisyyden säilyttämiseen ovat kamppailun epälineaarisuus ja epäsymmetria.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nyt kukaan ei voi sanoa, että minä olisin yksi niitä, jotka tahallisesti ja tietoisesti kätkevät ja piilottavat tätä navigointiopasta suomalaiseen arkeen.
Ihmistä paossa 3
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Puoli vuotta sitten Hannan yksiössä oli ollut lattialle ulottuvat liilat verhot, seiniä oli kiertänyt palasista koottu syvän vihreä divaani. Marokkolainen suuri tarjotin oli toimittanut sohvapöydän tehtäviä, jalkoinaan Hannan viininpunaiseksi maalaamia puun pätkiä. Seinät olivat olleet täynnä Hannan reissuiltaan tuomiaan esineitä, venetsialaisia naamareita, afrikkalaisia naamareita, inkojen naamareita, anonyymien kommandopipoja. Raskas, kirjailtu oranssi verho (käsityötä […]
Kaikesta huolimatta krokukset kukkivat taas
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Ostimme torilta linnunpöntön. Itse tehty olisi kunniakasta, mutta joskus on tingittävä periaatteistaan. Toriparkki menee luultavasti rakennuskiltoon puutteellisten lupien vuoksi. Kaupungin osuutta ei vieläkään saa selville mistään. Kokoomuksen nuori ehdokas mainosti itseään sinivihreäksi. Epäilen vahvasti että mustasininen sopisi paremmin väriksi ja aatteeksi. Paikalla ollut henkilö sanoi että tuo on erään ministerin avustaja. Oli mitä hyvänsä, en äänestä. Tämän hallituksen leikkaukset ovat rikos ihmisyyttä vastaan. Menkää katsomaan laiminlyötyjä lapsia, vanhuksia ja nuoria, työt... lisää »
Helsingin tontit Aminoffin tutkimina
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Petter Sund -projektin arkistosta löysin keväällä 2005 (!) Helsingin kaupunginarkistossa tekemiäni muistiinpanoja, joita en enää täysin ymmärtänyt. Eli uusiksi. Ja samalla muistiin itselleni ja tiedoksi muille Berndt Aminoffin arkiston anti ja mahdolliset käyttötavat. Aminoff kävi Helsingistä läpi 1700-luvun ja 1800-luvun alun lainhudot, perukirjat ja erilaisia kiinteistöluetteloita. Tietokoneaikana keräämänsä tietueet olisivat tietokannassa ja tuotettavissa näppärästi erilaisiksi näkymiksi. Mutta Aminoff on joutunut luomaan kortistoja paperille kirjottaen samat tuomiokirjaotteet ym... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Taiteen tulisi olla itsemuistannan väline. Maailman tilan muistaminen on osa-ongelma.
KUNINGAS OIDIPUS JA PLANEETTA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Sanotaan tämä nyt kerrankin raivoamatta ja "lyömättä takaisin", kun epätoivolla itkuista puolien pitämistä pidetään raivotautisena koirana. Kun joku yksi uikuttaa blogissa vaihtoehtonäkökulmaa samalla kun toiset vetää valtamediassa koko kentän leveydeltä vuodesta ja pävästä toiseen, se yksi on raivotautinen koira. Eikö olekin söpö nimitys. Suomalaisessa valtakulttuurissa on menossa jatkuvasti krooninen "kansalaissota". Touhun sisältö on jotain ihme Risto Rytin rakkaustarinaa. Aina kaikessa on joku tämän tason viesti. Ei mitään voimia kokoavaa, vapauttavaa ja yleisihimillisesti ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Samuli Mikkonen näyttää miltä kuulostaa harmoniselta ajattelultaan jäsentynyt pianoimprovisaatio.
Sound Poetry & Asemic Writing an article by Catherine Mehrl Bennett
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
Click here to read the article: https://cmehrlbennett.wordpress.com/2017/03/19/sound-poetry-and-asemic-writing/
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Sukututkijat Otaniemessä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Suomen sukututkimusseura juhli tällä viikolla sataa vuottaan. Entisenä jäsenenä ja hallituksessakin vuoden istuneena jätin suurimman osan ohjelmasta väliin, mutta matkustin eilen naapurikaupunkiin tapaamaan tuttavia ja kuuntelemaan muutaman esitelmän Suku2017-tapahtumassa. Esitelmistä tärkein oli Tiina Miettisen *Totta ja tarua Uumajan Tegistä. Sursillin suku 1500-luvun voudintilien asiakirjoissa*. Itse en Su(u)rsillien sukuun kuulu, mutta halusin kuulla, miten lähteiden tarkistaminen oli vahvistanut tai kumonnut usein suvun alkuvaiheina esitettyjä yksityiskohtia. Miettisen esitys... lisää »
ASEMIC WRITING. RED: Asemic Paintings by Grzegorz Wroblewski
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Raha, valta ja raaka voima näyttelyssä Joellassa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Galleria Joellessa on mielenkiintoinen näyttely. Taidegraafikko ja kuvaaiteilija Matti Heleniuksen näyttely Raha, valta ja raaka voima (1.-20. 3. 2017) Esinekoosteita. Helenius kertoo työskentelystä seuraavaa: *"Työskentelyni on hyvin materialähtöinen. Ennakoitua lopputulosta ei ole, vaan annan materiaalin puhua. Kuuntelen ja olen valmis vastaanottamaan mitä se tarjoaa. Yllättääkö se, vai paljastaako salaisuuttaan koskaan? Käytän esineitä jotka ovat merkityksellisiä sekä minulle, että teoksen sisällölle.Käsittelen töissäni mielestäni tärkeitä, meitä kaikkia koskettavia yleismaailm... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Käsittääkseni niin sanottu realistinen kirjallisuus, joka on annettu saavutettavakseni, ei kuvaa tätä maailmaa, vaan jotakin maailmaa, joka on hieman toisenlainen kuin tämä. Jostain syntyy tarve uskotella, että nämä kaksi maailmaa ovat yksi ja sama. Toisinsanoen, tällä maailmalla olisi johdonmukainen kuvautuvuus siihen ulottuvuuteen, jota kutsutaan realiseksi esitykseksi, jolloin uskottelun tarvetta itsessään kutsutaan sanalla "realismi". Ultrasolipsistisen simulaation ajatus käy lakkaamatta mielessä, kun vertailee sitä aineistoa, jota todella kokee, näkee ja tuntee siihen aine... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Oi niitä aikoja kun elämä näytti yksinkertaiselta ja minä soveliaalta sitä kuvaamaan. Siemailin valkoisessa pellavapuvussa Cafe Engelissä kahvia ja luin Gunnar Björlingiä, joutumatta oksentamaan. Kyllä osasi olla elämä yksinkertaista.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Istun penkillä - kevätaurinko iskee silmänsä minuun
Huutomerkillisissä näyttelyissä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kiersin eilen vaihteen vuoksi Museokortin kanssa lähiympäristössäni. Kansallismuseoon poikkesin tarkistamaan näyttelyä *Come to Finland!* Se oli paljon isompi kuin olin ajatellut ja takki olisi pitänyt jättää narikkaan. Ainoa otokseni ei kuvaa alkuunkaan näyttelyn mukavaa ja aurinkoista tunnelmaa, jossa 1900-luvun alkupuolen matkailujulisteita oli vain kevyesti kehystetty esinein. Tunnelman ohella ihastuin julisteiden esittelyteksteihin. Ne eivät olleet puristetun lyhyitä vaan tarjosivat tietoa ja näkökulmaa julisteeseen. Useampia luettuani havahduin minä-muotoon. Palasin alkutaulun... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Katja Kettu kirjoittaa: "Tiedän kaksi asiaa: Valtauskonnot tuottavat ihmiskunnalle kärsimystä. Toisekseen, usko jumaluuteen on seikka, joka on äärimmäisellä tavalla henkilökohtainen. Uskonnot ovat valtajärjestelmiä, joilla massoja hallitaan." Tästä olen täysin samaa mieltä. Mystikkona en voi hyväksyä uskonnollisia välikäsiä. Kirjoituksessa on se ongelma, että siinä uskomisen sinänsä katsotaan vaikuttavan sielunpelastumiseen. Käsitän asian niin, että taivas on yhtä kuin kuolemattoman sielun pelastuminen fyysisen kuoleman jälkeisessä tilassa johonkin sellaiseen tilaan, jossa tav... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
sinä jota katrastrofit rakastavat ja sinä joka et voi muuta kuin elää
Evidence Of The Planet Murder by TBR & MK JCBSN
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Some Photos from the Exhibit: Asemic Writing: Offline & In The Gallery @ Minnesota Center for Book Arts -- Open till May 28th 2017
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Featuring Asemic Writing & Book Art from: Tim Gaze, Rosaire Appel, Luigi Serafini, Carlos M. Luis, Israel F Haros Lopez, Alain Satié, Jose Parlá, John M. Bennett, Marco Giovenale, Cecil Touchon, Scott Helmes, Derek Beaulieu, Brion Gysin, Satu Kaikkonen, Cheryl Penn, Raymond Queneau, Logan K. Young, Steve McCaffery, Xu Bing, Geof Huth, Gene Kannenberg Jr., Christopher Skinner, Max Ernst, Timothy Ely, Charles Stein, Gazaliel, Lucinda Sherlock, Volodymyr Bilyk, Catherine M. Bennett, Henri Michaux, Spencer Selby, Jim Leftwich, Louise Tournay, Abdourahamane Diarra, Joe Ma... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pelevin pistää yhdessä aukemassa (Generation P, suomennos 1. painos) sivuilla 174-175 selväksi sen mikä Venäjän status on maailmanpoliittisesti ollut kuluneet 20 vuotta. Ei siinä sen enempää sanoja tarvita. Lukekaa itse koko kirja, en viitsi kirjoittaa pitkää lainausta tähän. Enkä muuten suosittele kenellekään astumista jalalla Venäjälle nyt ennen kuin jokainen Pelevinin koskaan kirjoittama rivi on ulkoluettu (uusia edes englanniksi kääntämättömiä romaaneja on aika laaja sarja). Ainakin jos haluaa älyllisesti merkityksellistää sen mitä silmät ja aistit ilmoittavat. Samalla mielee... lisää »
PIENYHTEISÖN ETIIKKA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Eilen viittaamani *Harhaman* I osan kohtaus *Riitoja, syksyisiä harpunsäveliä*... (löytyy tästä verkkoversiosta, I osa, 2. nide, sivu 683) esittää tämän maan vallanpidollisen alkukuvan. Sata vuotta myöhemmin tässä kuvassa "tulonsiirrot kouralliselle miljoonakertaisesti on hajoittanut yhteiselon". ME, eli suomalainen kansalaisyhteiskunta, tulee koko ajan, kaikesta lisääntyvästä operatiivisesti harhaanjohdetusta ja itsetiedottomasta tohinasta huolimatta, sisäisesti heikommaksi. Prosessista on välittömänä seurauksena se, että alunperin suomenruotsalaisen yhteisön jäsenet ja varsinkin ... lisää »
Turun ilmastoa II
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Kunnallisvaalit ovat kohta ennekkoäänestettävissä. Pähkäilen kahden nuoren henkilön välillä, taitaa mennä kolikonheitoksi kumpaa äänestän. Olen vahvasti sitä mieltä että vanhat ehdokkaat pois ja nuoria tilalle. Kevennykseksi ja vinkiksi kirjailijoille kerron tositarinan Turusta 1970 olleesta Armo Hormian vaalikiertueesta maakunnassa. Kirjailija Kaarlo Isotalo oli Armo Hormian (keskusta) mukana kiertueella ja muutamat kuulijat tulivat kiittämään ja kehumaan Kallea koska tämä oli niin hyvä puhumaan ja sanoivat äänestävänsä häntä. Armo Hormia oli vankimielisairaalan ylilääkäri ja julk... lisää »
Matkojen, maantieteen ja kartografian historiaa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilen kävin kuuntelemassa seminaarin *Matkojen, maantieteen ja kartografian historiaa* 13 esitystä. En ihan jokaista tässä blogitekstissä mainitse. Juha Nurmisen katsaus navigaation innovaatioiden vaikutuksesta kartantekoon oli valaiseva. Joko en ollut koskaan tajunnut, tai sitten olin unohtanut, että kompassin käytöllä oli ajallinen ja tekninen yhteys ensimmäisiin merikarttoihin, joilla irtauduttiin rantojen seuraamisesta. Se, että kompassia alettiin kartanteossa käyttää näkyy muuten varhaisissa kartoissa tietyn suuruisena erantona karttapohjoisessa! Suoraan sanottuna portolaanikar... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pelevinin (Generation P:ssä) analysoimat anaalinen ja oraalinen wow-faktori ja torjuntatyyppi saattavat olla tärkeämpiä hahmotuksia kuin äkkiä näyttää. Pelevin analysoi näillä Fraud-johdannaisilla venäläisten uusrikkaiden tuottamia mielenhallintakeinoja. Mutta jos mietin vaikka länsimaista rap-musiikkia, muotimaailmaa tai ihan nykytaidetta, löydä Pelevinin analyysistä selkeyttävää voimaa omille välittömille tunnereaktioilleni. Saattaa olla, että se mitä itse tarkoitan taiteen psyykkisellä tai henkisellä sisällöllä, joka on kaapannut tai korvannut lyriikan paikan, on analysoitaviss... lisää »
AncestryAI-testausta
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
S'oli syksyä 2014 kun harmistuin Eric Malmen väitteestä, että hänellä oli käytettävissään "Suomen kirkonkirjat 1600-luvun alusta 1900-luvun alkuun digitaalisessa muodossa". Kehitys kehittyy ja tämänpäiväinen Aallon tiedote lupaa, että *AncestryAI-algoritmi piirtää sukupuusi yli 300 vuoden päähän.* Nyt aikamääre on realistisempi ja itse tekstissä rajavuodet ovat melko realistisesti ilmaistuja. Huomasin tiedotteen sukututkimustuttavan FB-päivityksestä ja kommentoimassa oli lisää sukututkijoita, jotka raportoivat vaihtelevia tuloksia. Pitipä itsekin kokeilla, joten kävin Hiskistä valit... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pelevin tiesi jo vuona 1998 että miljardööri erottautuu miljonääristä vain sillä ettei käy kahteen viikkoon suihkussa ja ajaa huonolla autolla. Elä erehdy luulemaan maailmaksi sitä mikä rajoittuu näkökenttääsi. Sitä ei näe vaikka kuinka silmät avautuisivat. On yksi todellinen pienyhteisö. Se jolla lopulta on kaikki raha. Pennittömien pienyhteisöjen mätä etiikka palvelee vain tätä yhtä, jolle mätä todella tuottaa hedelmää. Korkein mitä voidaan odottaa on, että jostakin loputtoman kaukaa tipahtaa murunen. Sitä ennen on ilveiltävä niin kuin oletettavasti odotetaan. Niin kuin o... lisää »
Generic Futuristic Asemic Comic by MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Sukupuuttoon tappaminen, tapa tehdä organisaatiomuutos ravintoketjun päässä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Naisella oli Windows käyttöjärjestelmää muistuttava neuvostoliittolainen psyykkinen rakenne, joka oli aikoja sitten tullut täyteen hyvin kirjoitettuja viruksia, joita hän edelleen kopioi kaikkiin mieliin, joihin hänellä oli pääsy. Virus on paholaisen kirjoittama runo. Paholainen on emergentti henkinen voimavaikutus, joka huolehtii Murhphyn lain voimassaolosta: jos jokin voi mennä pieleen, se menee, ts. jos oikean ajurin voi vaihtaa väärään, se vaihdetaan. Yhä uudelleen kätketty ja taas yhä uudelleen paljastettu, yhä täsmällisemmin paikannettu haavoittuvuus kammottaa, koska sitä et... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
kikyttää, kikyttää kykykyykky, kipukiikku
JATKETTU HEIMORIITA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Harhaman I osan sivulta 492 alkava kohtaus *Riitoja, syksyisiä harpunsäveliä*... (löytyy verkkoversiosta, I osa, 2. nide, sivu 683) on suomenkielisen kirjallisuuden profeetallisin huippu. Se on kaikessa lähes lannistavan banaalissa selkeydessään suuren isänmaallisen elokuvan alkukuva. Tämän ihmeellisemmästä tai suuremmasta asiasta ei tämän maan nykypolitiikassa ole kysymys. Kaikki on sumuksi luotu ja tiedostamattomaan painettu, jotta tätä kirkasta kohtausta ei voisi kirjoittaa mielessään puhtaaksi ja tietoiseksi. Vanha ruotsalainen maanviljelijä Åke opettaa poikiaan tarkkail... lisää »
Ihmistä paossa 2
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Malmin putkessa oli samat kerjäläiset kuin puoli vuotta sitten. Nekin näyttivät samanlaisilta kuin Turun kerjäläiset. Ehkä jossain oli tehdas? Putki vietti alaspäin, lattia kiilsi märkyyttä. Hän ei ollut kysynyt Hannalta, miksi tätä ylikulkua kutsuttiin Putkeksi. Hanna selitti tuollaiset asiat kysymättäkin. Selitys ei ollut mitenkään yllätyksellinen. Ylikulku yhdisti Ala- ja Ylä-Malmin, putken muotoinen, koska […]
Lumettoman ajan tarinaa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Oikealla oleva rakennus on suojeltu purjeenneulojien talo. Osa taloa on kuulemma purettu aikoinaan. Talo on kaiketiki 1800-luvun lopulla rakennettu. Olen katsellut tuota taloa keittiön ikkunasta silloin tällöin. Kuvan mielenkiintoinen tontti on vanhaa maatalon pihaa. Olen ihmetellyt marjapensaiden puuttumusta. Vanhoja omenapuita kyllä köytyy. Piha on pieni metsikkö. Takana on lammikko, koska vettä valuu jostakin ja siinä on joskus ollut lähde. Vanha tammi on komea tuolla takana, sen oksat levittäytyvät pitkälle. Eilen puumies toi puita laatikoissa, se oli nopea halkotalkoo. Knnett... lisää »
Lahjoituksia Turun historialliseen museoon, osa V
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Viimeinen (ainakin toistaiseksi...) osa poiminnoistani Turun historiallisen museon lahjoituslistoista. Åbo Tidining 8.3.1885. F. J. Färling oli lahjoittanut Färling-suvun sukutauluja. Onko Turun museokeskuksella arkisto, jossa nämä voisivat edelleen olla tallella vai onko paperiainesta luovutettu myöhemmin muualle? [Aiempaan vastaavaan ihmettelyyn sain yksityisesti vastauksen "Mainitsemasi arkistoaineistot lienevät museoarkistossamme."] Åbo Tidning 28.3.1885. Museo oli saanut vuoden 1719 almanakan, johon Joh. Gezelius on isoa vihaa paossa ollessaan tehnyt merkintöjä Tukholmassa. Tä... lisää »
Action Figure Thawing From The Asemicube by MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Pitäisikö harjoitella fiktion kirjoittamista?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Helsingin kaupunginmuseon asiakaspaneeli ärsytti edellisellä kerralla ja nyt huokaan syvään.
Dark Shine by Giancarlo Zerboni‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Glitchhiking Action Figure & Asemic Writing By The Ruins Of The Star Tribune by MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Kun bodybuilding oli kilpailua ruumiinkauneudessa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Fyrenin kansikuva numerossa 41/1904 esittää kuvatekstin mukaan miehistä kauneuskilpailua Yliopiston voimistelusalissa. Että kyseessä on myöhemmin bodybuildingiksi kutsuttu laji käy ilmi Uuden Suomettaren raportista 4.10.1904, vaikka siinäkin käytetään termiä "kilpailu ruumiinkauneudessa", joka on harmittavasti myöhemmin unohtunut. Helsingin atleettiklubin jäjestämään kilpailuun osallistui 3 muunkin seuran jäseniä, kaikkiaan 28 miestä. Arvosteltaessa otettiin huomioon erikseen ylä- ja ala-ruumiin kehitys sekä niitten keskinäinen suhde. Sen lisäksi saivat kilpailijat neljässä eri a... lisää »
A Video of the Asemic Tech Exhibit @ Punt Multimedia in Barcelona, Spain
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
ASEMIC TECH @ Punt Multimedia Featuring works by: Peterson Ruiz Hâle & Gökhan Turhan Rachel Minshull Phil Openshaw Cecelia Chapman Dona Mayoora Axel Calatayud Roland Buckingham-Hsiao Federico Federici Nico Vassilakis Tatiana Roumelioti Michel Audouard John McConnochie Rob Grant Laura Ortiz Satu Kaikkonen Kaspar Ravel Asymetr Marco Giovenale Maria Grazia Francesco Aprile Comisariada por: Michael Jacobson
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kuuntelin pari Francis Dhomontin teosta, *Espace/Escape* (1989) ja *À Propos de K *(2006). Kummatkin erinomaisia akusmaattisia teoksia. Dhomont on elektroakustisen musiikin klassikko, jolla on monenlaista tuotantoa. En voi sanoa pitäväni kaikesta (esimerkiksi *Frankenstein Symphony* 1997). Mutta sitten on näitä kappaleista, jotka tuntuvat sanovan jotakin aivan olennaista äänestä. Esimerkiksi kappaleessa *Espace/Escape *äänikuva on hienostunut ja äänen rakenne on kaiken aikaa jotenkin todella selkeä ja samalla vieras meidän aikamme digitaalisille signaalinkäsittelymenetelmille. Varsi... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Se on oikeastaan gurdzijevilainen metodi" Pelevin, Generation P, s. 161
Washington Avenue Action Figure: Asemic Street Glitch Graffiti by MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

MANDALA OF MICE
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Visiona on nyt luoda jonkinlaista elektroakustista proosaa niistä monista aineksista, joita kuluneen viiden vuoden aikana on syntynyt. Materiaali edellyttää herpaantumatonta keskittyneisyyttä kuulijalta. Se on abstraktia, akusmaattista, antiambientia, antimusiikkia, villiä kemiallista reaktiota. Ei haittaa vaikka laajempia rakenteita muodostuisi, mutta fokus on kuuluvassa hetkessä, siinä huomioenergian laadussa jota ääni-ilmiöt vapauttavat, sitovat, vapauttavat, hetkessä. Ja siten palkitevat mielihyvällä hetkessä. Hetkessäolemisen mekaaninen toistelu tietysti ärsyttää ällistyttäväll... lisää »
Onnelliset ja vähemmän onnelliset loput
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Venäläinen laatusarja Suojasää paranee vaan loppuaan kohti. Kyseisessä sarjassa on jotain taianomaista lumoa. Jos joku nyt luulee että nämä asiat ovat vain Venäläisten ongelmia todellisessa elämässä, niin erehtyy. Rivienvälistä voi kyllä tulkita kaikenlaista. Minulla on olo että loppu ei ole ihan kaikilta osin onnellinen. Toinen koukutus on Viidakkoperhe. En olisi ikinä uskonut että alan pitää moisesta. Sitten tuli kaivosyhtiö ja vei Leopardiluolan maat ja mannut. On ihan turha kysyä kuka on suosituin roolihenlö tässä sarjassa. Tämäkin sarja päättyy ihan pian, lopun täytyy olla onne... lisää »
102 ja 100-vuotiaina kuolleet
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Oulun Wiikko-Sanomia 8.8.1840: Vuonna 1824, 15 päiv. Huhtikuusa kuoli Oinolan kyläsä Nummisten kappelisa ja Lohjan pitäjäsä Sota-miehen Leski Anna Antin tytär, 102 vuoen ijäsä. 35:nellä vuoella nai hänen Sotamies Johan Möller, Karja Lohjalta ja hänellä oli tämän kanssa, joka kuoli Saksan soasa, kaksi tytärtä. Leskenä eli hän 59 ajastaikaa ja oli kaikena elinaikanansa lahjoitettu raittiilla ruumiilla ja hyvällä terveyellä, paitti niitä kahta viimmeistä vuotta eellä kuolemaansa, joina hän tuli heikoksi ja voimattomaksi, niin että hänen päivänsä hiljaisuuesa loppuivat. Oulun kaupunni... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
samasta pilvestä sataneita pisaroita. Kuka ensimmäisenä muistaa itsensä
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pink Floydin ylittämätön kitarasoolo porrasbetoniin valettu polkupyöränrunko isoäidiltä peritty täytetty huuhkaja. Kondomi on pieni tekijä joka estää suurempaa syntymästä.
Very Metal: Action Figure With Asemic Graffiti by MK JCBSN
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Ihmistä paossa 1
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Malmin juna-asema näytti luotaantyöntävältä. Hän pujotteli ihmisten ohi, kukaan ei tietenkään väistänyt, kukaan ei huomannutkaan, kaikkien silmät olivat kiinnittyneet puhelimen näyttöön. Kumaraniskainen harmaa kansa sumuisella junalaiturilla, varoivat seisomasta liian lähellä muita. Pitivät huolta reviiristä, paitsi ne muutamat, jotka olivat leiriytyneet penkeille. Eivät menossa minnekään, ehkä tulossa jostain. Samanlaisia sekakäyttäjiä oli Turussakin, näyttivät samoilta, tuskin […]
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Olipas eilen vaikea päivä. Kuuntelin vain jotain Aleppo-radiota ja tiuskin lapsille. Onneksi sain viimeyönä nukuttua tarpeeksi. Eilenkin olin periaatteessa levännyt tarpeeksi, mutta olo oli hyvin vaikea koko päivän. Olen aiemmin kärsinyt heittelehtivistä verenpaineista, mutta ne ovat olleet nyt pitään tasolla Y 128, A 70, S 60. Olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aiemmin. Fyysinen olo on erinomainen. Mitä tällainen selittämätön sisäinen seisminen häiriö tarkoittaa? Mistä johtuvat eilisen kaltaiset erittäin voimakkaat ja selittämättömät sielulliset häiriöt? Maailman ylei... lisää »
Brita Kaisa muutti Kajaanista Ranskaan
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Brita Catharina Tallgren syntyi Kajaanissa 25.10.1763. Isänsä oli Henric Tallgren ja äitinsä Catharina Qveflander. Rippikirjassa 1762-69 s. 4 näkyy, että taloudessa asui kaksi äidin sukulaismiestä ja Brita Kaisan isän puoleinen isoisä Eric. Lisäksi perheessä oli Brita Kaisan syntyessä ainakin isosiskot Anna s. 11.12.1756 ja Elisabeth s. 27.10.1759. Lisää lapsia syntyi ja perheen päästä tuli Kajaanin raatimies ja valtiopäivämies. Elisabeth meni 4.6.1776 naimisiin suutarin kanssa ja rippikirjasta 1770-87 s. 7 näkyy, että Annakin on mennyt naimisiin. Siitä näkyy myös perheen äidin kuol... lisää »
70s Sky Writing by Tom Cassidy
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kiky, kyky kiikku ja kyykky.
AVARUUSSEILAILU
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Mendelejev teki läpimurtonsa maanantaina 17. helmikuuta 1869 pohdittuaan arvoitusta koko viikonlopun." On joukkuelajeja ja on yksilölajeja. On mieletöntä sanoa mitään ehdottoman kategorista kaupallisista tuotannoista. Jos katsoo vaikka uuden Hollywood-elokuvan, ikäiseni norjalaisen Morten Tyldumin ohjaaman *Passengers* (2016) lopputekstit*, *niin voi havaita pelkkien digitaalisen kuvankäsittelyn avustajien nimistä koostuvan listan kulkevan ruudulla useita minuutteja. Erilaisia tietokoneavusteisiin tehosteisiin liittyviä titteleitä ja direktoreita on valtava upseerikunta. Tuotan... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Insesti-aiheinen ooppera, jossa ei käsitellä insestiä. Infantiili assosiaatio: kuka kiristää ja ketä? Siunattu se, joka ei ole Facebookissa. Onhan nuo jonkun alan ammattilaisten vetoomuslistat epämääräisesti mielikuvatasolla informoidun asian puolesta vähän outoja. Niistä saadaan yksinkertaisesti generoitua puuttuvien nimien lista. Mitäköhän isoveli siitä tuumii. Kerran kun istuin isoveljen (jolla on suomenkielinen nimikin) pöytään, hän vaihtoi keskustelukielen ruotsiksi. Silloin koin katsovani tätä maata listoja syvemmältä ja rehellisemmin.
Sallikaa lasten olla...
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Elämme vuotta 2017 ja jossakin Turun kouluista eivät lapset pääse vessaan kuin opettajan kanssa. Joku ahdistunut teini oli riehunut vessassa ja opettajat päättivät sulkea kaikki vessat. Opettajat myös ärtyvät kun lapsi pyytää päästä vessaan ja opettajan on tultava mukaan. Miksi kaikkia lapsia rangaistaan yhden lapsen teosista. Kuka antiikkiset kasvatusmenetelmät omaava henkilö on rehtorina, vai onko virka ulkoistettu jonnekin "DDR:n." Mitä sanoo opetushallitus ja Sanna Gran-Laasonen. Kyseinen koulu on nimetty satusetä Topeliuksen mukaan. Nyt se ei ole kunniksi satusedälle. En ole ko... lisää »
Rautakautta yli rajojen
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilen pääsin ystävällisten ihmisten avustuksella Turkuun kuuntelemaan seminaaria *Rautakautta yli rajojen*. (Joukkoliikenne ei sopinut aikatauluihin.) Seminaarin avasi Hannu Takala hienosti neljän pointin esityksellä, josta päällimmäiseksi jäi mieleen ilmakuvien käyttö 1970-luvun lopulla Hollolan Kirkkailanmäen tutkimuksissa. Varsin edistyksellistä. Tuolloin moiseen vaadittiin lentokone ja nyt homma hoituisi lennokilla ja kaikilla on mahdollisuus tiirailla LIDAR-kuvia. Ensimmäisen session aloitti Minerva Piha, joka oli gradussaan tarkastellut rautakauden aikana (todennäköisesti Sk... lisää »
Mielenilmaisessa tänään
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Kävimme miekkarissa jonne väkeä kerääntyi isohko joukko. Aurinko paistoi ja ilma oli keväisen kirkas. *Miksi olemme täällä lappunen kertoo että Suomen hallistus ja viranomaiset ovat syksustä 2015 lähtien systemaattisesti heikentäneet turvapaikanhakijoiden asemaa.Vaadimme oikeutta elää!1. Turvapaikanhakijoiden oikeus on taattava2.Virheelliset turvapaikkapäätökset on käsiteltävä uudelleen.3. Seis pakkopalautuksille kunnes virheelliset turvapaikkapäätökset on käsitelty uudelleen. 4. Ihmisiä, etenkään perheitä ei saa poistaa vastaanottokeskuksista, ilman että heille on jär... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
sisällä ei tiedä lumisateesta sinisen kuun valossa eikä metsässä ole katuvaloja
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
hiljainen metsä - helmipöllön puputus korviin kuultava Ihon alla märkä pilvi josta sataa räntää
Rantaveteen
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Matalaan veteen kiinnijäätynyt kaisla ei pääse pakoon. Versio 2. Jäähän jäätynyt rantakaisla katselee auringonlaskua.
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
kevään kurkistus jokainen harmaan sävy vielä paikoillaan Pilvet mustansinisiä ja lumi niin valkoista!
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Repaleiset aurinkopilvet -- äkkiä sataa lunta
Maanmittarin oppi
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi minkälaista osaamista 1700-luvun karttojen tekeminen vaati? Ei satelliittikuvia eikä edes taskulaskinta. Omaa käsitystäni avasi Eric Agnerin kirjan *Geodæsia Suecana eller Örtuga delo-bok, hwar uti följande delar hufwudsakeligen beskrifwes, I. Om jorde-mätning i gemen, desz grundskepelser, samt huru man deras innehåld och wärde finna kan. II. Om instrumenter som til mätningens afgörande fordras, deras bruk, samt en kort berättelse om Sweriges gamla myntz gällande. III. Huru jorde-ägor emellan åtskillige låttlagare lageligen samt konsteligen förde... lisää »
Untitled Asemic Writing by Laura Ortiz
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

URHEILU ELÄMÄN METAFORANA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
*Kiky, kipukykykyykky ja kiikku* Täydestä elämästä on pitkä matka siihen tilaan, jossa kaikki muuttuu kilpailuksi. Kun kaikki on kilpailua, ei ole enää leikkimielistä kilpailua. Reilun kilpailun muuttuminen epäreiluksi on huomattavasti lyhyempi askel.
Lahjoituksia Turun historialliseen museoon, osa IV
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Poiminnat lahjoituslistoista ja Finna-tiedoista jatkuvat. Åbo Tidning 10.10.1884 . Edellisessä osassa mainittujen kiltaesineiden ja paperien jatkoksi hatuntekijä K. G. Silfverberg lahjotti Turun hatuntekijöiden laatikon vuodelta 1779 sisältöineen. Laatikkoa ei vielä Finnan kuvista löydy. Åbo Tidning 12.11.1884. Raision Upalingon omistaja C. F. Lindeström lahjoitti perheellensä pitkään kuuluneen mekaanisen rautakäden, jonka sormet toimivat kuin aidot. Sen pinta oli koristeltu kaiverruksilla ja käden arveltiin oleva vanha, mahdollisesti 1500-luvulta. Milläs sanalla tätä hakisi Finnas... lisää »
Turun ilmastoa
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Demarit ja kokoomus hallitsevat kaupunkiamme poliittisesti. Heidän päätöksensä ovat vaikuttaneet tramaattisesti ja traumaattisesti kaupunkikuvaamme ja jokapäiväiseen elämäämme. Minulla ei ole henkilökohtaista kosketusta kokoomukseen, demareihin sensijaan on karvatpystyyn kokemuksia. Heidän itsestäänselvä etuoikeutettu käyttäytyminen oli vastenmielistä. Niin kuin tämä yksi luovantoiminnan ohjaajan vakinaisen paikan täyttäminen aikoinaan. Lautakunta valitsi ihan tolkullisen ihmisen, mutta kuinkas kävikään, demarien ehdokas sai paikan. Miten se on mahdollista. Se nyt on edelleenkin täy... lisää »
Die Kalewainen in Pochjola
Hannu Salmi blogissa Hannu Salmi: blogi - 1 vuosi sitten

Turun filharmonisen orkesterin ja Turun musiikkijuhlien yhteistuotanto *Die Kalewainen in Pochjola* on ainutlaatuinen kokemus. Se on ainutlaatuinen monista syistä, kuten on jo julkisuudessa todettu: Turussa vuosina 1886–1895 kapellimestarina toiminut Karl Müller-Berghaus (1829–1907) sävelsi oopperan, joka ei koskaan saanut ensi-iltaansa. Teoksen toinen näytös esitettiin säveltäjän 50-vuotisjuhlakonsertissa, ja teos painettiinkin vuonna 1892, mutta kokonaisuudessaan se nähdään vasta nyt. *Die Kalewainen in Pochjola* on poikkeuksellinen näkökulma 1800-luvun lopun musiikkikulttuurin r... lisää »
Kirjanpitäjän ääni ja muita muistoja
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Millainen on kirjanpitäjän ääni? Voiko teatteriryhmäläisen ääni olla kirjanpitäjän ääni. Tätä mietin kun muuta en keksinyt. En tiedä mikä taho oli tilannut Luovan toiminnan ohjaajilta ivanäytelmän perhepäivähoitajista. Minusta se oli tuomittava esitys. Ajattelin, ja sanoinkin etten moiseen produkstioon osallistu, sillä jos perhepäivähoito lopetettaisiin, niin perheillä joiden lapset ovat perhepäivähoidossa tulisi pahoja ongelmia löytää uutta paikkaa. Luova toiminta ei ole päivähoitoa, se on kerhotoimintaa ja näin ollen he saavat olla kuin pellossa jos haluavat, ja jotkut halusivatki... lisää »
Asemic Writing by Billy Howell-Sinnard‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Itsemuistanta on sama kuin Pelevinin *Generation P*:n eteenosuvia kärpässieniä ahmimalla saavutettu Valhallan sali, jonne Ljosa Tsigunov oli tosin joutunut juotuaan useita pulloja Finlandia-vodkaa ja palelluttuaan leikkikentän katokseen. Neuvostoliiton mukana ei kadonnut vain se universumi, joka latteasti nähtii koko asian sisältönä ja jota vastustettiin, vaan paljon merkityksellisempi rinnakkaisuniversumi: se joka vastusti omilla ehdoillaan. Meidän tulee muistaa itsemme hindujumalina, sanoo Tatarski. Ihminen, joka ei muista olevansa hindujumala, ei muista itseään. Mutta onko harjoi... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Freudin ja Gurdjieffin opetuksen ero on se, että F ei anna niitä kosmisia lakeja, joiden seurauksena ihmisen olosuhteet ja psyyke ovat muodostuneet sellaisiksi, että hänen muotoilemat lakinsa pätevät. Empiirinen tiede on seurausten systematiikkaa. Mutta se ei pysty ottamaan mitään kantaa syyhyn, joka on sille aina kaukaista metafysiikkaa. Syy on kuitenkin olemassa, vaikka se onkin empiirisen tieteen kaukoputken lyhyyden takia niin sanottua "metafysiikkaa".
Täydennysosia
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
1) Helsingin Sanomissa oli äskettäin hyvä artikkeli arkkitehtien havainnekuvista verrattuna todellisuuteen. Tuli mieleen vanha blogitekstini Johanneksen kirkosta ja Kansallismuseon suunnittelukilpailun voittaneen ehdotuksen esitys (Valvoja 9/1902). Itse rakennus toteutui hyvinkin samannäköisenä, mutta vehreys, joka ei mv-kuvassa ole parhaimmillaan, ja seesteisyys on tuskin koskaan ympäristössä näyttänyt tuolta. 2) Historiska museetin History unfolds -näyttelyssä en pitänyt museon omasta osuudesta, mutta tutustuin siihen kyllä tarkasti. Yksi esineistä oli mitali "Länder fridsamt in... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Yhteisillä retkillämme minulla ei koskaan näkynyt kelloa ranteessa, mutta hänellä aina. Se oli vihreä muovinen avaruusrannekello, jonka sisällä oli monen värisiä palloja, kuin lottokuulia, joihin oli merkitty kellotaulusta tuttuja numeroita. Se kello näytti erityistä aikaa, joka oli tarkoitettu erityisellä tavalla hukattavaksi.
An Article about the exhibit 'Asemic Writing: Offline & In The Gallery' at Minnesota Daily
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Here is the link to read the article: http://www.mndaily.com/article/2017/03/asemic-art The show opens Friday March 10th at 6 to 9 pm at Minnesota Center for Book Arts.
Relience (celestrial) by Anneke Baeten‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Tunteet
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Päivän tekstikiintiö tuli täyteen ja valui hieman ylikin tuolla taideblogin puolella. Teemataiteessa maaliskuun teemana on visio, aiheena tunteet. Eli hopi-hopi sinne tunteilemaan ❤ Kategoria(t): elämää, ihminen, ilmiöitä, kirjoittamisesta, kortit ja muuta taidetta, latvalaho, teemataide, tunteet
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Boris Grebenshikovilla ja Robert Wyattilla on kiinnostava yhteisprojekti. Tämä on suurin piirtein parasta mitä olen koskaan Grebenshikovilta kuullut. Olen kerran käynyt Grebenshikovin luona Nevskillä. Tunnen hänen poikansa Glebin (SH:n kautta). Wyattin soololevyiltä löytyy ne kitarasoolot, joista joku Petri Walli varmasti oli eniten vaikutteita imenyt.
Varhaisista pilalehdistämme
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Tuulispään toimittaja Onni V. Tuisku (s. 1869) kirjoitti Tuulispään 10v-juhlanumeroon 11-13/1913 artikkelin *Edeltäjämme*, joka hieman lyhennettynä kuuluu näin: Ensimäinen pilalehti jonka näin oli *Kurre*. Se oli ruotsinkielinen, enkä minä ymmärtänyt siitä mitään, jos nyt seitsenvuotias naskali, isäni oli suutari, painetusta sanasta yleensä ymmärtää mitään, vaikkapa tuo painettu sana olisi ollut hänen omaa äidinkieltäänkin. Mutta Kurren kuvat olivat minusta hauskoja, ja niitä minä katselin suurella nautinnolla. Kurre kuoli ja sijaan tuli *Spets*. Sekin kuoli, ja sitten meni mont... lisää »
Naistenpäivän luminen pihapuu
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

takertuneena pihapuun kylkeen kiinni - maaliskuun lumi!
Paastohapankaalikeitto on sentään hyvää
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Turvapaikanhakijoiden talteenottamiskeskuksiin lähetetään Unkarissa kohta kaikki turvapaikan tarpeessa olevat ihmiset. Kuulostaa pahalta, keskitysleireiksi niitä muinoin kutsuttiin. En usko että heillä on siellä kovin turvallista ja mukavaa. Miten tällainen on mahdollista Euroopassamme. Olemmeko luisumassa täydelliseen kaaokseen jossa inhimillisyys on sanahelinää. En viihdy tässä ajassa, enkä usko olevani ainoa. Katselin riisuttua puutalohuoneistoa, se oli purettu alkutekijöihin ja nyt myydään hirsiseinäisenä ja lattiattomana. Kakluunihella oli viety, mutta tulisijan paikka oli ta... lisää »
Lost and Found by Marcia Brauer‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten

Jouko Lehtolalla oli ainutlaatuinen kyky nähdä (nenän) edessä oleva. Jouko Lehtola: Valossa
SOITTOLISTA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
on oikeastaan koko toistoon ja tautologiaan perustuvan elämänmuodon metafora. Taukoamaton elämän parhaiden palojen toisto ilman vaihtelua, virkistystä, dynamiikkaa tai emotionaalista variaatiota. Heräät joka päivä uudestaan samaan elämän parhaaseen päivään. Alkaako se edes tuhannen vuoden kuluttua kyllästyttää? Jos alkaa, se ei ollut riittävän hyvä päivä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Äärimmäisestä halpamaisuudesta saa irti tehoja ainoastaan korkeamoraalista ennakko-oletusta vasten. Moraali on pääomamuoto, jota halpamaisuus tuhlaa.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pelevin puhuu Empire V:ssä A ja B mielestä, jotka luovat mielikuvia erilaisten erottelulogiikoiden pohjalle. En tiedä mistä tämä filosofia juontaa juurensa, mutta luulisin sen esiintyvän klassisessa saksalaisessa filosofiassa. Jaottelun idea on tavattoman selvä ja käyttökelpoinen, mutta minulle se oli uusi. A-mieli on ikään kuin patenttivirkailijan mieli. Se kiinnittää huomion objektiivisiin eroteltaviin piirteisiin ja nimeää ne. Kahden asian välinen ero on niiden eroteltavien piirteiden tasolla oleva ero. B-mieli taas on mainostoimistoihmisen luova työmieli. Se keksii kaiken ... lisää »
PELASTA LAPSET ! SAVE THE CHILDREN !
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 1 vuosi sitten

Pelastakaa Lasten uutisia Näytä uutiskirje selaimessa *Lapset ovat vaarassa kuolla nälkään* Lähes 1,4 miljoonaa lasta on vaarassa kuolla nälkään Somaliassa, Etelä-Sudanissa, Nigeriassa ja Jemenissä. Humanitaarisen avustustyömme johtaja Anne Haaranen kertoo: ”Kaikkein kuivimmilla alueilla perheet ovat olleet monta päivää ilman ruokaa. Klinikoille tuodaan joka päivä entistä heikommassa kunnossa olevia lapsia.” Lahjoituksesi pelastaa lasten henkiä. Apumme tavoitti ajoissa myös kuvan pojan, joka saa hoitoa vakavaan aliravitsemukseen Pelastakaa Lasten tukemalla klinikalla Somaliassa. ... lisää »
Hautojen suunnista
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Marianna Ridderstadin (käsittääkseni vertaisarvioimaton) tutkimus Suomen varhaiskristillisten kalmistojen hautojen suunnista sai julkisuutta viime viikon lopulla Tähdet ja avaruus -lehden numerossa 2/2017, sen verkkosivulla ja Ylen uutisena. Itse en nähnyt kriittisiä enkä muitakaan kommentteja, mutta Kari Hintsala totesi FB-sivullaan, että "Taitaa saada lähiaikoina paljon palautetta tämä tutkimus, sen suuntaisia reaktioita on arkeologien taholta tullut." Julkisuus ei tuonut odottamaani invaasiota Suomen kirkkohistoriallisen seuran eiliseen tilaisuuteen, jossa Ridderstad oli tuloksis... lisää »
Recent Asemic Works from David Chirot
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Yhteyksettömiä yhteyksiä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Eilinen auringonpaiste innosti minut ulkoilmaan. Ratikoin Tekniikan museolle ja kävelin sieltä kotiin. (Siis toinen osa sarjasta Museokortin vingutus ja vyötärön kavennus.) Tekniikan museolla houkutteli jo jonkin aikaa esillä ollut perusnäyttelyn uudisosa *Etäunelmia - Yhteys yli ajan ja paikan*. Suuntasin siis suoraan sen luo. Osuin näyttelyn ilmeiseen oikeaan kiertosuuntaan ja kuljin läpi perusintensiteetillä. Päästyäni loppuun olin ymmälläni. Mikä tässä oli pointtina? Oliko näyttelyssä joku rakenne? Analyyttisemmalla otteella kynä ja paperi kädessä rakenteesta tuli tolkkua. Ensi... lisää »
Kymmenen vuotta
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Vuonna 2007 julkaisin ensimmäisen kirjani Taikkarin mäellä. BoD oli juuri rantautunut Suomeen, kyseessä oli siis omakustanne. Tuohon aikaan omakustantamista pidettiin jonkin verran surkuteltavana. Vuonna 2015 omakustantajista alettiin käyttää nimitystä indie-kirjailija. Niin ne ajat muuttuvat. Mutta siis, allakan mukaan vietän tänä vuonna kymmenvuotista ite-taiteilijajuhlaa. Ite-taiteilijan minusta tekee se, että a) teen kaiken ite ja b) […]
Seurakuntapakolaisen huomioita II
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Kirkoissa luetaan pian Jumalanpalveluksissa kielteisiä turvapaikkapäätöksiä. Epäilen vahvasti että omassa seurakunnassani näin ei tapahdu. Siellähän on kerjääminen ja almujen anto kielletty kirkon alueella. Lisäksi seurakuntaneuvostossa istuu perussuomalainen poliitikko. Onko almujen anto seurakuntakohtainen vai piispojen antama ohjesääntö, sitä ei voi tietää ja vastausta tuskin saat kysyessäsi. Eilen joki puhui räsähtelemällä auringon paistaessa sen riitejäähän. Tänä aamuna oli yöpakkasen jäänteitä mittarissa. Huomaan lämpenemisen nopuden. On maaliskuu ja yöpakkasten aika. Suuri paa... lisää »
Berliininmunkki on berliininmunkki!
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Yle uutisoi maailmankuvaani häiritsevästi turkulaisesta porukasta, jonka mukaan yleisesti Suomessa berliininmunkkina myyty sokeripäällysteinen rasvaklöntti on "oikeasti" piispanmunkki, jonka "esikuva löytyy 700-luvun Baijerista". Ottaen huomioon, että sokeri oli ennen keskiaikaa Euroopassa lähinnä lääke (Ylen toisen sivun mukaan) suhtaudun ajoitukseen skeptisesti. Kuin myös tarinaan "että noin sata vuotta sitten turkulainen leipuri päätti kansankielistää munkin nimen. Turku oli arkkipiispan kotikaupunki, joten mikäpä olikaan juhlallisempaa kuin antaa nautinnolle nimeksi piispanmunkki... lisää »
ECHOLALIA IN SCRIPT - A Collection of Asemic Writing | Book trailer for fundraiser for Sam Roxas-Chua
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten
https://www.kickstarter.com/projects/orisonbooks/asemic-writing-collection-by-sam-roxas-chua?ref=backerkit
Kalevalasta ja väreistä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kalevalanpäivä jäi tänä vuonna blogissani huomioimatta kun päivän ohjelmaksi valitsemastani seminaarista ei irronnut kirjoittettavaa. Mutta viikon lopulla postiluukustani tuli pohjoinen kulttuurilehti Kaltio 1/2017, jonka teemana on Kalevala ja näin voidaan aiheeseen palata kahden näkökulman verran. Pääkirjoituksessaan Paavo J. Heininen toteaa, että suomalainen identiteetti on paljolti luotu Kalevalan pohjalle. Aivan, mutta aina välillä jaksetaan sentään muistaa ja muistuttaa, että Kalevalan ainekset eivät ole nykyisten rajojemme sisäpuolelta koottuja. Mutta tämä on niin harvinaista... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Salaliiton aivot on tietoisuuden uni, tuhoava emergenssi, Paholainen.
INVOLUUTIO
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ouspensky puhuu Sirpaleiden kappaleessa 4. olemisesta heideggerilaisessa merkityksessä. "jos tiedon linja ohittaa liiaksi olemisen linjan tai jos olemisen linja menee liian pitkälle ohitse tiedon linjan, ihmisen kehitys menee vikaan ja ennemmin tai myöhemmin sen täytyy pysähtyä." Lisäisin tähän vielä: pysähtyä, ja pian nytkähtää takaperoiseen liikkeeseen. Ne jotka kiistävät ihmisen evoluution, kiistävät myös involuution, vanhenemisen, ruumiin kuolemisen mahdollisuuden. Tällaiset näkemykset eivät tietenkään sisälly luomisoppiin, tai yhtään mihinkään. Ne ovat pelkkää sekoilua.... lisää »
Seurakuntapakolaisen huomioita
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Sunnuntai aamun kirkkautta. Yöllä oli ollut pakkasta jonkun verran ja joessa oli riitettä hieman. Vesi kuitenkin virtaa riitteen alla. Ilmassa on kevään tuntua. Jollakin henkilöllä lienee leipää liikaa koska oli huidellut ruispaloja riitteen päälle jokeen. Elämme outoja aikoja sanoi tympeä amanuenssi ja tuijotti lyhyitä sääriäni pilkallisesti hymyten. kirjastossa tulee tuollaiseksi. Mietin mielessäni että kuinka moni menee nukkumaan kädet rinnan päällä ristissä ja löytyy kuolleena aamulla samasta asennosta,sanoi Maru ja esitti monta eri teoriaa asiasta. Itse en puutu henkimaailman... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kiinalaisten keksimässä pienennyskoneessa oli neljätoista linssiä tai kristalliprismaa. Pienennyksen jälkeen näkyi ensin paljon kirkkaita pisteitä, jotka muuttuivat auringoiksi. Kohdeplaneetta oli erään auringon kiertoradalla. Planeetta oli aivan samanlainen kuin tämä meidän. Koulussakin kaikki oli samanlaista, paitsi luokissa ei ollut ovia. Kouluun oli ilmestynyt muutamia uusia oppilaita. Ylemmälle luokalla oli tullut tyttö, joka olin minä itse. Vanhempana hän opetti kaikista tärkeimmät asiat. Minua harmitti se, että kissani Esmeralda oli kutistumisvaiheessa käpertynyt aivan surkea... lisää »
Jääkauden paluu
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

yön vanha riite suojaa joen savivettä - öinen jäätaistelu?
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

tuulilasissa sakkolappu palelee - krapula-aamu?
Juoruja tullin ja postin virkamiehistä 1855
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
1) Edvard Berghin *En skvallerkrönika från Helsingfors 1855* (*Människor och minnen. Personliga hågkomster och släkthistoriska skildringar VI* ) levottoman ajan kuvauksessa on hänestä itsestäänkin aikaa kuvaavaa se, että Pirttisaaresta Porvoon edustalta löytyi kolme tullin työntekijää murhattuna virkaveneessään. Rikoksen selvitys ei ollut tuottanut tulosta. Murhista epäiltiin virolaisia salakuljettajia. Kaksi uhreista on merkitty Porvoon ruotsalaisen tuomioseurakunnan haudattujen luetteloon: Ernst Gustaf Roslund (Porvoon suomalaisen seurakunnan rippikirjassa 1852-1861 s. 129) ja Dav... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kulttuuri on kamppailu, jossa vastakohtien tuhoavuus pyrkii korvaamaan täydellistämisen.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Seurauksille riittää innokkaita siivoajia, mutta syitä ei kukaan halua nähdä.
PELEVIN: KAUHUKYPÄRÄ 2005
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Kauhukypärä on vain heijastus jonka Theseous näkee [peilistä omassa päässään], ei mitään muuta. Mutta jos hän päättelee, että siinä on todella Minotauros, alkaa herjata sitä ja kinata elämästä, silloin Minotauros ilmestyy. Ja millä tavalla! Eikä kauhukypärää silloin enää pysty riisumaan. Tajusitteko, konnat? Minä tiedän kaiken." Silmäilin Pelevinin Kauhukypärää 10 vuotta sitten sen kolahtamatta. Nyt uudelleen luettuna havaitsen miksi lukeminen jäi merkitysavaimen puutteessa aikoinaan kesken. Kauhukypärä ei ole yhtä tärkeä romaani kuin *Viides maailmanvalta*. Siitä ei Pelevin-sess... lisää »
LABYRINTISSÄ
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Viktor Pelevinin romaanissa Kauhukypärä 2005, henkilöt keskustelevat internetchatissa. Chattia moderoi moderaattori, jota kukaan ei tunne. Moderaattori voi editoida tai vaihtaa merkkejä tai sanoja missä hyvänsä tekstijonossa. Jokainen puhuja on huoneessa, jonka oven takana on labyrintti. Toisilla se on selkeä umpikuja, toisilla näennäisesti laaja maailma. "Ulospääsyn mahdollisuus määrittyy siitäkäsin, näetkö ulospääsyn vai et." Jokainen näkee labyrintin jatkuvan. Mutta mahdollisuuteen, jota ei näe, on vaikea tarttua tietoisesti. "Koska on olemassa world wide web on olemassa myös sou... lisää »
An Album Of Asemic Drawings by Svein H. Skavern
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Portsalaisia historioita
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Puutaloyhtiö Regressin Heikkilänkatu 6:n kadunpuoleinen osa kuvassa. Taloyhtiö perustettiin 1900-luvun alussa. Tämän taloyhtiön historia on mielenkiintoinen jopa naishistoriallisesti. Taloyhtiön perustamiskokouksessa oli ainakin kaksi naista ja myöhemminkin johtokunnassa oli naisia. Ehkä asiaan vaikutti se, että miehet olivat merellisissä ammateissa, tai satamatyössä, joten naisia tarvittiin hoitamaan asioita maissa. Tässä taloyhtiössä oli Portsan tapaan laaja piha-alue. Joka talvi lapset saivat jäädyttää oman luistelukentän talojen pihalle. Mainitsin asiasta eräälle Lonttisten asu... lisää »
Nimetön
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

luminen katto - pyryharakkaa ei näy näillä liukkailla
Kumobägare?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Vaihteen vuoksi kokeilin Kansalliskirjaston digitoitoimissa aikakauslehdissä hakusanaa Harjavalta ja uuden kuvia esiin nostavan käyttöliittymän johdosta sain eteeni yllä näkyvän koiran (Finska kennelklubbens tidskrift no 2/1901). Lyhyen kuvatekstin tulkinnassa yhdistin tietämättömyyteni koirista ja horjuvan ruotsini saaden tulokseksi hetken ilon "uudesta" koirarodusta Kumobägaren - Kokemäen noutaja. Ilmeisesti ajattelin verbiä bära, jossa on joitakin samoja kirjaimia. Mutta bägare on tässä yhteydessä palkintopikari, josta on kuva lehdessä Finska kennelklubbens tidskrift no 1/1902.... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
tätä heikompi aurinko liskonnahkasuolla ripustettuna hirvensarveen maailman paras runous kirjoitettu kenttäsairaalassa apinat, heimopäälliköt vapaaenergialla kulkeva kristitty vampyyrisi spermahaavissa saalistat signaalien pimeää pakanalla lypsävä rauhanen elämä kuin hirttolava esiinnyt jännittämättä syväkurkku siansaksa sanatulva sydämen ja aivot yhdistää korrenvahvistaja ruiskutettu hermosalpaaja suoniin enkelimiesten kasvot ilmeettömät kuin Kuun kasvot lääkärit sukeltavat aorttaan hiussuonien seinämistä louhittu vuorikristalli, palava sielun pyrotekniikka pakaroiden välissä kirurgi... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Todellisuus ei ole vielä keksinyt laittaa kampoihin virtuaalisuudelle. Sillä on vain yksi valtti: maaginen yllätys. Todellisuuden, jos se haluaa päästä voitolle, on palkittava rohkeaa, sen täytyy käsittää tämä.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Ihmettelin kaupungin keskustan eräässä puistossa veistosta. Se oli hirsipuu, jonka tukiosa oli tehty pronssiinvaletusta ihmisen irtileikatusta selkärangasta. Muuten paikan käyttäytymiskoodi oli sellainen, että olisi voinut luulla, että oltiin aivan toisenlaisten kosmisten lakien alaisuudessa kuin todellisuudessa oltiin. Päivän taivaalla näkyi tulipallo, joka erehdyttävästi muistutti Aurinkoa. Yön taivaalla näkyi tähdet, joiden muodostamat kuviot olivat outoja. - Älä vilkuile taivaalle, hän sanoi. Hirtetty mies on jokainen tähtikuvio, joka tähtien paljoudesta hahmottuu. Sinulla ... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Tuli todella kirkkaassa ihmeen kaltaisessa unessa musiikillinen idea, joka on helppo toteuttaa olemassaolevasta materiaalista. Totuus on kuitenkin se, että idea on huono, miten sitä katsookin. Umpisumussa tulee yleensä parempia ideoita. Ihmisen tehtävä on opettaa jumalia ja mestareita.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Sana keksiä juontunee muinaispersian röyhtäisyä merkitsevästä sanasta. Aurinkokeksin keksijä oli juonut appelsiinimehua ja sitten syönyt suklaata. Makuyhdistelmä, jonka vasta röyhtäisy toi selkeänä aistittavaksi, sai hänet keksimään keksin.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
*Kimespai* on gurdjieffjargonia ja tarkoittaa: älä koskaan anna kenenkään nukkua rauhassa. Ajattelin, että siinä voisi olla nimi tulevalle akusmaattiselle albumille. En tiedä mistä gurdjieffjargonin etymologiat yleensä juontuvat, mutta tuon sanan etymologia vaikuttaa silkalta burgess/bowielaiselta enkkuvenäjältä tai Pelevinin kirkkojenkiltä: give me spat.
Lahjoituksia Turun historialliseen museoon, osa III
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kuten jo edellisessä osassa totesin, suurin osa Turun historialliseen museoon lahjoitetuista tavaroista on tylsiä. Kolikoita, tavallisia kirjoja tai muuten vaan mielenkiinnottomia. Mutta kun listoja haravoin esiin, niin esitän (suhteellisesti) parhaat palat, aikajärjestyksessä. Åbo Tidning 3.1.1883. Listattiin joulukuussa 1882 saadut lahjoitukset eli olisi pitänyt hakea edelliseltäkin vuodelta. Kultaseppä W. Pettersson oli antanut Th. Liliuksen kisällikirjan vuodelta 1828. (Tulee mieleen Rauman museon arkistonäyttely.) Paraisilta Gunnarsnäsin rusthollari Segerströmiltä saatiin kunin... lisää »
LIMATSUNAMI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Villitykseksi muuttuneessa munkkien slimewave-kultissa alunperin joukko viriilejä miehiä oli sulkeutunut luostariin ja alkanut koota spermaansa viikottaisiin kokoontumisiin, joissa yksi munkkikokelas upotettiin spermakylpyyn. Käsityksen mukaan näin henkilölle täydellistettiin nopeasti kolmas henkiruumis, johon kopioituna hänen tietoisuutensa saattoi liukua jollekin Absoluutin ympäristön planeetoista kuin curlingkivi. Oli maita ja paikkoja, jotka muistuttivat paratiisia, mutta niistä ei menty paratiisiin. Tämä paikka muistutti vähimmin paratiisia, mutta se oli neulansilmä, josta ment... lisää »
Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth
Anita Konkka blogissa Sanat - 1 vuosi sitten

Ruutukaappaus Dmitri Šostakovitšin Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth –oopperasta, joka esitettiin suorana lähetyksenä Yle Areenalla 24.2.2017. Esityksen voi katsoa Areenalta heinäkuun 2017 loppupuolelle asti. http://areena.yle.fi/1-4010537?autoplay=true Kuvassa Katerina (Svetlana Sozdateleva) kaipaa rakkautta, eikä kulu aikaakaan, kun paikalle ilmestyy naistenkaataja Sergei (Alexey Kosaver), joka rakastelee Katerinan kanssa turskaläjän päällä. Melkoisen epäromanttinen paikka! Mutta ei se mikään romanttinen ooppera olekaan , vaan ” trage... lisää »
Satunnaiset sitaatit... tutkijoista?
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Se on väitellyt tohtoriksi” on automaattinen lisäboosti mihin tahansa: kirjan takakanteen, tv-ohjelman tittelilaatikkoon, kolumnistin esittelyriville ja tietenkin yleisesti CV:hen. Titteli tekee asiantuntijan, ja asiantuntijalle myönnetään valta-asema, vaikka hänen asiantuntemuksellaan ei olisi yhtään mitään tekemistä hänen käytännön toimintansa kanssa. Pontus Porokuru: Kukaan ei lue tutkimuksia, mutta tutkijan status on tärkeä. 10.1.2017 Millä auktoriteetilla puhun mediassa? Käytän yleensä tutkijan titteliä, mutta minulla ei ole kuitenkaan akateemista arvovaltaa tai asemaa, jos ... lisää »
Kuppi teetä räntäsateessa
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

Kaupungin valot tuikkivat räntäsateessa. Mustat pisarat kimaltelevat kuin sataisi tähtiä vasta-auratulle kadulle. Loska lotisee, asvaltti peittyy; räntäsade yhdistää kadut, puistot, talot ja taivaat. Ote teoksesta *Juhani Tikkanen* * Kuppi teetä sinisellä asvaltilla* (Runo 8.) Ilmestyi vuonna 2005. ISBN 952-5129-23-3
Kun sanomalehden kieli ei miellytä
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Sanomalehtien kielen käyttö harmittaa monia nykyäänkin, mutta moniko saisi aikaan vastaavan purskauksen, kuin J. L.? Oulun Viikko-Sanomiin pettynyt lukija lähestyi runollaan Sanomia Turusta, joka julkaisi tuotoksen 18.1.1853: Suru suulla valittelen, Oiva veli Oululainen, Kuni sotket sanomasi, Selvän kielen sevottelet, Painat paljo palstohisi Kieltä kovin kankiata, Ruotsalaista remputusta. Saanko kysästä sinulta: Luuletkohos lukioittes, Ääntä tätä älyävän? Suomen miesten suvahtevan Tuota ääntä äkkinäistä, Herras-kielen helinätä? Kutapa kujehtinetki? Tahtonetko taivutella Suomen urosta ... lisää »
En aina pidä näkemästäni
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Päättymäton painajainen on viimeisin (saksalainen) dekkari jota en pysty edes katsomaan. Kun tehdään niin kammottavasta asiasta kuin lapsikaupasta sarja, ajattelee ensimmäiseksi että onko pakko ja miksi sitä ylipäätään on olemassa. Siksi että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja riistäminen on epävirallisesti sallittu, sillä niin monet korkea-arvoiset ihmiset hyötyvät siitä. Sitä paitsi tässäkin liikkuu isoraha ja raha on aina syrjäyttänyt inhimillisyyden, ainakin länsimaissa. Siksi tätä rikollisuuden muotoa ei edes haluta oikeasti lopettaa. Uhreiksi joutuneet lapset ovat useimmiten ... lisää »
Asemic Planet by Giancarlo Zerboni‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Asemic Writing by Caine S Devyn‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"*Monstradamus* Tiedän mitä hän nyt kysyy. Hän kysyy, voiko kypärällä simuloida käsien aistimuksia. *Organizm(-:* Niin. Minusta se on luonnollinen kysymys. *Nutscracker* Jos se kypärä simuloi kaikkea, niin se ei ole enää kypärä eikä simulaatio. Se on elämää."
TÄMÄN MAAILMAN ARKONTTI
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Olen jo kaun sitten huomannut, että ateisteilla salaliittoteoriat ovat uskonnon korvikkeena. Heistä tuntuu kaiken aikaa, että joku manipuloi heitä, hypnotisoi, muuttaa zombeiksi, salakuuntelee tai nuuskii. Mutta se jokuhan on vain paholainen, siinä kaikki. Asia on niin, että ateismista on vain yksi askel skitsofreniaan, ja useimmissa tapauksissa se on jo otettu." UGLI666, Pelevin, *Kauhukypärä* 2005 Joistain salaliittoteorioja on maailma paljastanut oikeaksi, mutta paholaisen kasvoja ei vain saada esiin. Syvimmän salaliittoteorian kärki kohdistuu samaa ilmiöön, johon uskovaise... lisää »
Harvenevat s. 19.
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
19. Viihdyn tiukoissa sanoissa. Pienissä porukoissa on kivaa. Moni maapallon monista ihmisistä on vain yksi ihminen. Monta, yksi kerrallaan. Kuin riisit tuulessa, akanoitta. Pakkasella tiukka pipo hyydyttää lämpimät ajatukset. Jos Suomi on lyhyt kieli niin miten ehdimme ajatella?
Matkamuistiinpanoja 1839 ja 1840
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Topeliuksen päiväkirjamerkinnöissä 1837-40 (Kootut teokset XIII, 1932) kuljetaan pari kertaa Pohjanmaalta Helsinkiin ja tai toisin päin. Tammikuussa 1839 "Siivoton talonväki töllistelee Mamsselleja" ja majapaikkoihin päästään keskiyöllä tai vasta yhdeltä aamuyöstä. Taloja voisi paikallistaa? "klo 1 yöllä saavumme Kankaanpäähän Virtain kirkolle. - Uusittu tupa ja sangen siisti - täälläkin yksi ainoa huone - avara salio - 3 sänkyä". "Emme ehdikään tänään Ponsaa kaemmaksi; ahdas ja siivoton paikka, mutta myöskin vain yksi ainoa huone. Isäntä on aito Hämäläinen punatukkaista, hapankat... lisää »
PELEVININ KRISTUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Oliver Stone varoitti taannoin planeetan nopeammasta tuhoutumisesta kuin tähän asti on ymmärretty. Olisiko niin, että "maailmanlopun" kaikki mahdolliset muodot eivät ole tiedossa. Ilmastomuutos ei välttämättä ole keskeisin tekijä. Tehokkain ihmisen itsensä tuottama uhka on ydinsota. Sotahulluille vallan antaminen lähentää ydinsodan mahdollisuutta. Politiikassa ihmisoikeus- ja sananvapauspellenaamareiden takaa pitäisi aina diskurssianalyysillä paljastaa pohjimmainen passiivisaggressiivinen sotahullu. Gurdjieff varoittaa käsitteellä "world-maintenance" ihmiskuntaa joutumises... lisää »
Between Hubris And Humility by Rachel Minshull‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Helmikuussa
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
5.2. - Valkoiset joulut ovat aina olleet menneen talven lumia? 9.2. - Anne Puumala kirjoitti varhaisesta valokuvaajasta Julia Widgren. (Kirkonkirjat puuttuvat lähdeluettelosta.) - Latina on viroa? 10.2. - Rissanen kutsuu @DidMuseum . Käytin ekaa kertaa uutta matkakortinlukijaa. Kuski auttoi. - Jaksanko kävellä @DidMuseum :lta @gkmuseo? Elää ja näkee tai matkalle lankee. [Blogiteksti] 11.2. - Luin vihdoin Jantso Jokelinin esseen Kökkö [vai Suomen kurjimmat nähtävyydet?]. Mainio teksti ja Touko Hujasen kuvat upeat. - Kristiina Markkasen poiminnat ai... lisää »
Kalevalan päivän jälki lumessa
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten

jäljet lumessa ohittaa risuoksan hennon suojan missähän käynyt käymässä, minne lie mennyt menojaan?
Aseellinen pankkiryöstö helmikuussa 1906
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Fyrenin 6/1906 kuva pankkiryöstöstä alaotsikolla *Kauniin Elsan seikkailu* herätti tietenkin mielenkiintoni. Perusteellinen selvitys tapahtumista oli suomeksi esitetty ainakin Tyrvään sanomissa 2.3.1906. Kyseessä oli Venäjän valtiopankin haarakonttorin ryöstöstä Helsingin Pohjois-Esplanadi 7:ssä 26.2.1906. Poliisin saapuessa paikalle oli pankin toimitushuone tyhjä, mutta eräässä pienessä huoneessa heti käytävän vieressä oikealla makasi suullaan lattialla pankin Vahtimestari Palandin verissään ja eräässä samantapaisessa huoneessa olivat kaikki pankin virkamiehet teljettyinä. Pankin... lisää »
Niikuni by Black Smith
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Asemic Writing from Brent Nathan Bechtel‎
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

Kaukaiset Hedmansson-sukulaiset
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Siivosin tänään Petter Sund -käsikseen vaimonsa Anna Helena Bockin aiemman avioliiton pojan Erik Magnus Hjellmanin sukutaulua. Lähteiden tarkistuksessa ei tullut suurempia yllätyksiä, mutta olin unohtanut, että vaikka miehellä oli kahdesta avioliitostaan 16 lasta, ei tiedossani ole kuin yksi lapsenlapsi. Hienosti hän sattui saamaan etunimensä isoisältään. Tämä Erik Magnus Hedmansson kuoli Tukholmassa 74-vuotiaana 12.9.1819. Hän on minulle erittäin kaukaista sukua, mutta kun satuin törsäämään ArkivDigital-kauteen ja aamun jäljiltä oli Tukholman perukirjat jo (lähes) rutiinia, niin tu... lisää »
Harvenevat s. 6.
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Pyöristyvä vatsani tallettaa energiaa mitä kaikkea tarvitaan että maailmanloppu tavoitetaan Lumiukon pyöreä maha valloittaa koko pihan 6. *Harvenevat* julkaisu ei ilmestynyt vuonna 2010, vaikka siitä liikkuu printtiversioita.
Harvenevat s. 7.
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Jäätuuli kietoo palelevat talot kaulaliinan yritys olla lämmin oravan pesä paljaiden oksien lävitse talvinen sade ryntää 7.
Harvenevat s. 8.
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Jää helisee Välimeren talvi on bluffi merirosvojen aarteenetsintä turvottaa haihtuvat rahat joku kyllä tietää missä ja minne mutta harva tunnustaa kuka Fysiikassa: rahan häviämättömyyden laki … 8.
Harvenevat s. 17.
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
itätuuli puhkoo reikiä kesannoituun luottamukseeni talvisen aamun lämmin ajatus leijuu kuin lumi leijuu tuiskulumi pysähtyy joen jäälle lämmittelemään 17.
Harvenevat s. 9.
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
tihkuva sade tihkusade on helisevää jäätä itätuuli sortaa perinneilmaa kallis koska on ilmaista kehon kaipuu Hesen tiskille Kun on rasvaa tarkenee 9.
Harvenevat s. 16.
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
aamulla mikroaaltouuni tekee tuttavuutta puurolautasen kanssa Talviyön kiertelevä lumipyry tutustuu läpikotaisin maailmaamme kinos kinoksen takana tuikkii tuuli … kaveripyyntö 16.
Harvenevat s. 10
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Pihan vaahterassa ei ole rasvaa mutta pärjää jokasyksyisestä lehtikadosta huolimatta punastuu Tuuli puhaltaa lumet jäisestä maasta – vaahteranlehdet! Maapallo kutistuu – märkä villapaita ahdistaa 10.
Harvenevat s. 15
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Harvenevat Jos jollakulla on sanomista niin kenellä on tarve kuulla taittaa korvalehti tyynylle pehmouneen katsella valveunet kädet kestävä kehitys 15. *Harvenevat* julkaisu ei ilmestynyt vuonna 2010, vaikka siitä liikkuu printtiversioita.
Harvenevat s. 11
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Miltä tuntuu pidellä kiimaista kollia selkärepussa unohdus täyttää hautausmaat Lumiukon takaa kissa kuuntelee hiljaista pihaa Kotikissa nostelee tassujaan jäätyneellä pihapolulla 11.
Harvenevat s. 13
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
Keskeytetty kesän hengitys salpaa lihasten värinän lämmössä kuume on sisäistä lumisade peittelee armeliaasti antaa armo ja saada turpiinsa äänestäjän tuleva kohtalo Harvenevat s. 13
Harvenevat s. 12
Juhani Tikkanen blogissa Juhani Tikkanen - 1 vuosi sitten
*Harvenevat* julkaisu ei ilmestynyt vuonna 2010, vaikka siitä liikkuu printtiversioita. Kun hajut tuulevat naapurin aidan takaa avonaisen talon alustassa haisee vanhenevan kissan kusi Nenä punastuu jos sitä hieroo näppylähanskan rosoinen elämä Harvenevat s. 12
Alkon kassi on tyylikäs
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten

Miten yleistä on ortodoksisissa seurakunnissa melkein korruptio. Hankitaanko sisäpiiriläisille ilmaisia eli seurakunnan rahoilla ostettuja teatterilippuja ja muuta kivaa. Jos seurakunta on rikas, mikäs siinä. Mutta jos seurakunta on kuralla, niin se ei ole oikein. Tunnelma käy roomantuhon kaltaiseksi. Seurakunnan pitäisi ensisijaisesti huolehtia hengellisestä rukouselämästä ja köyhistä. Pitäisi palkata matkapappi. Kohta jossakin seurakannassa ei ole kuin kirkkoherra ja vierailevia tähtiä ellei jotain tapahdu. Sovintosunnuntai meni jo. Nyt alkaa paasto. Minulla on nykyään usein kass... lisää »
KOULUTUS
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Nyt jos esimerkiksi Suomen tai minkä hyvänsä toisen Euroopan maan taidekenttää haluaisi kritisoida systeemin tasolla, olisi Pelevinin *Empire V* se teos, jota vasten tätä keskustelua olisi käytävä. Teoksen kompleksisuustaso vastaa aiheen kompleksisuustasoa ja analyysi on ehdottoman oikea: muuttujat ovat kohdallaan. Ns. kaldealaisia kuvatessaan Pelevin kuvaa minkä hyvänsä nykyisen kansallisen taidekentän. Kaldealaiset ovat kirjan päähenkilöiden, "vampyyrien", palvelijoita. Jos kritiikki kohdistuu syteemin "hyväksikäyttöluonteeseen" tai yleiseen operatiiviseen "mustuuteen", eli "m... lisää »
Anna Maria Finelius
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Kirjasarjan *Människor och minnen. Personliga hågkomster och släkthistoriska skildringar* kuudennessa osassa julkaistiin Edvard Berghin *En skvallerkrönika från Helsingfors 1855*. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan Bergh erotettiin yliopistosta puoleksitoista vuodeksi osallistuttuaan ns. Töölön päivällisille 1855. Tämän tapahtuman kohdalla muutaman kuukauden merkinnät alkavat ja sisältävät monta mainintaa Tamelanderin tapauksesta. Mutta myös muuta. Lokakuun 22. päivä 1855 Bergh toteaa ylioppilaiden keskuudessa olleen paljon keskustelua siitä, miten Klinckowströmin veljekset ol... lisää »
Celestrial Dream by Anneke Baeten‎
Michael Jacobson / MK JCBSN blogissa THAT: A Plan(et) - 1 vuosi sitten

Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Lihantuotanto ja maidontuotanto, sanoo Pelevin kommunismin ja kapitalismin ajan eroksi Venäjällä. Myönnän, mitään tämän nerokkaampaa en ole koskaan kuullut.
NUO TOLSTOILAISVERENIMIJÄT, ELI VAMPYRISMIN KANSALLISIA EROJA
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Pelevinin *Empire V:*ssä on vähän ajatuksia, kuvia tai hahmoja, joita en olisi jossain muodossa ajatellut ja kirjoittanut. Mutta organisaatio, järjestysperiaate, jolla nämä asiat kytkeytyvät toisiinsa, hämmästyttää suuresti. Teos kiteyttää sen eron, joka kirjallisuusinstituution toiminnoilla on Suomessa ja Venäjällä. Huomatkaa että puhun nyt instituutiosta yleisimmällä mahdollisella tasolla tarkoittamatta, ettei ruohonjuuritasolla esiintyisi aika ajojoin toisenlaista yksittäisyrittelijäisyyttä. Pelevinin terminologialla, kysymyksessä on samat vampyyrit mutta erilainen kansallinen st... lisää »
Heräsin lumenvalkoiseen aamuun
quijote blogissa Mataleena - 1 vuosi sitten
Katsoin yöllä ranskalaisen vastarintaelokuvan Hiljaiset sankarit. Se elokuva on yksi suosikeistani. Yövalvomiset eivät ole minun juttuni. Heräsin lumenvalkoiseen aamuun. Valkoisen lumen valo tekee "hulluksi," ja, jos aurinko paistaisi olisin puolisokea heijasteista. Tunnen itseni Aina Inkeri Ankeiseksi juuri nyt. Tuossa sketsihahmossa on jotain hyvin traakista ja syvällekäyvää. Ja toisaalta se panee naurattamaan. Leikimme veljeni kanssa lapsena Pilvin isän kanssa. Silloin oli talon pihalla korkeat sahapukit ( Olivatko ne keorkeat, minun näkökulmastani olivat) joiden päällä pojat is... lisää »
Kastamattomat lapset
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Harrastuksena sukututkimus FB-ryhmässä ihmeteltiin vuonna 1900 aikuisena evankelis-luterilaisessa kirkossa kastettuja. Paikkakunnan yleisiin oloihin liittyvä selitys löytyi sanomalehdistä, mutta sitä etsiessäni eteen tuli muitakin tapauksia eli mahdollisia syitä sille miksi eloon jäänyt lapsi ei ole tullut ajalle tavanomaisesti kastetuksi ja kirkonkirjoihin merkityksi. (Mukana ei ole papin hukkaamia muistiinpanolippusia. jotka ovat edelleen todennäköisin selitys kun rippikirjaan merkitylle henkilölle ei löydy kastemerkintää. ) Tampereen Sanomat 7.12.1875: Herranehtoollinen ennen k... lisää »
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
Kuoleman köynnös oli kummallista. Se hilseili kämmenessä kuin tuohi. Ja jos noita tuohen hiutaleita katsoi tarkasti, tarkoitan kymmeniä kertoja suurentavalla mikroskoopilla, huomasi että hilseilevä massa koostui käytöstä poistettujen setelien hiutaleista. Tätä köynnöstä, joka kyllä tuotiin viidakosta, mutta aivan erilaisesta viidakosta kuin osallistujat luulivat, raastettiin juomaan. Toinen vaikuttava ainesosa oli ihmisen veri.
Nimetön
Sven Laakso blogissa Käymälä - 1 vuosi sitten
"Sitä varten juuri on olemassa sielun ulkohuuseja, siis nettiblogeja. Bloginpito toimii suojarefleksinä vammautuneelle psyykelle, joka yökkäilee jatkuvasti glamouria ja diskurssia. Sille ei saa nauraa. Mutta vampyyrin ei pidä ryömiä noissa viemäreissä." Pelevin, Empire V, s. 178
Asemic Tech opens February 28th 7:30 pm at Punt Multimedia in Barcelona Spain
Michael Jacobson blogissa The New Post-literate: A Gallery Of Asemic Writing - 1 vuosi sitten

https://www.facebook.com/events/417183728627810/ La escritura Asemic es muda, abstracta, e ilegible. Asemic significa no tener un contenido semántico específico, o sea que es una escritura sin un significado definido. Es una visión estilística de la escritura, que no se puede leer, sino observar. Cualquier tecnología sirve para hacer Asemic: un palo en la tierra, una pluma en la mano, una tableta gráfica, inteligencia artificial… Esa forma de arte antigua ha tenido una explosión de popularidad gracias a sitios web (asemic Magazine, Facebook, Tumblr, The new Post-Literate, Asemic.... lisää »
Kuusi - Gran - Spruce
Antti Samuli Hernesniemi blogissa Sounds Words Drawings Sculptures Dr Antti Hernesniemi - Ääniä Sanoja Veistoksia Piirroksia - 1 vuosi sitten

*Drawing by Antti Hernesniemi 1969*
Hiljainen viikko
susupetal blogissa SusuPetal - 1 vuosi sitten

Kuvia viikon varrelta, ei sanoja. Kategoria(t): elämää, ihminen, käsin tehtyä, kortit ja muuta taidetta, latvalaho, tunteet, viikko elämästäni
Kaupunkien asutuksen yleisluettelot
noreply@blogger.com (Kaisa Kyläkoski) blogissa Sukututkijan loppuvuosi - 1 vuosi sitten
Suljetussa FB-ryhmässä ystävällisesti tiedotettiin/muistutettiin, että "SAY:ssa on Turun kaupungista jaksot 1722-1741 ja 1742-1760. Ensimmäisestä näkyy myös hakemisto". Itselleni tämä oli uusi tai perusteellisesti unohtunut tieto. Hakemiston näkymisellä ei toki tarkoitettu nimihakemistoa, kuten ehdin ruusunpunaisin silmälasien läpi ajatella, vaan maantieteellistä jakoa. Tästä olisi ollut vuosien varrella kyllä hyötyä. Tosin ainakin akatemian osalta kokoaja on säästänyt paperia niin, että esivanhempani ovat kolmessa eri rivissä samalla aukeamalla, mikä ei ole luettelon perusmallin mu... lisää »

Ei kommentteja: