sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Tusinaromaani IV käsittelee (mm.) sansgardea, sitä kun ei ole ryhmää, piiriä eikä mitään. Tusinaromaani III käsittelee (mm.) aprèsgardea, sitä kun vielä oli ryhmää, piiriä ja Linnunlaulun kiva meininki. Mietin (?) että oikeastaan ensivuoden projekti olisi Tusinaromaani XIV eli mitä kerkeää kirjoittaa vuodessa yhteen tarinaan. Onneksi ensi viikolla pääsee taas kirjoittamaan, ettei tarvitse miettiä, pohtia, tällaisia juttuja, nolottaa tunnustaakin. Pohtiminen nyt on jo sanana sieltä naurettavimmasta päästä, äidinpoikien kieltä, ja sitten kysellään miksi tuli turpaan. Kai nyt tuli kun puhuu noin naurettavasti. Korjailin Tusinaromaaneja, ensimmäinen piteni hieman mutta toinen lyheni hiemammin. Ensimmäinen oli aika kiitettävän hapuileva mutta toisessa on jo menoa & meininkiä ja kolmas sitä samaa paskaa mitä suoltaa kun pääsee normaalijytkeeseen. 12-projektissa jäin kaipaamaan (mm.), että blogissa olisi laajasti kerrottu tunnelmista, mutta ei niitä kerrottu, ehkei tunnelmia laajasti ollut. Minullahan ei ole tällaisia rajoitteita. Olen 12-projektille kiitollinen, sillä ilman sitä en olisi älynnyt lähteä omaan projektiini. Viikolla tuli vai oliko viime viikolla viimeiset 12-projektin kirjat, en ole niitä kuin silmäissyt, että mitä on, mutten oikein päässyt sisään & kiinni. Kai nyt kun vain silmäisin. Ellen aivan älynnyt väärin niin Joulukuussa kyseltiin ihmisiltä ilmastonmuutoksesta vai oliko se Toukokuussa. Joulukuussa, hain kirjat. Semmoinen Joulukuu on. Toukokuu puolestaan kertoo tekijänsä jälkisanojen mukaan pelosta ja kuvotuksesta: "12-sarjan kirjoitustahdissa (vähän myöhästyneessäkään sellaisessa) en ole ainakaan itse uskaltanut varsinaisesti upota jonkin kirjan tekemiseen - heittäytyä tekstin tai teeman vietäväksi. Erityisesti tämä pätee Toukokuuhun, jonka kirjoittaminen teki minusta pelokkaan ja jonka taittaminen tuntui kuvottavalta." Tämä on surullista. Kirjoituskurssit on käyty, muttei siellä vissiin kerrottu, että taiteessa voi joutua kuvotuksen kanssa tekemisiin ja yleensä elämässä. Ei siitä maininnut taidelukion oppilaanohjaajakaan. Tämä oli ikävästi sanottu, mutta hieman nolottaa lukea tuollaista, kun on annettu avaimet ja ne heitetään jorpakkoon. Sanon tämän siksi, että nämä ihmiset ovat minulle vittuilleet ihan tarpeeksi ja sitten kun tulee tosipaikka niin heistä ei ole mihinkään. Hyvä kirjallisuus koostuu kuvotuksesta, sen kohtaamisesta, käsittelystä, hyvä kirjallisuus koostuu pelosta, sen kuvaamisesta, kohtaamisesta, käsittelystä. Vaikeista asioista koostuu hyvä kirjallisuus. Ja helpoista. Hyvistä ja pahoista. Kaikesta. Siinä vähän poetiikkaa. Se on elämää, mitä niin pilkkaatte, kun teillä sitä ei ole, elämää. No niin, millainen sitten on Toukokuu? Se on koskettava kirja eli olisi, jos siinä ei olisi defenssinä yliviivausta ja muita merkintöjä. On se koskettava kirja silti, vaikkei minkään ehkä pitäisikään koskettaa, kun ollaan vainen. Ei heittäydytä syvyyteen, kun pelottaa ja kuvottaa, ollaan pinnalla ja pinnassa. 12-projektin sisällön niukkuus on hälyttävää. Sitä ei oikein ole, mitään ei ole. Sitten on oltava tarkkana, ettei asiasta sano mitään. Mitä kauneimpia valheita kerrotaan. Ja taas: ei sisältöä kuulukaan olla. Kun nämä, puhun laajemmasta piirittömästä piiristä, kirjoittavat ns. asiaa, tulee hyvin näkyviin, etteivät he saa sanotuksi mitään. Lukekaa heidän blogejaan, poeettisia pohdintojaan, eikä oikein mistään saa kiinni, sillä mistään ei pidäkään saada kiinni, kun mitään ei ole. Missään. Siinä vähän Gesamtkunstwerkiä Poesiantamon tapaan. Kuitenkin kaverit tekevät paljon hyvää ja saattaa olla että puutun liiaksi marginaalisiin seikkoihin, ohitettaviin, joita huomenna ei muistella ja sitä tikulla perseeseen. 12-projektin tekijäkin on kirjoittanut loistavasti, myös 12-projektissa, mutta 12-projekti ei oikein onnistunut. Ja, jälleen kerran: sen ei pitänytkään onnistua, tästä kerrottiin jo 12-projektin alussa. Hyvin varautunutta on, puolustelevaa. Miksi Toukokuu on tuommoinen? Se olisi huipputeos jos se olisi tehty perinteisesti. Ehkä pientä viivausta sinne ja tänne... enintään... ja a vot! loistokirja! Tästä nyt ei pääse sillä selityksellä, että "poetiikka vaatii", kun poetiikka ei mitää vaadi, etenkään, jos poetiikka on defenssi. Eikä defenssissä mitään! Kaikkia meitä pelottaa ja vituttaa! Toukokuun jälkikirjoitus "12-sarjan kirjoittaminen" kuvaa projektin raskautta ja on hieno ja millainen PS se olisikaan jos... olisi... menty pidemmälle. Voi voi. Niin kuin joku sanoi blogini kommenttilootassa alkuvuodesta niin oma projektini on "henki-pois-juttu" (tuohon tapaan kirjoitti) ja niin se on, henki pois! Nöyryyttä se tuo, kun löytää rajojansa, mihin pystyy ja mihin ei. Se on hyvä asia. Ihmisillä on erilaisia vahvuuksia. Eikä kenenkään tarvitse projekteilla. Se projekteilee joka projekteilee. Se projisioi joka projisioi. Minulla on voimakkaita tunteita vähän kaikesta ja kaikista ja 12-projekti kuuluu näihin voimakkaisiin juttuihin tietenkin, koska pidän projekteista. Olenko liian ankara 12-projektille? Mutta perkele kun kukaan ei ole ankara lainkaan! Odotan keväällä eli kesällä kokonaisarvioita, esim. Parnasson kokonaisarviota odotan mielenkiinnolla, kai sellainen tulee ja kai sen tekee joku muu kuin poesiantamolainen (eli Pääjärvi ei nyt voi arvioida vaikka toisaalta olisi intresanttia jos hän arvioitsisi, en tiedä miksi olisi mielenkiintoista). Mervi tulee suitsuttelemaan Helsingoerischer Beobachterissa siinä kahvinkeiton lomassa (olen lukenut 12-blogia, kuten näkyy, tietenkin olen lukenut), mutta mitä sanoo Tuli&Savu, Nuori Voima, Kritiikki, Turun Sanomat, Kaltio, Kaleva, Aamulehti ja Lapin Kansa! Miksei anneta mennä, vain mennä. Anneta itsestä, heittäydytä. Ja kun heittäydyt niin olet aivan olematon. Kai nyt kun se on niin ihmeellistä.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

L a i h i a l


K o s k i s k o


K i s k o s k i


Ä  S  S  Ä  Ä  S
S  Ä  Ä  L  L  Ä
S  Ä  K  Y  L  Ä
Ä  L  Y  K  Ä  S
Ä  L  L  Ä  Ä  S
S  Ä  Ä  S  S  Ä


S  O  L  O
O  P  E  L
L  E  P  O
O  L  O  S
A  I  K  A
I  R  A  K
K  A  R  I
A  K  I  A


S  E  E  S
E  I  R  E
E  R  I  E
S  E  E  S


S  O  L  U
O  P  E  L
L  E  P  O
U  L  O  S


S  I  S  I  N
I  N  A  R  I
I  R  A  N  I
N  I  S  I  S


I  R  A  K
R  O  M  A
A  M  O  R
K  A  R  I


Å  B  O
B  O  B
O  B  Å


B  O
O  B
 

I  I
I  I


K  A  M  A
A  R  A  L
M  A  A  T
A  L  T  A


U  S  A
S  O  S
A  S  U


L  E  N  A
E  K  I  N
N  I  K  E
A  N  E  L


D  O  N
O  B  O
N  O  D


O  L  U  T
L  A  R  U
U  R  A  L
T  U  L  O


S  O  N  N  I
O  L  U  E  N
N  U  J  U  N
N  E  U  L  O
I  N  N  O  S


T  O  N  N  I
O  L  U  E  N
N  U  T  U  N
N  E  U  L  O
I  N  N  O  T


S  T  A  T  E
T  O  L  A  T
A  L  A  L  A
T  A  L  O  T
E  T  A  T  S


A  R  A  L
R  U  M  A
A  M  U  R
L  A  R  A


I  L  O
L  O  L
O  L  I


O  T  A  S
T  U  L  A
A  L  U  T
S  A  T  O


E  N  O
N  O  N
O  N  E


T  E  N  O
E  L  I  N
N  I  L  E
O  N  E  T


O  T  O  T
T  E  N  O
O  N  E  T
T  O  T  O


L  A  O  S
A  I  M  O
O  M  I  A
S  O  A  L


E  L  S  A
L  A  O  S
S  O  A  L
A  S  L  E


S  A  A  N  A
A  V  A  A  N
A  A  V  A  A
N  A  A  V  A
A  N  A  A  S


S  A  K  S  A
A  N  E  I  S
K  E  N  E  K
S  I  E  N  A
A  S  K  A  S


S  A  K  S  A
A  S  K  A  S
K  K  K  K  K
S  A  K  S  A
A  S  K  A  S
Paranoia on jo kauan ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

B  L  O  G  I
L  U  M  O  T
O  M  E  G  A
G  O  G  O  L
I  T  A  L  O


P  R  O  U  S  T
R  O  I  N  A  A
O  I  K  E  A  N
U  N  E  S  S  A
S  A  A  S  T  A
T  A  N  A  A  N
   



                  




                  I  N  R  I                            
                  I  N  R  I
            I  N  R  I  N  R  I  N
         I  N  R  I  R  I  I  N  R  I
      I  N  R  I     I  N     I  N  R  I 
   I  N  R  I        R  I        I  N  R  I
I  N  R  I           I  N           I  N  R  I
N  R  I              R  I              I  N  R
R  I                 I  N                 I  N
I                    R  I                    I
                     I  N
                     R  I
                     I  N
                     R  I
                     I  N
                     R  I
                     I  N
                     R  I
                     I  N
                     R  I
                     I  N
                     R  I
                     I  N
                     R  I
                     I  N
                     R  I

Olympiadiksi tekemistä


Viime yönä vai oliko toissayönä mietin (?) että miksi jättää tämä projekteilu yhteen vuoteen, kun vuodet ne vierivät yhä ensikin vuonna. Vuotena. Mitäpä jos ensi vuonna kirjoittaisi runosen joka päivä, 365 kpl? Vähän katurunoa, vielä vähemmän avantgarderunoa, yhä vain vähemmän erilaisia runomittoja... Se oisi hauskaa! Siinä olisi v. 2014. Vuonna 2015 kirjoittaisi kertapäivään mietelmän, sellaisen aforismin, tiedättehän. V. 2016 kirjoittaisi kertaviikkoisesti lyhyen tekstin, kirjakritiikin (yäk! mutta mitä ei tekisi taiteen vuoksi...), esseen, artikkelin, haaveilun, novellin, mielipidekirjoituksen, blogimerkinnän, blogikommentin, apurahahakemuksen. Siinä olisi olympiadin projekti. Noin kaksituhatta sivua, pikkasen päälle.


Ensi viikolla sitten Tusinaromaani IV valmiiksi ja Ranskaan, minkä jälkeen Tusinaromaani V. Olen keksinyt siihen aiheen ja myös kuudenteen osaan. Minulla oli jo aiheita, mutta hylkäsin ne, en viitsikään kirjoittaa Tusinaromaaneihin blogiromaania, päiväkirjaromaania ja kirjeromaania. Puhun jo helposti Tusinaromaanista, Tusinaromaaneista. Ne todella valmistuvat. Ihmeellistä. Suomen Kuvalehti ei ole vielä haastatellut, mutta odotan puhelinsoittoa, tosin numeroni on salainen. Muuten olisin jo kertonut näistä asioista valtakunnallisesti. Olen valmis haastatteluun niin kuin eräs oli sanonut.

Nyt soi: "Nuorena Syntynyt".
 
Laulunsanatkin voisi tehdä ensi vuonna. Niitä nyt tulee tuosta vain. Pystyisikö löytämään 365 runomuotoa? Varmaan. Siinä olisi jo amerikanistisesti sanoen haastetta. Ja olen sen verran hullu että toteutan nämä jutut. Sehän tässä hauskaa onkin. Eli Tusinaromaani päättyy 31.12.2013 klo 23.59 ja sitten alkaa tämä seuraava projekti. Se täytyy suunnitella tarkemmin kuin Tusinaromaani, joka lähti vähän lennosta.

Nyt soi: "Aika kuolla".

Viime aikoina on itsetunto noussut. Se laskee.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Vau.

Eikä hän eroa. Miten joku voi olla tuollaisen ihmisen kanssa samassa porukassa, esim. Suomen tasavallan hallituksessa? Muistutan vaihteeksi, että tämä kaveri on entinen huumeiden salakuljettaja, tosin vahingossa ja tietämättään, mutta sehän riittää (sukkaan oli tarttunut "kämppiksen" huumetta Englannissa ja sukka kävi Suomessa). Kysyisipä joku tästä asiasta pösilöltä ja miten se otsa kiiltäen kieltäisi kaiken.
Tällekin työpäivälleni sopisi otsikoksi Laisteluni ja yleensä omaelämäkertani nimi voisi olla Laisteluni neljäkymmentäyksi vuotta velvoitteita, työtä ja perusteluja vastaan. Kun elää yhteiskunnassa, jossa kaikki ovat todella ahkeria, moraalisia ja yleensä hyviä ihmisiä, niin on tämä hieman kiusaannuttavaa minulle ja muille.

Omaelämäkerrat, muistelmat

Haisteluni. Koiran elämää. Poesiantamo, huhtikuu. Rape Renttu muistelee vaiheikkaita vaiheitaan.

Maisteluni. Minä ja punaviini. Leipätesti, huhtikuu. Kerno Karkia muistelee aikaansa Turussa.

Scheisteluni. Saksalainen koprofiili muistelee (kuin eläkeläinen). Anonyymi tekijä. Suomentanut eräs aamupäivä Julle-Vihani Pensselinen. Tuprukaivo, huhtikuu.

Paisteluni. Muistelmoja lapsen ja ruskeanahkan. Ihotaiteilija Arki Erinäinen kertoo elämästään. Ajatuskirjapaja, huhtikuu.

Naisteluni. Talvella ei kalasteta eli Ylläksellä yritellen, Pallaksella paritellen, Luostolla lystitellen. Sampo Saame palaa ajassa aikaan kun vielä otti eteen "after-skissä". Likenostone, hutikuu.
H  A  I  T  I  N
A  L  H  O  S  I
I  H  O  O  S  I
T  O  O  S  I  A
I  S  S  I  A  S
N  I  I  A  S  I


R  U  N  O  T
U  T  E  L  U
N  E  N  U  N
O  L  U  E  S
T  U  N  S  I


(näin vietän iltani)
Nihil Int. perustanut runouspalkinnon. Ekskerptti tiedotteesta:
Palkinnosta päättää ammattilaisraati, jonka jäsenet ovat kirjallisuudentutkija Anna Hollsten, kriitikko, päätoimittaja Aleksis Salusjärvi, kriitikko, suomentaja Pauli Tapio ja runoilija, tietokirjailija Tommi Parkko. Palkintona ei jaeta rahaa.
– Runouden käsite on viime vuosina laajentunut ja monipuolistunut sellaisella vauhdilla, että esimerkiksi moni runoteos on jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota. Runouspalkinnon tavoitteena onkin kiinnittää huomiota uudistuvan ja monimuotoisen runouskentän ilmiöihin, sanoo raadin puheenjohtaja Anna Hollsten.
Palkittava teos on laadukas, suomalainen runoteos, joka valitaan vuoden 2012 alusta toukokuun 2013 loppuun ilmestyneiden runoteosten joukosta. Jatkossa teokset valitaan kesäkuun alusta toukokuun loppuun ilmestyneiden teosten joukosta. Kustantajia pyydetään lähettämään runoteoksia raadin arvioitavaksi. Myös omakustanneteokset ovat tervetulleita.
Palkittava runousteko pitää sisällään koko suomalaisen runouden kentän, kielestä riippumatta. Teko-palkinto voidaan myöntää esimerkiksi tapahtumalle, kiinnostavalle avaukselle, käännösprojektille tai elämäntyölle. Se voi olla myös Internetissä julkaistu. Ehdotuksia teko-palkinnon saajaksi voi jättää myös Nihil Interitin kotisivuilla.
Otetaan tälle. Ja tälle. Ja tälle (mähän näyn tossa!).

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Hänestä oli tehtävä pyhimys, kun ei hänestä hyvääkään ihmistä saanut.

(onko tämä jostakin? tätä tematiikkaa olen lukenut jostakin, hyvä ihminen ja pyhimys -tematiikkaa)


*


Sitten alku romaaniini Murha kirjamessuilla (kuulin että tätä yksi toinenkin suunnittelee tai tekee):

Minä olen Reijo Mäki, yksityisetsivä. Sain poliisista kengänkuvaa liiallisen viinaan- ja naisiinmenevyyden vuoksi, joten ryhdyin yksityiseksi ammatinharjoittajaksi.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Olen saattunut tietoon, että Otto Tuhat täyttää tänään neljäkymmentäseitsemän vuotta. Ne vuodet eivät ole olleet suotta! Muistan Otto Tuhaten siltä ajalta, kun kävelimme Vuorikatua kirjaa ja kaljaa nauttimaan. Sitten kun muutin Turkuun, kaveri käveli vastaan. Joskus paranoia yllättää hyvällä tavalla. Onnea! Syntymäpäiväsankari kommentoi välistämme kemiaa kuukausi takaperin näin: "Me ollaan niinku... öö... samal planeetalla..." Käsittääkseni tuo planeetta on jossakin Jupiterin takana. Silloin kun vituttaa eli melkein aina, mieleni piristeeksi mietin syntymäpäiväsankarin kaltaisia ihmisiä. He ovat syy elää. Kiitos, kun olet olemassa.


T  U  S  I  N  A
U  P  O  T  A  N
S  O  I  S  I  T
I  T  S  E  S  I
N  A  I  S  E  N
A  N  T  I  N  A



R  O  M  A  A  N  I
O  R  A  A  N  A  S
M  A  K  S  O  I  T
A  A  S  I  A  S  U
A  N  O  A  L  E  T
N  A  I  S  E  N  I
I  S  T  U  T  I  T


E  L  I
L  I  E
I  E  S


S  E  T  Ä
E  D  E  S
T  E  O  S
Ä  S  S  Ä


-  -
  

(1  3)
(3  1)

 
K  O  L  M  E
O  S  U  U  S
L  U  V  U  S
M  U  U  S  A
E  S  S  A  Y


T  O  I  S  T  A
O  T  S  I  I  N
I  S  O  I  E  S
S  I  I  R  T  I
T  I  E  T  O  O
A  N  S  I  O  N


P  R  O  J  E  K  T  I
R  O  M  U  L  U  U  S
O  M  E  L  E  T  T  I
J  U  L  K  A  S  I  T
E  L  E  A  P  U  S  I
K  U  T  S  U  K  I  N
T  U  T  I  S  I  J  A
I  S  I  T  I  N  A  A

hullun tunnustuksia


Minua pelottaa kommentointini, kun siitä voi olla hirveät seuraukset ja olin peloissani mitä tästä seuraa, että millainen ryöppy tulee tällä kertaa ja erää niskaan, muttei tullutkaan. Vielä. Kommentoinnissa on oltava todella tarkkana. Ensinnäkin siinä, mitä kommentoit, sillä kenties et kommentoi sitä mitä merkintijä tahtoo että kommentoitaisiin. Tai sitten kommentoit väärin. Tai yleensä puhut asian vierestä. Minun blogissani saa kommentoida ihan mitä tahansa tai olla kommentoimatta, mutta näin ei aina ole, hyvin tarkkaa on kommenttien seuranta, moderointi. Noin kerran vuodenajassa saan sähköpostia aiheella "miten olet kommentoinut väärin". Yhden sähköpostinkirjeenvaihdon olen julkaissut, mutta siinä minä olin yksin ja vastassa ihmeellinen mafiaorganisaatio, joka kuulemma on riidoissa vähän muuallekin. Muttei sitäkään olisi pitänyt tehdä. Sen sijaan minun olisi pitänyt äkätä jo aiemmin millaisen porukan kanssa olin tekemisissä ja kun en äkännyt niin minun olisi sitten pitänyt pitää turpani tukossa ja olla näyttämättä muidenkin aukinaisia turpia ja mitä niistä valuu. Joskus niin keskustelututtaa. Se ei ole hyvä asia. Yritän olla mahdollisimman hiljaa ettei kukaan hermostuisi. Tavoitteeni on, etten sanoisi enää mitään, mutten onnistu tavoitteessani mikä paraikaa on kiusallisen hyvin nähtävillä. Tahtoisin vain että olisi hiljaista. Enkä siinä onnistu. Milloinkaan. Jotenkin tuntuu, että lopuksi se olen minä, jolle jää huono olo. Että muilla on hyvä olo. Se ei voi olla niin. En tiedä. Kai me kaikki ollaan menossa hirteen. Vai onko ihmisillä erilaisia tapoja elää ja olla. Kenties jotkut ovat onnellisia, edes välillä. Eivät koko ajan kärsi. Pelkään aivan tolkuttomasti sitä, että minuun suututaan, olen tullut aivan hysteeriseksi siitä, tilanne on viime aikoina ollut pahenemaan päin. Menneisyyden huonouteni vainoavat minua. Tänään kirjakaupassa mietin sitäkin, miten typerästi olin kohdellut erästä kirjailijaa, kun selailin hänen kirjaansa. Hävetti. Kysyin syksyllä T.L.:ltä, miten sitä jaksaa "kiistojen" kanssa ja hän oli vähän sitä mieltä, että niihin tottuu. Hänellä on vuosikymmenien kokemus kirjallisista kiistoista ja muistakin kiistoista. Minä en tahdo tottua vaan tahdon olla poissa kiistoista. Ne häiritsevät minua suuresti. Päivä menee pilalle, montakin päivää. Ja tämä vain siitä syystä, etten ole tajunnut olla hiljaa niin kuin lähes kaikki muut tajuavat olla ja jos jotakin sanovat niin asiallista asiaa. Tätä piirrettä vihaan itsessäni erityisen paljon ja se on merkittävää sillä vihaan itsessäni kaikkea. Pahaa on myös "kiinnostukseni sosiaalis-yhteiskunnallisiin asioihin". Pysyisinpä edes estetiikassa. Pyrin kaikesta yhteiskunnallis-&c.:stä pois, kun ihmiset niissä asioissa herkästi hermostuvat, vaikkei mielentyyneys pysy aina estetiikassakaan, mutta kuitenkin paremmin. Estetiikkani on sellainen, ettei olisi muuta kuin estetiikka. Muilla saa olla, mutta siis minulla vain estetiikka. "Saa olla"? Mikä totalitaristi oikein olen kun näin pöljiä päästelen suustani, kielestäni se totalitarismi hienosti löytyy. Tolstoin Ylösnousemuksesta opin, etteivät ihmiset milloinkaan eivätkä missään voi olla tuomareita. Yritän muistaa tämän mutten tule muistamaan vaan olen jatkuvasti tuomitsemassa lähimmäisiäni. Silti minun on syytä yrittää, pyrkiä tuomitsemattomuuteen. Tänään nolotti kun tuli nuo 12-projektin viimeiset kirjat. Sillekin olen äkämysteillyt. Mikä minä olen sanomaan, en mikään. Minut ohitetaan aina kun olen tämmöinen idiootti, siksei Papinniemikään minulle koskaan vastannut, vaikka vastasi muualle. Ei näitä kiistoja enää, etenkään, kun en ole kiistoissa vaan kiistojen ulkopuolella, itsekseni huutelen. Kävin katsomassa 12-projektia ja siellä oli näitä "poimintoja internetistä", ja vaikka olen usein 12-projektia kommentoinut niin ei minua siellä linkattu, kun olen tämmöinen idiootti. Minun pitäisi ymmärtää ettei kommenttejani kaivata, mutten ymmärrä vaan minulle pitää idiootille suoraan sanoa. Turhaan pahoitin mieleni ignoreerauksesta. Ei hulluja huomioida. Sain viestin, että Tolstoin Tunnustuksia on saapunut postiin. Haen sen huomenna ja saan siitä lisävirikkeitä. Pitäisi tehdä elokuun lopuksi kirjanen Juhani Rekolasta ja kai sen teen, vaikka ihmettelen että miten sen teen, kun tuota kirjoittamista muutenkin piisaa, mutta ehdin vallan hyvin, sillä olen aika nopea kirjoittamaan. Jälki toki on kelvotonta muttei se haittaa.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Täälläpä vallan kehutaan meikämannea!


E  S  S  E  E
S  T  A  T  E
S  A  D  A  S
E  T  A  T  S
E  E  S  S  E


(ikivanha state - etats taas)
N  A  T  S  I
A  V  I  O  S
T  I  K  I  T
S  O  I  V  A
I  S  T  A  N


T  E  N  A  T
E  N  O  N  A
N  O  L  O  N
A  N  O  N  E
T  A  N  E  T


S  Ä  Ä  T  I
Ä  S  S  Ä  T
Ä  S  S  S  Ä
T  Ä  S  S  Ä
I  T  Ä  Ä  S


I  I  S  S  I
I  S  O  U  S
S  O  K  O  S
S  U  O  S  I
I  S  S  I  I


A  N  E  E  L
N  A  L  L  E
E  L  E  L  E
E  L  L  A  N
L  E  E  N  A


I  S  Y  Y  S
S  Y  Y  H  Y
Y  Y  H  Y  Y
Y  H  Y  Y  S
S  Y  Y  S  I


*


T  U  S  I  N  A
U  P  O  T  A  N
S  O  I  S  I  T
I  T  S  E  S  I
N  A  I  S  E  N
A  N  T  I  N  A


T  U  S  I  N  A
U  R  I  N  A  A
S  I  K  A  A  S
I  N  A  H  T  I
N  A  A  T  I  N
A  A  S  I  N  A


T  U  S  I  N  A
U  T  E  L  U  N
S  E  K  O  I  S
I  L  O  I  V  A
N  U  I  V  A  N
A  N  S  A  N  A

 
Olen saanut stipendin "Alati Köyhien Runoilijoiden Yhdistyksen peruskivenmuuraustalkoisiin".

Stipendin arvo on 1 euro ja 40 senttiä ja sen on myöntänyt minulle edelleen tuhlattavaksi Malmin Polgara. Liitän stipendin CV:heni. Siinä riittää taas apurahalautakunnilla vittuunnuttavaa, kun joku on pannut tuommoista vakavaan asiakirjaan. No, onneksi minulla on tuo valtion juokseva apuraha, josta kyllä joka perkeleen kahdenkympin kirjoitus muistetaan vähentää (terveisiksi tämä H. Hautalalle, että millaista valtiota hänkin on rakentamassa, että nyt tietää millaisia "virheitä" tässä totalitarismissa voikin tehdä vaikkei virhettä olekaan tehnyt, mutta siitä rokotetaan pientä ihmistä aina ja kerran suurtakin, näköjään).

torstai 21. maaliskuuta 2013

Kustantaja kertoi, vaikken edes kysynyt, että ilonirunonurinolia on myyty kaksi kappaletta, mutta korosti, että se on enemmän kuin yksi. Tai nolla. Ei yhtään. Olin mielissäni, sillä kaipaan kovasti vääriksiymmärretyksi tulemista. Minulta kirjan on ostanut kolme ihmistä, mutta yksi osti oikein kaksi kappaletta. Se on neljä. Lisäksi joku kyseli, kun olin puhelimessa, puhetoverini takaa mistä niitä saa ja oli "netissä". Siinä oli ehkä viides. Näin ollen kuusi tai seitsemän kappaletta on mennyt, viisi tai kuusi mahdollista lukijaa löytynyt. Nyt tiedän, miltä menestys tuntuu. Tämä on vähän sellainen tuotantoblogi tämän merkinnän osalta. Kerron markkinoinnista, oheisteoista ja kaikesta siitä kiireestä mitä ihmisellä voi olla, kun on menesthyvä ihminen. Ja tämä pelkällä "läpändeerauksella", voi vittu.

(Toimitettu versio. En tahdo noita kyykäärmeitä kimppuuni.)

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Luen Tolstoin Ylösnousemusta ja olen niin sanotusti voiton puolella. Mitä olen typeryyttäni ihmisiä kuunnellut niin olen ollut käsityksessä että Ylösnousemus on huono kirja, muttei se ole vaan erinomainen kirja. Liian usein menen halpaan, kuuntelen ihmisiä, en ole itsenäinen kuten esimerkiksi esseistit ja muut ajanmukaiset ajattelijat, vaan uskon kaikenlaisia höpöpuheita. Ylösnousemuksen ongelma näyttäisi olevan siinä, että se on elämänkatsomuksellinen kirja, missä käsitellään muun muassa häpeää, syyllisyyttä ja muita aiheita sellaisia, jotka ainakin nykyaikana on täysin sivuutettu, kun kerkeästi sanotaan ettei ole häpeää eikä syyllisyyttä eikä mitään muutakaan, ollaan vain. Tilasin verkkokirjakaupasta sitten Tolstoin Tunnustuksia-opuksenkin. Siellä on varmaan lisää kiusallisia asioita, vaivaannuttavia. Ja huomasin että uusi Tolstoi-suomennos on tulossa, oliko nimellä Omatuntoja, vaikkei enää ole omaa, tuntoa, omaa tuntoa, eikä omaatuntoa. No niin. Aika ehyen kuvan ihmiset antavat itsestään. Että ovat itsenäisiä. Sitten painavat tykkää-nappulaa. Ja sanovat kuorossa että voi kauhija, voi kauhija sentään. Kauhija. Kauhija. Aika jännä sana. Tolstoin mukaan ihmistä on rakastettava, eikä pidä mennä viran taakse. Voi kauhija. Yritän olla vihaamatta. Siinä työtä riittää.

Päivän poliittinen kannan otto


Jouduin vaimolta jokin viikko sitten kysymään, että eikö niin sanotuilla homoseksuaaleilla jo ole avio-oikeus eli parisuhteen rekisteröiminen. Kuulemma ei ole. Eikä sitä adoptio-oikeutta, sen taisin jo tietää. Mutta tuo parisuhteen rekisteröiminen on siis jotakin muuta kuin siviiliavioliitto, mitä tahdotaan ja kansalaisaloite on aloitettu. Aion allekirjoittaa tuon kansalaisaloitteen, on se nyt saatana ettei naimisiin voi mennä kaksi aikuista ihmistä (tai vaikka kolme). Ja adoptio-oikeus päälle. Hieman vastustin ensin, kun luulin, että alttarille ollaan pyrkimässä mutta oikeastaan menisi sekin, vaikka kristillisesti kenties avioliiton tarkoitus on suvunjatkaminen, mutta suku nyt jatkuu vaikka adoptiolla, mikä liekin tässä maailmantilanteessa moraalisin vaihtoehto. Lisää sakkia tälle paskapallolle ei kannata tehdä, pidetään huoli näistä mitä nyt on (vrt. "oma takapiha/ etupiha ensin kuntoon"). Mutta, mitä tulee kansalaisaloitteeseen, minua ärsyttää kun sitä nollapollat hehkuttelevat ympäri virtuaalista puutarhaa, mutten anna sen häiritä vaan allekirjoitan silti. Tästä samasta syystä olisi voinut allekirjoittaa Pekka Haavistoa vuosi sitten, mutta allekirjoittamatta jäi. Allekirjoitin Kinnusta. Sitten Hautala. Odotin mielenkiinnolla, miten hän ei eroa. Saatiin aika perinteinen uhriperustelu. Annan arvosanaksi 3/5. Sitten olen sitä mieltä, että Niinistön suvusta tulee hyvää poliitikkoa, sillä kuulemmma puheenjohtaja Niinistö ja tasavallan presidentti Niinistö ovat sukulaisia. Päteviä herroja. Jännä, miten kahdesta noin kammottavasta puolueesta voi tulla noin hyviä miehiä. Tosin tunnen päteviä turkulaisia vihreitäkin. Ja ainakin kaksi kokoomuslaista.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Rakkaat ystävät! Esittelen nyt tämän:

N  E  N  U  K  U  U
E  L  E  L  U  K  U
N  E  P  O  M  U  K
U  L  O  S  O  L  U
K  U  M  O  P  E  N
U  K  U  L  E  L  E
U  U  K  U  N  E  N

(Sormet tärräsi kun kirjoitin, helkutti, tuo on lähellä ymmärrettävää! Vähän härskiä tuossa nelosrivillä, siis ehkä sen ymmärtää jos miettii härskiä, uukusen muuten opin eräästä Puhdistuksesta; onko tuossa virhettä, jotenkin en näe, sunnuntaista saakka olen taas askarrellut tällä mallilla sanojen parissa, sain innoitteen kun puhuttiin... sanoista, kiitos! Tärkeää tuossa on että siinä puhutaan suoraan numeroista)

kirjakevättä turpaan, tupaan käräjiin


Eletään kirjakevättä, aikaa ennen ja jälkeen kirjasyksyn. Olen huomannut, että ne, jotka ovat kirjasyksyssä (alias norsujen hautausmaalla?) ovat ärsyyntyneitä kirjasyksystä, omasta vuodenajastaan. Se on turhaa. Me kaikki tavoittelemme kirjasyksyyn vaikken puhukaan kuin omasta puolestani. Ja monen muun. Kesällä kirja kesii. Talvella pesii, residenssissä. Kirjan voi "bongata" pihapuusta ja sillan alta.

Tänä kirjakeväänä olen saanut kolme vaihdokasta, jotka esittelen nyt saamisjärjestyksessä. Esittelyni on definitiivinen, lukkoonlyövä ja tyhjentävä.

Ensimmäiseksi sain kangasalaisen nahkatakkimies Tony Laineen runoteoksen Vulgaari pareketervehdys. Kirjasta löytyy sanoja kevytmodernismista katurunouden kautta avantgardeen. Proosaruno unohtui, lukekaa vaikka "Runtelemisen basicsit", on siinä katuakin ja avantia. Kasarimies tämä Laine on! Kirjoittaa minulle tärkeistä asioista ja sopivan kierolla tavalla, eli todella kierosti.

Seuraavaksi tulee Merja Auerin Silitän katajaa. Teoksessa tiedetään vähän, enemmän uskotaan ja eniten epäillään. Pidän tällaisesta järjestyksestä. Tosin olen aivan jäävi sanomaan. Mutta on tämä kaunis runo, kevytmodernistinen, mikä ainakaan minulle ei ole huono asia:
olet puheensorina
kahvitilkka kupin pohjalla

puun ääriviivat ikkunassa
Tai sivun 58 runo, joka vie aatokseni Tapani Kinnuseen, jonka Haitin runot ovat jääneet aivan vaille huomiota, vaikkei niitä ole vielä julkaistukaan, joten pari sanaa lienee niistä paikallaan. Lainaan katurunoilija Kinnusen runon "Toukokuu":
Vätin miehen kanssa
kirjallisuuspalaveri
Liljan patsaalla.
Minulla oli oluttölkki
ja pieni Jägermeister.
Vätin miehellä
pari oluttölkkiä
ja puolenlitran Koskenkorva.
Pistimme Suomen
runouden ojennukseen.
Soitimme Mika Terholle
ja Timo Hännikäiselle.
Asiana Turun Runoseminaari
kulttuuripääkaupunkivuonna
2011.
Haukuimme hesalaisia
hakukonerunoilijoita.
Kehuimme Saarikoskea
ja Eino Leinoa.
Pena esitteli Parabellumiaan
runoseminaarissa 1962.
Nyt oli aika
hakea Suomi-konepistooli.
Emme olleet kumpikaan
käyneet armeijaa.
Minä olin sivari,
Vätin mies hullu.
Siirryimme joenrantaan
Titanikin terassille.
Alkoholi meni päähän,
heitimme legendaa
paikalle osuneille
kuvataiteilijalle
ja toimittajalle.
"Olen körttiläinen",
Vätin mies sanoi.
Tämä on hyvin ilkeämielinen runo. Vien tästä käräjiin. Runo vääristele todellisuutta ja esittää suoranaisia valheita. Kinnunen maksaa tästä vielä minulle pitkän sentin kipurahoja.

Ensinnäkin Kinnunen väittää, että minulla olisi ollut "pari oluttölkkiä", mikä on täyttä valehtelua, sillä kuusi ei ole pari. Toiseksi, Koskenkorvani ei ollut puolen litran tilavuutta, sillä join ns. Eurokossun, jonka tilavuus on 0,7 litraa. Lisäksi, jos arvon runoilija olisi tahtonut korkeudestaan mainita, join myös valtaosan hänen Jägermeisteristaan ja oluttölkkinsä jämät.

Runo kertoo aivan valheellisia asioita "Vätin miehestä"! Onneksi korjasin tässä ja näin asiavirheet.
Tein huvikseni Sator-neliöstä suomenkielisen version, tai siis katsoin millä periaatteella se menee ja sitten vähän kokeilin. Sator-neliö:

S  A  T  O  R
A  R  E  P  O
T  E  N  E  T
O  P  E  R  A
R  O  T  A  S

Tuostahan näkee että on sator - rotas ja arepo - opera ja keskellä tämä tenet. Sitten tempaisin tällaisen:

A  A  S  S  A
A  A  T  O  S
S  T  A  T  S
S  O  T  A  A
A  S  S  A  A

(Hetkinen, Courierilla näyttäisi tulevan tasaista jälkeä!yritin löytää verkosta vastaavia neliöitä ja viisiöitä ja muita mutten löytänyt kuin jokusen, joku oli tehnyt latinaksi viisiöitä, kai niitä on enemmänkin, tuota helpompaa kyllä piisaa; yhden todella oudon ja kiehtovan löysin, "inversion squaren")