sunnuntai 29. joulukuuta 2013

kommenttini jossakin keskustelussa:

hannun blogin kommenteissa kortteinen mainitsee halunsa somekatoamiseen. mullahan on koko ajan sama ja muutenkin katoaminen, vaikeneminen ja koko hoito (pynchon). tunnustin välittömästi oman tahtoni, tahtotilani! meni ehkä sekunti. jotenkin kortteinen vaikuttaa selvänäköiseltä, sillä on jotain menossa. aion vielä kävellä toukolaan ottamaan asiasta selvää! siellä sitten viinimarjapensaassa vakoilen! kortteinen ylistää toukolaa! siis onko niin että todellinen luovuus on tullut toukolasta eikä impivaarasta, sillä toukolassa elettiin eikä runkattu voimalla seittemän miehen. pidän tätä mahdollisena. kivi teki virheen ottaessaan päähenkilöikseen seitsemän pösilöä, häviäjää, joista sitten tuli kilttejä yhteiskunnan orjia, kun taas toukolassa meno oli hurjaa.

vastaus johonkin vuorosanaan:

nykyäänhän on itsensä löytämistä ja itsensä myymistäkin, vaikka ennen katottiin peiliin ja mentiin kulmaan tai satamaan.
Masentaahan se, kun ensin kehut tuhat kertaa ja sitten moitit yhden kerran niin se tuhannesensimmäinen jää mieleen.

Mutta noin se menee. Tiedän sen itsekin.
tulin tähän.

lauantai 28. joulukuuta 2013


toivon mukaan karttuva sanainen sarja alamittaisille


piti tulla sivusta mutta tuli suvusta

Aikaansa edellä olevakin voi olla ajattomasti väärässä.

Juokseminen - harrastus jaloin.

Päivitin pitkälle yöhön.

En suurena edistyksenä pidä, että vihapuhe korvataan ivapuheella.

Punaviiniä vai valkoviiniä - hölmöilläkin on valintansa.

Ai, sanot, olen ovela levon eloton asia.

Olen niitä, jotka ohjeistavat tarjoilijaa siitä, montako jääpalaa lasiin pannaan.

Kaksi.

Paranoia on jo kauan ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse.

Hänestä oli tehtävä pyhimys, kun ei hänestä hyvääkään ihmistä saanut. (onko tämä jostakin? tätä tematiikkaa olen lukenut jostakin, hyvä ihminen ja pyhimys -tematiikkaa)

Menesthyvä - Siinä se on. Muuta ei tarvita.

Ihminen on mitä hän syö - mm. vegetaristien ja kanafarmarien välttelemä sanonta.

Hokema-päivitys: Heil Hitu, muil Mussolini, meil gmail.


Rakettitiede on jo keskuudessamme ja nyt eteisessä rymistelee sesonki.

Ettei kyynisyyttä luultaisi kriittisyydeksi.

CP-poetiikka (copy-paste poetics).

CP-poetiikan vuosikirja.

Lease a reptile - kehotus anonyyminvihaajan kommenttilootassa.

Glame - valjun glamolöösi ylikansallinen sähköpostipalvelu.

helppoheikki ja demokratiassa ei auta itku markkinoilla

välittömässä auringonpaisteessa

yksin leivästä kyllä

Ihmiselämän ilmeisen loputtomasta kamaluuksien luettelosta löytyy myös väärin-sureminen, joka kuuluu samaan kategoriaan uhrin väärän toiminnan kanssa.

Olkoon hiljaisuus moitteeni.

Hyvin paljon syyllisyyttä, maanantai.

Ryhmässä olen kuin nolla kertolaskussa.

Valitsin ystäväni väärin vihamieheni oikein.

Vanhusten viisaus on sitä, että nuoremmat sanovat vanhusten olevan viisaita ja vanhuksetkin sanovat.

H.V. on hyvä vaimo.
Kasastansa Kazakstan.

Siipivälirikko.

Ei totuutta viitsi huudella; joku voi kuulla.

antiteesi vahvistaa teesiä joka on synteesi

Ennen he, jotka politikoivat, eivät olleet idiootteja, nykyisin he.

Yritä arvostaa ihmistä.

Yritän arvostaa kirjailijaa ihmisenä.
Yritä arvostaa kirjailijaa ihmisenä.
Yritäpä arvostaa kirjailijaa ihmisenä.

Onnee ja menestystä vaan.

juupas eipäs perustele et vastannut nimiä vieläkin kaipaisin en sanonut

Sairaus tulee suoraan, terveys väärään.

kuukaan valaise

hänennimisiään on kaksi
voi sitä toista

yhdeksäntoistavuotiaana luotin järkeen
niin sitä piti

Mä en oo syvällinen ihminen. Jotain hyvää sentään.

Kai keskustelu vähän hankalaa on, kun se tyssää jo siihen, että toisella on pitkä tukka.

Ettei täällä vain olisi kriittisiä aikalaiskriitikoita, jotka eivät usko keskusteluun?

Korttilaisesta tuli körttiläinen.

Niin huono itsetunto, ei voi olla kuin runoilija.

My favourite playground equipment is mood swing.

Maahan sopii yksi totuus kerrallaan ja se on valhe.

Hist, this shit hits.

matkapuhelinten absoluuttinen ja suhteellinen määrä kasvaa kun yö etenee.

Rakas Jumala anna minulle voimaa olla vihaamatta!

"Eikö mikään riitä?" - Kyllä. Nyt riitti.

luota ihmiseen. mutta älä sano sitä hammaslääkärillä, silloin et enää kuulu sairausvakuutuksen piiriin.

ajatella, jos emme purkaisi pahaa oloamme lähimmäisiimme.

lähimmäinen on viemäri, roskalaatikko, kaatopaikka ja muita konkretioita.

tahtoisin vajota hiljaisuuteen, sinne laaksoon.

Minä ihailen ja kunnioitan syvästi kaikkea sitä mitä pitää ihailla ja kunnioittaa juuri silloin siinä paikassa missä olen.

Ajatelkaa, miten hankalaa Facebookissa on vanhemmalle väelle, kun pitää tykätä.

Erillissota ja rauhanomainen rikkainelo.

Kirjailijan kone menee arkisin nukkumaan, mutta sammuu viikonloppuisin ja juhlailtaisin.

Pornoelokuvan koenäytös, mikä loppu innostaa eniten.

- Montako kirjailijaa tarvitaan vaihtamaan kustannustoimittaja? - Ei yhtään, ei tartte, kustannustoimittaja roikkuu jo kattolampussa.

Sosiaaliset verikostot. 

Urheilu pelasti minut musiikilta.

Me kaikki ollaan runoilijoita. Mieli pahentuu niin kovin herkkään. Mutta kukaan meistä ei ole runoilijan lapsi.

Itä-Eurooppa on Suomesta länteen. 

Elämä on joskus erikoista. Mihinkä panisi painon edellisessä lauseessa?
No just joo. Jos panisi painon kumitukselle. Kummitukselle.

Hyvätuloinen halpa maku.

Masokistin ja sadistin onnellinen avioliitto.

Tabe ei ollut tapetti.

H-kirjain. Välillä Sinua ei ole ja välillä olet K. Otan osaa kärsimykseesi!

Ei minua jahdata painajaisissani, olen jo kiinni.

Tuo kammottava ulkopuolisuuden tunne!

Käyttäjä on kyttääjä.

Inhimillisyys ei ole peruste. Maan tapa on.

En minä joukossa räksytä.

Instituutio välittää alamaisistaan kaikki palat parhaaseen hintaan.

Sairaudet toimivat instituution parhaaksi.

Hyvää ei ole, on pelkkää parasta.

(lisäyksiä 13.1.2014)

perjantai 27. joulukuuta 2013

Monilta (Juho Nikko, Timo Salo, etc.) olen saanut innoitusta näihin:

iskes oloosi sooloseksi

Tuho: ei tae
pakuriliru.
Kapea tie
ohut.


salatee mahassa
valiovoi lavassa
hameet alas


Itsenäisyys iän esti.

Sulla vakaa kavallus.

Ilonen inter-etninen oli.

Ite viiras tiltis Siekkarit.
Irak-keissit litsarii veti.


Isin ääliö löi läänisi.

tiskas ananasaivoni
otsavanne joulupäivä häviä
pulu ojenna vastoin ovia
sanana saksit

anot sait
sana kaitse
tapanini napa
testi akan
astiastona

"Aasii ajaa viaton", ivaat, "koisaa,
kuole anispala lapsina!" Eloukaasi
oktaavin ota, Ivaaja iisaa.

Noloukko masuton, uusi.
Vuotena anetouvi suun
otus, amok-kuolon.

Telon otan uurnan
ruunaton olet.

Viaton ota IV

Viaton not AIV


soluaivo neuron
opi laikkupuuro
toruu pukkia lipo
noruen ovia ulos


manteli, let nam!
(Otto Tuhat sai mantelin)

niksu siistii manaa
jee pyhää hypee
jaa namii tsiisuskin


Sai letun utelias.

osataevalalekurisirukelalaveataso

isäkylähamesairaalalaariasemahälykäsi

opi lääkäri räkää lipo

net potilas sali top ten

maniasiakasta natsa kai sai nam


Timo Salon Ollapa valaiseva -päivityksen ja päivityksen kommenttien innoittamana:
suri valaiseva vesialavirus
 
  

neulo emmi
sika haiseeko
riitti joulupuuro
toruu pulu
ojitti irokeesia

hakisimme oluen


sa ravittu
kristus sut
sirkutti varas


wolfskin niks flow

wolflow

w  o  l  f
o  p  e  l
l  e  p  o
f  l  o  w

w  o  l  f
o  p  i  l
l  i  p  o
f  l  o  w
 


États-Punakuono? No no, UK an upstate!

isäis yö ylety loppiaista ratsia ippolyte lyö ysiäsi

Te Rasan Nasaret!

ni kato joulukuusi
suu ku luo jotakin

isoon pyhää joulu lihaton etu puten ota hilu luo jäähypnoosi


aat ne joulupulu ojentaa

... joulupukit tikupulu oj...

alla joulu pukitti kupu luojalla

tontut not

Anouk anu-petteri sir ette punakuona

punakuono mono UK anu p
 
 
 


salaunia poloneesi lienee
sano tavua suksina hiutalelatu ihan
iskusauvat on aseen
eiliseen olo painu alas

(sanat sävelmään "somaa kaamos?")

tarut tunnit sinne
kunnes kusee joulusi
risu luo jeesuksen
nuken nistin nutturat

(sanat sävelmään "imulumi")

sukii fiilis naatti pukilla
malli kupittaan silii fiikus

itämaat lumen taju sai thule tuupi lore mun takia patio soi seittii unia juu sano taa mä tietäjättä jäte itämaaton asuu ja inuiittiesi osoita paikat numero lipuu te luhtiasujat ne multaa mäti
 
 
  

*

Altai @ LA

Annamari Ira Manna 

utu,

deus sued
mur d nitsivoo
d row sana ire
mo hut rive d'Oise
hai vero Chronos
Aida i liar u s u r
et so retro's sort
E-roster usura
Iliad Iason or h-core
via Hesiod e virtu
homeriana sword
oo VI's tin drum
deus sued u tu


ELLI TAAS SAATILLE

Elli, aja vitsa: kuin
omia vaimo ujo?

Palavat lavakisat.
Tulo: ou jee, piiat
oottaa saattoa - jolua.

Kone kinu: "Mitä
mietit?" Ei mäti muni
kenokauloja... ottaa!

Saatto ota, iipee - juo
olutta sika valtava.

Lapo juomia vaimo
niukasti vajaille,
Elli taas saatille.


iskäksiÄiskäksi

N  E  Z
E  L  E
Z  E  N


Mitä mietit? ei mäti M

tius ruplai virtsas trivial pursuit

AAMUMAA (Japanin palidromitunnus)

EIRESERIE

SUOMENEMOUS (tätä voisi jo tarjota sisäministeriöön)

EESTINITSEE

USAAASU (Homestead Act of 1862 - nevö föget)
 

TAIDEDIAT  
 
kamala lamak emmää jaksa miettiä tota.
 
narrivaara vainoo neitosi sinua kaunis isotienooni avaraa virran

su av at nio vastakaanon arretes te se tuotte suova jänislammas nous nakupaavi Pius uipi vaapukansuon sammal sinä ja vous et toutes etseterra non a a.k.a. t's avoin tavaus
 
      

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

"Anna lapselle raitis joulu." Pankaa nyt perkele joskus niihin kuviin nainenkin, eikä aina tota suurinta häviäjää tällä reunalla galaksia, suomalaista miestä.

lauantai 21. joulukuuta 2013

joluinen sarna

salaunia poloneesi lienee
sano tavua suksina hiutalelatu ihan
iskusauvat on aseen
eiliseen olo painu alas

(sanat sävelmään "somaa kaamos?")


*

tarut tunnit sinne
kunnes kusee joulusi
risu luo jeesuksen
nuken nistin nutturat

(sanat sävelmään "imulumi")


*

sukii fiilis naatti pukilla
malli kupittaan silii fiikus


*

itämaat lumen taju sai thule tuupi lore mun takia patio soi seittii unia juu sano taa mä tietäjättä jäte itämaaton asuu ja inuiittiesi osoita paikat numero lipuu te luhtiasujat ne multaa mäti


*

aat ne joulupulu ojentaa

*

... joulupukit tikupulu oj...


*

alla joulu pukitti kupu luojalla


*

tontut not


*

Anouk anu-petteri sir ette punakuona


*

punakuono mono UK anu p


*

isäis yö ylety loppiaista ratsia ippolyte lyö ysiäsi

*

Te Rasan Nasaret!


*

ni kato joulukuusi
suu ku luo jotakin


*

isoon pyhää joulu lihaton etu puten ota hilu luo jäähypnoosi
 


*

États-Punakuono? No no, UK an upstate! 

*

niksu siistii manaa
jee pyhää hypee
jaa namii tsiisuskin