Olen kokoillut "aforismejani" (en tiedä miksi niitä nimittäisi). Kaikenlaista löytyy. Millaisia hulluuksia olenkaan paskonut paperille! Ja tässä blogissa on lisää. Vähän väliä tulee mieleen asioita. Sitten riennän kirjoittamaan. Nyt tänne blogiin, mikä sopii minulle hyvin. Viisisataa merkintää tammikuusta lähtien. Ei se ole paljon, vaikka siltä tuntuu, enkä pääse tuhannen vuositavoitteeseeni.

Mielenkiintoista, tosiaan, on lukea vanhoja tekstejään. Kaikista paistaa aikamoinen hulluus. Kuin aurinko heinäkuussa. Yritän olla rajaton, ns. vapaa, kokeilla mihin saakka näin pääsee. Raastupaan. Esitän näkemykseni, kuvaan näkemykseni mukaisesti. Omalla nimellä.

Céline puhui sekaviaan tunteista ja niin se on, tunne on tärkein. Ei mitään konstruktioita väliin vaan suoraa menoa & meininkiä. Ihmekös jos kaveria vihattiin. Célinen löysästi proosaksi nimitettävä teksti tuo mieleen Hannu Helinin löysästi runoksi nimitettävän tekstin. Sama ähellys molemmissa, maanisuus. Sitä harvemmin tapaa ja alituiseen kaipaa.

Tai en minä tiedä miten muilla on mutta minulla on näin. Huomenna irrotan "aforismeistani" ja luen C:tä. Mutta ajattelin tempaista kirjan "aforismeistani", nimikin on jo olemassa. Jospa sen joku julkaisisi, mutta jos ei niin olkoon siinä kuulussa pöytälootassa sitten. Siellä on sille paljon kavereita.

Julkaiseminen on irstailua, täyttä pornografiaa. Törkeitä juttuja. Siihen varmaan helposti jää kiinni, addiktoituu. Täytyy olla tarkkana.