perjantai 21. syyskuuta 2012

Loading, please wait ...

(löytöruno, Kangasniemi 1456)
tuli kanava. kiva juttu.
Kaduttaaa tuo Historiantutkija sisälläni -merkintä. Siinä ärsytyskynnykseni ylittyi tämän professionalismin kanssa. Suomi on aika pieni maa ja vielä piskuisemmaksi noilla vaatimuksilla menee. No, menköön. Pesen käteni & kasvoni! Ja kai se melkein kaikkia historiantutkijoita ärsyttää, kun Klinge, Ylikangas ja Siltala ovat isoilla kustantajilla ja nämä muut saavat toivoa että yliopiston monistuskone ei hajoa. Päälle tulee vielä amatöörejä julkaisemaan.

Sanoin kuitenkin turhan jyrkästi eli irvailin ja sitä pahoittelen jos joku pahoitti mielensä. Lukeeko tätä kukaan? Aika korskia olettaa.

Se, mitä kirjoituksessa puhuttiin tutkimuskysymyksestä, on hyvin aikakautista. Tutkimuskysymykseen ja -ongelmaan on aivan liiaksi takerruttu nykyisin. Operoidaan tiukassa haarniskassa ja lopputulos, tutkimustulos, on usein aika kyllästyttävä. Lähdefetisismi jyrää edelleen. Ei tehdä rohkeita olettamuksia, jotka usein menevät pieleen, mutta vievät tutkimusta silläkin tavoin eteenpäin. Ylikangas on toiminut juuri näin ja siksi häntä muistamme kivittää.

Onneksi ovat esseistit. He ovat tieteellisiä ja taiteellisia eli sekä tieteilijöiden että taiteilijoiden vihaamia. Esseistit ovat määritelmällisesti varpailleastujia. Jokapaikanhöyliä. Besserwissereitä.

Toim.: Poistin merkinnän ja toisenkin merkinnän. Olin ilkeä enkä pidä sellaisesta.
Tässä vähän intohimoa, luterit!


Post scriptum à tout le monde

 Ihminen käyskee teloitetun hautajaisissa ja kuuluu itse teloittajiin. 

(Mitä minä erityisesti vihaan näissä suomalaisissa kulttuuri-ihmisissä on se etteivät he osaa lainkaan hävetä. Saatanan kuohuviininjuojat!  Ja tätä porukkaa riittää. Voi vitun vitun vittu.)
Ole ensimmäinen, joka tykkää tästä.

(löytöruno, Lieksa 1843)

torstai 20. syyskuuta 2012

Yrittänyt on laitettu.

Pikkasen väreilytti kun luin tämän niin odotetun ja tiedetyn loistavan asian. Nyt menen kyllä Jatkoaikaan lukemaan mitä pojat siellä sanovat ja vasta sitten viimeistelen kirjoitelmani "Kirjasyksyä". Järjestys se on oltava. Perkele että tuli hyvä mieli!
HIFK - ikuisesti.
Lisäsin seuraamiini blogeihin Takkiraudan. Siellä näyttäisi olevan hauskoja kirjoituksia mm. siitä, että lipunpolttajien ei pidä polttaa polyesterisiä lippuja, kun silloin on hengenlähtö lähellä:
"Teryleeni eli polyeteenitereftalaatti polymeroidaan paratereftaalihaposta, jossa on aromaattinen rengas; ja kun lippua poltettaessa näkyy sankka musta savu, se on selkeä merkki siitä että nyt kärtsätään teryleeniä. Palaessaan PET muodostaa hyvin myrkyllisiä polyaromaattisia yhdisteitä, ja Abdullah Ismail henkäili niitä kuin vuoristoilmaa, surullisin seurauksin."
Huomatkaa loistava poetiikka! Tieteellistä sanastoa ja "kärtsätään". Täti neuvoo ja opastaa!

Juuri tämmöisestä minä pidän, ohjeista lipunpolttajille:
"- - jos suomalaiset mölyapinat aikovat jossakin vaiheessa harjoittaa tätä elämäntapaa, niin muistakaa nyt äidin pikku talttahampaat, ettette ainakaan hengittele sitä mustaa savua joka siitä nousee."
Höhö. Kai Abdullah Ismail on jo Darwin Awardsien short-listillä?

Joo, kyllä se tulee mieleen että ollaanko tässä edes samaa lajia. Ainakin toivon ettei olla, mutta vissiin ollaan. Itse en kuitenkaan edes Venäjän lippua polttaisi, mutta jos jokin lippu olisi poltettava niin olkoon se sitten Venäjän lippu.

Ska vi göra det också i andra hålet, osa aika-mones


Täällä järkitekstiä ja tässä suomennos niille, jotka eivät hallitse sivistyskieliä. Kirjoittaja viittaa jopa muslimien hyödyllisiin idiootteihin, mikä onkin hauska sivallus näille multikulturalisteille, jotka eivät ole pystyneet edes isänmurhaan ja päättää:
"Näihin päiviin saakka syytös 'islamofobiasta' on ollut tehokas ase ja pelästyttänyt kriittiset mielet hiljaisiksi, sananvapauden tappioksi. Mutta Ranska ei enää muistuta sitä pelon ja antautumismielialan halvaannuttamaa maata, jota edustavat oikeinajattelijat näkevät fasismia kaikkialla muualla paitsi siellä missä sitä todella on. Siitä kunnia Charlie Hebdolle." Suomennos: Michelange

Charlie Hebdo on vissiin joku lehti. Varmaan "natsilainen", "rasistinen" jne. Tiedätte liturgian.

Olen sanonut jo sata kertaa ja sanon yhä, kun ei mene jakeluun, että minulla ei ole yleisesti mitään maahanmuuttoa vastaan, mutta minulla on erityistä vastahankaisuutta tämänkertaisia hyödyllisiä idioottejamme kohtaan. Ei jumalauta kun ei näistä ole mihinkään!

Taidan sittenkin äänestää perussuomalaisia, kun ne eivät ole ihan tällaisia. 
Tilasin Céline-paidan. Osoitekin oli Kunniantie. Ei nämä sattumia ole.
Johan on Heikki-setä kirjan kirjoittanut. Huhhutihuijaa.


keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Tämmönen peruskonservatiivi ihmettelee


Katsoin maanantaina tavalliseen tapaan wrestlingiä ja pojat alkoivat siitä, että vähintään on sivilisaation tuho jo takana kun on BB. Siis wrestlingmiehet näin sanailivat. Olihan se hulvatonta. Kaiken lisäksi BB-huussissa on ollut wrestlaaja, joka yhä on näissä Suomen wrestlingtouhuissa mukana. BB jotenkin saa ihmiset tolaltaan. Vie äärimmäisyyksiin. Niin talossa kuin talon ulkopuolella. Eräs mattokauppias tms. oli viemässä lapsiaan mieluummin en-muista-mihin kuin antaisi niiden mennä BB-taloon. Suurin piirtein Jammun luo se oli. Ihminen on hyvin paljas. On myös mielenkiintoista tarkkailla BB-talon asukkaita, asukkaita vahtaavia, niitä jotka eivät vahtaa, ja BB-koneistoa. Kaikilla on hyvin tarkat mielipiteet, tarkimmat tietenkin niillä jotka ovat kuulleet BB:stä pelkkiä huhupuheita. Itsehän en ole tällä tapaa ennakkoluuloinen, luen esim. Célineä vaikka tämä oli antisemiitti ja Proustia, joka tahtoi panna äitiään. Ynnä suurslavofiiliä Dostojevskiä. Luen jopa kommunistikirjailijoita (puhemies Maon runot eivät ole ihan paskoja). Otan asioista selvää. Ensin tutkin ja sitten hutkin ja taatusti hutkinkin. Kuitenkaan BB:ssä minusta ei ole laajemmin hutkimista, se kun kuvaa erinomaisesti maailmaa (asukkaat, katsojat, ei-katsojat, tuotannoksi nimitettävä porukka). BB:stä ovat huolissaan nämä viihteen vastustajat. Ne nyt ovat naurettavaa porukkaa aina. Eivätkö ne tosiaan näe toimivansa fraasikkaasti. Nevö. Aina ottavat itsensä tosissaan. No, hyvä että joku ottaa. Itse puolestani ihmettelen, millaisessa säkissä ihminen on elänyt, jos ei tiedä että internet on täynnä pornoa ja siksi olemassa ja perustettu. Nämä sivilisaatiokriittiset eivät ymmärrä edes sivilisaation alkeita. Juuri tästä syystä tuo BB-kritiikki on niin tympeää, kun sitä harjoittavat ihmiset jotka eivät mistään mitään tiedä ja / tai ovat niin ennakkoluuloisia ja ahdasmielisiä etteivät ota asioista selvää. He ovat massaa vaikka massaa (siis persuja) niin kovasti vihaavatkin. Minusta tuntuu että perussuomalaisilla on enemmän älliä kuin näillä kriittisillä, jotka eivät ole kriittisyyttä nähneetkään, sillä kriittisyys kun niin ikävästi lähtee itsekritiikistä ja siihen nämä eivät voi kyetä. Sitten lähialueen (perhe, ystävät, sukulaiset) kritiikki. Ja yhä vain laajennetaan. Semmoista se kriittisyys on. Ottakaa minusta mallia. Olen laaja-alainen ihminen, joka tutkii maailmaa ennakkoluulottomasti.

tiistai 18. syyskuuta 2012


Muistatko aikaa -päivitys (lauletaan ikävällä sävyllä)



Muistatko aikaa, kun ei ollut päivityksiä
Muistatko aikaa, kun ei ollut sivustoja
Muistatko aikaa, kun ei ollut virtuaaliskeidaa
Muistatko aikaa, kun oli vain pankkitili
Muistatko aikaa, alkuvuotta, kun ei ollut olkiukkoja
Muistatko aikaa, kun ei ollut yhteistyökumppaneita
Muistatko aikaa, kun ei voimaannuttu
Muistako aikaa, kun kommenttisi ei odottanut hyväksyntää
Muistatko aikaa, kun et joutunut sanatarkistukseen
Muistatko aikaa, kun ei muodostettu yhteyttä, internal server erroria ei tullut
Muistatko aikaa, eilistä, kun ei ollut dynaamisia näkymiä
Muistatko aikaa, kun muffini oli muffinssi
Muistatko, kun huoltoasemista tuli liikenneasemia
Muistatko aikaa, kun ei muodostettu yhteyttä, internal server erroria ei tullut
Olet useita aikoja jäljessä
Se oli jo edellisellä vuosituhannella, kun potilaasta tuli asiakas
Sairasta ei enää kukaan muista
Oli aika, että oli toiseus
Nykyisin on toinen aika, ykseys, jonka on muodostanut menneen ajan toiseus

Olen poliittisesti epäluotettavaa ainesta.

Aloin lukea Heikki Ylikankaan Aseveljen petosta, olen sivulla 112. Célinestä siis pikkasen hengähdän! Ylikangas on hullu hänkin, muttei ole tarpeeksi rehellinen hulluutensa tunnustaakseen mutta teksti on sekavaa ja ihastuttavaa. Ylikankaasta olisi tullut loistava kirjailija, voi vieläkin tulla, päästää vain itsensä lopullisesti valloilleen.


Paljon vihamiehiä, paljon kunniaa!


Sarastus, verkkolehti.

Tässä Markku Stenholm kirjoittaa lännestä ja Kiinasta. Minusta on hämmästyttävää länsimaista masokismia, että kehutaan Kiinaa milloinkaan muistuttamatta ns. kulttuurivallankumouksen saavutuksista, mutta auta armias kun sanot Saksa-myönteisen sanasen niin... Eilen tuli taas mieleen, että jos olisi pakko valita, olisin mieluummin fasisti kuin kommunisti. Kommunismin faktinen katkeruus ja kateus on kuvottavaa, kun taas fasismiin sentään liittyy ainakin mielikuvissa rippasen ylpeyttä. Mielikuviimme sopii hyvin fasismin yhteyteen pantavaksi "molti nemici, molto onore", mutta kommunismiin se ei sovi lainkaan. Ehkä siksi rahvas on niin vasemmalle kallellaan, kun he ovat kateellista paskaporukkaa luonnostaan? Eikä ylpeys ym. tarkoita alempien päähänpotkimista, niin kuin rahvas heti luulee, vaistonvaraisesti, vaan huolenpitoa ym., mitä rahvas ei käsitä lainkaan. Vaikka rahvas on kiittämätön, katkera ja karkea niin sitä on siedettävä! Pulkkinen puhui siitä, että kommunismi teki kateudesta luokkavaiston. Miten se meni? Niin se on.
Katohan, jopa Tuorlan surullisen hahmon ritari Esko "sinä olet populisti" Valtaoja on herennyt puhumaan tolkullisia:
"En ole varmaan ainoa, jonka mieleen uutisia katsellessa väkisinkin nousee poliittisesti täysin epäkorrekti ajatus: 'Siellä ne rättipäät taas riehuu.' Jos profeetta Muhammadia tökerösti pilkkaava elokuva on ääliömäinen teko, niin vähintään yhtä ääliömäistä on viattomia länsimaalaisia vastaan kohdistunut mellakointi ja väkivalta. Mielenosoittajat itse tekevät juuri sitä, mitä vastaan he protestoivat: vetävät lokaan uskontonsa ja kulttuurinsa."
Valtaoja myös kertoo, että muslimimaista on lähtöisin 1,2 prosenttia koko maapallon luonnotieteellisestä kirjallisuudesta, lukema on peräti kaksinkertainen Suomeen verrattuna, ja  Kairon Al-Azhar-yliopistossa opetettiin puoli vuosisataa sitten auringon kiertävän maata. Eli: mitä muuta voi odottaa kuin suuttumista jostakin videosta.

Valtaoja muuten käyttää kerran nimitystä musulmaani. Se on hauska nimitys, itse käytin sitä kanssa. Varmaan loukkaava nimitys. Niin mieli pahana.

Mielensäpahoittaja pitäisi kääntää arabiaksi. Valtaoja siteeraa kolumnissaan aseenkantajaansa Kari Enqvistiä:
”Koko arabimaailma on kääntänyt tuhannen vuoden aikana yhtä monta vieraskielistä kirjaa kuin Espanjassa käännetään vuodessa.”
Eli kääntämättä Mielensäpahoittaja jää. Mutta piikkiöläisen Leena Landerin romaanipa käännettiin! Ja kun siinä perhoset tms. nussivat niin Lander oli päästä hengestään Damaskoksessa. Semmoista tämä on. Mieli on niin herkästi pahana!

Eikö Jaakko Hämeen-Anttila voisi arabiantaa Mielensäpahoittajaa, vaikka joku aamupäivä?

maanantai 17. syyskuuta 2012

Tuo harvinainen ymmärryksen hetki


Siis se, mistä he puhuvat ironiana, siitä minä puhun kyynisyytenä.

Minulle ironia on vittuilua, kun poliitikko on menossa kokoukseen saatan kysäistä että yhteisiä asioitammeko sitä oot menossa hoitamaan. Se on ironiaa, vähän niinkuin aarne-kinnuslaisittain ymmärrettynä.

Muutamille ironian merkitys on enemmän vesittämistä ja sitä kautta helpolla pääsyä. Kun tulee hankala tilanne, lyödään vitsiksi. Minusta se lähentelee enemmän kyynisyyttä, se on kevytkyynisyyttä, luontaista ihmiseloa.

Nämä ovat sanoja, termejä, käsitteitä. Tämmöinen a small town white boy kun niin harvoin älyää.
Youtubessa nazikriminellien tilannepäivitys.
Jarski Tervo kirjoittaa kerrankin hyvin:
"Enemmän kuin pyhien tunteitten loukkaamisesta tässä meneillään olevassa katastrofissa on kyse totaalisen erilaisten yhteiskuntien kyvyttömyydestä ymmärtää toisiaan. Yksin- tai harvainvaltaisissa arabimaissa, jopa demokratialta vivahtavan arabikevään kokeneissa, on mahdoton tajuta, että länsimaiseen vapauteen kuuluu oikeus miettiä, valmistaa ja levittää valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä. Jopa alkeellisia ja taulapäisiä näkemyksiä."
Kyse on siis jostakin videosta, josta musulmaanit, tietenkin, ovat hermostuneet, hiekkapojat kun ovat sellaisia ylen herkästi hermostuvia, kenties jopa yleisradiosta hermostuvia. Tervon viimeinen lause lainauksessa on varmistelua, mutta muuten hyvin kirjoitettu.

Kommenteissa kyllä huomautetaan Jarskin minimaalisesta kulttuurin tuntemisesta, kun Jarski ei näytä tietävän, että Jeesus on myös musulmaanien profeetta. Tai ei tullut asiaa ajatelleeksi. Jarski. Musulmaanitkin harvemmin ajattelevat, siis kun uutisia katsoo, mutta olen melko varma että jossakin Jordanian takanurkassa on ajatteleva musulmaani. Varmaksi en silti mene sanomaan.

Vihervasemmistohan tuntee sympatiaa musulmaaneja kohtaan ja vihaa juutalaisia. Ilman juutalaisia vihervasemmisto ei olisi musulmaaneista kuullutkaan. Juutalainen on kaikkea sitä mitä vihervasemmistolainen ja musulmaani eivät ole.

Ei minulla ole mitään tarvetta puolustaa musulmaaneja, jotka näyttävät pärjäävän muutenkin. Jos musulmaani on kotonaan saanut turpaan ja siksi on lähtenyt Suomeen niin sitten puolustan. Mutta minulla ei ole pakottavaa tarvetta kaikenlaiseen hulluuteen.

Tuli mieleen tuosta Syyriasta, että eikö siellä vielä elele se lähes vihon viimeinen natsirikollinen, josko se nyt rahdattaisiin tuomiolle niin kaikilla olisi vain mukavampaa. Mikä sen kaverin nimi oli, taisi olla Müller. Eipäs kun Alois Brunner, ikääkin noin sata vuotta. Olisi ihastuttavaa, kun tuollainen de facto ikäloppu äijä tutisisi jossakin Haagissa tai Wienissä ja vastailisi syytöksiin, länsimaista oikeutta sekin.

Vuonna 1987 kaveria haastateltiin (via puhelin) Chicago Sun Timesiin ja näin hän lausui:
"The Jews deserved to die. They were garbage, I have no regrets. If I had the chance I would do it again..."
Vau. Suomalainen tuosta diggaa, ei ole mikään kirottu takinkääntäjä.

Jarskin kolumnin otsikko oli muuten Sujut. Hyvin se Veijo Mereen viittaa. 

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kerrottuani vihaavani Luutiin porukkaa (alias Poesiantamoa), voin kertoa seuraavani mielenkiinnolla projektia, jonka tarkoituksena on kirjoittaa tänä vuonna 2012 runokokoelma jokaisena kalenterikuukautena. Kömpelösti sanottu. Ezra Pound olisi sanonut paremmin. Ensimmäiseksi kuultuani/ luettuani 12:n kirjan vuosiprojektista tunsin kateutta. Mietin: jollakin on tuommoiseen mahdollisuus, kuka tahansahan voi yrittää kirjoittaa vuodessa 12 kokoelmaa, mutta harvemmassa ovat ne, jotka projektinsa saavat julki. Nythän on niin että Poesian vuosi menee tuossa kokoelmassa. Se on hyvä asia. Tämä yksi kaveri kirjoitti Pariisin metrossa runoja. Kenties on kirjastosta haettu oulipottelua, että mitä kaikkia juttuja niitä on. Tuo idea on hyvä, erinomainen, yrittäisin vastaavaa jos voisin. Hyvä ettei voi. Kun ei ole edes ystävää, hyvää, jolla olisi kustantamo niin voin huoletta elää räkittämässä muiden töistä. Menenkin seuraavaksi lukemaan, mitä rva (vai onko nti?) Tavi on kirjoittanut hankkeensa tietyviltä. Siinäpä mukava hanke. Tuollaisesta minä pidän. Täysillä mennään eikä meinotella. Jos minäkin menisin, en löpisisi tässä vaan menisin. Saakeli kun osaisin analysoida kuin esim. Penjami Lehto blogissaan, voisin kertoa mitä minulle tuollainen projektihanke merkitsee. Mutten osaa. Se on hyvin tärkeä hanke niin kuin syksyllä julkituleva laaja romaani, jonka on kirjoittanut eräs Loimaalta lähtöisin oleva turkulainen. Odotan myös Leevi Lehdon 4 500:a viitettä. Tuo on viisas mies tuo Penjami Lehto. Hän analysoi lukemaansa. En milloinkaan pysty tuohon. On asiallinenkin. Vittusaatana kun en kykene olemaan asiallinen varttituntiakaan. Analysoida en osaa. Tämä sama minua harmittaa kun luen esseemiesten blogeja. Minä mietiskelen jotakin typerää sanaa! Merkinnässään Penjami Lehto (hauska nimi, muuten) mainitsee myös jo aiemmin mainitsemansa Henriikka Tavin 12-projektin. Katsoin Poesian verkkomyymälästä että koko Tavin projekti lähtisi 144:llä eurolla! Ollapa 144 euroa, tilaisin heti. Monilla on ja toivon heidän tilaavan. 144 euroa ei ole suuri raha kovin monelle. Suomessa on niin paljon sellaisia, jotka voisivat tilata 12-projektin, että hirvittää. Satatuhatta kirjaa menisi heti. Muttei ne osta! Kun ne on idiootteja. Taas yksi syy vihata ihmisiä. 100 000 kertaa 144 on 1 44 00000 eli 14 miljoonaa 400 000 euroa. Hirveä määrä! Sillä voisi julkaista runoutta aika paljon. Näin hyvässä maailmassa. Mutta maailma on paha. Paljonko mahtaa Poesian budjetti olla? Rehentelin kerran, että jos julkaisee kirjan, voi saada kaksikintuhatta euroa ennakkoa. Eli merkittävästi rahaa. Voi sitä päänpyörittelyä! Kävin hallitsemispaneelissa ja sieltä näkyi että seuraamaani blogia oli päivitetty 31 sek. sitten. Ekstraterrestriaalillakin on koloasteroidissaan hallitsemispaneeli, josta hän seuraa Maaovaalin päivityksiä. Omassa paneelissani oli päivitelty 12-projektia. Asteroidin vuosi on pidempi, siellä projekti olisi moninkertainen, joten ekstraterrestriaali on päättänyt keksiä muuta tekemistä. Päätös on hankala! Sitä on kirjanjulkaisujuhlat taas kohta. Ongelma on siinä että luovuttamisesta on nykyisin tehty hyve. Että se on niinkun ihan okei. Toivottavasti tauti ei tartu tähän urheaan projektiin. 12-projekti on äärimmäisyyttä. Se ei ole pelailua ja leikittelyä, vaan totta. Todellisuus, totuus ym. eivät ole tuon porukan vahvimpia puolia, siksi olin alunperin sitä mieltä että kesäkuun jälkeen juttu unohdetaan ns. vähin äänin. Mutta toivottavasti olen väärässä. Yleensä olen. Ja sitäkin toivon, ettei kirjanteko mene monistamiseksi. Penjami Lehto kirjoittaa Tammikuusta. En jaksanut lukea, kun se oli taas niin tietävää. Periaatteessa on mahdollista että on olemassa täydellisiä ihmisiä. Henriikka Tavikin sai palkinnon, mistä onnittelut. Palkinto on runopalkinto Tanssiva Karhu tai Tanssiva karhu, tiedote ei ole turhan tarkka kirjoitusasusta. Siellä taistellaan. Onhan tuo helvetillinen urakka, ei se hyvää tee. Juuri siksi ihailen urakkaa. Helmikuu selvitetty. 32. helmikuuta on kiehtova päivä. Mietin, että tuo on luonteva tapa tarvittaessa pidentää kuukausia, voi myös ajatella, että gregoriaanisesti ollaan vaikka kesäkuussa 2013 mutta taviaanisesti joulukuussa 2012. Taviaaninen kalenteri kunniaan! Päivä päivältä ihailen 12-projektia enemmän. Mikä stressi on oltava, kun saa yhden kuukauden valmiiksi niin heti alkaa seuraava. Voin sanoa, etten pystyisi moiseen, jo nyt olen hermoraunion tuolla puolen kun on deadline kuukauden päässä ja kirjoitus, lyhyt, pieniä tarkistuksia vaille valmis. Dead-line, siitä tosiaan on kysymys. Yhdysvaltalainen kitaristi John Frusciante äänitti vuonna 2004 kuudessa kuukaudessa ystäviensä kanssa materiaalia, joka julkaistiin viitenä albumina ja yhtenä EP:nä. Ensimmäinen julkaisu oli kesäkuussa 2004 ja viimeinen 1. helmikuuta 2005. Myös helmikuussa 2004 Frusciante julkaisi soololevyn. Lisäksi 2004 julkaistiin The Brown Bunnyn soundtrack, jonka viidellä kappaleella esiintyy Frusciante. Lähteet: Wikipedia ja Wikipedia. Pitäisi etsiä muitakin verrannollisuuksia 12-projektille. Tämä Fruscianten projekti tuli aika nopeasti mieleen. Eino Hosia Tuntematon sotilas Paavo Rintala Kollaa kestää ja Tavi Jäähyväiset aseille Postilaatikossa oli kirje Poesiasta. Ei kuitenkaan kirjepommi, vaan lähetys sisälsi Tammikuun, Helmikuun, Maaliskuun ja Huhtikuun. Tuli mieleen, että Reijo Mäen Huhtikuun tytöistä on olemassa harvinainen erhepainos nimellä Hutikuun tytöt.Selailin Tammikuuta, Helmikuuta, Maaliskuuta ja Huhtikuuta. Lainasin kirjastosta yhden Juha Kulmalan ja yhden Ville Hytösen, nim. sen aforismikirjan. Luin Kulmalaa ulkona. Ihan vitun pihalla. Yritin etsiä hyllystä muttei ollut Tennilän toista runokirjaa. Siis Tenniläkin on menossa, kuten viime syksynä ennustin, kokeellisille laduille esikoisensa kevytmodernismin päälle. Sama juttu Luoma-aholla. Ja Joutsijärvellä. Henriikka Tavilla on mennyt vähän toisin päin, Esim. Esan jälkeen kolmas kirja Toivo on täyttä kevytmodernismia. 1. opetellaan vanhaa muotoa 2. opetellaan uutta muotoa Kirjastossa ei voi enää tarkistaa kirjojen sijainteja ellei "loggaudu" tietoiseen järjestelmään, eikä asiakaspalvelijoilta ole voinut enää vuosiin kysyä hevon vitun yhtikäs mitään. Muistan ne mutkattomat ajat. "Tietotekniikka on tehty helpottamaan ihmisten elämää." Mietin sellaista koetteellista runoteosta, joka koostuisi neljästä kirjaimesta N, E, K, R ja I. Viisihän niitä on. Joka tapauksessa näitä kirjaimia pyöriteltäisiin mitä monituisimpiin asentoihin muutama kymmenen sivua ja runoteos olisi tietenkin omistettu valtionsyyttäjälle. Minä en viitsi tuollaista tehdä, mutta jos on ideantarve niin siitä vain. Vaikka jos olet tekemässä runoteosta kuukaudessa niin saattavat ideat käydä vähiin. Mikähän tuon 12:n tilanne on? Tilattuani tuli kerralla neljä ensimmäistä muttei mitään sen jälkeen. Odotan innolla seuraavia osia, maksanutkin olen koko hoidon. Siihen meni 154 pitkähköä euroa, mutta kyllä kannatti, sillä kannatan runoa. Esityksiä on ollut. DVD tulossa? Huomenna on se Turun Taiteiden Yö. Poistokirjamyynti kirjastossa! Sinne. Sitten Esa Hirvonen juontaa. Hän voisi kirjoittaa jontorunoja. JUontorunoja. Junoja. Jotenkin tuntuu, että olen olemattoman piirin ulkopuolelta ainoa joka seuraa 12:a. Tuntumani lienee väärä. Enkä tarkoittanut tuolla pahaa. En edes hyvää. Mutta harvaa kiinnostaa mikään. Sanon vielä kerran että hanke on masokistinen. Siksikin ihailen sitä, täältä etäältä. Tänäänkään en tee mitään. 12 on sitä kokeellista runoutta. Itsekin harrastan sitä, siis kokeellista runoutta. Sitten minusta väkisellä tehtiin kokeellisen runon vastustaja (voi minua!). Otin sen raskaasti. Vitutti koko juttu. Mitäs niistä. 12-projekti on tositaidetta, 24/7-taidetta. Täältä voit ostaa mainostilaa runokirjaan ja sivun alalaidassa lukee linkitetysti: Seuraa 12-projektin etenemistä Meidän ei kuitenkaan ole mahdollista seurata kameroilla runoilijan työntekoa, mutta hyvin lähelle päästään. Vielä keskustelupalsta, päivittäinen televisio-ohjelma, ekstraohjelma ja sunnuntaina liveshow, joka jo on kuukausittaisesti. * (tosielämää perussuomalaisittain) Kiertelen kirjallisuusblogeissa ja tutkin blogistien linkkilistoja, noita välitinluetteloita. Kun on trés chic niin välittimessä ovat Antiaikalainen, Nylénin hiljentyvä Nimetön ja pikkaisen hurjasti katu-uskoisesti Marginalia tai Timo Vihavaisen blogi. Vakavammat lisäävät välittimeensä Jäljen äänen ja ennakkoluulottomat Putte Wilhelmssonin (onko sillä blogilla nimeä?). Runoihmisiltä löytyy Work In Progress ja 12-projekti (Karri Kokko on vähän passé mutta tekee nousun vuoden tai kahden päästä). Luutii on varuiksi, jos alkaa kirjoituttaa ja julkaisuttaa niin ei saa täysillä turpaansa (sama funktio kuin Parnasson päätoimittajan päiväkirjalla). Mutta, kuten blogistikin on sanonut, Sanat on nykyisin hiljainen, se on vahinko samoin kuin Nylénin hiljeneminen (tai peräti hiljentyminen). Alustava 12-runo niistä kirjoituksistani, joissa käsittelen 12-projektia. Täydentyy jos on täydentyäkseen. Niin. Jätän kesken! 12-runo Rupesin miettimään (kuuntelen Megadethiä) runoutemme tilaa ja tein kiertosähköpostikirjeen, jossa kehotetaan tilaamaan tämä 12. Ei 144 euroa ole työssäkäyvälle vaikkakin asuntolainaiselle ihmisille raha eikä mikään. Käy huorissa kerran vähemmän ja se on siinä. Kaikkia hullutuksia sitä onkin. Runoihmiset vielä suuttuvat toiminnastani. En ihmettelisi sitä yhtään.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Siis, tämän blogin alaotsikko olisi "Kronikka tästä ajasta ja tästä paikasta".

(Vau.)

Parempi alaotsikko olisi "Haistakaa vittu".

Muistoja harmahahapsen ja lapsensen


Karri Kokko kirjoittaa lukemiseen innostavan kritiikin Miki Liukkosen runoteoksesta Elisabet. Liukkosen ensimmäinen runoteos innostutti minut kovin, kenties täysin, ja kritiikin siitä kirjoitettuani menin Turun kv. kirjamessuille, jossa yhytin Kinnusen ja siinä toljaillessamme tuli vastaan lääninkirjailija, joka esitteli meidät ja seuralaisensa runoilija Miki Liukkosen. Kerroin heti alkuun että kirjoitin Liukkosen runoteoksesta kritiikin. Säpsähti, poika. Seuraavana iltana, kun oltiin aivan vitun kännissä niin runoilija vähän uteli kritiikkini perään ja epäili että olin haukkunut hänet aivan paskaksi. Myönsin tämän. Hännikäinen sanoi tähän kuitenkin, ettei pidä kiusata nuorta poikaa, vaikka häntä runonaiset jahtaavatkin, mihin myönsin myös ja kerroin ymmärtäväni runonaisten pederastista kiimaa vaikken hyväksynytkään sitä. Sittemmin oksensin pöydän alle ja kahdentoista tunnin päästä piti runonyrkkeillä Kinnusen kanssa. Kyllä vitutti.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Rupesin miettimään (kuuntelen Megadethiä) runoutemme tilaa ja tein kiertosähköpostikirjeen, jossa kehotetaan tilaamaan tämä 12. Ei 144 euroa ole työssäkäyvälle vaikkakin asuntolainaiselle ihmisille raha eikä mikään. Käy huorissa kerran vähemmän ja se on siinä. Kaikkia hullutuksia sitä onkin. Runoihmiset vielä suuttuvat toiminnastani. En ihmettelisi sitä yhtään.

Esteettisiä kontemplaatiota (Les kontemplatioones estetik)


Carl-Gustaf Lilius sanoi, että hän miettii kirjoittaessaan aina kirjan tekemistä. Herää kysymys, eivätkö jotkut sitten mieti. Näin ilmeisesti on.

Ei-niin-älysti arvostamani jalkapalloilija (ne kädet!) R. v. Persie puolestaan sanoi taiteilijavanhemmistaan, että ne näkevät kauneutta mutta hän mitään näe. Näenkö minä, sitä... kauneutta? Ja heti tulee mieleen että mitä kauneus on ja muita akateemisia väistelyitä. Minä en tiedä mitä kauneus on! Kiusallista. Jos voidaan muodostaa tosia lauseita, jotka koskevat kauneutta, nämä lauseet lienevät relaatiotosia. Enkä tarkoita mitään kauneus-on-katsojan-silmässä-sontaa, vaan sitä että kauneus muodostuu erilaisista asioista. Ja rumuus.

On tosiasia että T.S. Eliot kirjoittaa kauniisti ja Paavo Haavikko. Näitä asiaintiloja ei voi kyseenalaistaa. Tai sitä, että Maria Jotunin Huojuva talo on kaunis romaani eli hyvä romaani. Tällä logiikalla päästään siihen, että Tuntematon sotilas on ei-niin-hyvä romaani. Aapo Heiskasen viikatetanssi ja Martinmaa, mieshenkilö ovat hyviä romaaneja.

Tarkoitan sitä että monet asiat ovat hyvin yksinkertaisia. Jokin on rumaa ja jokin on kaunista. Yleisiä kategorioita ja totuuksia löytyy ja paljon löytyykin. Kiusallista. Jumalankin olemassaolo on helppo todistaa, vaikkakin, ja tässä on se paradoksi, Jumalan olemassaolon todistaminen on turhaa.

Ei tässä ole akatemialaisten työpaikat vaarassa, vaikka se niille oikein olisikin, sillä tutkittavaa riittää vaikka tietäisimme niin kuin tiedämmekin mikä on kaunista ja mikä on rumaa. Pienellä keskittymisellä erottaa kauniin ja ruman. Liialla keskittymisellä taas hämärtyy.

Vanhat kiinalaiset ja japanilaiset runot ovat kauniita. Tämä on niin tosiasia kuin tosiasia voi tosiasia olla. Tätä tosiasiaa ei voi kiistää kukaan.

(kuuntelen Juice Leskistä)
Velipoika täyttää tänään kolmekymmentä vuotta. Onneksi olkoon! Lahjan saa vasta kahden viikon päästä sillä en luota Postitellaan lainkaan. Kaveri on kokoomuslainen, insinööri, yrittäjähenkinen ja kaikkea sitä mitä minä en ole. On hyvä että näin on. Kuulemma isäänsä vähän ihmetyttää Niinistön äänestäminen, mutta vanhuksilla nyt on muutenkin hankalaa. Toinen velipoika on kaksikymmentävuotias, täyttää marraskuun lopulla kaksikymmentäyksi vuotta. Hän on se poikkeama, joka tämän porukan sukupolvesta, johon me kolme kuulumme, on käynyt armeijan. Meiltä muilta se jäi käymättä. Velipojat eivät ole milloinkaan tavanneet toisiaan. Ehkä juuri siksi ovat kunnon ihmisiä ja voineet ottaa epämallia minusta, jolloin ihmisestä kasvaa kunnollinen.

AIVAN HULLU MERKINTÄ

 

Kuten tiedetään, olen useamman kerran blogissani kysellyt Parnasson tilan perään. Jopa nykytilan. Vastauksia en ole saanut, mutta Kyösti Salovaarapa sai. Siitä onnittelut.
"Kyösti Salovaara, tuore bloggaaja mutta erittäin kokenut kirjoittaja, puntaroi tämän päivän tekstissään uutta Parnasson numeroa. Tämä ilahduttaa kovasti; harvoin saa luettavakseen rauhallisen kriittiistä, ärhäkkää mutta ilkeilemätöntä palautetta."
Seuraavassa tähän blogiini kirjoittamiani kysymyksiä Parnassosta, joihin en tule milloinkaan saamaan vastausta (rauhallinen kriittiisyys ei ainakaan toteudu eikä ilkeilemättömyys, siinäpä hyvät syyt unohtaa koko kritiikki, kriittiisyys):


Yksi


En ole lukenut lainkaan viimeisintä Parnassoa. Edelliset ovat olleet semmoista höttöä etten jaksa kirjastossa lukea tuommoista kuvalehteä. Missä paneutuminen, vakavuus, intohimoisuus? Ei ainakaan Parnassossa. Varmasti ovat lukijamäärät korkeat, mutta voisivat ne olla korkeammallakin jos mentäisiin loogiseen päämäärään eli lopulliseen viihteellisyyteen, mutta se vaatisi sen tunnustamista, että kulttuuria on muuallakin kuin kesäjuhlajuonnoissa ja oopperan väliajalla. Ei tämä pelleily lopu milloinkaan. Luen Jarkko Laineen Parnassoja, niissä oli asiaa ja paljon.

On kirjallinen itsemurha kirjoittaa näin. Saan siitä vielä rangaistuksen, mutta ainakin olen sanonut mielipiteeni julkisesti toisin kuin ne monet jotka vain supisevat nurkissa. Papinniemi olisi hyvä päätoimittamaan jotakin elämäntapalehteä, sanon tämän vittuilutta, mutta Parnassoon hänen rahkeensa eivät riitä. Ja avustajakunta vaihtoon. Ei ole häpeä jos rahkeet eivät riitä Parnassoon, monet rahkeet eivät riitä elämäntapalehteen. Ehkä olen maailmassa vitun ainoa joka ottaa (enää?) Parnasson vakavasti ja jolle lehdellä on merkitystä!


Kaksi 


Lueskelin kymmenen vuotta vanhoja Parnassoja. Pitkiä haastatteluja, vielä pidempiä esseitä ja muita tekstejä. Ei se huono lehti ollut vaikka niin on sanottu. Marginaalit oli aika kapeat eikä kuvia paljon. Pääkirjoitusta ei ollut. Ostin Parnassoja kirjaston poistomyynnistä.

Miksi kirjallisuuslehdessä on oltava kuvia? Ei romaaneissakaan ole kuvia paitsi joskus. Siis kuvia, isoja kuvia, ja tekstistä isoja nostoja. En kaipaa sellaista. Kirjallinen kuvalehti ei miellytä minua. Ostan Hustlerin jos olen kiinnostunut kuvista.

Voi nauta, tuli mieleen jos olisi Parnasson Playmate... Kansikuva saisi uusia ulottuvuuksia. Olen vissiin niitä ainoita, jotka joutuvat kuvittelemaan runoilijoita alasti, muut ovat nähneet.

Porno-Parnasso. Levikki ainakin lisääntyisi ja sehän ratkaisee. Lukijankirjeissäkin olisi uutta voimaa. Ei se lehteä huonontaisi. Onko Nuoressa Voimassa ollut porno-teemanumero? Kaikki muut teemat on jo kai käyty läpi. Janne Kortteisen hölinätkin löytäisivät oikean aihepiirin. Antti Nylénin esseetä kasvistelusta yritin lukea, kun sitä taas oli kehuttu, mutta minulla oli niin huono omatunto lihansyömisestäni että keskeytin. Ei jumalauta lihansyönti on sairasta! Ja silti syön, koska olen heikko.
 

Kolme

 
Avoin kirje ja kysymys Parnasson päätoimittajalle Jarmo Papinniemelle:

ONKO PARNASSO, SUOMEN ARVOSTETUIN KIRJALLISUUSLEHTI, KRIITIKKOKURSSILAISTEN HARJOITUSTÖIDEN JULKAISUPAIKKA?

Toivon venkuroimatonta vastausta.

Ystävällisesti,

Sami Liuhto
 

 

Neljä

 
Yks Kake huomioi samanlaisia Helsingin Sanomien kriitikolta (kuka sitten Yks Kake onkin), mutta osaavat sitä muutkin. Voidaan tietenkin kysyä, onko Suomen arvostetuimman kirjallisen aikakauslehden tehtävänä olla kriitikkokurssilaisten julkaisutilana, mutta ehkä sen tehtävänä tosiaan on olla kriitikkokurssilaisten julkaisutilana.

Ehkä Parnassoon ei enää löydy päteviä kriitikoita, vaikka niitä muualla on riittämiin.

Itse luen mielikseni Turun Sanomista tämän Laihisen (Miikka saattoi olla etunimi) runokritiikkejä, mitäpä jos päätoimittaja Papinniemi pirauttaisi kaverille ja kutsuisi töihin. Laihinen taitaa jo tehdä gradua, joten hän ei enää kirjoita subjekteista ja pubjekteista, tai sitten hän on sisäistänyt ne Anna Tomia varhemmin. 
 
Eilen tuli Suomen Kuvalehti ja Kanava. Jos olisi joskus postilaatikossa Suomen Kuvalehti ja Kanava ja Kerberos, niin siinä olisikin kaikki. Ei Parnasso ole huono lehti, mutta jos torstaina tulee Parnasso ja perjantaina Kanava, niin jää torstainen pikkasen varjoon.


Viisi


Nimimerkki (?) Matka vekka, täältä kertoo Luutiissa, että Parnasson blogista oli sensuroitu hänen kommenttinsa, jonka nimimerkki (?) oli kirjoittanut ohjeeni mukaan:
"'Kannattaa muuten panna Parnasson blogiin kommentti tyyliä "Sofi Oksasen jokainen lause ei ole täyttä neroutta"'…
Kokeilin — ei tullut edes julkaistuksi. Mahtoiko asiaan vaikuttaa linkkaamiseni tuohon viestiin."
 Miksihän ei julkaistu eli SENSUROITIIN?
Ohjeeni oli:
"Kannattaa muuten panna Parnasson blogiin kommentti tyyliä “Sofi Oksasen jokainen lause ei ole täyttä neroutta” ja odottaa sekuntikellon kanssa, milloin 50+-miehiltä alkaa tulla närkästyneitä vastakommentteja korostaen, että “Sofi” on merkittävä jne. Ei tarvitse kauan odottaa.

Kemppisen blogi on jotenkin niin moneen suuntaan mielensä pahoittanut, että siitä on tullut taideteos. Sinne kannattaa tyrkätä kommentti tyyliä “suomenruotsalaiset ovat joskus pierreet” ja taas odottaa sekuntikellon kanssa ja lisäksi tehdä fantasia-analyysi blogistin seuraavasta merkinnästä.

Luutiissa taas jne…."
Minusta tällaiset sensuroinnit ovat hyvin mielenkiintoisia asioita, etenkin kun niistä jäädään helposti kiinni niin kuin Parnasso nyt. Näitä systeemin orjia ei tarvitse paljon ärsyttää niin he ovat kutsumassa poliisia apuun ja painamassa poista-nappulaa sen sijaan että painaisivat vaimojaan, jottei muiden tarvitsisi.
 

Kuusi


Sitä on käyty syömässä. Sitten valitellaan, ettei esseitä julkaista eikä kokoelmantekijöitä löydy vaikka mielellään esseitä muutamat lukisivat. Merkinnän lopetus kuitenkin kumoaa kaiken:
 
"Mainittakoon tässä, että Parnasson numerot täyttyvät hyvällä tahdilla muusta materiaalista kuin esseekilpailun sadosta. Palkittujen tekstien lisäksi ei siis ennakkolupailusta huolimatta julkaista muita kilpailutöitä."
Eihän tuossa ole mitään järkeä! Niitä esseistejä syntyy siten että esseitä julkaistaan lehdissä, annetaan kirjoittajille tilaa ja itseluottamusta. Esseistejä ei synny siten, että "ennakkolupailut" petetään ja ollaan julkaisematta. Ehkei ruokaa kauhoessa pysty järkevään ajatteluun tai ylipäänsä ajatteluun.

Jarmo Papinniemen kannattaisi ryhtyä kokopäivätoimiseksi kulttuuritapahtumajuontajaksi, siellä voisi juoda ja juontaa kuohulasi kädessä, ja jättää Suomen tärkeimmän kirjallisuuslehden johtaminen osaaviin käsiin. Tosin, tämän puolustelun olen kuullut, Papinniemi on harmiton ja tekee mitä käsketään, eli kenties pitäisi saada pätevämpiä käskijöitä.
 
*
 
Tämän jälkeen en enää puutu tähän hulluuteen. Pesen käteni. Olen tehnyt voitavani. Niin. Masokismillakin on rajansa.
 
"No, ei sitten muuta kuin fuck you", niin kuin Jarski Tervon romaanihenkilö sanoi.
 

torstai 13. syyskuuta 2012

Romaani on sianpaskaa


Jos sanon, että läskikaupungillajamaassa on blogiromaani niin viittaan siihen että tämä on joiltakin osin fiktiota ja sitä en tahdo tehdä. Tämä on totta. Jos tämä jotakin on niin kronikka (vrt. Linnasta linnaan, Pohja, Rigadon) tästä ajasta ja tästä paikasta. Puhe romaanista on sikamaista pelkuruutta.

(les) trois choses


Eli, vaikka empirean mukaan eteläeurooppalaiset sähläävät jatkuvasti ja pohjoiseurooppalaiset eivät osaa ottaa rennosti niin etenkään edellistä empiriistä tosiasiaa ei pidä sanoa ääneen tai olet natsi.

Kulttuureja ei ole olemassa, varsinkaan kulttuurihistorian mukaan. Siinä sitä on paradoksia!

"Toi on kuultu jo niin monesti." Kyllä, mutta kun ei näytä menevän jakeluun, vittusaatana!

*

Koko päivän istunut tässä koneella eikä se tee hyvää. Tasainen raivo. "Kyllä jossakin on raja missä Vaasankin veri vapisee."

*

Raivo on hyvä asia.

*

Raivo on hyvä.

*

Raivo on.

*

Raivo.

*

Aivo.

*

IVO

*

Rivo.

*

.

Tampereen aamu


Tuuli puhaltaa läpi suihkulähteen
Kauan sitten eksyimme tähän tähteen
Katu tyhjää tyhjemmin lippusaloin
Kuljen puiston kasteessa paljain jaloin

Paperit lentää kuin kuolleet sielut
Poissa ilkeät kielet ja kuivat nielut
Olen nähnyt vaihtuvan vuodenajan
Minä elän kallossa vaeltajan

Aamu Tampereen
Tehtaat vetää henkeä meiltä itselleen

Taakse näyttämön, siellä vaihtuu vaatteet
Oi Tampere, oi kaikki aatteet
Onnellinen, ken on sammunut kukkiin
Uskon maailman rauhaan ja joulupukkiin

Aamu Tampereen
Tehtaat vetää henkeä meiltä itselleen

Ei sorsat uppoa Tammerkoskeen
Tulin puuteriksi Tampereen poskeen
Liukunut olen yli rajan
Istun kahviloissa ohi sulkemisajan

Varmaan teki hyvää kuunnella tätäkin biisiä joskus 12-vuotiaana. Onneksi en sentään lukenut Dostojevskiä. Tai ollut näitä kouluampumisia ja kotoisia murhenäytelmiä. Huhhuh, läheltä liippasi!

Metodin esitys


Jos kirjoittaa ajankohtaisista ja yhteiskunnallisista aiheista, on syytä kirjoittaa niin vitun törkeesti ettei kukaan edes uskalla viitata kirjoitukseen, miettii enintään pimeässä pääkopassaan pimeässä että mitä vittuu just luki.

[Käsittääkseni jollakin (Janne, ei Matti) Kortteisella tai Helinillä tai Turkalla (ei Hautalalla vaan Joukolla) on tällanen metodi. Vaan vitustako sitä tietää!]
Voi jehna, Turun (Kv.) kirjamessujen ohjelma on julkiutunut! Muutamia mielenkiintoisia asioita löytyy.

Perjantai 5.10.

Fiore-lava

14.00
Sammakon klassikot! Arthur Rimbaud: Kootut runot ja Charles Baudelaire: Pahan kukat. Suomentajat Einari Aaltonen ja Antti Nylen sekä Ainoa ainoa ainoa elämä – kuolematon kulkuri Arthur Rimbaud-kirjan kirjoittaja J.K.Ihalainen keskustelevat

15.00
Kirjailija Jaakko Yli-Juonikas: Neuromaani (Otava). Haastattelija Kaisu-Maria Toiskallio

16.10
Savukeitaan kirjallinen iltapäivä. Aiheina Virginia Woolfin kahdet kasvot-julkaisu teokselle Yö ja päivä sekä keskustelua teoksesta Menomatka. Mukana suomentajat Ville-Juhani Sutinen ja Mika Rassi

16.30
Kirjailijat Max Ryynänen: Roskamaali - jääkiekon estetiikkaa ja Ville Ropponen: Uralilainen ikkuna. Isäntänä kustantaja Ville Hytönen


Kuisti-lava

16.20
Gustave Flaubert: Bibliomania. Ranskalaiskirjailija Flaubertin 15-vuotiaana kirjoittama Bibliomania (Faros) on kertomus traagisiin mittasuhteisiin paisuvasta kirjarakkaudesta. Keskustelijoina professori Hannu Salmi ja suomentaja Antti Nylén.
 

Lauantai 6.10.

Agricola-lava

17.00
Körttiparaati! Pitkän sillan toiselta puolen – alatien ekumeniaa. Kirjailija Torsti Lehtinen. Herättäjäyhdistys 100 vuotta


Fiore-lava

10.30
Kirjailijan puutarhoissa: Tuulia Aho.


Kuisti-lava

13.00
Kafka, Woolf ja Lorca. Savukeitaan uutuuskäännöksistä keskustelemassa kustantaja Ville Hytönen asiantuntijaystävineen.


20.00 Nauravat runoilijat The Laughing Poets-tapahtuma Klubilla (Humalistonkatu 8). Mukana Harri Hertell, Jouni Tossavainen, Simo Frangén, Pasi Heikura, Risto Koo, Esa Hirvonen, Dirk Huelstrink (Hollanti), Kate Fox (Englanti) ja Riina Särkilahti. Vapaa pääsy

Sunnuntai 7.10.

Agricola-lava

12.20
Pentti Saarikosken juhlavuosi! Toimittaja Saska Saarikoski: Sanojen alamainen (Otava). Haastattelija Kimmo Lilja

14.40
Professori Heikki Ylikangas: Aseveljen petos (Amanita). Haastattelija kustantaja Kai Linnilä

16.00
Runoilija J.K.Ihalainen kertoo kirjastaan Ainoa, ainoa, ainoa elämä – Arthur Rimbaud (Sammakko) ja lukee runojaan kokoelmastaan Tisle ( Sammakko)

16.20 Valokeilassa Jenni Haukio, Heli Laaksonen ja Kari J.Kettula! Runoilija Heli Laaksonen ja Turun Kirjamessujen ohjelmapäälliköt Kari J.Kettula ja Jenni Haukio lausuvat runoja ja kertovat kirjamessujen tekemisestä. Seuraavat kirjamessut 4.-6.10.2013. Teemoina Yhdysvallat ja Somero!

Auditorio 1

12.00-12.50
Körttiseurat. Puhujina Herättäjä-yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen, sisar Helvi Pulla ja opiskelija Helinä Kietäväinen. Järjestäjä Herättäjä- yhdistys ja Turun kristillinen opisto
Että tämmöstä!
Vai yritti Koivisto estää Kekkiksen tapaan Paasikiven päiväkirjojen julkaisun. Kommenteissa joku luopioksi Koivistoa kutsuikin Halosen ym. ohella. Siis Ilta-Sanomien kommenteissa. Halosenhan olisi näistä maamiinajutuistaan voinut vetää valtakunnanoikeuteen tms. maanpetturuudesta. Ihmeellisiä pinonpolttajia meillä on ollut presidentteinä. Luotan Niinistöön, vielä.
rassaus
raskaus
rakkaus

rutsausratsaus

raiskausruiskaus

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Tältä kaverilta, joka "hakattiin tajuttomaksi", voisi kysyä mitä mieltä hän on Simo Saarisesta. Tästä tulee hankala kauden alku, kun asiaa tuntemattomat ovat vauhdissa, "väkivalta ei kuulu jääkiekkoon", kyllä se kuuluu, muttei ihan kaikin tavoin kuten esim. tässä Lähteenmäen tapauksessa ja tuoreemmassa. On hankala ihmisille selittää tämmöisiä aste-eroja. Mikä siinäkin on. Maailma on väkivaltainen, sotaisa ja raaka. Jääkiekko kuvaa maailmaa hyvin. Myös sitä, että joku idiootti taklaa poikittaisella selkään ja laitaa vasten. Semmoinen ei kuulu mihinkään, maailmaan eikä jääkiekkoon, mutta kunnon tappelu on hienoa. Kohta ei nyrkkeilyssäkään saa lyödä. Ruotsissa vähän jo näin on, ja kondomipakko. Herra armahda meitä, ettei meistä milloinkaan tule Ruotsia!
Turkuun pitää saada se toriparkki, kun kaikilla muillakin on, ja on Turullakin, parikin, muttei siinä kauppatorin ihan alla vaan vieressä ja sitten Puutorin alla. Kauppatoria vituttaa kun sen alla ei ole tyhjää. Jim Thompsonin romaanissa Pottsville 1280 maalataan oikeustaloa ja minäkertoja sheriffi Nick Corey kommentoi työtä:
"Minusta näytti, etteivät he olleet edistyneet juuri ollenkaan viimeiseen kahteen, kolmeen päivään - he maalasivat yhä alakerran yläosaa - mutta asiahan ei kuulunut minulle.
   Olisin pystynyt maalaamaan koko rakennuksen itse kolmessa päivässä. Mutta en ollut piirikunnan valtuutettuja eikä lankoni ollut maalausurakoitsija."
Nord (Pohja) sivulla 45. Tuohon kerrontaan jää kiinni, miten kaunista ja komeaa. Kyllä se suomeksi kääntyisi, luin jo kohdan minkä Jaana Seppänen suomensi Kerberokseen, suomennos on hyvä vaikka vähän nyanssiton, mutta sellaista se on noiden palasuomennosten kohdalla. Opin paljon vertailemalla alkup. tekxtiä ja suomennosta, siitä kiitos suomentajalle! Kai se on minun pakko suomentaa koko trilogian paska, koska kukaan muu ei sitä tee. Puhuttiin, että josko Nylénin pakottaisi siihen, mutta kuulemma jäljestä ei silloin tulisi hyvää jos olisi pakko suomentaa, kun ne 1800-luvun jäärät enämpi kiinnostavat häntä. Sulkisi sen 2-5 vuodeksi johonkin kellariin ja ruokapalkalla suomentaisi. Roisto menisi kuitenkin nälkälakkoon ja niin tappaisi itsensä.

Minua epäilyttävät nämä 1800-luvun ihannoijat. Vähän semmoista varmistelun makua. Mitä siitä, perhe on elätettävä. Mutta on kova tuo Céline, ei varmistele, "kansallinen häpeä", oh, siitä ihminen nauttii kun kaikki sylkevät ja paskovat päälle. Baudelaire on kyllä kova kanssa.

Céline sanoo, että kolmella pisteellään ja huutomerkeillään esittää tunnetta...! Tuli mieleen, että samanlaiseen "autenttisuuteen" ajatusviivojen avulla pyrkii Laurence Sterne. Miksi laitoin lainausmerkit autenttisuuteen? Ne pois.
Kerrottuani vihaavani Luutiin porukkaa (alias Poesiantamoa), voin kertoa seuraavani mielenkiinnolla projektia, jonka tarkoituksena on kirjoittaa tänä vuonna 2012 runokokoelma jokaisena kalenterikuukautena. Kömpelösti sanottu. Ezra Pound olisi sanonut paremmin. Ensimmäiseksi kuultuani/ luettuani 12:n kirjan vuosiprojektista tunsin kateutta. Mietin: jollakin on tuommoiseen mahdollisuus, kuka tahansahan voi yrittää kirjoittaa vuodessa 12 kokoelmaa, mutta harvemmassa ovat ne, jotka projektinsa saavat julki. Nythän on niin että Poesian vuosi menee tuossa kokoelmassa. Se on hyvä asia. Tämä yksi kaveri kirjoitti Pariisin metrossa runoja. Kenties on kirjastosta haettu oulipottelua, että mitä kaikkia juttuja niitä on. Tuo idea on hyvä, erinomainen, yrittäisin vastaavaa jos voisin. Hyvä ettei voi. Kun ei ole edes ystävää, hyvää, jolla olisi kustantamo niin voin huoletta elää räkittämässä muiden töistä. Menenkin seuraavaksi lukemaan, mitä rva (vai onko nti?) Tavi on kirjoittanut hankkeensa tietyviltä. Siinäpä mukava hanke. Tuollaisesta minä pidän. Täysillä mennään eikä meinotella. Jos minäkin menisin, en löpisisi tässä vaan menisin. Saakeli kun osaisin analysoida kuin esim. Penjami Lehto blogissaan, voisin kertoa mitä minulle tuollainen projektihanke merkitsee. Mutten osaa. Se on hyvin tärkeä hanke niin kuin syksyllä julkituleva laaja romaani, jonka on kirjoittanut eräs Loimaalta lähtöisin oleva turkulainen. Odotan myös Leevi Lehdon 4 500:a viitettä. Tuo on viisas mies tuo Penjami Lehto. Hän analysoi lukemaansa. En milloinkaan pysty tuohon. On asiallinenkin. Vittusaatana kun en kykene olemaan asiallinen varttituntiakaan. Analysoida en osaa. Tämä sama minua harmittaa kun luen esseemiesten blogeja. Minä mietiskelen jotakin typerää sanaa! Merkinnässään Penjami Lehto (hauska nimi, muuten) mainitsee myös jo aiemmin mainitsemansa Henriikka Tavin 12-projektin. Katsoin Poesian verkkomyymälästä että koko Tavin projekti lähtisi 144:llä eurolla! Ollapa 144 euroa, tilaisin heti. Monilla on ja toivon heidän tilaavan. 144 euroa ei ole suuri raha kovin monelle. Suomessa on niin paljon sellaisia, jotka voisivat tilata 12-projektin, että hirvittää. Satatuhatta kirjaa menisi heti. Muttei ne osta! Kun ne on idiootteja. Taas yksi syy vihata ihmisiä. 100 000 kertaa 144 on 1 44 00000 eli 14 miljoonaa 400 000 euroa. Hirveä määrä! Sillä voisi julkaista runoutta aika paljon. Näin hyvässä maailmassa. Mutta maailma on paha. Paljonko mahtaa Poesian budjetti olla? Rehentelin kerran, että jos julkaisee kirjan, voi saada kaksikintuhatta euroa ennakkoa. Eli merkittävästi rahaa. Voi sitä päänpyörittelyä! Kävin hallitsemispaneelissa ja sieltä näkyi että seuraamaani blogia oli päivitetty 31 sek. sitten. Ekstraterrestriaalillakin on koloasteroidissaan hallitsemispaneeli, josta hän seuraa Maaovaalin päivityksiä. Omassa paneelissani oli päivitelty 12-projektia. Asteroidin vuosi on pidempi, siellä projekti olisi moninkertainen, joten ekstraterrestriaali on päättänyt keksiä muuta tekemistä. Päätös on hankala! Sitä on kirjanjulkaisujuhlat taas kohta. Ongelma on siinä että luovuttamisesta on nykyisin tehty hyve. Että se on niinkun ihan okei. Toivottavasti tauti ei tartu tähän urheaan projektiin. 12-projekti on äärimmäisyyttä. Se ei ole pelailua ja leikittelyä, vaan totta. Todellisuus, totuus ym. eivät ole tuon porukan vahvimpia puolia, siksi olin alunperin sitä mieltä että kesäkuun jälkeen juttu unohdetaan ns. vähin äänin. Mutta toivottavasti olen väärässä. Yleensä olen. Ja sitäkin toivon, ettei kirjanteko mene monistamiseksi. Penjami Lehto kirjoittaa Tammikuusta. En jaksanut lukea, kun se oli taas niin tietävää. Periaatteessa on mahdollista että on olemassa täydellisiä ihmisiä. Henriikka Tavikin sai palkinnon, mistä onnittelut. Palkinto on runopalkinto Tanssiva Karhu tai Tanssiva karhu, tiedote ei ole turhan tarkka kirjoitusasusta. Siellä taistellaan. Onhan tuo helvetillinen urakka, ei se hyvää tee. Juuri siksi ihailen urakkaa. Helmikuu selvitetty. 32. helmikuuta on kiehtova päivä. Mietin, että tuo on luonteva tapa tarvittaessa pidentää kuukausia, voi myös ajatella, että gregoriaanisesti ollaan vaikka kesäkuussa 2013 mutta taviaanisesti joulukuussa 2012. Taviaaninen kalenteri kunniaan! Päivä päivältä ihailen 12-projektia enemmän. Mikä stressi on oltava, kun saa yhden kuukauden valmiiksi niin heti alkaa seuraava. Voin sanoa, etten pystyisi moiseen, jo nyt olen hermoraunion tuolla puolen kun on deadline kuukauden päässä ja kirjoitus, lyhyt, pieniä tarkistuksia vaille valmis. Dead-line, siitä tosiaan on kysymys. Yhdysvaltalainen kitaristi John Frusciante äänitti vuonna 2004 kuudessa kuukaudessa ystäviensä kanssa materiaalia, joka julkaistiin viitenä albumina ja yhtenä EP:nä. Ensimmäinen julkaisu oli kesäkuussa 2004 ja viimeinen 1. helmikuuta 2005. Myös helmikuussa 2004 Frusciante julkaisi soololevyn. Lisäksi 2004 julkaistiin The Brown Bunnyn soundtrack, jonka viidellä kappaleella esiintyy Frusciante. Lähteet: Wikipedia ja Wikipedia. Pitäisi etsiä muitakin verrannollisuuksia 12-projektille. Tämä Fruscianten projekti tuli aika nopeasti mieleen. Eino Hosia Tuntematon sotilas Paavo Rintala Kollaa kestää ja Tavi Jäähyväiset aseille Postilaatikossa oli kirje Poesiasta. Ei kuitenkaan kirjepommi, vaan lähetys sisälsi Tammikuun, Helmikuun, Maaliskuun ja Huhtikuun. Tuli mieleen, että Reijo Mäen Huhtikuun tytöistä on olemassa harvinainen erhepainos nimellä Hutikuun tytöt.Selailin Tammikuuta, Helmikuuta, Maaliskuuta ja Huhtikuuta. Lainasin kirjastosta yhden Juha Kulmalan ja yhden Ville Hytösen, nim. sen aforismikirjan. Luin Kulmalaa ulkona. Ihan vitun pihalla. Yritin etsiä hyllystä muttei ollut Tennilän toista runokirjaa. Siis Tenniläkin on menossa, kuten viime syksynä ennustin, kokeellisille laduille esikoisensa kevytmodernismin päälle. Sama juttu Luoma-aholla. Ja Joutsijärvellä. Henriikka Tavilla on mennyt vähän toisin päin, Esim. Esan jälkeen kolmas kirja Toivo on täyttä kevytmodernismia. 1. opetellaan vanhaa muotoa 2. opetellaan uutta muotoa Kirjastossa ei voi enää tarkistaa kirjojen sijainteja ellei "loggaudu" tietoiseen järjestelmään, eikä asiakaspalvelijoilta ole voinut enää vuosiin kysyä hevon vitun yhtikäs mitään. Muistan ne mutkattomat ajat. "Tietotekniikka on tehty helpottamaan ihmisten elämää." Mietin sellaista koetteellista runoteosta, joka koostuisi neljästä kirjaimesta N, E, K, R ja I. Viisihän niitä on. Joka tapauksessa näitä kirjaimia pyöriteltäisiin mitä monituisimpiin asentoihin muutama kymmenen sivua ja runoteos olisi tietenkin omistettu valtionsyyttäjälle. Minä en viitsi tuollaista tehdä, mutta jos on ideantarve niin siitä vain. Vaikka jos olet tekemässä runoteosta kuukaudessa niin saattavat ideat käydä vähiin. Mikähän tuon 12:n tilanne on? Tilattuani tuli kerralla neljä ensimmäistä muttei mitään sen jälkeen. Odotan innolla seuraavia osia, maksanutkin olen koko hoidon. Siihen meni 154 pitkähköä euroa, mutta kyllä kannatti, sillä kannatan runoa. Esityksiä on ollut. DVD tulossa? Huomenna on se Turun Taiteiden Yö. Poistokirjamyynti kirjastossa! Sinne. Sitten Esa Hirvonen juontaa. Hän voisi kirjoittaa jontorunoja. JUontorunoja. Junoja. Jotenkin tuntuu, että olen olemattoman piirin ulkopuolelta ainoa joka seuraa 12:a. Tuntumani lienee väärä. Enkä tarkoittanut tuolla pahaa. En edes hyvää. Mutta harvaa kiinnostaa mikään. Sanon vielä kerran että hanke on masokistinen. Siksikin ihailen sitä, täältä etäältä. Tänäänkään en tee mitään. 12 on sitä kokeellista runoutta. Itsekin harrastan sitä, siis kokeellista runoutta. Sitten minusta väkisellä tehtiin kokeellisen runon vastustaja (voi minua!). Otin sen raskaasti. Vitutti koko juttu. Mitäs niistä. 12-projekti on tositaidetta, 24/7-taidetta. Täältä voit ostaa mainostilaa runokirjaan ja sivun alalaidassa lukee linkitetysti: Seuraa 12-projektin etenemistä Meidän ei kuitenkaan ole mahdollista seurata kameroilla runoilijan työntekoa, mutta hyvin lähelle päästään. Vielä keskustelupalsta, päivittäinen televisio-ohjelma, ekstraohjelma ja sunnuntaina liveshow, joka jo on kuukausittaisesti. * (tosielämää perussuomalaisittain) Kiertelen kirjallisuusblogeissa ja tutkin blogistien linkkilistoja, noita välitinluetteloita. Kun on trés chic niin välittimessä ovat Antiaikalainen, Nylénin hiljentyvä Nimetön ja pikkaisen hurjasti katu-uskoisesti Marginalia tai Timo Vihavaisen blogi. Vakavammat lisäävät välittimeensä Jäljen äänen ja ennakkoluulottomat Putte Wilhelmssonin (onko sillä blogilla nimeä?). Runoihmisiltä löytyy Work In Progress ja 12-projekti (Karri Kokko on vähän passé mutta tekee nousun vuoden tai kahden päästä). Luutii on varuiksi, jos alkaa kirjoituttaa ja julkaisuttaa niin ei saa täysillä turpaansa (sama funktio kuin Parnasson päätoimittajan päiväkirjalla). Mutta, kuten blogistikin on sanonut, Sanat on nykyisin hiljainen, se on vahinko samoin kuin Nylénin hiljeneminen (tai peräti hiljentyminen). Alustava 12-runo niistä kirjoituksistani, joissa käsittelen 12-projektia. Täydentyy jos on täydentyäkseen. Niin. Jätän kesken! 12-runo

tiistai 11. syyskuuta 2012

Alustava 12-runo niistä kirjoituksistani, joissa käsittelen 12-projektia. Täydentyy jos on täydentyäkseen. Niin. Jätän kesken!

 

12-runo

 

Kerrottuani vihaavani Luutiin porukkaa (alias Poesiantamoa), voin kertoa seuraavani mielenkiinnolla projektia, jonka tarkoituksena on kirjoittaa tänä vuonna 2012 runokokoelma jokaisena kalenterikuukautena. Kömpelösti sanottu. Ezra Pound olisi sanonut paremmin. Ensimmäiseksi kuultuani/ luettuani 12:n kirjan vuosiprojektista tunsin kateutta. Mietin: jollakin on tuommoiseen mahdollisuus, kuka tahansahan voi yrittää kirjoittaa vuodessa 12 kokoelmaa, mutta harvemmassa ovat ne, jotka projektinsa saavat julki. Nythän on niin että Poesian vuosi menee tuossa kokoelmassa. Se on hyvä asia. Tämä yksi kaveri kirjoitti Pariisin metrossa runoja. Kenties on kirjastosta haettu oulipottelua, että mitä kaikkia juttuja niitä on. Tuo idea on hyvä, erinomainen, yrittäisin vastaavaa jos voisin. Hyvä ettei voi. Kun ei ole edes ystävää, hyvää, jolla olisi kustantamo niin voin huoletta elää räkittämässä muiden töistä. Menenkin seuraavaksi lukemaan, mitä rva (vai onko nti?) Tavi on kirjoittanut hankkeensa tietyviltä. Siinäpä mukava hanke. Tuollaisesta minä pidän. Täysillä mennään eikä meinotella. Jos minäkin menisin, en löpisisi tässä vaan menisin. Saakeli kun osaisin analysoida kuin esim. Penjami Lehto blogissaan, voisin kertoa mitä minulle tuollainen projektihanke merkitsee. Mutten osaa. Se on hyvin tärkeä hanke niin kuin syksyllä julkituleva laaja romaani, jonka on kirjoittanut eräs Loimaalta lähtöisin oleva turkulainen. Odotan myös Leevi Lehdon 4 500:a viitettä. Tuo on viisas mies tuo Penjami Lehto. Hän analysoi lukemaansa. En milloinkaan pysty tuohon. On asiallinenkin. Vittusaatana kun en kykene olemaan asiallinen varttituntiakaan. Analysoida en osaa. Tämä sama minua harmittaa kun luen esseemiesten blogeja. Minä mietiskelen jotakin typerää sanaa! Merkinnässään Penjami Lehto (hauska nimi, muuten) mainitsee myös jo aiemmin mainitsemansa Henriikka Tavin 12-projektin. Katsoin Poesian verkkomyymälästä että koko Tavin projekti lähtisi 144:llä eurolla! Ollapa 144 euroa, tilaisin heti. Monilla on ja toivon heidän tilaavan. 144 euroa ei ole suuri raha kovin monelle. Suomessa on niin paljon sellaisia, jotka voisivat tilata 12-projektin, että hirvittää. Satatuhatta kirjaa menisi heti. Muttei ne osta! Kun ne on idiootteja. Taas yksi syy vihata ihmisiä. 100 000 kertaa 144 on 1 44 00000 eli 14 miljoonaa 400 000 euroa. Hirveä määrä! Sillä voisi julkaista runoutta aika paljon. Näin hyvässä maailmassa. Mutta maailma on paha. Paljonko mahtaa Poesian budjetti olla? Rehentelin kerran, että jos julkaisee kirjan, voi saada kaksikintuhatta euroa ennakkoa. Eli merkittävästi rahaa. Voi sitä päänpyörittelyä! Kävin hallitsemispaneelissa ja sieltä näkyi että seuraamaani blogia oli päivitetty 31 sek. sitten. Ekstraterrestriaalillakin on koloasteroidissaan hallitsemispaneeli, josta hän seuraa Maaovaalin päivityksiä. Omassa paneelissani oli päivitelty 12-projektia. Asteroidin vuosi on pidempi, siellä projekti olisi moninkertainen, joten ekstraterrestriaali on päättänyt keksiä muuta tekemistä. Päätös on hankala! Sitä on kirjanjulkaisujuhlat taas kohta. Ongelma on siinä että luovuttamisesta on nykyisin tehty hyve. Että se on niinkun ihan okei. Toivottavasti tauti ei tartu tähän urheaan projektiin. 12-projekti on äärimmäisyyttä. Se ei ole pelailua ja leikittelyä, vaan totta. Todellisuus, totuus ym. eivät ole tuon porukan vahvimpia puolia, siksi olin alunperin sitä mieltä että kesäkuun jälkeen juttu unohdetaan ns. vähin äänin. Mutta toivottavasti olen väärässä. Yleensä olen. Ja sitäkin toivon, ettei kirjanteko mene monistamiseksi. Penjami Lehto kirjoittaa Tammikuusta. En jaksanut lukea, kun se oli taas niin tietävää. Periaatteessa on mahdollista että on olemassa täydellisiä ihmisiä. Henriikka Tavikin sai palkinnon, mistä onnittelut. Palkinto on runopalkinto Tanssiva Karhu tai Tanssiva karhu, tiedote ei ole turhan tarkka kirjoitusasusta. Siellä taistellaan. Onhan tuo helvetillinen urakka, ei se hyvää tee. Juuri siksi ihailen urakkaa. Helmikuu selvitetty. 32. helmikuuta on kiehtova päivä. Mietin, että tuo on luonteva tapa tarvittaessa pidentää kuukausia, voi myös ajatella, että gregoriaanisesti ollaan vaikka kesäkuussa 2013 mutta taviaanisesti joulukuussa 2012. Taviaaninen kalenteri kunniaan! Päivä päivältä ihailen 12-projektia enemmän. Mikä stressi on oltava, kun saa yhden kuukauden valmiiksi niin heti alkaa seuraava. Voin sanoa, etten pystyisi moiseen, jo nyt olen hermoraunion tuolla puolen kun on deadline kuukauden päässä ja kirjoitus, lyhyt, pieniä tarkistuksia vaille valmis. Dead-line, siitä tosiaan on kysymys. Yhdysvaltalainen kitaristi John Frusciante äänitti vuonna 2004 kuudessa kuukaudessa ystäviensä kanssa materiaalia, joka julkaistiin viitenä albumina ja yhtenä EP:nä. Ensimmäinen julkaisu oli kesäkuussa 2004 ja viimeinen 1. helmikuuta 2005. Myös helmikuussa 2004 Frusciante julkaisi soololevyn. Lisäksi 2004 julkaistiin The Brown Bunnyn soundtrack, jonka viidellä kappaleella esiintyy Frusciante. Lähteet: Wikipedia ja Wikipedia. Pitäisi etsiä muitakin verrannollisuuksia 12-projektille. Tämä Fruscianten projekti tuli aika nopeasti mieleen. Eino Hosia Tuntematon sotilas Paavo Rintala Kollaa kestää ja Tavi Jäähyväiset aseille Postilaatikossa oli kirje Poesiasta. Ei kuitenkaan kirjepommi, vaan lähetys sisälsi Tammikuun, Helmikuun, Maaliskuun ja Huhtikuun. Tuli mieleen, että Reijo Mäen Huhtikuun tytöistä on olemassa harvinainen erhepainos nimellä Hutikuun tytöt.Selailin Tammikuuta, Helmikuuta, Maaliskuuta ja Huhtikuuta. Lainasin kirjastosta yhden Juha Kulmalan ja yhden Ville Hytösen, nim. sen aforismikirjan. Luin Kulmalaa ulkona. Ihan vitun pihalla. Yritin etsiä hyllystä muttei ollut Tennilän toista runokirjaa. Siis Tenniläkin on menossa, kuten viime syksynä ennustin, kokeellisille laduille esikoisensa kevytmodernismin päälle. Sama juttu Luoma-aholla. Ja Joutsijärvellä. Henriikka Tavilla on mennyt vähän toisin päin, Esim. Esan jälkeen kolmas kirja Toivo on täyttä kevytmodernismia. 1. opetellaan vanhaa muotoa 2. opetellaan uutta muotoa Kirjastossa ei voi enää tarkistaa kirjojen sijainteja ellei "loggaudu" tietoiseen järjestelmään, eikä asiakaspalvelijoilta ole voinut enää vuosiin kysyä hevon vitun yhtikäs mitään. Muistan ne mutkattomat ajat. "Tietotekniikka on tehty helpottamaan ihmisten elämää." Mietin sellaista koetteellista runoteosta, joka koostuisi neljästä kirjaimesta N, E, K, R ja I. Viisihän niitä on. Joka tapauksessa näitä kirjaimia pyöriteltäisiin mitä monituisimpiin asentoihin muutama kymmenen sivua ja runoteos olisi tietenkin omistettu valtionsyyttäjälle. Minä en viitsi tuollaista tehdä, mutta jos on ideantarve niin siitä vain. Vaikka jos olet tekemässä runoteosta kuukaudessa niin saattavat ideat käydä vähiin. Mikähän tuon 12:n tilanne on? Tilattuani tuli kerralla neljä ensimmäistä muttei mitään sen jälkeen. Odotan innolla seuraavia osia, maksanutkin olen koko hoidon. Siihen meni 154 pitkähköä euroa, mutta kyllä kannatti, sillä kannatan runoa. Esityksiä on ollut. DVD tulossa? Huomenna on se Turun Taiteiden Yö. Poistokirjamyynti kirjastossa! Sinne. Sitten Esa Hirvonen juontaa. Hän voisi kirjoittaa jontorunoja. JUontorunoja. Junoja. Jotenkin tuntuu, että olen olemattoman piirin ulkopuolelta ainoa joka seuraa 12:a. Tuntumani lienee väärä. Enkä tarkoittanut tuolla pahaa. En edes hyvää. Mutta harvaa kiinnostaa mikään. Sanon vielä kerran että hanke on masokistinen. Siksikin ihailen sitä, täältä etäältä. Tänäänkään en tee mitään. 12 on sitä kokeellista runoutta. Itsekin harrastan sitä, siis kokeellista runoutta. Sitten minusta väkisellä tehtiin kokeellisen runon vastustaja (voi minua!). Otin sen raskaasti. Vitutti koko juttu. Mitäs niistä. 12-projekti on tositaidetta, 24/7-taidetta. Täältä voit ostaa mainostilaa runokirjaan ja sivun alalaidassa lukee linkitetysti: Seuraa 12-projektin etenemistä Meidän ei kuitenkaan ole mahdollista seurata kameroilla runoilijan työntekoa, mutta hyvin lähelle päästään. Vielä keskustelupalsta, päivittäinen televisio-ohjelma, ekstraohjelma ja sunnuntaina liveshow, joka jo on kuukausittaisesti. * (tosielämää perussuomalaisittain) Kiertelen kirjallisuusblogeissa ja tutkin blogistien linkkilistoja, noita välitinluetteloita. Kun on trés chic niin välittimessä ovat Antiaikalainen, Nylénin hiljentyvä Nimetön ja pikkaisen hurjasti katu-uskoisesti Marginalia tai Timo Vihavaisen blogi. Vakavammat lisäävät välittimeensä Jäljen äänen ja ennakkoluulottomat Putte Wilhelmssonin (onko sillä blogilla nimeä?). Runoihmisiltä löytyy Work In Progress ja 12-projekti (Karri Kokko on vähän passé mutta tekee nousun vuoden tai kahden päästä). Luutii on varuiksi, jos alkaa kirjoituttaa ja julkaisuttaa niin ei saa täysillä turpaansa (sama funktio kuin Parnasson päätoimittajan päiväkirjalla). Mutta, kuten blogistikin on sanonut, Sanat on nykyisin hiljainen, se on vahinko samoin kuin Nylénin hiljeneminen (tai peräti hiljentyminen).