perjantai 31. elokuuta 2012

TOTUUS, minkä tulevaisuus todisti:
Haastattelija: Ja mikä sinun mielestäsi on epiikkasi traaginen elementti? 

Céline: Stalingrad. Siinä sinulle katarsista. Stalingradin romahtaminen oli Euroopan loppu. On tapahtunut maanjäristys. Sen episentrumi oli Stalingrad. Voidaan sanoa, että sen jälkeen valkoinen sivilisaatio oli lopussa, poispyyhkäisty. No, maanjäristys pitää aikamoista meteliä: poreilua, räjähdyksiä, suihkuja. Olin sen keskellä... Sain siitä jotakin irti. Aloin käyttää sitä materiaalia, minä myyn sitä. Minä tietty sotkin itseni juttuihin – juutalaisasioihin – jotka eivät minulle kuuluneet. Kuitenkin kerroin tarinan... omalla tavallani. 

Hieman hämmästyttää että haastattelija sinuttelee suurta ihmistä. Mutta tämmöistä tämä on.
Nämä hysteeriset oikeassaolijat kun kivittäisivät minut... Se on tavoite tällä aikakaudella!
Yksi kiehtovuus Célinessä on että ihmiset jahtasivat häntä työkseen. Kaveria tosiaan inhottiin (vihaan harva kykenee) laajalti, se oli hyväksyttyä toimintaa, joten Céline tavallaan toimi ja toimii yhä varaventtiilinä kun se inho pitää jonnekin kuitenkin purkaa. Eikä mitään tavallaan vaan kokonaan. Céline oli kollaboraattori, sanoi että Eurooppa loppui Stalingradiin (mikä onkin totta) ja muutenkin kertoili niitä asioita, joita me niin mielellämme kertoilisimme jos uskaltaisimme. Hän kykeni vihaan. Ihailen tuollaista. Lisäksi se poetiikka... voi voi kun on sekavaa ja sikamaista kerrassaan. Mietitään nyt tätä romaania Linnasta linnaan, kirjoitettu ja julkaistu 1950-luvulla kun Suomessa nämä hyväkkäät kirjoittelivat Manillaköysiään. On kirjoissa eroja. On. Suomessa Jouko Turkka on pystynyt vastaavaan, tarkoitan nyt Häpeää, julkaistu 1994, mutta on kymmenen vuotta varhaisemmassa Selvityksessä oikeuskanslerille jo samoja aineksia, mutta Häpeä... se menee pidemmälle. Häpeä on kamala kirja. Sellaista lisää kaipaa kaltaiseni ihminen. Kerberoksen esittelyssä sanotaan:
Kuten kaikki Célinen teokset, Nord on sekoitus suoran omaelämäkerrallista ja puhtaan mielikuvituksellista aineistoa.
Sellaista on elämä, sekoitus omaelämäkertaa ja mielikuvitusta. 

Palkoihmiset. Keväällä rouva Jenni Haukiota verrattiin palkoihmisiin. Muttei se oo.

Maria G-R:ää on kiusattu, sanotaan, ja varmasti on, jos nyt ajatteleekin miten ihmiskunta kohtelee kaunista naista:

käytkats kaikki naiset vihaavat ja, näennäisen yllättävästi, osa miehistä, kun he yrittävät jotenkin takaperoisesti päästä pukille. En ymmärrä tuota jälkimmäistä toimintaa lainkaan, edellinen on ymmärrettävää kateutta jne.

Tuo miesten toiminta on länsimaista heteroseksuaalista masokismia. Itse syyllistyn siihen taajaan.

torstai 30. elokuuta 2012

Kun Kerberoksessa oli juttua Célinestä ja Célineltä niin menin ja lainasin D'un château l'autren. Luin vähän, luen lisää pe-su. Joskus ymmärrän. Hauskaa että opettelee ranskaa Célinen avulla, jonka kieltä Vonnegut sanoo katuojaranskaksi.

"Katujen Proust". Siinä tapauksessa Proust on "salonkien Céline". Mutta Proust ei ollut rääpäle niin kuin tutkijansa, joten tutkijoiden samastuminen on sikälikin naurettavaa.
Vähän sellainen tunne, että suomalainen kateus on syksyn mielitermi. Sillä kun voi perustella ihan mitä tahansa, esim. erään kirjan julkistamisen jo saamaa naureskelua. Toisaalta käy sääliksi. Monia.
Ennen kuin minusta tulee Jukka Kemppinen, Matti Klinge ja Paavo Lipponen sanon että:
 
Kanavassa oli juttua suomalaisesta pakonomaisesta nöyristelystä Ruotsiin & Venäjälle. Ulkopolitiikka on kivasti sisäpolitiikkaa, kun miettii, kuka mielistelee ketäkin ja mitäkin. Svea-mamma ja Äiti Venäjä voisivat pahastua jos tietäisivät miten Suomi-neito käyttää heitä hyväkseen, Suomi-neito, ainut nimityksen perusteella kaino tässä sakissa. Suomi on kuin Neitsyt Maria. Juutas sentään. Todellakin.

Inhimillinen tekijä on surullinen kirja. All the lonely people. Lopulta kaikki ovat yksin, osa jo varhemmin. Daintryn yksinäisyys on jo niin totaalista että hirvittää. Vaimonsa on kaheli lasipöllöjen (vai oliko keramiikka-) kerääjä, ja Daintryn haaveena on päästä päivälliselle tyttärensä ja tämän miehen luokse. En ole aivan varma, onko vaimo yksinäinen, he kuitenkin asuvat erossa, ja Daintry pelkää vaimoaan. Kuka ei pelkäisi vaimoaan? Castle ja vaimonsa jäävät eroon. Lapsella ei ole enää koiraansa. Castlen työtoveri tapetaan erehdyksessä. Lopun Bellamy taitaa olla jonkinlainen Burgessin karikatyyri, homo ja viinakin maistuu. Kellepä ei Moskovassa maistuisi? Ja Moskovan linja on poikki.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Tulihan se Kerberos. Lueskelin jo. Harvemmin sitä jättää lueskelematta jos tulee.

Olen kirjoittanut aika hulluja juttuja menneinä vuosina, huomaan, kun luen mitä olen kirjoittanut menneinä vuosina.
TA100SA

HAT1000TU
Kyllä minullakin on sellainen ajatus, että vasemmistossa on sentään jotakin hyvää mutta oikeisto on täyttä paskaa.
Ajatus on naurettava, mutta se tulee kun on tämän kulttuurin kasvatti.
Sitä nimitetään aivopesuksi.
Miten helposti sanookaan moittien "se on sellaista oikeistolaisuutta"...
Onpa omaperäistä ajattelua.
Miten se oikeisto niin ihanasti rinnastuukaan Hitleriin jne.
Miten se vasemmisto niin ihanasti rinnastuukaan vapauteen, veljeyteen ja tasa-arvoon.
En pidä mistään noista paitsi veljeydestä hieman.
Yritän aivopestä itseäni niin että oikeistosta minulle tulisi mieleen vastuut ja velvollisuudet.
Tietenkin putkiremontti lokakuulle kun piti mennä kahvilaan. Helppoa ei ole. Luin Greenen Inhimillistä tekijää, on se hyvä kirja, Greenen todella epätasaisen tuotannon huippupäätä niin sanotusti. Tosin olen vasta puolessa välissä.

Nyt kuulin että se on n. 20 prosenttia mitä liikunnalla laihtuu. Täytyykö tässä muuttaa ravitsemustottumuksiaan? Juuri sitä en tahdo. Nälässä tullaan elämään.

Onko Greene Englannin Tuuri? Siis tuon epätasaisuuden mielessä. Tai ehkä Jyrki Pellinen, jonka tuotannon epätasaisuus on hämmästyttävää, eittämättömien mestariteosten (esim. 60-luvun runot) ohessa aivan kamalaa paskaa (esim. laiturikirja, en muista nimeä).

Lattialla on 463 liuskaa tekstiä. Mitä sillekin teen.

Turusta löytyy Valérya, siis näitä muistikirjoja, kahieereja, vain englanninnoksina, kyllä en sellaisesta tykkää enkä lainannut. Yhden englanninnoksen alkulehdellä oli kuva, missä oli puu mikä oli ristillä roikkuva ihminen. Komea. Muistaakseni vuodelta -43. Samoihin aikoihin Dali kirjoitti romaaninsa, jossa ilmoitettiin puun kuoreen kirjoitetusti Je suis la dame.

tiistai 28. elokuuta 2012

Kakilla on lapsi, Minna on tehnyt muutoksen elämässään (sis. & ulk.) ja Amandaakin nolottaa.

Aika hyvä tuo Extran uusi juontaja, Janne Katajan ja Elina Viitasen suuret saappaat taitavat täyttyä. Jani Toivola oli Extran juontajana kamala. Mutta se on kamala kaikkialla.

Miten se vitsi meni? Mikä on vihreä, musta, valittaa ja provosoituu kaikesta, ynnä paskoo spermaa?

Vesa Keskinen.

Minnasta on tullut sympaattinen!

Seuraavan kolmen kuukauden aikana en käsittele muuta kuin Big Brotheria.
Vaimo liittyy sd. puolueeseen ja velipoika on Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas. Tässä on uskottavuus koetteella. Kaikilla.

lauantai 25. elokuuta 2012

Tosiasia:

Enkeli-Elisaa ei ole koskaan ollutkaan.

Tämä kai on kaikille päivänselvää, eikä siitä olekaan enää kysymys. Homma vähän karkasi käsistä. Mitäs siitä. Sattuu näitä asioita.

On hommat karkailleet vähän muillakin, ns. paremmissa piireissä, eli mitä viime talvena tapahtui. Kysymys on siitä, niin kuin keskustelimme, miten itsensä repii kuiville. Talvinen sekoilu sai hienon päätöksen, kun viikon mietinnän jälkeen keksittiin internetissä tehtävä rikosilmoitus.

Luutiissa tuosta Enkeli-Elisasta on hölötetty, siksi tuli mieleen. Ja tämä toinen tapaus. Siitä ei kai ole kirjoitettu, mutta omakustanteiset ovat vähän eri asia. Eikä ole naiskirjailija-armeijaa tämän Vettenterän takana.
Kirjahyllystä löytyi Y.-S. Yrjö-Koskisen Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa: luento-jakso. En varasta sitä mutta vaadin lainaan. Vautsi vau.

Aloin lukea Greenen Inhimillistä tekijää ("mä oon joskus kattonu sitä").
Parlamentaariseen demokratiaan, mihin en usko, kuuluu olennaisena opposition käsite, mihin uskon, eli tiedetään että oppositiostakin eikä vain hallituksesta käsin voi vaikuttaa. Suomessa se näkyy juuri nyt hyvin perussuomalaisten toiminnassa. Heihin kohdistuu myös vallanpitäjien harjoittamaa sensuuria. Vallanpitäjiä ei sensuroida, enkä millään muista että vihreitä ja vasemmistoliittolaisia olisi viime aikoina edes yritetty sensuroida. Sen sijaan Halla-aho teki vallanpitäjille ns. vanhanaikaiset ja sai tuomion vaikka hän nimenomaan korosti blogimerkintäänsä "täkyksi", näin helppoa se on vissiin aina ollut. Vihreät ja nyt myös Vasemmistoliitto tahtovat olla vallassa, Paavo Arhinmäki on munannut itsensä totaalisesti, eikä häntä enää aivan heti voi ottaa tosissaan.

Entiset ärhäköt, vihreäläiset ja vasemmistolaiset, ovat nyt niin sensuurin perään ja höpisevät herkästi vähemmän tai enemmän kuvitteellisesta kiihotuksesta kansanryhmää kohtaan. Kehotan heitä joskus menemään kysymään kansanryhmiltä, onko heitä vastaan kiihotettu (paitsi suomalaisia naisia) ja kokevatko he kiihotuksen uhkaavaksi. Onko heillä uhrinen olo. Toisaalta, ehkä he jo ovat huomanneet, että uhrina olo tässä yhteiskunnassa kannattaa, sillä tavoin saa elää mukavasti.

Suomessa siis parlamentaarista demokratiaa parhaimmillaan juuri nyt edustavat Perussuomalaiset ja Keskusta. Siinä riittää miettimistä. Keskusta tosin vähemmän, se joutui karkeasti hävinneenä oppositioon, mutta tämä toinen puolue on oppositiossa koskei antanut periaatteistaan perään.

Perustakaa uusi vasemmistopuolue, Perusvasemmisto. On tämä surkea tämä vasemmiston nykytila. Peruskommunistit sen nimi pitää olla, uuden puolueen. SPK, Suomen Peruskommunistit.

Muttei teistä ole siihenkään.

Tässä oli vähän täkyä poliittis-moraaliseen ryhdistäytymiseen. Mutta enintään saan jonkinlaisen herjaussyytteen, kun niin osui.

perjantai 24. elokuuta 2012

Hei, Sinä joka olet tehnyt Google-haun
pdf liuhto, sami: tenttumessiaan tuskien tie getsemanen yöhön. miten kalervo palsasta tuli taiteilija 1960-luvun toisella puoliskolla ja 1970-luvun alussa
saat tuon pdf:n minulta.
Maailma on yhtä viinaa (maailman viinainen luonne). Mainokset, puheet, tilanteet. Minullahan on sekin periaate etten amatöörien kanssa ryyppää. Valitettavasti tunnen monia ammattilaisia. Yritä siinä sitten olla.

Ei minua janota, nyt, tällä kertaa, mutta ärsyttää jatkuva viinasta vouhkaaminen. Osaan elämässäni yhden asian todella hyvin ja se on miten päästä humalaan ja nopeasti. Se on yksi asia enemmän kuin ihmisillä yleensä. Useimmat menevät tunareina hautaan. (kehittele tätä)

Vaimon kanssa neuvoteltiin että otetaan täksi syksyksi se 24/7 (tvenivooseven), BB:tä varten. Ennen ei olla otettu, mutta ehdotin ehdotonta antautumista. Minä olen lukenut Sodan ja rauhan, eli ei pidä tulla vittuilemaan etten ole sivistynyt (olen myös lukenut n. 20 Arto Paasilinnaa), eikä BB ole suinkaan ainut häpeäni.

Big Brother. Siellä eletään kuin kirjamessujen iltatilaisuuksissa, joten ei pitäisi moittia menoa ja meininkiä moraalittomaksi. Sielläkin, siis BB:ssä, on hutsunsa, deekunsa, nipottajansa, teeskentelijänsä, besserwisserinsä ja muut inhimilliset olentonsa.

Tunnen huomattavaa älyllistä, sivistyksellistä, moraalista ylemmyyttä kun kerron katsovani BB:tä. Tai kun katson BB:tä. Sille ei voi mitään, aina on niin. BB tekisi monelle yliopistopellelle hyvää, BB:n katsominen, taloon niitä ei voisi päästää kun olisivat heti vollottamassa.

Miksi ihmisillä on se, että ovat tuommoisia, minä en aivan ole, minun ei tarvitse peitellä aivan kaikkea ja voin innostua aika paljolti mistä huvittaa. Uskallan väittää ettei kaikilla ole näin. Käsittääkseni seurassani on helpottavaa olla, kun ei niin paljon tarvitse teeskennellä kuin yleensä. Voi olla oma itsensä, mitä erityisesti BB:ssä tolkotetaan aivan liiaksi.

Jos joku pitää BB:stä, hän pitää myös oopperasta, ja toisinpäin. Ovat ne niin samanlaisia. Keskimääräinen BB:n katsoja pitää oopperaa herrojen huvina ja keskimääräinen oopperassakävijä pitää BB:tä roskasakin huvina. Nämä ovat molemmat tosia havaintoja. Roskasakki tosiaan tuijottaa BB:tä, jossa roskasakin edustajat toilailevat, ja oopperassa sitten ollaan väliajalla lasi kourassa. Mielestäni nämä maailmat pitäisi rusauttaa toisiaan vasten.

Nykyihmisen paniikinomainen oikeassa olemisen tarve (paina tykkää-nappulaa), kuka tästä on puhunut. No, varmaan moni. Tuo tunnustaminen, julistaminen, että kuuluu joukkoon, enemmistöön, ettei vain joudu epäillyksi poliittisesti epäkorrekteista ajatuksista. Big Brother on päissämme! Ehkä siksi sen seuraaminen sattuu? Tässä maailmantilanteessa ihmisille tekisi hyvää, että nostaisivat oikean kätensä kerran päivässä kohden aurinkoa ja sanoisivat: Ich bin ein Nazi. Se toisi suhteellisuutta. Aina ei voi olla poliisi, vaikka niin tahtoisikin, joskus pitää olla rosvokin. Onko se eine?

Rassaa ettei ole sitä Malapartea enkä jaksa nyt lukea Sodasta syntynyttä.

Nii-tse-tse-paarma (modernin filosofin kuva; papin pojan ja arkkipiispan siitos)
Nii tse tse
Olen vuorokauden verran miettinyt aforismia, eikä tule mitään mieleen. Katkeraa, ylen katkeraa. Tai, no, miten se Nykäsen Matti sanoi että mikä aina on mielessä mutta kirjoitetaan ensin. Can't argue with that!

Luin kahvilassa ranskannosta Malaparten postuumista opuksesta. Italiaksi kun en osaisi, tosin olen yrittänyt Ihoa mutta hankalaa on. Olen yrittänyt Ihoa mutta hankalaa on. Tämä postuumi opus vaikuttaisi olevan samaa tyyliä kuin hankala Iho ja hankala Kaputt, menen sitä taas lukemaan joku päivä. Ihan tuuripeliä että löytää hyviä kirjoja kuten Tuurikin sanoi että yhtäkkiä voi löytää ihan uuden kirjailijan että voi siis.

Antti Tuuri heitti klasin läpi pesispallon, kertoi Melleri. Pesisstagalla vedettiin Razzlea päin lärviä, kertoi McCoy. Ehkä molemmat tapahtumat aktualisoituivat Pohjanmaalla eli Etelä-Pohjanmaalla.

Il y a quelque chose de pourri. Jottain mättää, perkele!
liiaksitulo
liaksitulo
lihaksitulo

torstai 23. elokuuta 2012

Järjestelin kirjahyllyä, sain kivan sähköpostin, jo toisen tällä viikolla, ja kuuntelin Sebastian Bachin coveroimaa Children of the Damnedia, ajalta, jolloin ei vielä kondomipakkoa ollut.

Suunnitelmani liittää kaikki kirjoittamani yhteen edistyy. Ongelma on tietenkin siinä että pitäisi kirjoittaa puhtaaksi jokunen tuhat sivua päiväkirjaa, muistikirjaa ja sen sellaista.

Valéry olisi tehnyt näin.

Miten suunnitelma edistyy? Vissiin päässä. Ja tänään pitäisi mennä katsomaan näytelmää, kyllä en tahtoisi, ei ole edes burnoutia niin pakko on mennä. Näytelmätaide ei minusta tässä li(h)aksitulossa vielä saa ystäväänsä. Olen ennakkoluuloinen. Siitä todisti ikävästi viimeöinen unenikin, jota en ala kertoa. Vieläkin saan inhonväristyksiä kun muistelen Turun kaupunginteatterin Anna Karenina -"tulkintaa".

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Muutamia, asioita


Lueskelin Sodasta syntynyttä. Hyvä kirja, opus. Suomalainen historiantutkimus on korkealla tasolla. Laaja lähteidenkäyttö, tutkimuskirjallisuutta paljon, vielä kerrotaan mitä ei ole käyty läpi.

Arkistossa on mukavaa. Siellä on maailmaa paossa. Se siellä on hyvä. Tarkka henkilökunta pitää huolen siitä, etteivät lättähatut (nuo neekerimusiikkia kuuntelevat) pääse sisälle. Arkistossa ei vitsailla, siellä tutkitaan. Siellä ollaan hiljaa. Kysymykseen saa asiallisen vastauksen riippumatta kysymyksen laadusta, sisällöstä ja muotoilusta.

Lueskelin myös vanhoja runojani, eilen. Mietin mikä niissä oli vikana kun ei kelvannut minnekään. Hyvää meininkiä niissä on. Mutten ole käynyt Kriittistä Orivettä, se siinä on, enkä tunne ketään. Mitäs siitä, olen antanut anteeksi heille sillä he ovat vain ihmisiä. Joskus tuntuu etten itse ole, paitsi ali-ihminen näiden kulttuuripoliitikkojen seassa.

Laitoin tuohon ylle alaotsikoksi MIELIPITEITÄNI, ja se olisi jäänyt laitaan ellen olisi noita viivoja tunkenut eteen, & taakse. Kirjoja voi silti yhä tilata minulta osoitteesta Sliuhto@gmail.com.

Muistin vanhan ajatuksentapaiseni, että tunkee ajalliseen järjestykseen kirjoittamisensa blogista lähtien. Ja jos on jossakin ilmestynyt jotakin niin se sitten siihen ja luetut kirjat. Siitä tulee aika jööti. Summa. Esitin taannoin ajatukseni eräälle nykyisin dosentille, muttei tämä edes vastannut vaikka on niin kova vastausten ja kokeellisuuksien perään. Nyt voi vastata, kommentoida ja epäillä. Itse enemmän kannustan. Siksi lopetin kritiikkienkin kirjoittamisen, kun aina ei voi kannustaa, paskat, kyllä voi, jopa kaltaistani monialaepäonnistujaa.

Tosin olen huomannut, että sitkeys alkaa kantaa sitä hedelmää. Kun ei anna periksi. Yleensä olen oikeassa ja silloin kun olen väärässä, voin myöntää vääryyteni.


Epätoivo on itsesääliä
alakulo huomionhakemista
pelko laiskuutta
ja ahdistus vastuunpakoilua

Katso ihmistä en vaikka pakotettaisiin
 

tiistai 21. elokuuta 2012

Aloin lukea Markku Kuisman Sodasta syntynyttä. Paskan ja kusen välistä.

maanantai 20. elokuuta 2012

Luin portailla Heinäsirkan ajan loppuun, ehken lue Peter von Baghin jälkikirjoitusta. Vaikuttava kirja. Huomattavan vaikuttava. Lopussa West analysoi massaa, mistä kommenttilootassakin on ollut puhe, hauska sattuma.

Jotkut eivät pidä tästä v. Baghista. Minusta hurmaava herra, se slipoveri-villapaita ja ylöspäin kameraan suuntaava katse. v. Bagh on niitä harvoja, jotka puolestani saavat tehdä vaikka minkälaisen väitöskirjan. En ole v. Baghin väitöskirjaa tosin lukenut mutta kehun silti.

Lainasin Herta Müllerin kirjan, missä nainen menee raitiovaunussa kuulusteluun, valtiollisen poliisin tms. kuulusteluun, nehän eivät ole kivoja kuulusteluja, aisan voi todentaa esim. Alpo Rusi. Asian. Api. Ja lainasin sen kirotun Pol. teologiankin, vieressä olisi ollut Concept of the Politics (myös ruotsiksi).

Päivällä ahdisti enemmän. Ehkä illan tullen, kun tietää että on yksi päivä vähemmän, helpottaa kun tietää että on yksi päivä vähemmän. Mistä sitä tietää. Kenties päivät lisääntyvät kuin äpärät kaupungin vuokrakerrostaloissa. Itse asiassa äpärien vanhemmat lisääntyvät, mutta voivat hekin olla äpäriä. Espoossa muistetaan paremmin kontrolli. Toisaalta, onko lapsettomuus ihme, jos on syönyt ehkäisypillereitä 15-30 vuotta ja sitten on lasten aika. Kai ne jossakin tuntuvat. En minä tiedä.

Oikeastaan liikakansoitus ratkeaa siten, että suvunjatkamiskyky heikkenee, se on jo heikennyt, lopulta kemia saavuttaa kehitysmaatkin ja maapallon väkiluku alkaa vähetä. Länsimaissahan lisääntyminen on hyvin sattumanvaraista, mutta Aasiasta ja Afrikasta tulee pikapuoliin hurja vyöry! Se tulee olemaan komeaa katseltavaa miehitetyllä avaruusasemalla. Vahvoilla teleskoopeilla asiaa voi seurata turvallisemman välimatkan päästä kuusta. Siellä ei ollutkaan natseja, vaan ihmisiä.

Ja koloasteroidissaan ekstraterrestriaali lukee pornoa, vähemmän katselee.
Sivu 17 blogiromaanistani Tahtoisin maalle muutamankin maahammemuuttajan:

Näin se raivo talttuu kun miettii maailman kauneimpia asioita, taideteoksia. Tosin ei raivon tarvitse aina talttua. Ikävien ihmisten on syytä pitää mielessä, että mitään ei ole unohdettu, kaikki tulee vielä valoon. Toiminnallaan he ovat aiheuttaneet sen miellyttävän tilanteen, että heitä voi käyttää hyväksi, heistä voi muovailla, esim. taltalla, vaikka minkälaisia veistoksia, moukariakin käytetään. Jätetään hyvät ihmiset rauhaan, heidät vain kehutaan.

Kategoria: Nyt 3 kommenttia Kommentoi

24.07.2010 - 21:29

Aloinkin lukea Clarice Lispectorin romaania Lähellä villiä sydäntä, olen noin sivulla 132, yli puolenvälin, siis. Omat kirjoitustouhut jämähtivät taas torstaina, mutta keksin eilen muutamia kieroja juttuja, joten luotan maanantaihin. Tämä Lispectorin kirja on aivan upea. Harvoin niin nauttii ja osansa on tietystä suomentajalla Tarja Härkösellä. Vaikuttaisi siltä että viime vuosisadalla, joka onneksi jo päättyi, muutaman naiset kirjoittivat kuin mitkäkin. Lispectoria on luonnehdittu siihen tyyliin että näytti Marlene Dietrichilta ja kirjoitti kuin Virginia Woolf. Onneksei toisinpäin. Tosin en tiedä Dietrichin kirjoittamisista.

Lispector oli diplomaatin rouvana, josta tulee helposti mieleen toinen diplomaatin rouva Aino Kallas. Taitavat olla persoonina vähän erilaisia. Aino Kallas supisi päivällispöydässä toiselle daamille että on toi Joyce sairas. Tuommoisia kallaksia nyt on viisitoista tusinassa.

Näin tässä yksi yö unta suomalaisesta kirjailijasta. Huolestutti. Oltiin maatilalla, jossa ei ollut lainkaan maata eikä tilaa ja suomalaisen kirjailijan sylissä rääkyi kammottava lapsi. Hän kertoi että hänellä on kaksi lasta, toinen oli mennyt vähän hutia mutta ensimmäisellä on aivot. Muistaakseni en vastannut mitään, kuten tavallista, minulla ei ollut puheoikeutta.

Kategoria: Nyt 4 kommenttia Kommentoi

21.07.2010 - 17:53

Luin Tanizakin Avaimen, Varjojen raportti on yhä kesken. Taidan seuraavaksi lukea en tiedä mitä. Olen kirjoittanut niin paljon viime aikoina, täydellä hulluudella, että iltaisin on hauska rentoutua hyvän kirjallisuuden parissa. Tosin teen niin aina mutta tiukassa kirjoitusvaiheessa se on erityisen mukavaa. Viime viikolla pääsin torstaina liuskalle kaksikymmentä ja sitten oli levättävä. Maanantaina jatkoin ja olen lähellä liuskaa neljäkymmentä. Siihen kuuluu vanha noin viisiliuskainen kirjoitelmani, joten ehkä huomenna päädyn noin liuskalle neljäkymmentäkaksi vähennettynä noin viisi liuskaa. Epäilen, että perjantaina olen taas aivan sairaalakunnossa. Kirjoitan täysillä, en mieti, annan mennä. Oikeastaan Raymond Carver opetti näin, mutta minä kikkailen, se on erona. Lainasin Simonin Historian, en ole ennen lukenut Simonia. Enkä Simenonia, paitsi vähän. Tämä Simon näyttää kirjoittavan niin ettei sitä suomalainen voi hyväksyä, hän ei kirjoita selkeästi, ettei vain olisi epäjohdonmukainenkin. Tiettävästi Simon oli Hans Selolle tärkeä ja koska pidän Selon kahdesta kirjasta niin siitähän voisi vetää sen johtopäätöksen että tulen pitämään Simonista. Toisinaan teen verkkohaun "hans selo" mutta se on ihan hullua, kaveriin ollaan aivan raivona, hän on uhka, häntä sanotaan muun muassa "maailman huonoimman kirjan" kirjoittajaksi. Se on aika paljon. Mikä siinä Selossa niin kamalaa on? Hänellä sentään on oma tyyli. Minua ahdistaa tuommoinen ahdistuneisuus enkä enää tee verkkohakua "hans selo". Paljon muutakaan ei pidä tehdä, olla vain. Seitsemän tunnin välein Suomessa ihminen tappaa itsensä. Yllättävän pitkä väli.
Mikä se on se tämmöinen varoitus, jota on pukannut viime aikoina toistuvasti:

Viestisi tallentamisessa tai julkaisussa tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen. Ohita varoitus



 
Suomalainen mies on hyvä mies.

Tuossa yleistys jonka harvempi allekirjoittaa. Eivätkä kaikki suomalaiset miehet ole hyviä miehiä. Mutta, varmaan olen idealisti (ja tieto-opillinen realisti), on olemassa käsite 'suomalainen mies'. Ajatella jos suomalaiset miehet loukkaantuisivat aina kun heitä nimitetään väkivaltaisiksi, murhaajiksi, tyhmiksi, raiskaajiksi, läskeiksi, rasisteiksi jne. Ei siinä paljon muuta ehtisikään. Päälle vielä huikattaisiin ettei enemmistöä voi syrjiä. Yritä siinä sitten juputtaa, että okei, mutta mitä enemmistöä suomalainen mies on. Sitä hiljaista. Se ei ole oikea vastaus. Oikea vastaus on, että suomalainen mies on hallitsija, joka hallitsee suomalaista naista, joka taas on luomakunnan kruunu. Tässä on se ristiriita, että miten niin läpeensä paska on voinut alistuttaa luomakunnan kruunun, tuon älyn ja tunteen jättiläisen. Hyvää hyvyyttään antoi joskus muinoin ohjat suomalaisille miehelle, joka nyt ei päästä ohjaksista irti, tuo sika.

Tunnen muutamia suomalaisia naisia, käsitteen edustajia, ja osa tosiaan on sietämättömiä huoria, mutta aika moni ihan kiva ihminen. Joudun päivittäin taistelemaan, että muistan näiden hyvien hyvyyden, kun sietämättömät huorat sietämättömästi karjuvat niistä ikuisista oikeuksistaan ja vapauksistaan. Kuvani suomalaisista naisista on vääristynyt, mutta yritän oikoa tuota kuvaa. Eikö kuitenkin ole niin että sietämättömät huorat ovat vähemmistönä? Uskon näin.

Eilen katsoin televisiota. Laitoin television oikein päälle ja katsoin lisää.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Aikuisten lastenhuoneessa Facebookissa oli taas ollut riitaa. Tällaisena vanhempana ja vastuullisena yritän rauhoitella ja sanoa, että on sitä vikaa itsessäkin eikä vain toisessa. Niin vitun hyväksi itsensä tuntee. Hyväksi ihmiseksi. Että vihaan ihmiskuntaa. Ihmiskuntaa kokonaisuudessaan on helppo vihata, mutta yksilöitä hankalampi. Se siinä on paha niin kuin Pulkkinen voisi sanoa. Linkolallahan on tämä, että rakastaa ihmiskuntaa vaikka tietää sen kamalaksi asiaksi. Ja siksi me Linkolaa potkimme. Huudamme kuorossa että tapa ittes. Mistähän ne Linkolan natsi-ihannoinnit löytyvät kun ei lukemistani kirjoista ole tullut vastaan? Sen sijaan Linkola punnitsee erilaisia vaihtoehtoja, on avoin ja objektiivisuuteen pyrkivä. Meistähän ei ole siihen. Jotenkin on kiellettyä sanoa, että jossakin olisi mitään hyvää. Ihmiskunta aiheuttaa epätoivoa. Vetäisin itseni välittömästi hirteen ellen tuntisi mukavia ihmisiä ja vielä mukavampia eläimiä, kauniita kukkia ja ihania puita.

Lueskelen Nathanael Westin Heinäsirkan aikaa, ei sitä paljon enää ole jäljellä. Kuvaus 30-luvun Hollywoodista on ns. viiltävä, tuli Amerikan psyko ja erityisesti Glamorama mieleen. Los Angelesin kuvaajat ovat oma porukkansa, Chandler, Ellroy, Bukowski, kaikki sopivasti sekaisin. Tai rocklevy Appetite for Destruction. Love-kirjat tuon Heinäsirkan ajan ensin oli julkaissut, WSOY:n uudelleenjulkaisu on vuodelta 2009. Samalta yhtymältä on myös Horace McCoyn loistava Ammutaanhan hevosiakin ja WSOY:ltä uudelleenjulkaisu. Love Kirjat se on.

Jalkko Laine asui lapatussa talossa


Tuntuu että olen vähän väliä autossa
en tiedä missä olen
tuossa talossa Jalkko Laine asui
olen niin intona etten ole kuulla Alto Mellelin elelleen tässä näin

(uudelleen-julkaisu, orig. 2008)

lauantai 18. elokuuta 2012

Uudelleenjulkaisen muutamia Turku-runojani. Olen suunnitellut näistä kokoelmaa nimeltä En päätynytkään Tampereelle.

Tässä:

Diiva


Näen Mika Terhon Turun kaupunginkirjastossa
käviköhän se vetämässä vessassa käteen?
hän ei katso minua


Autolla ajoa lauantaiseen aikaan


Ajamme kivistä katua, jos olisi darra oksentaisin
"Tuossa asuu Seppo Lahtinen", minulle tiedoitetaan varmaan kännissä


Raisio


Turussa on teillä kaksi ylämäkeä ja yksi alamäki
alamäkeä pääsee Raisioon, joka on Turun Kerava
Kerava on Helsingin Raisio
Raisio on ruotsiksi Reso Kerava Kervo
Kervo löytyy kartalta
kartalta löytyy Raisio
Raisio on se ainoa risteys Suomessa, joka on kaupunki
kaupunki on Turkukin meillä tämä on


Turun uusi runoliike


Luin paskiksessa Tapani "Vittu" Kinnusen Alaskan runoja
koska meet suihkuun en koskaan
dialogi päättyi aivastin ja harmittelin
paskapaperi ei ole loppu
olisin pitänyt sitä enteenä


Ohi meni


Aurajoki on ruskea virta
sen päällä ajavat autot poikittain
henkilö kuiskaa:
"täällä ei mennä mihkään Uuteen-Apteekkiin vaan Apteekkiin"
Hämeenkadulla tiedän ohittaneeni paikkani

 

Geografinen väärinkäsitys


Saako täältä sitä lokkilounasta,
kysyn torimuijalta
painu vittuun hesalainen, vastataan




Turkulainen katuruno 3


Runo ja rockissa 2012
livun takahuoneeseen
esiintyjien
vanavedessä,
Kulmala tarjoaa
hunajaista viskiä,
otan sitä
sopimattomia
määriä.
Joku nuori runoilija
rääkyi yksinäisyyttään
lavalla ja nyt 
sillä on
nuoren näköinen
bööna sylissä.
Vetoketju vain toisella
auki. Minäkin olen auki.
Juon kaljaa,
Kinnunen viskaa
minua stobella
ottaluuhun.
Onneksi stobe
oli tyhjä ja muovia.
Tahtoisin kirjoittaa
seinään muttei ole kynää,
juomme lisää
Monkissa,
johon minulla ei ole
porttaria vaikka portsari
niin väittää.
Kinnunen käskee
tuomaan juomaa
pöytään. "Pummi maksaa",
siteeraan VR:ää
ja Melleriä.
Kukaan ei edes kuule.

Täytyy laajentaa, ei Kulmala ja Kinnunen riitä. Hirvosta ja muita kaivataan vielä. Robinson Jeffers kuuluu poetiikkaan, luo yllättävän sävähdyksen ja vielä kun päälle kertoo Kejosesta. Tämä rytmi on melko helppo omaksua, mutta kuka keksi rytmin, se se on taitotemppu. Turkulainen katurunous on kaukana sanotaanko Bukowskista, joka menee tähän tyyliin:

As Time Goes By


Muistelen
Volkkariani
ennen
Lindaa,
nyt
minulla on
kissa ja
 Linda ja Mercedes.
Tyydyn siihen.

Ei kai tässä auta kuin ryhtyä runoanalyytikoksi.
Kävin bensiksellä.
Kävin kuumana.
Otin kuuman koiran.


Turkulainen katuruno 2

Kävin bensiksellä,
ostin iltiksen,
korjaussarjan
ja tungin vaihtorahat
hedelmäpeliin.
Koloon meni kaikki,
niin aina,
huikkasin morot
ja menin juomaan
kaljaa puistoon.
Ihmiset kusettivat
koiriaan,
vai koirat ihmisiään,
en jaksanut
ottaa selvää,
enhän ollut ihan enää itsekään
selvä.
Kopistelin kännykän
esille ja soitin
muijalle
että tänään menee
pitkään.
Kävelin
Masan baariin
eikä
siellä
kukaan
enää
kysynyt
keltäkään
mitään.
Tilasin pitkän.
Vähän kaikilla on syöpä ja muutenkin tautista.

Turkulainen katuruno

Join olutta Siriuksen vieraana.
Kulmala luki runoja,
tekstasin Kinnuselle,
sanoi keskittyvänsä
parvekedokaamiseen.
Lähdin kirjastolta
ja kävelin Aurajoen rantaa,
katselin kesän muotia,
menin Apteekin terassille
ja muistelin kun soitettiin
useillekin runoilijoille.
En ole runoilija mutta kuitenkin.
Soitin vaimolle
että tulee ja hakee pois,
ei vittu jaksa.

perjantai 17. elokuuta 2012


Arkkipiispa tosiaan käveli sisään kun prof. Riikonen luki Ulysseksesta vitsiä arkkipiispan palamisesta tulipalossa kuten Mataleena kertoo. Se oli surrealistista.

Kirjaston pihassa kuulin myös Juha Kulmalan uusia runoja. Runoudella menee hyvin, nuo runot olivat upeita.


torstai 16. elokuuta 2012

Muistiin pano:

"Uskon omalla tavallani" kuuluu ominaisuudettoman ihmisen elämäntapaan.

Hän ei voi allekirjoittaa mitään. Hänellä on siihen oikeus, olla vastuuton, hän on vapaa.

Hän matkustaa vapaasti. Tutustuu toisiin kulttuureihin, vaikkei ole kuin yksi kulttuuri ja yksi alempi kulttuuri, se hänen omansa. Kaczynski: "Hän loukkaantuu melkein mistä tahansa." (muistinvarainen siteeraus)

Yritä olla alentumatta hänen tasolleen. Tarkastele etäältä.

Lainaa se Carl (Karl?) Schmittin Poliittinen teologia viimeinkin.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Mikähän tuon 12:n tilanne on? Tilattuani tuli kerralla neljä ensimmäistä muttei mitään sen jälkeen. Odotan innolla seuraavia osia, maksanutkin olen koko hoidon. Siihen meni 154 pitkähköä euroa, mutta kyllä kannatti, sillä kannatan runoa.

Esityksiä on ollut. DVD tulossa?

Huomenna on se Turun Taiteiden Yö. Poistokirjamyynti kirjastossa! Sinne. Sitten Esa Hirvonen juontaa. Hän voisi kirjoittaa jontorunoja. JUontorunoja. Junoja.

Jotenkin tuntuu, että olen olemattoman piirin ulkopuolelta ainoa joka seuraa 12:a. Tuntumani lienee väärä. Enkä tarkoittanut tuolla pahaa. En edes hyvää. Mutta harvaa kiinnostaa mikään. Sanon vielä kerran että hanke on masokistinen. Siksikin ihailen sitä, täältä etäältä.

Tänäänkään en tee mitään.

12 on sitä kokeellista runoutta. Itsekin harrastan sitä, siis kokeellista runoutta. Sitten minusta väkisellä tehtiin kokeellisen runon vastustaja (voi minua!). Otin sen raskaasti. Vitutti koko juttu. Mitäs niistä.

Sain viikko tai kaksi sitten spostia että Turun kv. kirjamessuilla on runojurtta ja minäkin olin luettelossa, jonka jäseniltä kysyttiin josko tahtoisivat esiintyä... Ja minä poika suostuin! Tietenkin. Minua ei ole milloinkaan ennen pyydetty mihinkään ja nyt olin, ehkä vahingossa, ajautunut luetteloon. Mutta kuitenkin. Sain spostista virikettä siihen että jatkan palindromirunoelmani tekemistä. Sitä on 700 sanaa, kolmasosaväli lähestyy.

Turun kv. kirjamessuilla olen esillä myös pe ja su. Pitäisi keskustella ja vastailla. Olen semmoinen yleisönpalvelija. Ahdistaa tietenkin. Mutta menenpähän kun haluan mennä, paistatella. Semmoinen olen. Ja semmoinen että vielä sanon sen. Haistakaapa vittu ne jotka sanovat minua venkoilijaksi!

tiistai 14. elokuuta 2012

Yritin olla lukematta, että jossakin taidejutussa marsalkka Mannerheim on musta/ ruskea/ neekeri/ savunahka/ värivikanen/ musikaalinen/ jne. kun ahdisti jo valmiiksi mikä sekasotku siitäkin saadaan aikaan. Juupas-eipäs syökää paskaa.

Tai tämä pakkoruotsi. Mitä vanhempi ja korkeastikoulutetumpi (mies) olet, niin sinun oletetaan ja sinä kannatat tätä vitun pakkoruotsia. Ja mitä nuorempi vähemmän koulutettu (mies) olet niin varmaan sitten vihaat niinkun pakkoruotsia.

Elämä tosiaan on politiikkaa, ihminen poliittinen eläin.

Mutta kun on niin ennalta arvattavaa. Ihmiset ovat kivasti karsinoissaan. Ei minulla ole edes vihreitä vastaan, mutta kun niitä sosiaaliluokassani ylistetään niin pakko minun on sanoa että syökää paskaa. Niin ja niin.

Mielestäni ruotsinkielisille pitää olla ne palvelut ynnä muut tilpehöörit. Eikä ole kiva jos pakolaista potkitaan. Tai sotaveteraania. Siis ei pidä ihmisiä potkia. Ei siihen PENiä tarvita että tajuaa tämän.

Syökää paskaa.
Suomen pelottavin ihminen, Kiiltomadon toimituskunnan jäsen Jarkko Tontti jäi sitten kiinni sensuroinnista, jota taatusti vihaa ja vastustaa. Onneksi me konservatiivit kuitenkin annamme hänen huseerata emmekä ole viemässä häntä uuniin. Olen varma, että Jarkko Tontilla on luettelo ihmisistä, jotka hän aikoo poistaa jos joskus hänelle siihen tulee mahdollisuus. 

Jarkko Tontti on myös Suomen PEN ry:n puheenjohtaja. Kansainvälisen PENin peruskirjassa sanotaan muun muassa:
PEN puolustaa ajatusten esteetöntä kulkua kansalaisten sekä eri kansakuntien kesken.Sen jäsenet sitoutuvat vastustamaan kaikkea ilmaisun vapauden tukahduttamista omassa maassaan ja yhteiskunnassaan. PEN kannattaa lehdistön vapautta ja vastustaa mielivaltaista sensuuria rauhan aikana.
Oikeustieteen tohtori Jarkko Tontti on rikkonut näitä periaatteita toistuvasti, mutta on silti ja yhä merkittävässä asemassa tässä kieltämättä oudossa järjestössä. Mielenkiintoista on myös, että hän jatkuvasti sensuroi kommentteja blogissaan ja lähettää sähköpostiviestin, jos sensurointia ihmettelee (Sen jäsenet sitoutuvat vastustamaan kaikkea ilmaisun vapauden tukahduttamista omassa maassaan ja yhteiskunnassaan.).

Ihan oikeesti, heittäkää se idari pihalle. (Tiedän mihin pakenen kun tonttilaiset nousevat valtaan.)

Mielipiteeni tästä maahammemuutosta


Ensimmäinen esimerkki


Kävin lääkärissä. Mittasi verenpaineen, kysyi painon, mittasi vatsanympäryksen (siitä on ollut puhetta Parnassossakin, tuossa asiajulkaisussa), lähetti verikokeeseen. Kävin. Verikokeessa. Lääkäri soitti tuloksen, kertoi miten edetään. Kysyi, onko kysyttävää. Kysyin. Vastasi. Päätimme puhelun.

Tulin tuloksen, että keskiaasialaisissa lääketieteellisissä tiedekunnissa vielä kuunnellaan ja kuulostellaan ihmistä. Yleensä lääkärissäkäynnin jälkeen olo on kummallinen, olo on asiakkaallinen eikä inhimillinen.

Toinen esimerkki


Katsoin näitä Lontoon olympiakisoja. Mo Farah voitti vitosen ja kympin. Kaveri on muuttanut kahdeksanvuotiaana Somaliasta Englantiin. Miksei muuttanut Suomeen? Siinä meni kaksi kultamitalia kiitos suomalaisten typeryyden.

Loppupäätelmä


Kannatan työ- ja urheiluperäistä maahammemuuttoa.

lauantai 11. elokuuta 2012

Miksi runoilijat eivät pidä prosaisteista, enintään suhtautuvat alentuvasti? Moni prosaisti on runoilijakin. Mutta harvempi runoilija on prosaisti. Prosaistin on osattava kirjoittaa joltisenkinlaista runoa, se on pääsyvaatimus, mutta runoilijan ei tarvitse osata kirjoittaa proosaa, mikä näkyy joskus inhan selkeästi kun runoilija proosalle ryhtyy. Ehkä ne on Kelassa runoilijoita kun kirjoittavat niin surkeasti. Runoilija tekee kielen, oman kielen, ei sitä välttämättä voi ymmärtää, eikä runoilijan kielen tehtävä ole olla välittäjänä, sanoman välittäjänä, vaan enempi tuota kieltä katsellaan. Ihastellaan, mieluusti, tai sitten ei ihastella, mutta lukijaksi kutsuttu neropatti ottaa kantaa nimenomaan kieleen eikä sanomaan. Joku anonyymi tästä hetki sitten huomautti kommenteissa, että kieli ei välttämättä ole itseisarvo, mutta voi se olla vahingossa, lisänä. Ei Antti Tuurille kieli taida olla itseisarvo, mutta sanotaanko Tervolle se on merkittävä, tosin merkittävyys alkaa olla vähenemään päin, Tervollakin kieli on viestin jo pitkälti. Ikävä juttu.

Tuli näitä mieleen kun luin että joo se Neuromaani kohta ilmestyy. Sanoin jollekin, että parin kuukauden päästä säkin vaahtoot sellasesta romaanista jonka nimen nyt sanon. Katto monttu auki.
Puhutttiin kieliopista, että missä on iso kirjain ja missä ei. Säännöt ne muuttuu, mutta onneksi niitäkään ei tarvitse noudattaa. Jotkut voisivat noudattaa, esim. Kelan juipit, esim. sellaista sääntöä että kirjoittakaa selkeästi, muttei ne kykene. Ei ne kykene mihinkään. Ohitamme juuri Laurilan muistomerkin, Lauriloiden, noiden ylpeiden pohjalaisten. Ostin eilen kuudella egellä Omituisista Opuksista Lakeuden kutsun ja vähän huolimattomasti tehty, enkä tarkoita pelkästään kirjoitusvirheitä. On se hyvä silti.

perjantai 10. elokuuta 2012

Katohan, jätkä sensuroi, on poistanut kohdan, jossa menee yhteen norjalainen massamurhaaja ja suomalainen esseisti. Olisin niin halunnut lainata kohdan blogiini.
Lienee edelleen totta, että irakilainen poliisi on maailman vaarallisin ammatti, mutta ensiajattelemalta on vaikeampi löytää maailman vittumaisinta ammattia. Eiköhän se kuitenkin ole Etelä-Korean ministeri, joka hoitaa asioita Pohjois-Korean suuntaan. Tämä kaveri elää singulariteetissa, johon sinkoaa pelkästään kielteisiä entiteettejä. Toivoakseni muut ministerit ynnä työtoverit sekä sukulaiset ja ystävät lohduttavat tätä epäilemättä herraa, sillä ei mikään sivilisaatio eli kulttuuri voi olla niin julma, että panisi naisen tällaisen virkaan. Paitsi naisyhteisö, mutta heillä homman hoitaisi mies, kun taas muissa ministeriöissä työntekijöitä kiduttaisi nainen. No niin, ei taas tätä.

Täältä löytyy Minister of Unification Yu Woo-ik. Miesparka!

torstai 9. elokuuta 2012

Vastaansanomattomien huhujen mukaan Petri Tammisen uusi romaani alkaa näin:
”Komisario Vehmas söi kesäkeittoa ja katseli syksyistä Pasilaa.” 
Romaanin nimi on Rikosromaani, sopii siihen Suurten kertomusten, Lääkäriromaanin ja muun paskan jatkoon. Tamminen kirjoittaa lukupiiriromaaneja. Ne ovat aivan helvetin tylsiä, Enon opetukset jaksoin juuri ja juuri jotta pääsisin sanomaan että Tamminen kirjoittaa aivan helvetin tylsästi.

Tamminen on sellainen että hän menee kirjamessuille tätien eteen kertomaan ettei pidä yleisönpaljoudesta ja tädit sitten nauravat. Ei jumalauta tolkkua ollenkaan. Jos Tammista tahtoisi loukata oikein järkyttävimmin, hänelle tarvitsisi vain sanoa että oletpas sinä erikoinen ihminen.

Tämän olen halunnut sanoa kirjailija Petri Tammisesta jo jonkin aikaa ja nyt kun olen tämän sanonut niin en sano Petri Tammisesta enää milloinkaan yhtään mitään.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kuulin huhun, joka ei voi pitää paikkaansa:

kun Sofi Oksasen kustantamo uudelleen-julkaisi Solzhenitsynin Vankileirien saariston niin Sofi Oksanen kirjoitti omistuksia kirjaan.

Tämä ei voi pitää kaikkaansa, edes suomalainen nuoremman polven naiskirjailija, tuo evoluution virhe, ei voi olla näin tyhmä, edesvastuuton ja sopimaton, että kirjoittaisi omistuskirjoituksia toisen tekijän kirjaan.

Huhu on hyvin ilkeämielinen ja vaikken Oksasesta juuri välitäkään, toivoisin, ettei näin alhaisia juttuja leviteltäisi. Raja se on kaikessa. Sofi Oksaselle vittuilussakin.

Ilmeisesti on kuitenkin totta, että tämä dosentti Bäckman on väittänyt että eräs professori olisi ollut menossa kirkkoon toistamaan tämän Pussy Riotin tempauksen ja venäläiset sitten ovat levitelleet tämän dosentin juttua totena ympäriinsä.

Eikö tämä dosentti Bäckman ala jo olla vaaraksi maamme turvallisuudelle ja myös maamme kansalaisten turvallisuudelle? Tarttis tehrä jottain. Miksei se muuta sinne Neuvostoliittoon Venäjälle jos Suomessa on niin kamalaa? Ei täällä ole pakko olla.

kieli on ainoa vapaus mikä meillä on jäljellä

Katselin olympiakisoja. Siis televisiosta. Asiantuntija Lehtimäki vihjaisi dopingiin, korosti vain vihjaavansa. Se on ennätys näissä olympialaisissa, yleensä kukaan ei sano mitään. Ainakaan Suomessa, tässä postpolitiikan luvatussa maassa. Kukaan ei sano mitään.

Elämme mielenkiintoista aikaa, kun aikamme merkittävin yhteiskunnallinen ajattelija on runoilija (ja pari entistä runoilijaa, tarkoitan siis Hännikäistä ja Melenderiä, josta onkin ollut blogini ilahduttavan vilkkaassa kommenttilootassa puhe):
kieli on ainoa vapaus mikä meillä on jäljellä… brodsky kirjotti jossain joskus että talous, politiikka jne. ovat tuhonneet kielet… eihän sitä vitun pöpötystä ja fraasimössöä kukaan jaksa kuunnella ja lukea… ne puhuu, mutta ne ei sano mitään… ne kirjottaa, mutta se ei tarkota eikä merkitse mitään…
Näin kirjoitti Hannu Helin 5.8.2012. Tuossa on tiivistettynä aikakautemme sairaus, se, että ei ole mitään, ei ole ominaisuuksia, ei tunnusteta väriä, aatetta, ei mitään.

Urheilu nyt on aivan merkityksetöntä, mutta indikaattorina se on yksi merkityksellisimmistä, esim. kun selostamossa puhutaan "rakettitieteestä" niin voi olla varma että termi on Suomi-neidon iholla yleisessä käytössä. Helinin runoissa muuten puhutaan "grabi-seiskoista" tai siihen suuntaan, eli runo lähtee siitä kuuluisasta arkipäivästä. Yleensähän runo ei lähde mistään ja silloin puhutaan runoudesta ja poetiikasta.


tiistai 7. elokuuta 2012


valtakulttuurin kriitikko
sivustaseuraaja
antiaikalainen
huutavan ääni korvesta
radikaali konservatiivi
konservatiivinen radikaali
melankolinen älykkö
älyllinen melankolikko
toisinajattelija
runollinen sielu proosaisessa maailmassa
 


maanantai 6. elokuuta 2012

Joku on etsiskellyt Niki Juuselan vaimoa.

Olympialaisten avajaisia odotellessa tuli doping-dokumentti, sen nimi ehkä oli Dopingsota. En nyt aivan innostunut siitä. Pääosassa oli ruotsalainen kaveri, vuosikymmeniä taistellut dopingia vastaan ja muutenkin sellainen kansankodin jäärä, joka vain odottaa että pääsisi avaamaan kaasuhanat.

Haastateltiin myös ruotsalaista tyttöä, pikajuoksijaa, joka ehkei ollut terävin kynä penaalissa, mutta silti oli upeaa kuunnella, kun hänen mukaansa urheilijoihin voisi asentaa, upottaa jotkin sirut, joista sitten voi päätellä missä urheilija vaikuttaa ja sieltä sitten löytyy dopingtestiin. Tytön mukaan oli hankalaa, kun piti kolme kuukautta etukäteen kertoa, missä on että testaajat eli tämä päähahmo urheilijan löytää. Ruotsalaisiin on jotenkin istutettu, ei siruja (ehkä niitäkin), mutta tuollainen diktatorinen elämänasenne.

Päähahmo oli epäonnistunut 1952 olympialaisissa korkeushypyssä, mutta hienosti vieritti syyn norjalaisen niskaan, joka ehkä oli muuttanut päähemmon askelmerkin paikkaa. Siinä oli sitä olympia- ja urheiluhenkeä.

Päähemmo istuskeli auton takapenkillä ja kertoi taistelustaan. Moitti sitä, että Ben Johnsonin käryn jälkeen kanadalaiset sanoivat että käyttävät ne muutkin, mutta unohti sanoa, että kanadalaisten tutkimuksissa ilmeni että aika moni kanadalainenkin käytti. Ylipäänsä tutkivat, käsittelivät asiaa.

Ja se oli jo aivan törkeää, että Carl Lewisiä oli syytetty dopingista vaikka hänellä kyllä oli pienoinen käry ennen Ben Johnsonin käryä, tästä prosessissa en ole aivan varma. Mutta kumman asenteellinen tämä ruotsalainen mulkku oli. Johan Mühleggin käry oli kamalaa ja kun siinä meni sen ruotsalaisen vittupään urakin, joka tietenkin vikisi dokumentissa.

Että inhoan noita ruotsalaisia. Ne ovat, kenties, norjalaisiakin pahempia. Skandinavia kaipaa sitä meininkiä, mitä toisella niemimaalla eli Balkanilla oli 1990-luvulla. Ehkä se toisi vähän realismia.

Toim.:

Täällä kaverin viimeaikaisia saavutuksia. Pikkasen ehdollista tuo testaaminen. Ilmeisesti on tiettyjä kriteerejä, että pääsee testattavaksi.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Opin hienon termin, munanhaju. Jos jokin asia on kamala, ärsyttävä, naurettava jne. Esimerkkinä oli termi summa summarum. Tuli mieleen, että siemaus ja kulaus ovat todella kamalia sanoja.

Kävin merellä, saaressa. Oli ihan jees, mutta tuli kuitenkin mieleen Charles Bukowskin runo I Met A Genius. Parasta oli kun pääsi kotiin, se on matkustamisessa parasta. Matkustaminen ei miellytä minua, vaikka olisi kiva käväistä muutamissa paikoissa, mutta hinta on niin kova että mieluummin jään kotiin.

Kun huomenna en kuitenkaan jaksa kirjoittaa sitä mitä haluaisin kirjoittaa niin voisin taas jatkaa palindromirunoelmaani. Opin, että on mahdollista, ilmeisesti helposti, tehdä tietokoneohjelma (softa), joka tarkastaa ettei palindromissa ole virheitä. Ja Antti Tuurin romaanit tosiaan voisi tietokone tehdä, ainakin melkein. Olen tätä sanonut jo pitkään ja taas olin oikeassa.

Noin periaatteena on huomattava, että olen kaksi tai kolme vuotta muita edellä. Esim. tämä esseeminä-räkytys, no, siinä olin vain vuoden edellä ennen kuin Kritiikissä esseeminästä mainittiin ja oli siitä jo sitä ennen Parnassossa (Tarja Pulli tietenkin sanoi).

On myös hienoa kuulla, kun ihmiset lainaavat minua puheissaan ja kirjoissaan, valitettavasti vain lähdettä mainitsematta. Olenkin päättänyt etten enää puhu ihmisten kanssa. Olen varsin monen älynväläyksen takana.

Saakeli että olenkin älykäs.

I Met A Genius

I met a genius on the train
today
about 6 years old,
he sat beside me
and as the train
ran down along the coast
we came to the ocean
and then he looked at me
and said,
it's not pretty.
Suomen Kuvalehdessä oli viikon hänenä Tero Tähtinen, muuten. Kandee lukee. Tai en minä tiedä kandeeko. Hän on menestyvä ihminen sentään. Kaikki eivät ole.

perjantai 3. elokuuta 2012

Kauko Röyhkä sanoi televisiossa, että esikoislevyn jälkeen hänellä oli Oulun keskustassa päällä oliko tappo- vai turpaanvetouhkaus. Ei se välttämättä esikoislevystä johtunut. Minullakin oli Tornion keskustassa turpaanvetouhkaus niskassa kun olin käynyt paskalla.

Sirkus vai Hallitsija

Finckelman vai Martinmaa

Diiva vai Pilvihipiäinen

Kuolema vai Ehdotus

Selvitys vai Häpeä



Pikku-Postillan ääniraita (EP)


1. Sielun Veljet: Unelmien Virtuoosi

Suuri ratkaisu rakastelee filmitähtiä perseeseen Sankareitten lapsii kasvaa suomalaisessa kohdussa Syntyy samaan sairaalaan jonka potilas äiti on Ja isä onneton on onnellinen Holvien hämyssä kulkee hän, joka kysyy "miksi?" Unelmien virtuoosi lapselle nimeksi  Repaleiset talonkuoret hiljaa savuaa Apinoiden kuninkaat ovat sivistyksessä taas Paljaat kantapäät läjähtää lasiseen unelmaan Jossain helähtää ja annetaan valua vaan Hautaholveissa viina virtaa ja runot karkaa pois Riemusta juopuneiden synkät laulut soi  Holvien hämyssä kulkee hän, joka kysyy "miksi?" Vastausvuorossa Lenin naamioituneena viilariksi: "Antaa pajatson valuu vaan, kansanterveydessä on vielä mistä rutistaa"  Kuumat silmät pitkin selkärankaani vaeltaa Suunnattomat jättiläiskorvat kuulevat mitä vaan "Saatana, se on saatana" Lämpimät enkelit vakuuttaa Mä korkkaan pääni ja annan kaiken valua sun syliis Sä toistat saman kuvion, annetaan valua vaan Todellisuuden luinen koura olkapäitämme koputtaa  Holvien hämyssä kulkee hän, joka kysyy "miksi?" Unelmien virtuoosi laittaa lauluksi: "Antaa pajatson valuu vaan, kansanterveydessä on vielä mistä rutistaa"

torstai 2. elokuuta 2012

Olen lueskellut vuosituhannen vaihteen Parnassoja. Pitkiä haastatteluja, pitkiä esseitä, pitkiä kritiikkejä. Todella vähän kuvia. En kiellä lyhyiden kritiikkien arvoa, mutta onhan pitkä kritiikki hieno. Sama noissa muissa.

Taisi olla vuoden 2001 toinen numero, jossa oli pitkä haastattelu, tästä Mäestä mutta kuitenkin (jossakin toisessa numerossa oli todella pitkä Haavikon haastattelu), Teuvo Saavalaisen ehkä viimeinen teksti, pitkä sekin, Kejosen päiväkirjailuja, katsauksia, vaikka mitä muttei sitä paskaa mitä nyky-Parnasso on ns. tulvillaan.

Tuo kirottu Kirjallinen Kuvalehti on lopetettava ja palautettava vanha kunnon Parnasso! Heittäkää se kulttuurityrkky ulos ja sivistynyt ihminen tilalle. Parnasso on Suomen kirjallisuuden perustaa, kirjallisissa aikakauskirjoissa perusta, olen valmis allekirjoittamaan adressin Parnasson pelastamiseksi.

Vuosituhanteen vaihteen Parnassoissa on kirjoitusvirheitä ja muita taittovirheitä, mutta on niitä nykyisessäkin, josta kuitenkin puuttuu sisältö. Ilmeisesti olen ainoa tässä maassa joka on tätä mieltä. Ehkä olen vainoharhainen hullu, joka ei innostu sarjakuvakirjallisuudesta, lastenkirjallisuudesta ja nuortenkirjallisuudesta, pienistä artikkeleista, haastatteluista, esseistä, lukijoista ja idiotian tuolla puolen olevista pääkirjoituksista ja blogimerkinnöistä.

Nyt Suomessa ei ole laajalevikkistä kirjallisuuslehteä. On Kerberos, Kirjo, Kirjain ja pari muuta, muttei niitä kukaan lue. Kun Suomessa mietitään että mikä se on se kirjallinen aikakauslehti tai -kirja niin Parnasso ihmisille tulee mieleen. Mutta kun se on Kirjallinen Kuvalehti, jossa on "reportaaseja". Hyi helvetti!