Sivut

lauantai 26. toukokuuta 2012

Syntymäkaupungissa on tapettu ihmisiä. Kauankohan menee, että joku älyää että Jokelaan on Hyvinkäältä matkaa kymmenen kilometriä. Milloin koko paska kaadetaan riihimäkeläisen Päivi Räsäsen niskaan? Tämä yksittäistapaus.

Hyvinkää ei ole aivan terve paikka. Olen siitä puhunut parikymmentä vuotta, eivätkä ihmiset ole uskoneet tarinoitani todeksi. Kyllä ne tosia ovat. Ihmisiä kiusataan, kidutetaan, piinataan todella rankasti. Luullakseni Hyvinkää kuitenkin on poikkeustapaus, yksittäistapaus, mutta vissiin sitä osataan muuallakin. Ja tietenkin tämä tähtääjä oli paikallisen oppilaitoksen oppilas. Muistoni niistä ovat sellaisia että hyvä kun hengissä selvisi. Kaikki eivät selvinneet.

Toinen kuolleista oli Hyvinkän Tahkon pelaaja. Käykääpä joskus Hyvinkään Pihkalassa katsomassa varsin kelvollista miesten Superpesis-ottelua. Tunnelma on hyvin erikoinen. Kauden kotiavauksessa poliisit oli soitettava paikalle. On aivan tavanomaista, että yleisön painostuksesta tuomarit muuttavat tuomioita. Eikä ole yllättävää, että tämä talousrikollinen Tapani Yli-Saunamäki häärää taustalla. On siellä muitakin saman tason veijareita.

Kuitenkin Hyvinkään Tahko on minulle ja monelle muulle todella tärkeä seura. En voisi milloinkaan kannattaa mitään muuta pesäpallojoukkuetta. Olen kasvanut Tahkon kanssa. Kun menin ensimmäiselle luokalle, Tahkon miehet voittivat ensimmäisen Suomen mestaruutensa. 1980-luvun alussa Tahko oli sitä mitä Sotkamon Jymy on ollut sittemmin, tosin Tahko oli sitä vielä ylivoimaisemmin, Tahko oli aivan pitelemätön joukkue. Sitten olikin vaikeampaa luvassa. Mutta ei kannattaminen mihinkään katoa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Soitetaankos niissä Tahkon peleissä mökämusiikkia, kuten Seppo Heikinheimo muistaakseni väitti?

Se mökämusiikkihan oli listan mukaan yksi syy Heikinheimon omakätiseen poismenoon.

Voisit sinäkin vähän katsoa tuota musiikkimakuasi, vaikka Hyvinkäältä oletkin.

Sami Liuhto kirjoitti...

Mökämusiikkia soittavat.

Ei H:käältä lähtöisin oleva muuta voi kuin tunkea koneeseen kasarirockia ja -heviä. Raptori osoittaa, miten käy, jos yrittää, muuta.