Sivut

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Nyt on saavuttu blogiin paljon täsmällisemmillä hauilla:
idiootti sami liuhto
ja
sami liuhto läski
Realismi voittaa lopuksi aina. Mutta vatsani on ollut viime aikoina pienenä, kun en ole juonut olutta ja jo kolmatta viikkoa olen ollut juomatta lain. Tässä on se ongelma, että valveutunut nuoriso voi sanoa: "Hän on alkoholisti." Niin on. Mitä tulee idioottiuteen, luullakseni olen ainakin lähellä idioottiutta. Ainakin pidän itseäni idioottina niin kuin kaikki muutkin pitävät. Siinä olen ihmisten kanssa samaa mieltä, mutta mielipide eroaa, kun tarkastellaan mitä mieltä minä olen muista ihmisistä ja mitä mieltä he ovat itsestään.


Oliko tuo enempi onto- vai epistemologiaa? Lueskelin eilen Mätämunan muistelmia ja sain siitä/ niistä paljon virikettä. Kirjoitin lähes kaksi liuskaa. Olen nipin napin liuskalla viisi. Ei siihen enää paljon tule ja jätän monenlaista pois. Uskontokysymyksen jätän käsittelemättä, Heikinheimoa ja Kinnusta voisi vertailla keskenään, heillä on sama lopputulos mutta erilaisista lähtökohdista. Mutta vähän erilaisia ateisteja nämä ovat kuin nämä nuoremmat rääkyjät.

Lukiessani Rousseauta löysin hauskan kohdan, hän sanoi että hänen elinaikanaan ateistit olivat kovin dogmaattisia ja tuomitsevia ja katso! samanlaisia ovat nämä uuden vuosituhannen hyväkkäät. Heiltä ei juuri armoa heru ja samat henkilöt jaksavatkin muistutella uskontojen rikoksista. Niitä on, rikoksia, mutta entä lohtu, armo, anteeksianto ja sen sellainen, eivätköhän nuo asiat ole enemmistönä. Se, että joku asioita pitkään ja syvällisesti ajatellut päätyy ateismiin, on eri asia kuin populistinen riekkuminen mitä monet harrastavat. Niin riekuin minäkin mutta tulin toisiin aatoksiin.


Päätän aamusaarnani tähän.

4 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Oli hyvää luettavaa, tämä bloggauksesi.
Hyviä huomioita, kannatettavia.

Yks tuttu nainen on huolestuttavasti alkoholisoitut. Valittaa yksinäisyyttä. Ennen hänellä oli paljon ystäviä. Nyt on vain yksi, josta hän pitää kiinni: Alkon Pullo. Hän on pitkälle opiskellut, mutta tuhoaa ja tuhlaa elämäänsä. Voisi olla toisinkin. Mutta hän on kiikissä. Ei pääse irti. Surullista seurattavaa. Auttaa ei voi.

Julkaisetko kirjoituksesi Mätämunasta blogissasi? Olisi mukava se lukea.

Olet lukenut Rousseauta. Minä luin esipuheen kirjasta Don Quijote. Se oli hauska. Kirjoittaja Cervantes.

Riekkuminen kuulostaa ikävältä. Elämänsä voi pilata riekkumalla ja riehumalla. Hyvä että et rieku; hyvä että olet tullut toisiin aatoksiin.

Sami Liuhto kirjoitti...

Alkoholi on nykyajan kaameimpia sairauksia, siis alkoholismi. A-klinikoita on kai ympäri maan, sinne kannattaa soittaa!

Minulla on Don Quijotessa menossa toinen osa, pitäisi joskus lukea. Mätämunateksti vissiin tulee Kerberokseen, jos nyt päätoimittajalle kelpaa (kai sen on kelvattava, kun on tilannut palstantäytteeksi).

Vaimo sanoi jokin aika sitten viisaasti, ettei pidä n.s. vittuilla. Tai riekkua. Suhtautukaamme kunnioituksella ihmisten katsomuksiin.

Liisu kirjoitti...

Vaimoa kannattaa kuunnella! :)

Henkilö josta kerroin on toiminut A-klinikan lääkärinä. Pitäisi tietää kaikki konstit.

Toivottavasti Kerberoksen voi käydä lukemassa kirjastossa.
(ei tarvi vastata, sulla on muutakin tekemistä)

Kiva että täällä ei oo enää porttivahteja.
Tai ehkä toivot että olisi. :)

Sami Liuhto kirjoitti...

On Kerberosta joissakin kirjastoissa, esim. Turun pääkirjastossa. Mutta voin minä sen jutun tännekin työntää jahka on tullut ilmi ensin Kerberoksessa. Kai sen voi, työntää.

Turussa onkin hyvät kirjastot, ne mitkä on jäljellä. Runouttakin löytyy, myös ntamon teoksia, esim. Teemu Mannisen mitallinen kokoelma minkä nimi on jotakuinkin Säkeitä. Ja paljon muuta, Karri Kokon hämmästyttävää tuotantoa ja mitä kaikkea. Osasyynä hyvään saatavuuteen on epäilemättä runoilija Tapani Kinnunen, joka on Turun kaupunginkirjastossa töissä.