Sivut

tiistai 21. helmikuuta 2012

Olen nero. Hetki sitten esitin ballardmaisen vision maailman tuhosta ja pian osoittautui että uumoilemani psykologinen mekanismi todella on olemassa. Ihmiset todella asettavat työllistymisen elämän edelle ja varsinkin jos järkevän ehotuksen esittää Päivi Räsänen.

Räsäsen mukaan


”Ei ole järkeä, että ihmiset istuvat ravintolassa kello neljään asti ja työllistävät sitten poliisia. Jos anniskeluaikoja saataisiin lyhennettyä, poliiseja ei tarvittaisi yöllä ehkä yhtä paljon kuin nyt”, sisäministeri sanoo.

Ravintoloiden anniskeluasiat eivät kuulu sisäministeriön hallinnonalan asioihin. Räsänen otti asian esiin HS:n haastattelussa yhtenä keinona, jolla poliisi selviää tulevien vuosien säästöistä.

Alan edunvalvontajärjestö Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi tyrmää Räsäsen ehdotuksen.

”Se tarkoittaisi, että ravintoloiden myynti vähenisi edelleen. Samoin alan työpaikat ja valtion verotulot. Alkoholin juominen siirtyisi enenemässä määrin koteihin ja kaduille. Myös salakapakoita syntyisi nykyistä enemmän”, Lappi sanoo.

Ravintoloiden entisenä suurkuluttajana voin kertoa, että Timo Lappi puhuu paskaa. Salakapakoita? Ihan kuin niitä nyt olisi riittämiin. Räsänenkin on työllistymisen asialla, poliisien, mutta tuo Lapin puhe on järkyttävän kaksinaamaista. Ylipäänsä ravintoloiden ei tarvitsisi olla auki puolen yön jälkeen. Ravintolat nimenomaan pitävät ihmiset hereillä ja poliisinkin hereillä. Timo Lappi sen kyllä tietää, tuo kyynikko. 

Arvostan Päivi Räsästä, vaikken ole hänen kanssaan kovin monesta asiasta samaa mieltä. Mutta hän on usein joskus oikeassa ja saa siksi ihmiset kimppuunsa. Varsinkin silloin ihmiset suuttuvat kun ravintoloiden aukioloaikoja ollaan rajoittamassa, sillä onhan kamalaa jos ei voi olla ravintolassa aamuneljään. Miksei aamuviiteen? Räsänen on pelottava, kun se on "uskovainen", vissiin jonkun lahkonkin jäsen ja on muutenkin hirveä. Tällainen ihminen kun vielä aikoo rajoittaa puna-vihreille niin tärkeää juoma-aikaa, pakko siitä on adressi pykätä. Yhteinen ja ihana hyvä vihollinen.

Voi kun ihmiset innostuisivat joskus tärkeästäkin, eivätkä primaaritarpeiden tyydyttämisestä pelkästään. Esimerkiksi vakavahenkisestä asiaproosasta.

Ei kommentteja: