Sivut

tiistai 14. helmikuuta 2012

Katson jalkapalloa. Miksi kansallisella yleisradioyhtiöllä on selostaja, jolla on puhevika? Kiärre, tuamari. Hänen ei pitäisi olla selostamossa vaan puheterapeutilla.

FC Barcelona voittti. Muistan Suomen viime kevään hallitusneuvotteluista, miten osapuolet tunnustautuivat yhteen ääneen FC Barcelonan kannattajiksi. Kerrattakoon, että viime vuosina FC Barcelona on voittanut jalkapallossa kaiken ja FC Barcelonan tämänhetkistä joukkuetta kuvaillaan kaikkien aikojen parhaaksi seurajoukkueeksi. On semmoista poliitikon syytä kannattaa, se on demokraattistakin.

Itse olen enemmän Real Madridin miehiä, enkä oikein jaksa sitä kirppuakaan mutta hienosti FC Barcelona pelasi. En kuitenkaan vaihda joukkuetta, sillä joukkuetta kannatetaan aina ja ikuisesti. Kannatan myös HIFK:iä. Olen kasvanut näihin asioihin mutta olen huomannut, että jotkut valitsevat kannatuskohteensa sarjataulukon perusteella. Voin onnitella itseäni siitä etten ole noin sairas.

Tunnen etäistä sympatiaa tämänhetkisen asuinpaikkani joukkueita kohtaan, mutten minä niitä "fanita". Miten voisinkaan? Se olisi häpeällistä myös näille joukkueille, mikään joukkue ei ansaitse pyrkyrikannattajia (kenties Helsingin Jokereita lukuunottamatta, heillähän ei muita olekaan).

Ei kommentteja: